Blogi 3v (+vähän päälle)

Kuten lokakuun koonnissa mainitsinkin, niin blogi tällä nykyisellä nimellään tosiaan täytti silloin kolme vuotta – blogiuraa on sitten taas takana jo “hieman” kauemmin. Olin ajatellut suorittavani jonkinlaisen myöhäisen synttäriarvonnan marraskuussa yleiseksi piristykseksi, mutta silloin asia sitten lopulta kiinnosti vieläkin vähemmän kuin lokakuussa ja keskityin lähinnä vain selviämään itse pimeyden keskellä järjissäni. Nyt on kuitenkin aika laittaa arvontarattaat käyntiin, sillä blogin lisäksi myös minä itse täytän vuosia. Siinä missä blogin mittariin tärähti lokakuussa kolme vuotta, niin omaani pyörähtää joulukuussa jo 33. Koska kolmosia on jo triplat, niin laitettakoon jakoon siis myös kolme palkintoa, ooämgee.

20191204_132240

1. Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä
2. Flow Cosmeticsin Kehäkukka shampoopala 100g, Coconut & Lemon Himalayan Salt Body Scrub 25ml ja Peppermint Foot Butter 25ml
3. Catlin Moran: Kuinka olla kuuluisa.

[Mielikuvituspoikaystävän olen ostanut itse itselleni muutamia vuosia sitten, Flow’n kosmetiikan sain ilmatteeks pahoitteluna kämmätystä tilauksesta ja Caitlin Moran oli palkinto jo (luullakseni) haudatusta Cosmon kirjakerhosta eli minkäänlaisia sponsseja tässä ei todellakaan ole mukana.]

Osallistuminenkin on vallan helppoa ja sen voi tehdä lähettämällä kommentin, jossa kertoo mikä palkinnoista olisi se kaikkein mieluisin ja miksi, sekä kertomalla kuinka kauan on mahdollisesti blogiani lueskellut (haluaisin voiton menevän jollekin, joka oikeasti blogiani lukee eikä internetsin arvontahaukoille) ja postaustoiveitakin saa halutessaan esittää! Liitä mukaan myös sähköpostiosoite, josta sinut varmasti tavoittaa, sillä en tod jaksa huudella perään kuin kerran. Voittomahdollisuudet ovat myös aika suuret, sillä en usko osallistujia olevan kovin montaa, joten tästä vaikka joululahjoja voittamaan. Osallistua voi 12.12.2019 klo 12 asti, että palkinnot ehtivät varmasti ennen joulua perille. Voittajille ilmoitan kommenteissa sekä sähköpostitse.

Onnea arvontaan!

Blogi 3v (+vähän päälle)

Marraskuussa…

…luin loppuun kokonaiset kaksi kirjaa:
Maria Katajavuori: Kuoleman ja elämän kysymys (tän kanssa tussasin menemään oikeastaan koko kuukauden, sillä se ei ollut kaikkein kevyintä iltalukemistoa. erittäin mielenkiintoinen kylläkin ja mukaansatempaavalla tavalla kirjoitettu. välillä asioiden listaaminen kävi hieman puuduttavaksi, mutta noin muuten erittäin kattava teos mahdollisesta kuolemattomuudesta ja kaikkien elävien olentojen syntyperäisestä itsetuhoisuudesta).
Minna Lindgren: Vihainen leski (olen lukenut parempiakin kirjoja vähemmän ärsyttävillä henkilöhahmoilla. nopealukuinen ja satunnaisesti viihdyttävä).

…leipaisin mustikkapiirakan tarjottavaksi, kun muutama kamu kävi kylässä ja ihastelemassa uutta kylpyhuonetta. Ostin kesällä kirpputorilta muutamalla eurolla keraamisen piirakkavuoan ja nyt jo pääsin sitä käyttämään – ei ole oikein tullut leivottua pitkään aikaan, mutta pitäisi ehdottomasti enemmän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Marraskuinen päiväkävely naapurkaupunnin Radiomäellä.

…kävin myös humputtelemassa pienissä kotibileissä ja näin sellaisia ihmisiä, joita en ole nähnyt aikoihin! Tuntui mukavalta, mutta myös toisaalta kovin ulkopuoliselta. Paikalla tuli silti viihdyttyä yllättävänkin pitkään ja poistun vasta suurimman osan poistuessa sen sijaan, että olisin karannut ensimmäisenä ja olinkin kotona vasta puoli yhden aikoihin…

…josta makselen sitten vieläkin, kun en suorinut itseäni saman tien sänkyyn, vaan jäin vielä jotain puuhailemaan. Olen kirjoittanut aiemmin huonoista unenlahjoistani, mutta fakta on viime aikoina ollut se, että olen nukkunut ihan tosi tasaisia unia, koska väänsin väkisin vuoden aikana itselleni säännöllisen unirytmin, jota sitten myös noudatin. Tuon humputtelun jälkeen olenkin taas nukkunut säädyttömän huonosti, heräillyt useita kertoja yössä ja unirytmini on täysin hajalla -> olen ollut täysin hajalla itsekin, äkäinen ja väsynyt eikä jatkuva luonnon harmaus ole yhtään tätä oloa ainakaan helpottanut. Toivon vain, ettei rytmin tasoittamiseen mene taas toista vuotta, huoh.

…myynyt ja lahjoittanut tavaraa Tori.fi:n kautta vanhaan kunnon kuolinsiivoustyyliin, sillä mitä suotta sellaista nurkissa säilyttämään, mitä ei vaan tule käytettyä. Lahjoituksena antamani kirjahylly pääsikin kuulemma jonkinlaisen nuorisotoimen tiloihin ja ihana rouvashenkilö antoi siitä suklaarasian hyvityksenä, kun ei millään tohtinut uskoa hyllyn olevan ilmainen, haha (itse taas en tohtinut siitä hintaa pyytää edes paria euroa, kun oli niin vanha vaikkakin hyväkuntoinen). Välillä vastaan tulee tuollaisia ihania, höpötteleviä hahmoja ja välillä taas yrmyliinejä, jotka vain lyövät rahat kouraan ja katoavat.

Ihanaa joulukuuta tyypit, aurinko on jo ainakin täällä näyttäytynyt eilisen ja tämän aamun aikana enemmän kuin marraskuussa yhteensä!

Marraskuussa…

Uuden pikamuotimyymälän herättämiä ajatuksia

Olen päässyt viime viikkoina seuraamaan, kun tänne meidän nurkille on rakennettu isolla tohinalla ennennäkemätöntä (siis onhan tätä liikettä maailman sivu muualla, muttei täällä meillä!) pikamuotimyymälää. Tällä viikolla se nyt sitten aukesi ja se oli päivä, joka ahdisti hieman jo valmiiksi. Tuoreessa muistissa kun on vielä Triplan avajaiset ja pikamuodin myyntiennätykset sekä valtaisat jonot Mujin uuteen myymälään (joka muuten on käyttänyt lapsityövoimaa). Onneksi täällä, lähes maaseudulla, jonot eivät yllä niin pitkiksi muulloin kuin Tokmannin jakaessa ilmaisia ämpäreitä.

Jonkinlainen jono täälläkin kuitenkin saatiin aikaiseksi, joten pikamuoti selkeästi kiinnostaa. Pitkin päivää ihmiset kulkivat myymälän muovikassit viuhuen kassan kilistessä ahkerasti, enkä halua ajatella minkälainen hulabaloo paikalla on lauantaina. Haluaisin sulkea todellisuudelta silmäni ja ajatella, että ostoksilla kävivät vain vähävaraiset perheet ostamassa tarpeeseensa, mutta jatkuvasti lipeän sille todellisuuden puolelle, jossa ihmiset ostavat vain siksi, että on halpaa. Ei ole oikeaa tarvetta tai edes käyttöä juuri nyt eikä silläkään oikeastaan ole mitään väliä, että tuote on pilalla muutaman pesukerran jälkeen. Aina voi ostaa uuden, koska on niin saatanan halpaa.

Myönnän, että olisin itsekin luultavasti vielä viisikin vuotta sitten ollut samaa muovipussia heiluttelevaa jengiä, joka iloitsee halvoista vaatteista, mutta onneksi en ole enää. Silloinkin olin ostavinani oikeaan tarpeeseen, mutta se tarve ei ollut käyttö, vaan sisäisen tyhjyyden täydentäminen jollakin uudella. Lopulta ymmärsin, että en todellakaan tarvitse enää yhtäkään halpaa rättiä (tai kallistakaan sen puoleen, mutta joskus halu voittaa järjen) ja sitten tajusin, miten hirveä taakka sellainen käytös- ja ostostapa on ollut ympäristölle.

fastfashion

Vaikka tuo meidän kylän uusi liike taikoikin paikkakunnalle muutamia työpaikkoja lisää, niin oliko se silti mitenkään päin tarpeellinen? Tarvittiinko taas yksi väylä suoltaa ulos liian halpoja ja huonolaatuisia tuotteita joita kutsuu pian kaatopaikka? Ketä tämä tällainen oikeasti palvelee? Vastaan: Ei ollut, ei tarvittu, ei ketään. Silti se vain tuli, on ja kauppa käy. Teinit kantavat rahojaan sinne, jota vastaan perjantaisin pitävät ilmastolakkoa kouluista. Äidit ostavat sen kymmenennen puseron lapsolle, kun on niin halpaa ja se sen tahtoo, mutta samalla tuhoavat lapsensa tulevaisuutta. On varmasti vaikeaa kasvattaa lapsi kestävän kehityksen ajattelumalliin, kun muu maailma lyö rumpua trendien ja kuluttamisen puolesta.

Jonkinlainen ajatusmallien muutos, itsetutkiskelun paikka ja ihan vaan järjen ottaminen käteen ovat kuitenkin oikeasti paikallaan tässä ja nyt. Siis ihan just NYT, eikä se vaadi paljoa. Vain sen, että oikeasti ajattelet ennen kuin menet ostoksille, klikkaat nettikauppaan tai viimeistään siinä vaiheessa, kun hypistelet t-paitaa myymälässä. Tarvitsetko sitä vai onko sinulla sellaisia jo kotona? Koska olet viimeksi tutkinut vaatekaappiesi sisällön? Käytätkö sitä vielä ensi vuonnakin, onko se ehjä vielä ensi kuussa? Hypistele, sovita, tutki – tuntuuko kangas laadukkaalta, miten se asettuu päällesi ja mitä materiaalia se on. Onko se sinulle oikeasti tarpeellinen vai kaipaatko vain jotain uutta? Onko 12,99e maksavat kengät tehty kestämään kävelyä? Tarvitseeko lapsesi oikeasti uuden puseron vai ei, ovatko vanhat jääneet pieniksi vai kaipaatteko vain sen ostohetken tuomaa, hetkellistä ilonhyrskäystä (saman saa hyvällä leivoksella). Mitäs jos ostaisitkin käytettyä?

Parhaimmillaan pikamuoti antaa ihmiselle edullisesti väylän ilmaista itseään pukeutumisellaan ja työllistää naisia pois kaduilta, mutta pahimmillaan se tuhoaa ympäristömme tekemällä siitä elinkelvotonta sekä riistää työntekijöiltään oikeuksia. Kumpi on lopulta tärkeämpää, uusi pusero kerran viikossa vai elinkelpoinen planeetta?

Uuden pikamuotimyymälän herättämiä ajatuksia

Minulla ei ole kiire, kaikki on hyvin ja puolen tunnin puuhailut

Yritin aloittaa tämän kirjoituksen monella eri tavalla, mutta huomasin niistä jokaista yhdistävän yhden asian – sen, että asian myöntäminen ja ääneen sanominen on oikeasti vaikeaa. Olen ollut todella stressaantunut liian pitkään ja käyn sen vuoksi kierroksilla nukkuessanikin enkä osaa rentoutua, joten olen jatkuvasti väsynyt. Siinä se nyt on. Tuon ymmärtämiseen on mennyt luvattoman kauan aikaa enkä edes halua tietää kuinka paljon olen tehnyt itselleni hallaa sillä, että olen elänyt keinotekoisessa kiireessä jo muutamia vuosia – ehkä koko aikuisikäni. Stressin määrä on vakio oli sitten vapaalla tai töissä. Vietin viime viikolla kolme vapaapäivää ja olin koko sen ajan miettimässä jo seuraavia tekemisiä, menemisiä ja olemisia, enkä osannut rentoutua siihen vapaaseen hetkeen ollenkaan. “Rentouduin” mm. katselemalla MasterChefiä, mutta niitäkin oli katsottava kauhealla kiireellä monta jaksoa, ennen kuin ne menevät maksumuurin taakse. Kun puhuimme tästä esimieheni kanssa jouduin myöntämään, että en tainnut rentoutua yhtään kuukauden lomallanikaan, kun piti olla koko ajan menossa remontin takia ja suoritin asioita asioiden perään.

Jottei edessä siis tulevaisuudessa olisi pakkoloma böörnautin vuoksi, niin mitä tehdä? Ensinnäkin lakata kiirehtimästä eli ymmärtää, että ei tässä ole, helvetti soikoon, mihinkään kiire. Nykyään kun huomaan kasaavani itselleni lisästressiä kiirehtimällä turhaan, niin olen alkanut hokea pääni sisällä (tai ääneen, jos olen yksin esimerkiksi autossa) mantraa minulla ei ole kiire, kaikki on hyvin. Pysähdyn asian äärelle niin pitkäksi aikaa, kunnes tajuan ettei minulla tosiaan ole mikään kiire ja kaikki on ihan hyvin. Tällä viikolla yritän olla suorittamatta vapaapäiviäni, vaan sen sijaan kuulostelen jo aamulla miltä tuntuu – nousenko ylös vai makoilenko vielä, teenkö heti aamupalan vai tekeekö mieleni vain juoda kuppi teetä ihan rauhassa? Vaikka päivä olisi puolessa vasta aamupalaa tehdessä niin mitä sitten, minulla ei ole kiire, minulla on vapaapäivä! Tiedän, että tästä tulee haastavaa, enkä voi millään saada kaikkea kiirettä ja stressiä pois elämästäni – en nimittäin mm. mahda mitään vieläkin jatkuville remonteille tai sille, että uudet naapurini riitelevät ja riehuvat öisin (silloin kaikki on hyvin mantra toimii myös, kun kolmatta kertaa viikon sisään tavarat lentää naapurin puolella). Remontit loppuvat kyllä aikanaan ja ehkä naapuritkaan eivät ole pitkäikäisiä (siis pitkäikäisiä naapureita, henkilöinä toivottavasti kyllä).

IMG_20190922_140801_967
Tässä kuvassa olen luonnon kauneuden äärellä Hiidenvuorella syyskuussa.

Olen myös pitkään kasannnut kotitöitä tehtäväksi vapaapäivisin, sillä silloin on aikaa. Pöydältä löytyy to do -listaa ja välillä ne ovat pitkiä kuin nälkävuodet. Ni että rentoudu siinä sitten, kun on viikon kotityöt ja kauppareissut tekemättä. Tänään minulla on vapaa maanantai, koska olin taas viikonlopun töissä, mutta kotitöistä on jäljellä vain imurointi. Päätin kokeilla sellaista puolen tunnin puuhastelun -konseptia, jossa teen ennen työpäivää tai työpäivän jälkeen puoli tuntia kotitöitä oli se sitten tiskausta, kukkien kastelua, pyykkäystoimia tai kevyttä siivousta. Se ei ole paljoa aikaa käytettäväksi, vain yksi Simpsonit- tai Frendit-jakso, mutta siinä ehtii yllättävän paljon ja se kaikki on sitten pois vapaapäivältä. Tämän päivän to do -listalta on ruksittu jo monta kohtaa, vaikka en ole tikkuakaan laittanut ristiin eilisillan jälkeen. Ehkä tänään on siis aikaa yrittää rentoutuakin.

Toimivimmiksi ajanpysäyttäjiksi olen itselleni löytänyt retket lähimetsään tai kauempana sijaitseviin luontokohteisiin, sillä siellä on pakko pysähtyä – luonnossa kun mikään ei tapahdu kiireellä. Myös venyttely toimii, mutta siihen tarvisin jonkinlaisen selkärangan, kun se jää niin helposti välistä. Otan kuitenkin kiitollisena vastaan jokaisen vinkin, joka teillä lukijoilla olisi heittää rentoutumisen suhteen, sillä voin kertoa, ettei minulla ole ollut erillistä leposykettä varmaan pariin vuoteen ja voisin sellaisen taas haluta.

Kuinka tehdä raa’asta ja jäykästä spagetista taas keitetty, rento lötkö? Jaa vinkkisi.

Minulla ei ole kiire, kaikki on hyvin ja puolen tunnin puuhailut

Lokakuussa…

…luin loppuun 3,5 kirjaa!
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (aloitin lukemaan tätä jo syyskuussa, mutta silti meni yli puolen välin lokakuusta. tykkäsin tosi paljon Itärannan Teemestarin kirjasta, mutta tää oli jotenkin niin hemmetin puuduttava, että myönnän viimeisillä sivuilla jo vähän hypiskelleeni ja jättäneeni pari vikaa lukua kokonaan lukematta. pidän kauniisti kirjoitetuista kirjoista, mutta liika on liikaa ja tässä oli ihan liikaa nyt yritystä ja kieli poskessa hienostelua minun makuuni.)
Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama (tämä tulikin sitten luettua hieman nopeammin, sillä tähän halusi tarttua aina kun aikaa vain oli. todella kaunis teos ja juuri sopivan kaunista kieltä, jopa mukavan pelkistettyä toisinaan. tarina Juliasta ja Karlista, 17 vuodesta ja todellisuuden rajamaista. saa myös aikaan halun matkustaa Turkuun, mutta onneksi olen joulukuussa menossakin!)
– Ulla Donner: Spleenish & Sontaa (en muista koska olisin lukenut ihan oikeita sarjakuvakirjoja, mutta nämä oli kyllä täyttä timanttia sen puuhan aloittamiseen. miellyttävää piirrosjälkeä, naurattavan itkettävää samaistumisen tunnetta niin monessa asiassa, että jo laskuissa sekosi. suosittelen ottamaan molemmat tutkailuun.)

…pääsin palaamaan etuajassa evakosta kotiin! Täällä sitä on taas köllötelty jo muutama viikko, ei vielä ihan rauhassa ja hiljaisuudessa, mutta kotona kuitenkin. Remontit ovat siirtyneet alempiin kerroksiin, joten mekkala ei ole enää sellaisissa desibeleissä kuin aiemmin, mutta olemassa silti. Melusta huolimatta uusi kylpyhuone on mielestäni upea (instan storeissa sitä vilautinkin jo silloin, kun palasin kotiin) ja niin tilava, kun amme ei enää vie puolta koko tilasta. Ihanaa!

IMG_20191024_204545_220
Gastropub Betony Kouvolassa on vierailun arvoinen paikka! Ihana tunnelma, osaava henkilökunta ja huippuhyvä ruoka. Best! Arki-iltoina tarjolla myös mukavan väljä tunnelma.

…kävin teatterin lisäksi myös kertaalleen yhden kamun kanssa kahvilla lempikahvilassani ja parin kaverin kanssa ulkona syömässä töiden jälkeen. Näiden lisäksi tuli myös juhlistettua pienesti vuosipäivää ravintolareissulla (ja sen jälkeisillä Sohvaperunoilla), joten ulkona ihmisten ilmoilla tuli käytyä syyskuunkin edestä!

…blogi täytti 3 vuotta ja oli tarkoitus arpoa jonkinlaista pientä, mutta tarkoitukseksi jäi. Ehkä saan aikaan jonkinlaisen marras-arvonnan, sillä silloinhan sitä piristystä vielä enemmän tarvitsee. Olin jo myös aloittanut postauksen kirjoittamista aiheesta ja  saanut siihen tekstiä tämän verran: Blogi täyttää kolme vuotta eikä tunnu miltään! Olen selkeästi ollut erittäin optimistisella tuulella silloin, heh.

…aloitin taas pitkän tauon jälkeen kulkemaan töihin pääasiassa pyörällä/kävellen. Myönnän, että olen elokuisen loman jälkeen ollut h i e m a n laiska ja vain autoillut menemään, sitten tuli evakko ja työmatka piteni, mutta nyt olen taas ottanut itseäin niskasta kiinni! Saa hieman enemmän raitista ilmaa ja sopivasti hyötyliikuntaa, joten olo on hieman vireämpi – paitsi sen ekan pyöräilyn jälkeen töihin, kun piti kasata itseään 10 minuuttia taukohuoneessa hikeä kuivatellen. Ai mikä kunto, phiih?

…suurimman osan vapaa-ajasta olen kuitenkin vain hengannut kotona, poltellut kynttilöitä ja järjestellyt paikkoja. Hymyillyt hölmönä sille ajatukselle, että enää pari kuukautta ja tänne laskeutuu hiljaisuus. Olen myös tarttunut taas puikkoihin – neuloin itselleni pannan merinovillasta! Siitä tuli ihan kiva, mutten vielä ihan neuleblogia sen onnistumisen takia perustaisi.

Mitä siun lokakuuhun kuului?

Lokakuussa…

Miten elää talven yli?

Mokomalla on sellainen biisi kuin En elä talven yli ja se lienee aika monen fiilis jo lokakuussa, kun päivät lyhenevät lyhenemistään, on märkää, kylmää ja kaunein ruska taittuu pelkkään lonkeron harmaaseen sävyyn. Ympäröivä pimeys ahdistaa ja tekee mieli vain maata naamallaan sohvalla irtokarkkeja imeskellen, kirkasvalolampun hohkatessa säteitään vieden mielen jonnekin, missä aurinko aina paistaa. Ken kotimaan talveen käy, saa kaiken toivon heittää, mutta mitä jos sittenkin elettäisiin talven yli?

Lehdet ja blogit ovat tällä hetkellä täynnä vinkkejä siihen, miten välttää kaamosmasennus, mutta ajattelin listata asioita, jotka pätevät vallan hyvin myös kevätväsymyksen tai hetkellisen, mutta akuutin alavireen korjaukseen.

Tee itsellesi kuin tekisit toiselle. Monesti parisuhteessa elävät tekevät toiselleen pieniä, mutta erittäin mukavia asioita: keittävät kahvit ja tekevät voileivät valmiiksi, tuovat kaupasta yllärisuklaalevyn ja muutenkin haluavat parhaansa mukaan tehdä toisen elämän mukavammaksi. Yksineläjänä tämä on harvinaista herkkua niin antajana kuin saajanakin, ellei ota ohjia omiin käsiinsä ja anna niitä itselleen. Olen mm. ottanut tavaksi tehdä jo päivällä itselleni iltapalan valmiiksi – olivat ne sitten valmiit voileivät tai valmiiksi pilkottu hedelmäsalaatti. Tarpeellinen määrä vettä on jo valmiiksi keittimessä ja teelehdet valmiina siivilässä, joten kun illalla kahdeksan jälkeen raahautuu töistä kotiin ei tarvitse kuin nappia painaa ja ottaa valmis iltapala jääkaapista. Kiitos kaunis itselleni, että tein illastani helpomman. Samaa voi tehdä myös aamupalan kanssa, niin pitkälle kuin vain pystyy, jolloin aamut toimivat nopeammin ja ennen kaikkea helpommin. Ei vaadi paljoa, mutte tekee elämästä himpun verran siedettävämpää.

Keksi joka kuukausi mukava tekeminen, yksikin riittää. Usein kehotetaan pahimpaan väsymysaikaan lataamaan kaikki vapaahetket täyteen mukavaa tekemistä, mutta liika on liikaa, jos jo valmiiksi väsyttää ja ahdistaa. Riittää, että on edes se yksi tärkeämpi meno, joka saa suoniin virtaa – oli se sitten jokin odotettu keikka, käynti kaverin kanssa uudessa kahvilassa tai elokuvissa saavillinen popcornia kainalossa, teatteriliput, visiitti jossakin uudessa paikassa, kirjan lukeminen yksin hiljaisuudessa kirjaston nurkassa tai vaikkapa täysin lapsivapaa viikonloppu puolison kanssa – valinta on aivan vapaa! Kunhan se on asia, jota on mukava suunnitella etukäteen, josta nauttii sitä tehdessään ja josta saa energiaa jaksaa taas vähintään kuukausi eteenpäin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sokerikuorrutteisten asioiden välttäminen. Kun ilta pimenee jo neljän aikaan iltapäivästä, niin monen käsi hamuaa edellä mainittuja irtokarkkeja tai suklaalevystä vielä yhden palasen. Kun väsyttää, niin sokerista haetaan nopea apu, mutta sitä se nimenomaan onkin – ei siitä pitkälti ole iloa, ellei halua koukuttua ja veltostua oikein kunnolla. Itse olen enemmän suolaisten herkkujen perään, mutta monesti pimeään vuodenaikaan huomaan mutustavani makeaa makean perään kuin yrittäisin syödä auringon takaisin taivaalle, mutta kun asian tiedostaa on siihen helpompi puuttua. Liiallinen sokeri tekee minut vain flegmaattiseksi, mustaa silmänaluset ja saa ihon sakeaksi, eikä suklaapala lämmitä mieltä kuin sen suussa sulavan hetken – siksi menee helposti levy kerralla. Hankin siis sokerini muualta ja sitähän saa helposti hedelmistä, mehuista ja teehen sekoitettavasta hunalusikallisesta. Syön päivittäin hedelmiä aamulla, päivällä sekä illalla ja olen lisännyt appelsiinimehulasillisen (valio luomuappelsiinimehu on bestest best!) päivittäiseen rytmiini, pois pelkästään viikonloppuisin vietettäviltä speshulaamiaisilta. Eikä muuten ole tehnyt mieli enempää makeaa!

Mitenkäs se D-vitamiini? Mikäpä olisi tämä postaus laatujaan, jossei vähän vitamiinien perään huudeltaisi. Ja siis nimenomaan vähän – en minä niistä mitään tiedä, enkä napsi tällä hetkellä mitään lisiä purkeista ja tuubeista. Vaikka olenkin pääasiallisesti jättänyt lihan lautaseltani pois, niin syön läpi vuoden kalaa vähintään kerran viikossa ja pyrin saamaan siitä sen verran D-vitskua, ettei tarvitsisi napsia sitä joka aamu purkista (varmaan pitäisi). Kalan lisäksi aloin ruokailujen jälkeen syödä, enemmän kai lapsille suunnattuja, Herra Hakkaraisen mustikkaisia täysksylitolipastilleja, joihin on lisätty D-vitamiinia. Saavat luvan riittää ja jos ei riitä, niin… noh, sitten eivät riitä. Olkaa te muut fiksumpia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ylös, ulos ja maailmaa katselemaan. Sille ei vain mahda mitään, että ulkoilu virkistää niin kehoa kuin mieltäkin, joten se olisi aika kätevää ottaa ihan joka päiväiseksi tavaksi. Käydä vähän tuijottamassa metsämaisemaa tai lähi-Alepan seiniä, joska olisi tullut uusia graffiteja. Kävellä jokin hyväksi havaittu kierros korttelin tai parin ympäri, fillaroida vähän pidempi matka tai jos keli suosii ja suksi luistaa, niin suksia vaikka minne (myös kuuseen ja (|) jos siltä tuntuu). Parastahan tämä ulkoiluaktiviteetti olisi sijoittaa siihen viiden minuutin aikahaarukkaan, kun on valoisaa, mutta useimmiten se on sula mahdottomuus ellei halua käydä ruokatauoillaan suorittamassa kevyttä happihyppelyä. Suosittelen myös ulos lähtemistä ennen kuin rojahtaa sohvan syleilyyn töiden jälkeen, sillä sieltä ei sitten enää nousta nostokurjellakaan – kokemusta on. Muistakaa myös säänmukainen pukeutuminen ja ennen kaikkea muuta kuorruttaa itsenne ja läheisenne heijastimilla.

Ota tauko silloin, kun sitä tarvitset. Ulkona sataa vaakatasossa vettä tai lunta niin sakeasti, ettei sekaan usko mahtuvansa. On niin märkää, että sukat kastuvat jo ulos astumisen ajatuksesta ja mittari lähentelee uusia pakkasennätyksiä. Väsyttää, vituttaa ja kaikki on niin perseestä, että sokerinhimoon hankitut mandariinitkin lentää seinään. Ota iisisti, sytytä pari kynttilää, tee lämmintä juomaa (terätettynä tai ei), nappaa jotain hyvää syötävää (ehkäpä suosikki karkkipussisi!), laita leffa tai lempisarja pyörimään ja juurru sohvannurkkaan. Vietä vapaahetki kaikesta, mutta tiedosta, ettet voi tehdä niin joka päivä tai päädyt taas takaisin siihen, että kaipaat vinkkejä talven yli elämiseen. Breikki sohvannurkassa silloin tällöin virkistää ja rentouttaa yhtä paljon kuin se ulkoilureissukin ja mikä on oikeasti mukavampaa kuin asettua lämpimän viltin alle lämpimän juoman kanssa ulkoilun jälkeen? Eipä juur mikään. Voin myös paljastaa, että valitsin tänään tämän vaihtoehdon, sillä lunta tulee vaakatasossa, eikä to-del-la-kaan huvita tänään mennä ulos, joten sisäkissana sohvalla tänään, miau!

Millä keinoin sinä elät tämän talven yli?

Miten elää talven yli?

Digitaalinen hyvinvointi

Päivitin jonkin aikaa sitten puhelimeni käyttöjärjestelmän ja sen mukana tuli (tai sitten sellainen jo oli ennestäänkin, mutten vain ollut huomannut) minulle uusi datan keruusysteemi, joka kantaa nimeä digitaalinen hyvinvointi. Se kerää päivän mittaan tietoa siitä kuinka monta kertaa avaan puhelimeni lukituksen, kuinka monta kertaa puhelimeni piiputtaa viestin tai muun ilmoituksen merkiksi, mihin sovelluksiin aikaani kulutan ja kuinka kauan puhelimen näyttöä olen yhteensä päivän aikana tuijottanut. Ihan supermielenkiintoista!

Olen ottanut tavaksi käydä joka ilta ennen puhelimen pois laittamista kurkkaamassa kuinka kauan olen näyttöä päivän aikana kuikuillut ja välillä aika on myös päässyt yllättämään – välillä myös positiivisesti. Vähensin tietoisesti kännykän ja somen käyttöä kesällä, mutta harmikseni sitä edeltävältä ajalta ei ole dataa – olisi ollut hauska vertailla, kuinka paljon puhelimen ääressä käytetty aika on konkreettisesti vähentynyt ja someniskan riski pienentynyt.

Siinä ei kuitenkaan ole tullut yhtään yllätyksiä mihin sovelluksiin aikaani kännykän äärellä vietän, sillä suurimman ajan lohkaisee päivästä riippuen Instagram, Helsingin sanomat tai WhatsApp – niissä kun tulee roikuttua joka päivä. Instagramissa aikaa vie kaikkein eniten puhuttujen instastoryjen katsominen ja muiden kanssa viestittely, Hesarin selaaminen voi jäädä minimiin, jos tarjolla on vain Trumpia ja WhatsApp on pääsääntöinen kuulumistenvaihtokanavani nykyään, joten sekin on aika päiväsidonnaista, kuinka kauan siihen saa aikaa uppoamaan – välillä vaihtelen vain viestejä naapurkaupunniin ja joinain päivinä eri viestiryhmät ovat sellaisessa vauhdissa, että ihan silmiä särkee.

koonti

En ole vielä saanut päätettyä, että mikä olisi se optimaalisin puhelimen käyttöaika päivässä, mutta uskoisin sen itselläni asettuvan jonnekin 1h – 2h kieppeille. Siinä ajassa kerkeää mielestäni selata ne tärkeimmät uutiset ja kuulumiset, sekä pitää yhteyttä läheisiin ja ystäviin. Lisäksi aikaa jää myös sille elävälle elämälle, ulkoilulle, muiden tapaamiselle ja oikeasti asioihin keskittymiselle. On paljon mukavampaa katsoa sarjoja tai elokuvia, tavata ihmisiä tai kierrellä ulkona ilman, että tuijottaa puolet ajasta kännykän näyttöä keskittyen aivan muuhun kuin käsillä olevaan asiaan tai ihmiseen. Olen myös huomannut, että jos kännykkää on tuijottanut päivän aikana reilusti yli kolme tuntia, niin unensaanti on vaikeampaa ja unen laatu huonompaa – aivot tuntuvat olevan aivan ylivirittyneet!

Sen lisäksi, että seuraan puhelimen käyttöä ajallisesti, olen myös tietoisesti rajoittanut sen käyttöä ja häiritsevyyttä ilta- ja yöaikaan. Sen sijaan, että napsauttaisin luurin äänettömälle ennen nukkumaanmenoa (asia, jonka todella usein aina unohdin tehdä ja sitten heräsin ärsyyntyneenä puoliltaöin instagram-viesteihin), olen ottanut käyttööni tilan nimeltä älä häiritse. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että 21.30 – 8.00 välisenä aikana puhelimeni näyttö on mustavalkoinen, eivätkä saapuvat viestit tai puhelut päästä pihaustakaan (ellei yhteydenottaja ole suosikiksi merkitty tai soita monta kertaa putkeen tietyn ajan sisällä, jolloin asia on tärkeä). Koska tämä tapahtuu automaattisesti, ei minun tarvitse muistaa kytkeä sitä päälle ja iltaisin harmaaksi hiipivä näyttö toimii myös hyvänä muistuksena siitä, että kohta olisi jo valmistauduttava unille. Kuinka helppoa!

Kuinka tietoinen sinä olet siitä ajasta, jonka käytät päivittäin puhelinta tuijottaen?

Digitaalinen hyvinvointi