Digitaalinen hyvinvointi

Päivitin jonkin aikaa sitten puhelimeni käyttöjärjestelmän ja sen mukana tuli (tai sitten sellainen jo oli ennestäänkin, mutten vain ollut huomannut) minulle uusi datan keruusysteemi, joka kantaa nimeä digitaalinen hyvinvointi. Se kerää päivän mittaan tietoa siitä kuinka monta kertaa avaan puhelimeni lukituksen, kuinka monta kertaa puhelimeni piiputtaa viestin tai muun ilmoituksen merkiksi, mihin sovelluksiin aikaani kulutan ja kuinka kauan puhelimen näyttöä olen yhteensä päivän aikana tuijottanut. Ihan supermielenkiintoista!

Olen ottanut tavaksi käydä joka ilta ennen puhelimen pois laittamista kurkkaamassa kuinka kauan olen näyttöä päivän aikana kuikuillut ja välillä aika on myös päässyt yllättämään – välillä myös positiivisesti. Vähensin tietoisesti kännykän ja somen käyttöä kesällä, mutta harmikseni sitä edeltävältä ajalta ei ole dataa – olisi ollut hauska vertailla, kuinka paljon puhelimen ääressä käytetty aika on konkreettisesti vähentynyt ja someniskan riski pienentynyt.

Siinä ei kuitenkaan ole tullut yhtään yllätyksiä mihin sovelluksiin aikaani kännykän äärellä vietän, sillä suurimman ajan lohkaisee päivästä riippuen Instagram, Helsingin sanomat tai WhatsApp – niissä kun tulee roikuttua joka päivä. Instagramissa aikaa vie kaikkein eniten puhuttujen instastoryjen katsominen ja muiden kanssa viestittely, Hesarin selaaminen voi jäädä minimiin, jos tarjolla on vain Trumpia ja WhatsApp on pääsääntöinen kuulumistenvaihtokanavani nykyään, joten sekin on aika päiväsidonnaista, kuinka kauan siihen saa aikaa uppoamaan – välillä vaihtelen vain viestejä naapurkaupunniin ja joinain päivinä eri viestiryhmät ovat sellaisessa vauhdissa, että ihan silmiä särkee.

koonti

En ole vielä saanut päätettyä, että mikä olisi se optimaalisin puhelimen käyttöaika päivässä, mutta uskoisin sen itselläni asettuvan jonnekin 1h – 2h kieppeille. Siinä ajassa kerkeää mielestäni selata ne tärkeimmät uutiset ja kuulumiset, sekä pitää yhteyttä läheisiin ja ystäviin. Lisäksi aikaa jää myös sille elävälle elämälle, ulkoilulle, muiden tapaamiselle ja oikeasti asioihin keskittymiselle. On paljon mukavampaa katsoa sarjoja tai elokuvia, tavata ihmisiä tai kierrellä ulkona ilman, että tuijottaa puolet ajasta kännykän näyttöä keskittyen aivan muuhun kuin käsillä olevaan asiaan tai ihmiseen. Olen myös huomannut, että jos kännykkää on tuijottanut päivän aikana reilusti yli kolme tuntia, niin unensaanti on vaikeampaa ja unen laatu huonompaa – aivot tuntuvat olevan aivan ylivirittyneet!

Sen lisäksi, että seuraan puhelimen käyttöä ajallisesti, olen myös tietoisesti rajoittanut sen käyttöä ja häiritsevyyttä ilta- ja yöaikaan. Sen sijaan, että napsauttaisin luurin äänettömälle ennen nukkumaanmenoa (asia, jonka todella usein aina unohdin tehdä ja sitten heräsin ärsyyntyneenä puoliltaöin instagram-viesteihin), olen ottanut käyttööni tilan nimeltä älä häiritse. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että 21.30 – 8.00 välisenä aikana puhelimeni näyttö on mustavalkoinen, eivätkä saapuvat viestit tai puhelut päästä pihaustakaan (ellei yhteydenottaja ole suosikiksi merkitty tai soita monta kertaa putkeen tietyn ajan sisällä, jolloin asia on tärkeä). Koska tämä tapahtuu automaattisesti, ei minun tarvitse muistaa kytkeä sitä päälle ja iltaisin harmaaksi hiipivä näyttö toimii myös hyvänä muistuksena siitä, että kohta olisi jo valmistauduttava unille. Kuinka helppoa!

Kuinka tietoinen sinä olet siitä ajasta, jonka käytät päivittäin puhelinta tuijottaen?

Advertisements
Digitaalinen hyvinvointi

Eikä yksikään pelastunut

IMG_20191013_171609_326

En muista olenko aiemmin jakanut palavaa rakkauttani dekkareita ja jännäreitä kohtaa täällä blogissa, mutta lieneekö se niin paha, jos välillä (aina) toistaa itseään? Kaikki sai alkunsa siitä, kun joskus ala-asteikäisenä poimin kirjastossa käteeni Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -kirjan (joka silloin vielä tunnettiin paremmin toisella nimellä) ja luin sen suoraan sanottuna aivan kusi sukassa. Olin sitä ennen lukenut vain kesympääkin kesympiä Neiti Etsiviä, joten tulipa kerralla singottua itsensä kunnon jännärin pariin.

Siitä se sitten alkoi; mysteerien, murhien ja sotkuisten menneisyyksien kaivelu ihan urakalla ja joka hetkeä, tarinaa, rakastaen. Alkoi Agatha Christien teoksien suoranainen ahmiminen – olen lukenut ne kaikki Esirippua lukuunottamatta. Se on jäänyt lukematta siksi, että sen loppuratkaisu kerrottiin minulle tahallisesti ennen kuin edes ehdin kirjaan tarttua. Ehkä vielä joskus luen senkin, mutta tunnen edelleen, että minulta riistettiin Poirotin viimeinen mysteeri. Onneksi maailma on kuitenkin täynnä muitakin hyviä jännäreitä, dekkareita ja murhamysteerejä.

Kun eräs entinen joukkuetoverini paljasti, että Kuusankosken teatteri esittää lokakuusta alkaen Christien kirjaa perustuvaa Eikä yksikään pelastunut -näytelmää tiesin heti, että se oli nähtävä (jo siis senkin vuoksi, että se samainen tyyppi myös näyttelisi siinä). Eilen siis suuntasin teatterin hämärään saliin äitini kanssa ja nautin parin tunnin ajan maailman klassisimmasta murhamysteeritarinasta. Vaikka itse tiesinkin kuka murhaajaksi lopulta paljastuu, niin näytelmä oli täynnä vinhoja käänteitä ja yllätyksiä sekä nokkelia toteutuksia, ettei paremmasta väliä. Kyseessä oli vasta toinen näytös, joten pieniä stipluja oli vuorosanoissa ja rytmissä, mutta se annettakoon anteeksi. Nautin myös aina suunnattomasti kyseisen ohjaajan, Karolina Eklund-Vuorelan musiikkivalinnoista, sillä tälläkin kertaa kuultiin yhtä suosikeistani musiikkivalinnoissa. Suosittelen siis erittäin lämpimästi tsekkaamaan tämän murhamysteerin, jos pidät Agatha Christiestä ja satut Kouvolan suunnalla liikkumaan esityspäivinä. Kuka on Owen?

Olen myös erittäin vankassa vauhdissa kerran vuodessa teatteriin -tavoitteeni kanssa, sillä kävin jo alkuvuodesta katsomassa Mustapukuisen naisen Kouvolan teatterissa ja joulukuuksi olisi jo ostettuna liput Turkuun katsomaan Amélieta! Huh huh, minustahan alkaa kuoriutua vallan kulturelli ihminen ihan, haha!

Eikä yksikään pelastunut

Ostamani vaatteet 2019, osa 3/4

Lue myös sarjan ensimmäinen ja toinen osa.

HEINÄKUU
(jonka nimesin hedonismi-heinäkuuksi ja annoin itselleni luvan ostaa mitä halajaisin)

Mustat culottes-housut
100% viskoosi
26,99€
Nämä olivat “tarve”listallani jo viime postauksessa ja monenmonituisen sovittelun jälkeen löysin sopivat – juuri sopivasti helteille. Vetelinkin nämä päällä menemään niin töissä kuin Tykkimäessäkin. Ihan parhaat hellekelibyysat, miksen ole ymmärtänyt hankki tällaisia jo vuosia sitten? Ajattelin tosin jatkaa käyttöä myös syksyllä ja vielä talvellakin – jos nyt en muualla, niin töissä ainakin.

Kukkakuosinen, syksyinen pusero
100% polyesteri
35,99€
Bongasin tämän kuosin näyteikkunassa ohi porhaltaessani ja oli pakko käydä sovittamassa ja mukaanhan se sitten lähti. Kevyesti vain ärsyttää tuo materiaali, sillä luulin puseron olevan viskoosia! Se oli melko rypyssä jo sovitusvaiheessa ja pesulappua kurkatessani näin varoituksen kutistumisesta – olisi pitänyt syynätä vielä paremmin, sillä kyllähän siellä se polyesterkin mainittiin. Äh! No mutta, vaikka ajattelinkin tätä enemmän syyspuseroksi, niin kyllähän tämäkin pääsi käyttöön useasti jo heinäkuunkin aikana.

Flying cock -sukat (kolmen sukan setti)
50% kierrätettyä puuvillaa, 20% kierrätettyä polyesteriä, 26% polyamidia, 4% lycraa
22,45€
Nämä ostin synttärilahjaksi, en siis itselleni.

Kukkakuvioinen paitamekko*
100% viskoosi
Työvaate (1/3)
47,96€
Ennen kesälomalle lähtöä pistin vielä ostaen syksyn työvaatteita jo valmiiksi. Olin jo malliston ensi kertaa mallistokoulutuksessa nähdessäni päättänyt ostaa juurikin tämän kukkakuvioisen mekon, jossa on napit ylhäältä alas asti. Siitä saa siis mekon lisäksi tehtyä myös neuletakin omaisen kangastakin. Itse pidin tätä töissä mm. napitettuna alhaalta auki haaroihin asti farkkujen kanssa, jolloin se oli mekon sijaan pitkähelmainen pusero. Todella monikäyttöinen!

Siisti toppi*
Etuosa 100% polyesteri, takaosa 95% viskoosi & 5% elastaani
16,17€
Toppi, jota olin mehustellut k u u k a u s i a, että ottaisko vai eikö. Ostin sitten alesta erittäin suurella aleprosentilla varustettuna. Kaapistani löytyy sama toppi kahdessa muussakin värissä ja olen todennut niiden olevan erittäin laadukkaita. Käytän pääasiassa töissä, mutta satunnaisesti myös vapaalla.

Punainen t-paita tekstillä*
50% puuvilla, 50% modaali
18,68
Ostin lähinnä töissä pidettäväksi, muttei kuitenkaan virallinen työvaate.

Tummansiniset farkut*
65% puuvilla, 31% polyesteri, 4% elastaani
Työvaate (2/3)
31,96€
Instagramissa minua seuraavat saattavat muistaa viime syystalvelta storieistani sen, kun farkkuni repesivät takapuolesta. Olen sivusilmällä koittanut siitä lähtien etsiä samantyylistä vaaleaa sävyä siinä onnistumatta, joten päätin sitten vielä kerran sovitella oman liikkeen farkkutarjontaa lävitse, jos siellä vaikka olisikin jokin minulle sopiva (vartaloni on hieman haasteellinen housujen kannalta). Ja oho, olihan siellä se yksi. Farkku ei tosiaan ole väriltään vaalea vaan tummansininen, mutta pääasia on, että ne istuvat ja ehtivät jo käyttöönkin ennen lomaa.

*nämä tuotteet olivat samalla kuitilla, jonka loppusummasta vähensin keräämilläni bonuksilla 16,82 euroa. näin ollen 114,77 eurosta jäi maksettavaa 97,95 euroa.

Kukkakuvioinen toppi
100% silkki
139,00€
Tämän tilasin aivan täysin hedonisti-heinäkuun meiningeissä palkinnoksi itselleni siitä, että v i h d o i n k i n varasin sen hammaslääkäriajan ja kävin vastaanotolla tarkastuttamassa purukalustoni. Hedonismin karma tosin puraisi tämän kanssa heti takaisin, sillä odotin silkkitopin olevan laskeutuva ja liukas, mutta tämä olikin kovaa silkkiä, joka ei todellakaan laskeudu yhtään mitenkään nätisti. Ajattelin jopa tuotteen palauttamista sen vuoksi, mutta päätin kuitenkin pitää sen – muistutuksena siitä, että ei pitäisi palkita itseään materialla! Josko se vaikka siitä käytössä ja aikanaan pesuissa asettuisi.

Sukat
70% kampapuuvillaa, 26% polyamidia, 4% lycraa
15,00€
Noh, ostin sukat. En keksi näistä sen kummempia tarinoita kerrottavaksi.

ELOKUU

En ostanut mitään.

SYYSKUU

Vihreä neuletakki
30% mohair, 28% akryyli, 22% polyamidi, 15% villa, 5% elastaani
Työvaate (3/3)
55,96€
Vihreää, taskullista neuletakkia metsästin pitkään ja hartaasti ja ostinkin sellaisen alkuvuodesta ja nyt ostin sitten toisen työvaatteeksi, kun sellainen myymäläämme putkahti. Vihreä sävy on eri ja malli erilainen, joten molemmat kyllä päätyivät erittäin aktiiviseen käyttöön viileiden kelien alettua. Neljänä päivänä viidestä minulla on päälläni neuletakki, joten ne eivät jää koskaan vaatehuoneeseeni pölyttymään, sillä omani sisältävät usein jonkin verran villaa, joten annan niiden myös levätä vuoroillaan tuulettumassa pakastimessa tai vaatekaapin hyllyllä.

Vihreä, kukkakuvioinen pitkähihainen pusero
100% polyesteri
31,96€
Vaikka mieluusti välttelisinkin polyesteriä, niin joskus sitä vain ostaa. Mutta mieluummin vaate käytössä kuin käyttämättömänä. Tämä pääsi myös heti ostoa seuraavana päivänä käyttöön ja senkin jälkeen useasti. Olo sen kanssa vain on kovin alaston, sillä se ei kaipaa pitkien hihojen vuoksi päälleen enää neuletakkia, haha! Olen niin tapoihini kangistunut toppien ja t-paitojen käyttäjä, että tämä hieman tuuletti tyyliäni.

Musta, lyhyt, avonainen neuletakki
65% viskoosi, 35% polyamidi
31,45€
Tämä oli ihan totaalinen heräteostos, MUTTA tällaista olin kaipaillut vaatekaappiini oikeastaan sitä tietämättä. En omista lyhyitä neuletakkeja ja vain yhden lyhyen, rennon bleiserin, joten minulla on harvoin ollut mitään mitä laittaa mekkojen päälle juhliin – olen siis juhlinut siinä yhdessä ja samassa bleiserissä kesät talvet jo monien vuosien ajan ja se alkaa siinä nutussa todellakin jo näkyä. Nyt sain sen kaveriksi (tai jopa korvaajaksi) siistin ja hyvin istuvan, juuri sopivan mittaisen ohuen neuleen ja vielä ale-rekistä. Jihuu! Meinasin toki käyttää tätä myös töissä, että ei mene vaan juhlakäyttöön.

yht. 456,75€ (yhteensä kuluvalta vuodelta 852,44€)

Lisäksi myin yhden merinovillaisen mekon tori.fi:ssa 95 eurolla ja vein vaatteita sekä asusteita kirpputorille, jossa ne jatkavat vielä lokakuun puolelle.

PS. MITÄ KAIPASIN/KAIPAAN VAATEKAAPPIINI

  • kukallinen istuva mekko JA/TAI pusero
  • suomalaista designiä
  • luonnonmateriaaleja, ei polyesteriä tai akryylia
  • korolliset mustat nilkkurit, materiaalina nahka
  • mustat maiharit kunnollisella pohjalla, materiaalina nahka
  • Uhana Designin Secret Garden -bomber, koko xs (saa tarjota, jos sellaisen omistat ja olet siitä valmis sopuhinnalla luopumaan)
  • punaruudullinen (flanelli)kauluspaita vanhan ja kuluneen korvaajaksi
  • mustat culottes-housut

*punaiset ostettu uutena, vihreät käytettynä, siniset lahjaksi

Ostamani vaatteet 2019, osa 3/4

3+1 vinkkiä: Yle Areena

Hyvin usein blogeissa annetaan katseluvinkkejä eri sarjoista ja elokuvista, jotka sijaitsevat maksullisessa palvelussa, kuten Netflix, HBO tai C More. Monella ei kuitenkaan välttämättä ole kyseisiä palveluita tai erityistä halua sellaisen hankkimiseen, joten vinkit valuvat ohitse kuin vesipisara auton tuulilasissa. Sen vuoksi ajattelinkin listata muutaman vinkin Yle Areenan puolelta, jonka katselu on ihan ilmaista – jee! Tulevaksi viikonlopuksi suosittelen…

MITÄ MIETIT, RONJA SALMI?
Tällä hetkellä kuvataan jo sarjan kolmatta kautta, mutta kaksi ensimmäistä kautta ovat edelleen katsottavissa Areenassa. Ronja Salmi ottaa napakkaan kaulaotteeseen milloin minkin aiheen, eikä suotta kainostele tai kiertele. Jaksoja löytyy mm. yksinäisyydestä, masennuksesta, peniksestä, pillusta, seksistä, someriippuvuudesta ja uskonnosta. Jaksoissa myös haastatellaan eri ikäisiä ja sukupuolisia ihmisiä, kysellen heidän näkemyksiään eri aiheista – varsinkin vanhemman väestön vastaukset ovat ihanan selvänäköisiä ja suoria. Missään jaksossa ei sorruta ylilyönteihin, saarnata oikeista vastauksista tai valinnoista tai vedetä suoria viivoja, vaan ne ovat keskustelevia ja ajatuksia herätteleviä. Erittäin hyvää tutkivaa journalismia ilman tabuja.

AIKUISET
Olen NIIN jälkijunassa tämän kanssa kuin vain olla ja voi, mutta ehkä siihen on jo tässä osoitteessa totuttu. Tämä on myös vähän sellainen, että tohtiiko tätä nyt niin suositella, kun itsekin välillä katsoi hieman sormien välistä ja teki mieli mennä turhautuneena sohvan taakse hetkeksi makaamaan, mutta sen vuoksi tätä lienee pakollista suositella. Niin paljon myötähäpeää, samaistumista yliajatteluun, asuinspiksiä ja ihavvaan helsinkiläistä meininkiä, joka on itselle vierasta. Onnistumisia ja epäonnistumisia, ihmissuhteita, joista tehdään liian vaikeita ja kipuilua siitä, mitä tässä elämässä nyt pitäisi edes olla. Niin ja se Kuisma, ai että, ottaisin kainalooni heti.

ARMOMURHAAJA
Kotimainen ja erittäin musta komediaelokuva Veijosta, joka lopettaa ja rakastaa eläimiä, mutta ei niinkään välitä ihmisistä ja vielä vähemmän heistä, jotka kohtelevat lemmikkejään kaltoin. Vain kaksi vuotta sitten ilmestynyt elokuva on myös erittäin osuva kuvaus nykyajasta ja siinä sorrutaan satunnaisesti pieniin ylilyönteihin, mutta annettakoon ne anteeksi. Matti Onnismaa on päärooliinsa kuin tehty, tai rooli hänelle, ja elokuvan kantava voima ilmeettömine, traumojen kalvamine kasvoineen eikä lopulta voi edes arvata mihin kaikki tuleekaan päättymään. Huomioithan, että elokuvat poistuvat Areenasta nopeasti ja postaushetkellä katsomisaikaa on enää vain vähän päälle viikko aikaa.

+

RADIO SODOMA
Sanon heti alkuun: Antti Holma on parasta mitä Suomen media voi alustasta riippumatta tarjota ja uskon, monen olevan kanssani samaa mieltä. Jos kuitenkin on tutustunut vain Holman Auta, Antti! -podcastiin ja instafeediin, niin en ehkä suosittele hyppäämään suoraan syvään päätyyn Radio Sodoman pariin. Jos on katsonut läpi Holman legendaariset perjantai-illan instalivet ja lukenut Järjestäjän, niin sekaan vaan – et todellakaan tule pettymään. Itselläni on tällä hetkellä kuuntelussa ensimmäinen kausi uusintana, ennen kuin pääsen toisen kauden pariin ja olenkin hihitellyt menemään iltaisin ennen nukkumaan menoa.

“Oikein ankaran talviyön keskellä kannattaa valmistaa iso mukillinen teetä, napsautaa päälle Radio Sodoma ja työntää pää oikein syvälle uuniin. Moni kuuntelija on kysellyt mihin toinen kuuluttajamme Martti Tippuri on kadonnut. Sanotaan näin, että elämän virta kuljettaa, kunnes se sekoittuu kuoleman virtaan. Näin käy meille kaikille ja nopeammin niille, jotka jättävät teepussit lojumaan työpaikan tiskialtaaseen.”

Puuttuiko jokin suosikkisi? Jaa omat vinkkisi kommenttiboksin puolella.

Lue myös:
3x hyvän mielen tv-ohjelma

3+1 vinkkiä: Yle Areena

Syyskuussa…

…palasin kuukauden loman jälkeen takaisin töihin ja arkeen. Paluu oli suuri kolaus sen kaiken vapaa-ajan jälkeen, mutta myös pieni helpottava huokaus kaiken sen reppuelämän jälkeen – tosin vain hetkellinen, sillä en viihtynyt tai viipynyt kotoa kauaa, ennen kuin lähdin kylpyhuoneremontin tieltä reppuineni evakkoon. Täällä on nyt oltu kaksi viikkoa ja jos suunnitelmat tai aikataulut eivät muutu, niin vielä viisi viikkoa olisi edessä.

…luin VAIN YHDEN kirjan kokonaan:
Minja Koskela: Ennen kaikkea feministi (joka oli todella taitavasti kirjoitettu, täynnä asiaa, opettavainen ja ajatuksia herättävä teos feminististä. sen inspiroimana kirjoitin myös tekstin tänne blogiin).
Miki Liukkonen: Hiljaisuuden mestari jäi minulta kesken, koska ei saatana.

…olin jo valmis toteamaan, etten ole tehnyt syyskuussa kyä niin yhtään mitään tai käynyt missään, mutta hieman kalenteriani tongittuani muistin visiteeranneeni ensimmäistä kertaa elämässäin Savonlinnassa! Mitään sen kummempia menovinkkejä ei tarttunut haltuun, kun kyseessä ei ollut mikään perinteinen, yksinäinen tutkimusmatka, mutta ainakin voisin suositella Olavinlinnan kurkkaamista (näin vain ulkoa ja olihan se hiano) sekä Riihisaaren maakuntamuseota (siellä käytiin ihan sisälläkin pällistelemässä). Jäipähän näkemistä sekä tutkailtavaa seuraavaakin vierailukertaa varten ja mieltä kutkuttavat ainakin Punkaharju ja Lusto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hiidenvuoren näkymät ovat kiipeämisen arvoiset.

…hyvin monen vuoden tauon jälkeen tuli myös kiivettyä Hiidenvuorelle. Jotkut hupailijat kutsuvat tätä paikkaa Kymenlaakson Koliksi, enkä usko sen lopulta olevan kovin kaukana totuudesta. Vaikken olekaan Kolilla (vielä!) käynyt, niin olen kovin luottavaisin mielin sen suhteen, ettei siellä nyt kovinkaan paljoa hienommat maisemat voi olla. Pitkän kiipeämisen jälkeen meinaan avautuu niin upeat näkymät, että suukin siinä sulkeutuu kunnioituksesta (harmi vain, ettei hiljaisuus paikan päällä ollut niin loputon kuin olisin toivonut, sillä joku enklantia viäntävä lennätti siellä dronea. vihaan niitä laitteita niin paljon!!!1). Joka vuosi vuoren päälle myös kannetaan Iitin musiikkijuhlien aikaan jotenkin piano ja siellä soitetaan keskiyön konsertti – se olisi vielä ehdottomasti joskus koettava!

…olen noin muutenkin taas käpöstellyt luonnossa enemmän (niin kuin uhosinkin!) sillä parin sadan metrin päästä evakkopaikastani pääsen suuntaamaan suoraan metsään ja pitkospuille! Siellä onkin tullut kulutettua lenkkarin pohjia jo muutamaan otteeseen tässä parin viikon aikana ja kerran heittäydyin jopa vallan sosiaaliseksi ja kutsuin aamukävelylleni lähellä asuvan toverinkin mukaan (jolla sitten olikin kestämistä, kun pyörin pusikoissa kamerani kanssa). Usein olen alkanut suistua syksyiseen epätoivoon syyskuussa, kun illat pimenevät vauhdilla, mutta uskon sen saapuvan tänä vuonna hieman keveämmin, koska olen ollut niin tiukalla otteella kiinni luonnossa, päästen seuraamaan syksyn etenemistä – nyt mikään ei pääse tulemaan yllätyksenä (paitsi ehkä ensilumi).

Mitä siun syyskuuhun kuului?

Syyskuussa…

Blogihaaste: Kuinka usein?

Viime kerralla oli sen verran vakavaa (ja tärkeää!) puhetta, että otetaan tällä kertaa vähän kevyemmin blogihaasteen parissa. Tämä on nyt hetken jo kiertänyt siellä sun täällä ja koska ainakin itse tykkään näitä lueskella, niin laitetaan omakin jakoon. Eli kuinka usein mie…

vaihdan lakanat: Kerran viikossa vaihdan lakanan ja pussilakanan, tyynyliinat aina sen jälkeen, kun olen pessyt hiukset. Harvempi vaihto- ja pesuväli olisi toki ekologisempaa, mutta nautin puhtaista lakanoista enkä halua pyöritellä naamaani likaisissa tyynyliinoissa.
vaihdan pyyhkeet: Kerran viikossa käsi- ja keittiönpyyhkeet, kylpypyyhkeen ja kylppärin lattiapyyhkeen parin viikon välein.
pesen hiukset: Öämmm, sanoisin että kolme kertaa viikossa on sellainen perusmäärä, ettei ala rasvaisuus paistamaan jo naapuriin asti.
soitan isälle/äidille: Viestitellään pääasiassa whatsappissa, mutta tarkistin luurista, että olen viimeeksi soittanut äidille kesäkuussa ja isälle toukokuussa.
näen vanhempiani: Yleensä muutaman kerran kuukaudessa paitsi nyt päivittäin, kun asun heidän luonaan evakossa.
käyn leffassa: Pari kertaa vuodessa tai jopa harvemmin, tänä keväänä tuli käytyä muutaman kerran.
föönaan hiukset: En koskaan.
putsaan lattiakaivot: Miulla on suht pitkät hiukset ja niitä irtoilee kuin lehtiä puista syksyisin, joten pyrin 1-2 kuukauden välein putsimaan.
käyn metsässä: Vähintään kerran viikossa, mutta mitä useammin, niin sitä parempi! Täällä evakossa ollessa on parasta, kun yksi ulkoilureitti pitkospuineen alkaa ihan vierestä.
käyn suihkussa: Jos olen jonnekin lähdössä, niin käyn itseni vähintään päästä alaspäin huljauttamassa suihkun alla, mutta jos meinaan möhnötä vaan kotona koko päivän, niin sitten en välttämättä jaksa käydä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sanon läheisille, että rakastan heitä: Varmaan joskus lapsuuessa viimeks, jos silloinkaan. Ei sellainen ole ollut meidän perheessä tapana.
sanon miehelleni rakastavani tätä: En ole sanonut. En viljene sitä sanaa todellakaan anteliaasti tai hetken mielijohteesta kenellekään – vain ensimmäiselle poikaystävälleni olen niin sanonut ja todellakin tarkoitin sitä, muita kumppaneita en vielä ole rakastanut.
tarkistan kuivakaapin sisällön: Aina silloin tällöin kurkkaan kunnolla hyllyt läpi, ettei ole kutsumattomia vieraita, mutta noin aineksien puolesta siellä ei ole yllätyksiä.
luuttuan lattiat: Keittiön lattian muutaman kerran vuodessa, mutta koko asunnon olen luutunnut KERRAN kuuden vuoden aikana. En oikeasti jaksa vaivautua.
pesen vessan: Vessanpöntön pesen kerta viikkoon ja koko kylppärin viikon tai kahden välein.
puhdistan liesituulettimen: En omista ja keittiön ilmanvaihtoputki on niin korkealla, etten yletä sinne kuin kiipeämällä uunin päälle, joten en edes yritä.
syön noutoruokaa: Varmaan pari kertaa kuussa on sellainen sopiva arvio, kun joskus en syö kuukausiin ja joskus syön viikottain.
valehtelen: Valkoisia valheita pudottelen loukkaantumisien ja sen sellaisten estämiseksi, mutta ihan puhtaaseen valehteluun en jaksa ryhtyä. Niistä kun kuitenkin jää AINA kiinni ja sitten seuraukset ovat vielä pahemmat kuin suoraan sanomisella.
riitelen suhteessa: Oon tosi huono riitelemään, en kestä sellaista, joten koitan parhaani mukaan välttää.
sheivaan: En ees tiie. Tarpeen ja fiiliksen mukaan?
vaihdan hammasharjan: Sitten kun hammasharja alkaa hapsottaa tai kolmen kuukauden välein. Kumpi nyt tapahtuu ensin.
käyn kirjastossa: Muutaman kerran kuussa.
pesen peitot ja tyynyt: En pese. Tyynyt vaihdan vuosittain ja peitto saa pakkashoitoa.
syön herkkuja: Syön joka päivä jotain, mikä on mielestäni herkullista.
soitan anopille: En ole koskaan soittanut yhdellekään “anopeistani”.
pesen rintsikat: Aina, kun pesen vaatepyykkiä.
leivon: Ennen leivoin viikottain, nykyään varmaan kerran puolessa vuodessa. Pitäisi kyllä leipoa useammin.
siivoan jääkaapin: Käyn sen sisältöä (tai lähinnä sisällöttömyyttä) läpi viikottain ja silloin tällöin pyyhkäisen, mutten varsinaisesti siivoa sitä.
käyn puntarilla: Olen käynyt viimeisen vuoden aikana kahdesti, molemmilla kerroilla saatesanoin voit käydä, jos et sitten saa mitään kompleksia. En omista vaakaa, sillä se ei ole minulle hyväksi, enkä siksi tiedä kuinka paljon painan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

komennan miestäni: Ehhhh, en ole kokenut tarvetta komentaa.
syön irtokarkkeja: Aika harvoin, vaikka ruosteiset autot ovatkin ihan superhyviä.
vierailen isovanhempieni luona: Minulla on vain yksi mummo ja vierailen aivan liian harvoin.
pesen pyykkiä: kerran viikossa vaate- ja lakanapyykki, kahden viikon välein pyyhkeet.
imuroin kotini: Kahdesti tai kolmesti viikossa, riippuu ihan jaksamisen tasosta ja mahdollisista kyläilijöistä.
perheessä kinataan vaatetuksesta: Joka päivä vähän itseni kanssa kinaan siitä, että mitä pukisi päälle.
käyn hammaslääkärissä: Tänä vuonna kahdesti, sitä ennen oli yli kymmenen vuoden tauko. Uusi aika on jo varattu kahden vuoden päähän, joten nykyään skarppina taas menossa mukana.
käyn kaupassa: Käyn isosti kaupassa kerran viikossa ja sitten viikon mittaan haen unohtuneita tai muuta evästä ehkä pari kertaa.
pesen ikkunat: En ole pessyt asuntoni ikkunoita kertaakaan kuudessa vuodessa. Ensi keväänä ajattelin pestä, kun alkavat näyttää pikkuhiljaa likaisilta ja jokin lintukin kakkasi kesällä olohuoneen ikkunaan.
vaihdan sukat: Päivittäin, paitsi villasukat kerran viikossa.
olen eri mieltä miehen kanssa: Varmaan joka päivä olen jonkin miehen kanssa eri mieltä, mutta mielitiettyni (ahhh, oli pakko käyttää tuota sanaa!) kanssa silloin tällöin joistain typeristä jutuista, jotka voi vaikka gööglestä tarkistaa.
ostan uusia vaatteita: No näin usein.
siivoan: No öö, en pidä varsinaisia siivouspäiviä, mutta kai sitä vähän joka päivä siivoaa. Keittiön koitan kerran viikossa putsia kunnolla ja muuten vain pitää asunnossa hyvää järjestystä yllä.
olen tehnyt raskaustestin: En koskaan! Muutaman kerran on ollut sellainen fiilis, että pitäisiköhän pissata tikkuun, kun kuukautiset on olleet reilusti myöhässä tai olo ollut jotenkin omituinen, mutta aina on jäänyt ajatuksen tasolle.
tarkistan toimiiko palovaroitin: Vaihdan patterit kerran vuodessa ja siinähän se vinkuu.
pesen autoni: Laina-auto peseytyy kerran, pari vuodessa.
käyn läpi vaatekaapit ja muut kaapit: Koitan käydä vähintään kerran vuodessa kaikki, vaatekaappia ja -huonetta olen tosin viime aikoina myllännyt useamminkin. Nykyisin, kun tavaraa on vähemmän myös kaappien läpikäyminen on nopeampaa.
siivoan lääkekaapin: Minulla on vain pieni lääkepurkki, joten sinne ei pääse mitään kauheasti hautautumaan tai vanhenemaan eli en siivoa.
puhdistan hiukset harjasta: Harjaan hiukset vain ja ainoastaan ennen niiden pesua Tangle teezerillä ja puhdistan sen heti. En voi sietää hiuksia pursuilevaa harjaa.

Joko sinä olet jakanut tämän blogissasi tai muualla somessa? Otahan haaste vastaan!

Blogihaaste: Kuinka usein?

Minä en ole äiti, mutten myöskään lapseton

Tätä kirjoitusta aloittaessani minulla oli kesken Minja Koskelan briljantti Ennen kaikkea Feministi -teos, jota tahtoisin suositella koko maailman luettavaksi – myös ja eritoten miesten iltalukemistoon. Edellisenä iltana luin luvun Lapsettomuudesta ja äitiydestä ja se(kin) sai ajatuskelani erittäin liikkeelle. Kuten Minja, minäkään en ole äiti, mutten myöskään lapseton – minä vain olen.

On erittäin turhauttavaa, että minut lokeroidaan synnyttämättömänä naisena nimenomaan lapsettomaksi, kun en itse koe, että elämästäni puuttuisi mitään, vaikken ole pullauttanut lasta ulos alaruumiistani. Vielä turhauttavampaa on se lokerointi, että nainen, kohdullinen ihminen, on aina joko äiti, lapseton tai vapaaehtoisesti lapseton. Milloinkaan hän ei vain ole olemassa itsenään. Jos minua nyt ylemmältä, patriarkaattiselta tasolta kuvailtaisiin, niin olisin nuori, naimaton ja lapseton nainen. Niin kauan kunnes avioidun ja/tai saan lapsen joudun kantamaan itsessäni –ton liitteitä, vaikken itse edelleenkään koe kyseisiä asioita välttämättömiksi omassa elämässäni. Pärjään aivan hyvin itsekin, mutta patriarkaatin mielestä olen erittäin puutteellinen ja sen vuoksi usein myös sen rakenteiden kannalta vaarallinen.

Monet pitävät synnyttämättömiä naisia monesti itsekkäinä (jännä, ettei lapsia siittämättömät miehet koe samassa suhteessa syyllistämistä) ja saavat moitteita siitä, että valitsevat ennemmin uran ja/tai omat mielitekonsa kuin lapsien saamisen. Mielestäni on aivan yhtä itsekästä myös synnyttää lapsia, sillä useimmiten*, ainakin täällä meidän hyvinvointivaltiossamme, lapsia saadaan ja yritetään saada koska niitä itse halutaan. Miten se eroaa siitä, että toinen ei halua lasta, eikä sitä täten edes yritä saada kuin että toinen lapsen tahtoo ja sitten parhaansa mukaan yrittää sen saada? Miksi toiset ovat enemmän oikeutettuja “olemaan itsekkäitä”? Toki vanhemmat kokevat pyyteetöntä rakkautta jälkikasvuaan kohtaan ja unohtavat usein epäitsekkäästi itsensä siinä sivussa, mutta täytyy muistaa, että useimmiten* lapsi on kuitenkin saanut alkunsa aikuisen omasta tahdosta eikä lapsen toiveesta tulla syntyneeksi.

Ja ei, en inhoa lapsia sen enempää kuin muitakaan ihmisiä, vaikka monesti synnyttämättömät naiset korvamerkitäänkin nopeasti lapsia vihaaviksi ihmisiksi. Myönnän, etten useimmiten pidä tuntemattomista lapsista, mutta en useimmiten myöskään pidä tuntemattomista aikuisistakaan. En koe tarvetta ilmeillä tai leikittää lapsia julkisissa tiloissa, vaikka ilmeisesti pitäisi, jos joku tuntematon tenava tulee yllättäen roikkumaan housunlahkeesta. Samalla tavalla en myöskään koe tarvetta viihdyttää tuntematonta aikuista, jos minua ei se kiinnosta. Kohteliaasti kommentoin ja hymyilen, niin aikuiselle kuin lapsellekin, mutta se saa riittää. Tuttujen lasten ja aikuisten kanssa asia on aivan eri. Kummipoitsuni ja siskonsa saavat kiipeillä minussa kuin apinat puussa ja kaverien muksujen kanssa voin kyllä leikkiä ja ilveillä menemään, mutta vieraat lapset ovat minulle vieraita ihmisiä siinä missä vieraat aikuisetkin – heille ollaan kohteliaita sopivissa rajoissa.

Tuntuu aina jotenkin absurdilta edes yleisesti kysyä, että pitääkö joku lapsista, sillä lapsetkin ovat omia persooniaan pienestä pitäen eikä heitä täten edes voi laittaa yhteen isoon lokeroon joista joko pitää tai ei pidä. Pitäisikö sitten jatkossa kysellä ihmisiltä myös, että pitävätkö he aikuisista?

Ni että, pidättekö te ihmisistä, pienistä tai isoista ja jos ette ole elämässänne synnyttäneet, niin koetteko olevanne sen vuoksi lapsettomia vai vain olevanne olemassa?

 

*tietenkään näin ei ole esimerkiksi raiskaustapauksissa, lapsivaimoissa, insestissä ynnä muissa tilanteissa, joissa toinen ei ole halukas yhdyntään, saati siitä seuraavaan mahdolliseen raskauteen eli kirjoitan tässä yhteydessä heistä, joilla on selkeä toive raskaudesta ja lapsesta kumppaninsa kanssa.

 

Minä en ole äiti, mutten myöskään lapseton