Toukokuun luetut

 

 

PAULA HAVASTE: PRONSSITÄHTI (GUMMERUS 2018)
★★★★/★★★★★
Vilja ja Villem Talvik ylläpitävät pientä tilaansa Saarenmaalla, Stalinin valvovan silmän alla vuonna 1949. Vilja tekee suurimman osan talon töistä apunaan Milvi ja tämän poika Arvo, kun taas Villem kulkee pää pilvissä runoja kirjoittaen. Villem on kutsuttu Tallinnaan vastaanottamaan palkintoa eräästä kirjoittamastaan runosta ja matkaan on pakko lähteä. Vilja pakkaa miehensä matkaan ja jää kotiin muistisairaan anoppinsa ja Meelis-vauvan kanssa. Matkaan voi tulla monta ja pitkää mutkaa, joten matkalaisen on oltava koko ajan varuillaan, kuten kotiin jäävän Viljankin – väärä sana, katse, teko tai ajatus voi olla menolippu ilman paluuta Siperiaan.

Paula Havaste kirjoittaa kuvailevan kauniisti ja kesä on erittäin läsnä lukijalle. Rivien ja sanojen väleistä huokuu pelkoa, joka seuraa mukana jokaisessa hetkessä – niin kuin se on varmasti kulkenut ihmisten elämässä myös oikeassa elämässä Saarenmaalla vuonna 1949. Lukukokemuksena kirja on eheä, etenee juuri sopivaa tahtia ja jättää asioita myös oman mielikuvituksen varaan sillä kaikkea ei anneta tarjottimella, vaan asioita on myös itse mietittävä.

STEPHEN KING: TERVETULOA JOYLANDIIN (2013 / TAMMI 2015)
★★★/★★★★★
Devin Jones muistelee kesää jolloin oli 21-vuotias ja töissä Joyland-nimisessä huvipuistossa Pohjois-Carolinassa. Huvipuistossa on vuosia aiemmin tapahtunut murha ja murhatun nuoren naisen sanotaan edelleen kummittelevan laitteessa, jossa hänen henkensä riistettiin. Murhaajaa ei koskaan saatu kiinni ja Devin käy ystävineen asiaa selvittämään. Mukana menossa myös naapurin nuori äiti yliluonnollisia kykyjä omaavan lapsensa kanssa, ofkoors.

Pidän hirvittävästi Stephen Kingin teoksista, sillä ne vetävät imussaan kuin uppoava laiva ja saavat niskavillat kihelmöimään, mutta tämä oli valitettavasti sillä saralla pettymys. Kirja oli paikoittain tylsähkö siihen nähden mihin olen Kingiltä tottunut ja loppukin oli turhan lattea. King on kuitenkin aina King, joten teksti oli nopealukuista ja miellyttävää, ihan vaan sen takia yksi ylimääräinen tähti.

 

 

FREDRIK BACKMAN: MIES, JOKA RAKASTI JÄRJESTYSTÄ (2012 / ATENA 2013)
★★★★/★★★★★
Mitään muuta Ove ei haluaisi kuin kuolla. Hän on 59-vuotias, leski ja nyt vielä työtönkin. Mitä sellaisen ihmisen muka pitäisi tehdä, istua vain ja olla? Pah. Ove on päättänyt kuolla, mutta valitettavasti hän saa uusia naapureita, joiden elämäntehtävänä tuntuu olevan Oven häiritseminen niin, ettei aikaa kuolemiseen vain riitä tai sitten kaikki vain menee pieleen. Ja sitten vielä se kissakin, hemmetti. Sydämellinen ja sydäntäriipaiseva tarina ihmisyydestä ja siitä kuinka tärkeää on tehdä asiat oikein.

Siihen nähden, että kirjaa kuvataan koomiseksi, niin minulla oli surunkyynel silmäkulmassa vähän turhankin usein tätä lukiessa. Toki oli niitäkin hetkiä, kun kirja laittoi hykertelemään, mutta suurimmaksi osaksi se sai minussa aikaan surun aaltoja lähes alusta loppuun. Se ei tietenkään missään nimessä ole huono asia, sillä jos kirja ei aiheuttaisi mitään tuntemuksia, niin olisiko sillä mitään arvoa? Jossain vaiheessa olisi tarkoitus katsoa  tämä myös elokuvana, joten saa nähä josko se olisi hieman naurattavampaa sorttia.

KAZUO ISHIGURO: MENNEEN MAAILMAN MAALARI (1986 / TAMMI 2017)
★★★/★★★★★
Toinen maailmansota on päättynyt ja Japanin jälleenrakennus ja amerikkalaistuminen ovat alkaneet. Ennen sotaa Masuji Ono oli arvostettu taiteilija, mutta sodan jälkeen hänen propagandasistet työnsä ovat menettäneet arvonsa, eikä hänelle ole enää sijaa taiteilijoiden parissa. Ono uppoutuu muistoihinsa, nuoruuteensa ja pohtimaan niitä asioita, jotka voivat vaikuttaa hänen ja tyttärensä nykytilaan.

Kirjan nykyhetki on toisen maailmansodan päättymisen jälkeinen aika, mutta suurin osa ajasta kuljetaan Onon muistojen mukana hänen nuoruuteensa asti tai sitten vain parin kuukauden takaisiin tapahtumiin – kovin harva asia kirjassa tapahtuu juuri nyt. Eläköitynyt taiteilija kertaa käymiään keskusteluja, palaa Japanin loiston päiviin ennen sotaa ja pohtii nykyaikaista menoa ja sodan tuottamia kiivaita nuoria miehiä. Alkuun kirja tuntui hieman puuduttavalta ja niin kovin japanilaiselta, mutta sitten sen flow’hun vain pääsi mukaan ja kirjan luki loppuun alkukankeuden jälkeen yllättävän nopeasti. Suosittelen lukemaan samalta kirjailijalta myös teoksen Ole luonani aina, jonka luin joskus aikoja, aikoja sitten ja se on jotain aivan muuta, kuin tämä menneessä viipyilevä teos.

Härkis-makaronilaatikko (L, G, Veg)

Laiskan kotikokin keittiöstä kajahtaa jälleen, kun on löytynyt resepti, jonka tekoon ei mene aktiivista aikaa kuin n. 10 minuuttia. Tottakai erilaiset makaronilaatikkoreseptit ovat varmasti kaikille aivan tuttua kauraa, mutta tässäpä vielä jakoon yksi sellainen. Etsin pitkään kivaa vegaanista reseptiä härkis-makaronilaatikkoa varten, mikä sinänsä on ihme, sillä en juurikaan pidä härkiksen mausta tai koostumuksesta, ja lopulta päädyin yhdistämään muutamia eri reseptejä päätyen tällaiseen, erittäin tiivistettyyn ja simppeliin tulokseen.

20200522_145524_kop

HÄRKIS-MAKARONILAATIKKO

5dl soijamaitoa
5dl gluteenitonta makaronia
250g härkistä (1 pkt)
2,5dl vegaanista juustoraastetta
mausteita oman maun mukaan
öljyä

Keitä makaroneja n. viisi minuuttia, niiden ei tarvitse kypsyä kokonaan. Paista sama aika härkistä pannulla erotellen klönttejä pienemmäksi ja mausta oman maun mukaan (mie heitin sekaan vaan suolaa ja pippuria). Yhdistä makaronit, härkis, maito ja juustoraaste isossa astiassa ja sekoita kunnolla sekaisin. Tässä vaiheessa mie laitoin sekaan vielä Rainbow’n taco dippijauheseoksen lisämausteeksi. Kaada hyvinöljyttyyn vuokaan ja paista 200°C asteessa n. 50 minuuttia (kiertoilmauunissa riittää varmasti vähempikin aika).

Laatikosta tuli ensikertalaisen kokemuksella hyvää (onneksi, sillä syötävää tästä riitti minulle about viideksi päiväksi…), vaikken vieläkään härkiksen faniksi ole ehkä ryhtymässä. Nyt sen minun suussani tympeältä maistuva ominaismaku jäi onneksi mausteseoksen jalkoihin, eikä mössöytyvä koostumuskaan häirinnyt laatikossa samalla lailla kuin pelkästään pannulla paistettuna. Aion todellakin tehdä uudelleenkin ja ensi kerralla taidan maustedippiseoksena kokeilla tacon sijaan sweet chiliä!

 

Kevätkylvön tuloksia

Aiemmin keväällä kerroin laittavani hieman siemeniä multaan ja nyt kai olisi jo vallan sopivaa kertoa, että mitä niistä tuli vai tuliko mitään. Säästän teidät jännitykseltä: ei niistä tullut kyä oikein yhtään mittään!

Niihin epämääräisiin, kuutionmallisiin kasvualustoihin laitetut tomaatin ja paprikan siemenet eivät lähteneet itämään lainkaan ja tavalliseen multaan istutetut samat siemenet lähtivät kovin kituliaasti kurottelemaan kohti taivasta. Tällä hetkellä on hengissä enää vain kaksi tomaattia ja yksi paprika, mutta kolmikko näyttää jo elämänsä alkutaipaleella niin raihnaisilta vanhuksilta, että en odota niin minkäänmoista satoa, hyvä jos edes kukkimaan kykenevät! Kurkun ja kesäkurpitsan olenkin unohtanut ihan kokonaan edes kylvää, mutta näiden kahden lajin esimerkillä taisin säästää itseni vain lisäpettymyksiltä. Isäni laittoi kasvamaan samat lajit samanlaisista paketeista ja sen sijaan, että olisimme tänä vuonna päässeet kunnolla kilpailemaan kasvuvauhdilla, sadolla tai edes itäneiden määrällä olemme vain lähinnä lähetelleet kuvia vertaillen sitä, kumman kasveilla menee surkeammin. Noh, ainakaan minun tomaatinvarteni eivät ole vielä katkenneet pelkän ötökän voimasta.

Hyödyttömiksi todettujen hyötykasvien lisäksi idätin myös orvokkeja ja ne ovatkin kasvaneet ihan kivasti. Tai siis osa on ja osa kituu menemään kuin viimeinen lumikinos toukokuun auringossa. Niitä on tosin ripoteltuna parvekkeelle sen verran runsaasti, että vaikka puoletkin päättäisivät päivänsä kesken kesän, niin silti on mahdollista saada parveke täyteen huumaavaa orvokintuoksua. Tai siis ainakin noin niin kuin teoriassa on. Saas nährä.

Kuis teidän muiden kevätkylvöt, onko ollut parempaa onnea matkassa?

Kuukauden kahvila: Kiikku

Vietän paljon aikaa kahviloissa vapaalla ollessani, joten päätin aloittaa aiheesta postaussarjan! Joskus sitä luulee kolunneensa jopa oman kotikaupunninsa kaikki kahvilat läpi, mutta yhtä usein sitä myös hoksaa olleensa väärässä, kun varsinkin kesällä kesäkahviloita pompsahtelee esiin useampia. Usein myös vieraassa kaupungissa haluaa poiketa ennemmin johonkin pieneen, kotoisaan kahvilaan kuin joka kaupunnista löytyviin, samoilta näyttäviin ketjukahviloihin. Tässä postaussarjassa aion nostaa esiin eri kaupunkien helmiä kahviloiden loputtomasta merestä ja saan ihanan tekosyyn lorvia uudelleen vanhoissa suosikeissa.

20190813_121121

Kun tarpeeksi pitkään vetkuttelee kirjoittamisensa kanssa, niin kesäkahvilastakin tulee taas kevään korvilla ajankohtainen. Myönnetään siis jo alkuun, että tästä kahvilasta piti kirjoittaa jo viime kesänä, mutta sitten se jäi ja mitä suotta sitä sellaisesta paikasta kirjoittamaan talvipäivinä joka aukeaisi taas vasta joskus keväällä. Mutta näin toukokuussa ollaan taas ajan hermolla ja toivottavasti kirjoituksen kohde on selvinnyt koronakevään koettelemuksista voittajana ja availee jo pian taas oviaan.

Vetkuttelusta puheenollen minun piti alunperin vierailla kahvila Kiikussa jo vuonna 2018, jolloin kuulin siitä ensimmäisen kerran, mutta ehdin Ouluun vasta syyskuun puolella jolloin paikka oli jo taas laittanut oven säppiin kesäkauden ollessa taputeltu. Viime kesänä otin elokuussa uuden yrityksen ja pääsin kuin pääsinkin vihdoin Kiikun teekannujen ja leivonnaisten ääreen.

20190813_123121_kollash

Tunnelma oli alkusyksyn jo hiipiessä paikalle kovin rauhallinen, mutta sehän ei tunnetusti minua haitannut lainkaan. Teevalikoima oli mukavan laaja ja sorttia oli jos jonkinlaista kuten myös vitriinin puolella – löytyi suolaiset ja makeat sulassa sovussa. Päädyin itse ainaisena herkuttelijana valitsemaan makeaa suklaaleivoksen muodossa ja voin sanoa, että oli oikein erityisen suklaista, voin melkein yhä maistaa sen suussani vain kuvaa katsoen.

Vaikka olenkin usein hyvin ruokamotivoitunut, niin tähän kahvilaan en kuitenkaan mennyt oikeasti virvokkeiden perässä, vaan ehkä joku on jo kuvien perusteella arvannutkin vierailuni perimmäisen syyn. Voi kyllä, kahvila Kiikku sijaitsee aivan Ainolan puiston kasvihuoneen kupeessa ja on eräänlainen kasvihuone itsekin – aivan must see -kohde siis minulle ja muille kasveista erityisesti pitäville ihmisille. Teehetken jälkeen meninkin vielä viereisen kasvihuoneen puolelle istumaan ja lukemaan kirjaa pienen suihkulähteen viereen. Knoppitietona kerrottakoon, että blogini bannerikuva on myös otettu sillä reissulla.

En tiedä onnistuuko reissu Ouluun tänä kesänä koronan tai raha-asioiden puolesta, mutta jos onnistuu, niin tiedätte mistä minut taas siellä löytää. Suosittelen saapumaan kahvilaan jalan ja tutustumaan samalla reissulla muutenkin Hupisaarten ympäristöön – todella kauniita puistomaisemia vain kiven nakkauksen päässä Oulun keskustan hälinästä.

Kahvila Kiikku
Ainolanpolku 1 (Ainolanpuisto)
90100 Oulu

(Noin) Kuukauden kahvila -sarjassa aiemmin esitellyt:

Papulaari, Kouvola
Onnenkukko, Kouvola

Jaa kahvilasuosikkisi ja -vinkkisi kommenttiboksissa!

Uusi ruokailuryhmä Tori.fi:stä

Huhheijaa, kuten huhtikuun koontipostauksessa kirjoittelin, niin päädyin ajamaan erityisen Tori.fi-löydön perässä Tampereelle asti täältä Kymenlaaksosta. Kuten blogiani seurailleet tietävät, elelin ilman kunnollista ruokailuryhmää muutaman kuukauden ajan, mutta se aika tuli vihdoin päätökseensä vappuaattona.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun lainassa ollut ruokailuryhmä lähti menoilleen, minulla meni jonkin aikaa saada selvä käsitys siitä minkälaisen ruokailuryhmän haluaisin sen tilalle. Tiesin, että värinä ehdottomasti valkoisen, mutta ainahan sen voisi maalata sellaiseksi, kun sopivan mallinen vain löytyisi. Ensin haaveilin jonkinlaisesta kustavilaisesta pöydästä, mutta lopulta totesin sen jotenkin väärän tyyliseksi minulle ja kotiini. Päädyin kuitenkin siihen, että pyöreä sen olisi oltava ja mieluiten jatkettavaa mallia. Sitten totesin, että pyöreä veisi kovin paljon enemmän tilaa kuin suorakaiteen mallinen ja luovuin pyöreän pöydän etsinnästä. Ajattelin, että pöydässä tulisi kuitenkin olla pyöristetyt kulmat ja pyöreät jalat, tuolien tulisi olla pinnatuolit ja koko setti löydyttävä käytettynä joko yksi tuote kerrallaan tai parhaassa tapauksessa kaikki kerralla.

Klikkailin ja selailin niin Toria kuin huonekalukauppojenkin valikoimaa kunnes löysin juuri sen mitä olin tietämättäni etsinyt. Kun minulla oli tuotteelle tuotenimi, niin etsintä helpottui huomattavasti. Monen monituista viikkoa näppäilin mallin nimen hakukenttään ja sain vastaukseksi eioota, myyjät eivät vastanneet minulle tai tuote meni nenän edestä. Eräänä aamuna sitten tärppäsi, kun Tampereella tosiaan myytiin koko ruokailuryhmä settinä ja voitteko uskoa vain 70 eurolla! Uutena joutuisi pulittamaan yhdestä tuolista sen verran ja koko setistä yli 400 euroa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin sitä sitten ajelin yli kaksi tuntia suuntaansa noutamaan itselleni ruokaryhmää ja illalla istuin jo syömässä iltapalaa uuden pöydän ääressä, tyytyväisen ja maireana kuin kissa tuoreen kermatuokkosen äärellä. Pöytä solahti paikalleen kuin kenkä tuhkimon jalkaan ja jo seuraavana päivänä tuntui siltä kuin se olisi ollut paikallaan aina. Ainoa mikä tässä kokonaiskuvassa häiritsee on tämä silmiä kirvelevä valkoisuus, sillä en sitten vielä osannutkaan päättää minkä väristä maalia seinään lääppisin – vihreää, turkoosia, sinistä? Tarkoituksena on myös hankkia jonkinlainen kaitaliina pöydän päälle valkoisuutta taittamaan ja vielä kaksi tuoli lisää, että pöydän päätyihinkin saa paikat ettei aina tarvitse rajata vieraiden määrää kolmeen. Isompi matto saattaisi myös olla paikallaan pöydän alle ja pikkuhiljaa aika myös saada tuo lattialla lojuva hylly seinään, mutta hitaasti hyvä tulee…

Taantumisia

20200424_105344

Eeva Kolu kirjoitti Uusi Muusa -blogiinsa koronan aiheuttamasta taantumisesta ja tunnistin siitä myös itseni. Vaikka elokuvien saralla olen jättänyt kaikkien tuttujen lohtuelokuvien katsomisen kokonaan pois ja valitsen vain ennennäkemättömiä rainoja, niin muuten olen kyllä aivan taantumuksen tiellä.

Ensimmäinen koskaan omistamani CD-levy oli Madonnan kokoelma-albumi Something to remember enkä ole ajatellut koko levyä vuosikausiin, kymmeniin. Viime aikoina olen kuitenkin löytänyt itseni sen ääreltä (ja miettimästä miksi muistan edelleen biisien sanat kuin vettä vaan, mutten muista mitään oikeasti relevanttia vaikkapa viime vuodesta). Eipä siinä, sehän on ihan hemmetin hyvä albumi ajalta ennen renkutus-Madonnaa ja vähän harmittaa, että se on päässyt niin pitkäksi aikaa unohtumaan. En tosin tiedä onko sen kuunteleminen aikoinaan ollut kovin kehittävää pienelle tyttöselle, mutten usko että siitä on ollut sen suurempaa haittaa kuin BSB:n eroottissävytteisistä musiikkivideoistakaan – lienee ne enemmän hyvää musiikkimakuni kehitykselle tehneet kuin ikätoverien rallittamat Smurffi-levyt. Paljon kuunteluaikaa ovat saaneet mm. myös nuoruuden suosikit Rilo Kiley, Editors ja Death Cab for Cutie.

Toisena taantumisen merkin olen löytänyt lautaseltani. Lapsena suosikkiruokaani oli rakettispagetti ja jauhelihapullat runsaalla ketsupilla. Ihan samanlaista pöperöä ei löydy nykyään ruokavaliosta, kun pasta on syötävä gluteenittomana ja lihankin olen vaihtanut kasvisversioihin, mutta voin sanoa makaronipedillä makaavien kasvispullien olleen erittäin suloista syötävää, tottakai järkyttävällä määrällä ketsuppia höystettynä. Tätäkään ruoka-annosta en ole syönyt luoja yksin tietää milloin viimeksi, joten en tiedä mistä se päähäni pälkähti tässä kriisikevään keskellä. Uskomattomia ovat selviytymisen keinot ja ajatuspolut, joista ne löytyvät.

Oletko sinä huomannut itsessäsi taantumisen merkkejä?

Ne raukean hitaat päivät

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Katsoin tässä eräänä päivänä vihdoinkin muutaman vuoden takaisen hittielokuvan Kutsu minua nimelläsi (Call me by your name). Se oli niin täynnä käsin kosketeltavaa kesän tuntua, että mieleni meinasi pakahtua siinä sohvalla villasukkiin ja vilttiin kääriytyneenä.

Lipuvat kuvat Italian lämmöstä toivat mieleen ne kaikki jo menneet ja ehkä tulevatkin kesät jolloin aurinko on hivellyt maisemaa sillä lailla hehkuvasti, maalaten kovia rajoja paljaan ja varjon väleihin. Kosteutta helmeilevät, kylmää juomaa sisältävät lasipinnat jättämässä renkaita jälkeensä kaikkialle, viileän lasin tuntuessa erityisen hyvältä lämpöä hohkaavaa ihoa vasten saaden ihokarvat nousemaan pystyyn.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ne kaikki raukean hitaat päivät jolloin on liian kuuma tehdä mitään muuta kuin katsella ohi lipuvaa päivää tai kietoutua toiseen avointen ikkunoiden alla. Kuinka hyvältä maistuukaan tuore kotimainen mansikka oikein kuumana kesäpäivänä juuri torilta ostettuna, niin että se sotkee sormet ja suunpielet. Miltä se tuntuikaan istua puistossa lämpimänä kesäiltana kevyessä mekossa jalat toisen sylissä, hätistellä hyttysiä ja hiuksia toisen kasvoilta. Tuntea se kaiken ympäröivä pehmeys, jonka heinäkuinen kesäilta antaa auringonlämmön viipyessä kivilaatoilla, asfaltilla, veden väreilevällä pinnalla.

Kesän kuulaat aamuyöt, jossa viileys ja nouseva lämpö mittelevät, höyryävä hengitys ja peltojen päällä keriytyvä usva. Järkkymätön hiljaisuus ennen kuin linnut taas ennen aurinkoa aloittavat konserttinsa. Muistatteko vielä, kuinka äänekkäitä varhaiset kesäaamut ovat ja kuinka hiljaisiksi käyvät elokuut? Minkälaista se olikaan kastaa jalkansa viileään veteen kuumana päivänä, virkistäytyä. Ja kuinka suloinen onkaan sateen jälkeinen tuoksu, höyryävä asfaltti ja se kaiken alleen peittävä vihreys, joka paljastuu pölyn huuhtoutuessa alas. Syreenin tuoksu aamuauringossa ja pionien kumartavat hahmot hämärtyvässä illassa, veden pintaan pyörteitä aikaan saava ongenkoho ja kämmenselälle sulava jäätelö.

Kaikki se on vielä edessä.

Kesä.

Huhtikuu ’20

Mitä sellaista sanoa huhtikuusta mitä ei olisi jo sanonut?

Koko huhtikuu meni vapaaherrattaren elämää viettäessä lomautettuna ja vaikka maailma ympärillä oli uutisten mukaan tulessa ja vielä alkukuun aamuina avasi Hesarin sovelluksen siinä mielentilassa että joko me ollaan kaikki kuoltu?, niin onhan tämä nyt oikeasti ollut ihan hemmetin mukavaa aikaa. On saanut tehdä asioita omaan tahtiinsa, viettää aikaa yksin kotona ja luonnossa ilman, että siitä pitäisi tuntea jotenkin huonoa omaatuntoa. Vaikka pään päällä vellookin lomautus ja epätieto ihan vittu kaikesta, niin koen silti olleeni koko kuun ajan melkoisen onnekkaassa tilanteessa siihen kaikkeen nähden, miten maailma makaa ja mitä toiset ovat joutuneet ja joutuvat juuri nytkin kokemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Heti huhtikuun alussa saatiin lunta tähänkin pitäjään. Kuljettelin itseäni ja kameraani ahkerasti päivittäin metsissä ja pääsin monen vuoden tauon jälkeen seuraamaan kevättä ihan oikeasti ja kunnolla. Lempilapseni pääskyset antavat vielä itseään odottaa, mutta uskoisin niidenkin jo pian saapuvan.

Kotisohvan ja metsien lisäksi kulutin aikaa myös viikon verran naapurkaupunnissa sekä kävin vappuaaton tiimellyksessä kääntymässä Tampereella(!!), sillä vaikka maailma kuinka pidättäisi hengitystään, niin tein sen verran hyvän löydön Tori.fi:stä, että se oli suuntaansa yli 2,5 tunnin ajomatkan ja useiden maakuntarajojen ylittämisen arvoinen. Siitä lisää varmasti myöhemmin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kotona on tullut tehtyä myös pientä pintaremonttia, mutta siitäkin jo kerroin, koska nyt on jotenkin ihan eri lailla energiaa ja aikaa katsella nurkkiaan sekä tehdä häiritseville asioille jotakin. Kotihommien aktiivisuus ja metsissä keekoilu on myös syynä siihen, etten lopulta lukenut koko kuussa kuin kaksi kirjaa kokonaan; George Orwellin klassikon Eläinten vallankumous sekä toivottavasti suuren suosioon ja kaikkien lukulistalle nousevan Juha Kauppisen Monimuotoisuus-teoksen. Tekisi mieleni kirjoittaa siitäkin oma postauksensa, mutten tiedä osaanko tehdä niin ilman, että hukun omaan paasaukseeni.

Tämä oli nyt hieman erilainen koonti, mutta niinhän se nyt vaan oli erilainen kuukausikin. Toukokuu lienee toivoa täynnä, joten innolla odotan mitä se tuo tullessaan. Kaunista kevättä ja lempeitä tuulia!

Kuka sanoi, että elämän…

…pitää olla tylsää. Noh, niinpä!

Päätin tuossa päivänä eräänä vihdoin ottaa härkää sarvista ja iskeä olohuoneen seinien kimppuun. Kävin ostamassa seitsemisen litraa maalia valmiiksi, sillä ajatukseni oli, että ihan tosta noin vaan nopeasti irroitan tapetit kahdelta (betoni)seinältä, koska niistä se irtoaa kuin unelma vain, nakkaan vähän pakkelia reikiin ja pääsen maalauspuuhiin.

20200427_184742

Juu ei. Ensimmäisellä seinällä ollut kuvioitu tapetti ei todellakaan irronnut kuin unelma vain, vaan se osoittautui lähinnä painajaiseksi. Jouduin sumuttelemaan seinään vettä niin paljon, että pelkäsin aiheuttavani vesivahingon ja harkitsin jo jonkinlaisen puutarhaletkun käyttöäkin. Ei meinaan irronnut ei, sillä tapetin kuvion läpi ei vesi meinannut imeytyä ollenkaan. Tuntien taistelun jälkeen tapetti lähti lopulta irti turhankin useana kerroksena ja palana, mutta niin lähti paljon muutakin – meinaan seinä. En tiedä mitä sokeripakkelsia tuohon seinään on aikoinaan ajettu, mutta sehän ropisi ja rapisi kuin irtosora kalliolla. Koska ajatuksena oli maalata seinä enkä halunnut että se vain jonain kauniina päivänä putoaa paikoiltaan rapsuttelin irtopaklua sen kummempaa voimaa käyttämättä. Lopulta seinässä ammotti betonia puolen seinän mitalta ja pari betonin paljastavaa isompaa aukkoa. Tässä vaiheessa kello läheni jo iltaseitsemää (olin ollut nopeassa tapetinirroituspuuhassani jo kuusi tuntia!), joten googlasin äkkiä lähitokmannien valikoimat ja suorin itseni ostamaan ämpärillisen sopivaa täytettä.

Siinä sitten iltani ratoksi nakkelin pakkelipaakkuja seiniin ja tasoittelin menemään ihan kuin olisin muka tiennyt mitä olin tekemässä – enhän ikinä ollut paikannut mitään noin suurta! Ja voin sanoa, että sen kyllä lopputuloksesta huomaa. Päätin kuitenkin, että sillä ei ole mitään väliä, ei nyt eikä välttämättä vielä ensi vuonnakaan. Sitten kun röpöt alkavat liiaksi häiritä, niin hankin paikalle jonkun tasoittamaan koko seinän kerralla, mutta nyt ei ollut sen aika, koska korona ja budjetti. Pieni rosoisuushan vain tuo eloa valkoiseen seinään! Vaikka epätoivo koittikin hiipiä liiveihin siinä seinää iltasella väsyneenä pakkeloidessani, niin voin ilokseni todeta, että vuorokausi siitä eteenpäin oli kummallakin seinällä jo kaksi kerrosta maalia. Siltä toiselta seinältä kun tapetit todellakin irtosivat kuin kauneimmissa unissa ilman, että seinä irtosi myös ja paikattavaa oli vain vähän.

20200428_123340

Olen pääasiallisesti kasannut tänä vuonna saamani kortit jääkaapin oveen, mutta jostain syystä tämä Iitulta saatu kortti jäi nojailemaan aloe veran ruukkuun pöydälle. Nyt korona-aikana se on muistuttanut joka aamu, että niin, ei elämän tarvitse nytkään olla tylsää. Kun keittiön pöytä oli remonttiapuna olohuoneen puolella (se on ainoa tarpeeksi korkea asia tässä asunnossa, jonka avulla yletyn katonrajaan, haha), niin kortti suorastaan kettuili tuolilla pönöttäessään. Niinpä, tylsää tässä ei tosiaan ole, kun on puoli seinää muruina olohuoneen lattialla ja allekirjoittaneen pakkelointitaidot vähän sinne päin! Tilanteen ollessa päällä ei paljoa huvittanut, mutta nyt asia jo onneksi naurattaa ja korttikin saa vielä jatkaa pöydällä jääkaapinoven sijaan.

Näin ne hommat täällä etenee: kausittain, kaoottisesti ja erittäin nopein käännöksin.

 

Jos toilailut kiinnostaa, niin lue myös:

Kun tolvana uudet pyörän renkaat osti
Kun tolvana peikonlehden osti

Hetkiä luonnossa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olisi mukavaa kirjoitella ihan vaan kuulumisia, mutta tosiasiassa kuuluu ihan tosi vähän mitään. Olen lähinnä viettänyt aikaa luonnossa ja venynyt sohvalla tuijottaen Netlixistä elokuvia, joita en yleensä katsoisi. Aateekoolla vietetty aika vähenee samaan tahtiin kun päivät pitenevät ja huomaan kuuntelevani usein radiota aamuisin ja iltaisin. Ajoitan vieläkin ulkoiluni metsissä aamupäiviin ja harvoin törmään reiteilläni keneenkään – esimerkiksi yllä olevassa metsässä en ole nähnyt vielä kertaakaan ketään metsänpohjalla tepastelevia sepelkyyhkyjä lukuunottamatta. En todellakaan valita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen ja tänään aurinko on päässyt porottamaan pilvettömältä taivaalta ja se on herättänyt kaikenlaista pörriäistä pyörimään, hyörimään ja kylpemään kevään ensimmäisissä siitepölyissä. Eilen kävelin tutkailemaan vähän entisiä juoksupolkujani, josko siellä olisi jo sen verran kuivaa, että lenkkareilla pärjäisi ilman märkiä sukkia tai märässä savimaassa lipeämistä nenälleen. Kuivaa oli, mutta enemmän minua lopulta kiinnostikin suuri määrä mehiläisiä joiden keskellä huomasin yht’äkkiä olevani.

Lämpimänä hehkuva hiekkamaa oli saanut erakkomehiläispopulaation parveilemaan sopivia pesäkolojapaikkoja itselleen etsien ja minä olin tupsahtanut keskellä heidän askareitaan. Joskus ennen olisin juossut tukka suorana kauas pois hetimmiten, mutta nyt tunsin auvoa siinä pörisevän joukon keskellä. Kuvasin maassa yksin, kaksin tai kymmenien ryhmissä mönkiviä mehiläisiä enkä osannut pelätä pistoja yhtään. Nekään eivät minusta tuntuneet välittävän, mutta olivat sen verran liian vauhdikkaita kirkkaassa puolipäivän auringossa, ettei kuvista tullut julkaisukelpoisia. Kokemuksena silti upea ja paikalliset pölyttäjät vaikuttivat voivan hyvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös perhoset ovat vallan villiintyneet näinä parina päivänä. Nokkosperhosien villin pyörteisiä kaksintansseja on saanut seurailla jo muutamaankin otteeseen ja niiden hehkuvat värit on helppo erottaa jo kaukaa muuten vielä niin kovin värittömästä maastosta. Vaaleanpunaisina kukkivat näsiätkin erottuvat paljaina paistattelevista risukoista kuin muille pitkää nenää näyttäen, mutta valkovuokot nuppuineen vielä nuokkuvat kuin humalaiset; puoliavoinna, mutta ehkä jo huomenna täydessä loistossaan. Ensimmäistä kertaa elämässäin sain myös sitruunaperhosen ikuistettua, sen aina niin vikkelän pirulaisen, joka hehkuu auringossa niin kirkkaana, että palaa puhki lähes joka kuvassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime vuonna koko kevät meni minulta kiireiden vuoksi kokonaan ohitse, mutta tänä keväänä pääsen nauttimaan sen etenemisen seuraamisesta täysillä ja paraatipaikoilta. Koska kannan kameraani mukana joka retkellä, niin en usko, että täällä voi tulevaisuudessa välttyä luontokuvilta enää edes sitä vähää mitä ennen.