Syksy 2018

Nyt se sana on sanottu, s y k s y. En kuitenkaan tullut fiilistelemään koteloitumista kotisohvalle tai kynttilöitä, vaan kertomaan, että mitä kaikkea uutta tämän vuoden syksy tuokaan tullessaan!

Olen jo monen vuoden ajan halunnut opetella jonkin uuden kielen kuten espanjan, mutta olen vain huhhaillut saamattomana uutta oppimatta tai mitään sen eteen tekemättä. Noh, tänä syksynä asia muuttuu, mutta niinpä muuttui kielikin. Aloitan meinaan ensi kuussa venäjän opinnot kansalaisopistolla! Vähän jännittää, että kuinka se oma takapuoli tulee pysymään hiljaa paikallaan oppituntien ajan, sillä olen viimeksi istunut virallisesti koulun penkillä vuonna 2012(!), kun suoritin myynnin ammattitutkinnon. Meidän opintoihimme kuului myös venäjä erittäin tiiviinä muutaman päivän kurssina, joten siitä ei silloin tullut hullua hurskaammaksi, mutta tällä kertaa päähän jää toivottavasti muutakin kuin pelkkä hyvän päivän toivottaminen.

IMG_20171024_154158_962

Sen lisäksi, että osaan (toivottavasti) tulevaisuudessa olla tolvana taas uudella kielellä, astuin lopultakin ulos blogikaapista. Ei minun oikeastaan ollut tarkoitus edes niin tehdä, mutta asiaa sen kummemmin ajattelematta jaoin instagramin storyssä keskustelun, jossa blogini mainitaan nimeltä. Muutama minuutti jakamisen jälkeen tajusin, että mitä oikein tuli tehtyä. Ensin alkuun hikoilutti ja heikotti, mutta kikkelis kokkelis, mitäs läksit ja mitä sitä enää perumaan. Nykyisellään blogin osoite löytyy instagram-profiilistani, enkä aio sen kummemmin kirjoitteluani enää peitellä. Eräänlainen itsesensuuri kuitenkin iski heti päälle ja poistin muutaman henkilökohtaisemman postauksen. Tämä oli suurin syy siihen miksi en ole blogiani julkistanut – en ole halunnut sensuroida itseäni tai tunteitani. Nyt koen siihen taas tarvetta ja se harmittaa inasen.

Sisimmäsi on taas myös herännyt jonkin aikaa uinunut levottomuus ja liikekannalla oleminen. Kaipaan uusia paikkoja, kaupunkeja ja kahviloita, lorvimista ja tutkimusmatkoja. Sen takia olenkin ajatellut, että voisin ruveta reissaamaan Suomen sisällä enemmän – junalla ja bussilla kun pääsee moniin paikkoihin nopeasti, kätevästi ja usein myös edullisesti, jos on ajoissa liikenteessä lippujen hankinnan kanssa. Loppukuusta olen suuntaamassa Helsinkiin ja ensi kuussa ajattelin taas hypätä junaan ja suunnata Ouluun. Otan myös mielelläni vastaan ehdotuksia paikoista, joissa ehdottomasti kannattaisi visiteerata – oli se sitten kaupunki tai vain jokin ihastuttava kahvila tai museo! Omalla listallani on edellä mainittujen lisäksi ainakin Porvoo ja Loviisa (molemmat tosin lienevät parhaimmillaan kesällä, joten taitanevat nämä kaksi jäädä ensi vuoteen).

Näillä eväillä piakkoin alkavaan syksyyn! Mitä sinulla on suunnitelmissa tänä syksynä?

Advertisements
Syksy 2018

Epäluonnollinen kosmetiikkani

Tein viime vuoden marraskuussa suuruudenhullun päätöksen ja julistin siirtyväni kosmetiikkatuotteissani luonnonmukaisempiin versioihin nyt kuluvan vuoden aikana ja ajattelin nyt tulla ilmiantamaan vielä ne päivittäin käyttämäni tuotteet, joiden kanssa hölvätessä ei henkilökohtaiset ekopisteet nouse.

Hiuksiini käytän enää yhtä tuhteja kemikaaleja sisältää tuotetta, joka on OSiS+ Flatliner. Suoristan luonnostaan erittäin lentoisaa ja kiharaa kuontaloani lähes jokaisen suihkukerran jälkeen (esim. mökillä en näe tarvetta suoristamiselle) ja myönnän, etten ole laiskuuttani edes yrittänyt etsiä tälle tökötille vastaavaa, luonnollisempaa tuotetta, koska tää nyt vaan on toiminut niin pirun hyvin jo vuosikaudet. Eritoten pidän tämän antamasta kosteussuojasta eli sateen sattuessa ei hiukset taas heti vedä käkkärälle. Jos tiedät luonnollisemman tuotteen yhtä hyvillä ominaisuuksilla, niin kuuntelen mielelläni.

Kasvoilleni hölvään edelleen joka ilta puhdistuksen jälkeen Nivea Cremeä. Just sitä, jota saa niissä pyöreissä peltisissä rasioissa ja jotka maksaa pari euroa. Olen kokeillut kaikenlaisia naamarasvatestereitä (esim. Mossaa) jotka ovat olleet ihan hyviä, mutta… Tässä olen tehnyt valintani hinta edellä. Luonnonkosmetiikan voiteet maksaa hunajaa, mutta käytän edelleen viime kesänä max neljällä eurolla ostamaani Nivean voidetta. Antakaa mulle luonnonkosmetiikan tuote, joka kosteuttaa yhtä hyvin ja on yhtä edullinen, niin lankean jalkoihinne iäti kiitollisena.

Meikkini pohjustan edelleen Lumenen Nordic Chic mattifying & pore smoothing primerillä, mutta tämän olen valmis vaihtamaan toiseen yhtä riittoisaan luonnolliseen versioon vaikka heti. Miulla vaan on kovin helposti rasvoittuva iho, joten tarvitsen jämerän pohjustuksen.

20180814_182444

Ja mitä jämeryyteen tulee, niin tarvin sitä myös peitellessäni tummia silmänalusiani. Siksi käytössäni on edelleen Mary Kayn Concealer ja Timewise matte-wear liquid foundation, joita siis molempia käytän silmänalusilleni – en toki samaan aikaan, vaan lähinnä siihen tyyliin, että kumpi sattuu aamulla käteen ensin osumaan. En vain ole pystynyt luopumaan näistä tuotteista, sillä mun luonnonkosmeettinen peitetuotteeni ei vaan yksinkertaisesti peitä yhtä tehokkaasti. Nämä putelit vetelevät tosin jo viimeisiä hengenvetojaan, joten pitäisi tehdä päätös joko uuden hankkimisesta tai sitten vaan koittaa elää ilman (ja opetella nukkumaan se tummuus pois).

Silmäripsiini levitän edelleen Essencen The false lashes mascaraa, joka on ollut mun luottotuote jo vuosia. Maksaa pari euroa, pysyy ripsissä kuin synti nunnassa ja levittyy todella kauniisti. Tähän on tosin tulossa, ehkä, muutos. Minulla on odottamassa tämän ehtymistä Avrilin ripsiväri, joten pitäkää peukkuja, josko löytäisin uuden suosikin. Myös käyttämäni huulipunat ovat Essencen luonnotonta tavaraa, mutta enpä nyt ole kokenut järkeväksi heittää puoliksi käytettyjä puikkoja roskiin. Käytän ne ensin ronskisti loppuun ja katsotaan sitten, mistä korvaavat löydän.

Käytän hyvin vähän mitään tuoksuja, minkä takia mulla on edelleen käytössä vuonna 2016 saamani kaksi pulloa Victoria’s Secretin frangrance mistejä. Ne ei silleen ihan hirveesti pääse kulumaan, kun niitä muistaa itseensä joka toinen päivä suihkauttaa yhden tai kaksi painallusta. Molemmat tuoksuvat edelleen ihan hyvältä, joten miksi heittää poiskaan. Kun näistä aika jättää ehkä jo vuonna 2020, niin siirryn luonnollisiin tuoksuihin tai sitten vaan lemuan jatkossa itseltäin.

Näiden lisäksi löytyy myös toki maailmoja tuhoavia kynsilakkoja ja kynsilakanpoistoainetta, mutta niitäpä nyt en joka päivä hölväile menemään. Sanoisin, että aika hyvällä mallilla tässä ollaan, vai mitä?

Epäluonnollinen kosmetiikkani

Et astu samaan virtaan toiste

20180808_112022

Eräänä iltana tein päätöksen, ettei tämä vain voi jatkua näin. Lopettaisin nuutuneen olemukseni ruokkimisen ja alkaisin taas liikkua. Ihan ensimmäiseksi alkaisin taas pyöräillä töihin, syödä lämpimän aterian kerran päivässä – ja se ei saisi olla pitsa kuin kerran kahdessa viikossa sekä koittaisin olla hieman positiivisempi. Päätin, että seuraavana päivänä nousisin ensimmäistä kertaa tänä kesänä pyöräni selkään polkeakseni muualle kuin jäätelölle.

Ja niin minä tein. Hölväsin itseni aurinkorasvalla, pakkasin reppuun mehupullon, pipareita ja banaanin, kirjan (jos vaikka löytäisin kivan lukusopukan reitilläni) ja pyörän pumpun, työnsin housuntaskuun kaiken varalta pari kolikkoa ja vedin lippiksen päähän. Tiedossa olisi 25 kilometriä reisiäpolttavaa polkemista ja voe vittuuuu -ähkimistä ylämäissä, mutten tiennyt sitä vielä. Tiesin vain, että nyt mennään.

Polkeminen tosissaan oli yhtä tuskaa ja päädyin taluttamaan pyörää ylämäissä, jotka viime kesänä polkaisin helposti ylös. Olin päättänyt pitää virallisen tauon erään sillan kupeessa, sillä paikka on kaunis ja suunnilleen suunnitellun reitin puolivälissä. Muutamia kymmeniä metrejä ennen siltaa huomasin päätiehen (kuulemma tämän kesän aikana) ilmestyneen pienen sivutien ja näin sen johtavan ennen saavuttamattomissa olleeseen rantaan. Käänsin pyöräni sinne ja löysin ihmiskäsien kesän aikana rakentaman, pienen kuohuvan kosken ja sen takaa verkkaan etenevän joen. Olin löytänyt jotain, mitä en edes tiennyt lähteneeni etsimään.

Kivikossa istuen söin eväitäni ja luin verkalleen kirjaa, samalla seuraillen vedessä horjuen kävelevää miestä. Päätin, että kun tuo tuosta lähtee, niin sitten menen seisomaan kuohuun itsekin. Mies lähti ja minä riisuin kenkäni. Upotin jalkani kosken lämpimään veteen ja etenin samalla lailla horjuen liukkailla kivillä kohti kuohun alkukohtaa, etsien matalikkoja joille jalan uskaltaisi laskea. Lopulta seisoin keskellä jokea, toisella puolellani kohiseva pieni koski ja toisella mustaan syvyyteen ulottuva joki.

20180808_114025

Hymyilytti. Jotenkin siinä vain oli kaikki. Jalkapöydän yli juokseva vesi, matalikkoon kerääntyvät pienet ahvenen- ja särjenpoikaset, aurinko, veden kohina, jonka yli ei kuulunut mitään muuta ja leppeänä puhaltava tuuli. Rannat ympärilläni olisivat voineet syttyä tuleen, mutta minulla olisi silti ollut kaikki ihan hyvin.

Myöhemmin istuin taas suurella rantakivellä ja kuivattelin jalkojani auringossa. Pohdiskelin elämääni, sen hyviä puolia ja mitä siinä tahtoisin muuttaa. Mitä voisin muuttaa ja mitkä asiat nyt vain etenisivät minusta riippumatta. Emme voi hallita kaikkea edes omassa elämässämme. Harmittelin, etten ollut pakannut kunnon eväitä, sillä kuinka olisinkaan osannut edes kuvitella löytäväni tällaisen paikan, että olisin voinut jäädä vielä pidemmäksikin aikaa. Nälän jo hiljaa poltellessa puin kengät takaisin jalkaani ja katsottuani viimeisen kerran taakseni, hyppäsin pyörän selkään aloittaen loputtamalta tuntuneen taipaleen kohti kotia.

 

Et astu samaan virtaan toiste

Kotona II

Kun ny kotiaiheissa oltiin jo valmiiksi, niin…

Rojahdin sunnuntaisen työvuoron jälkeen sohvalle selaamaan somea, ennen kuin otin itseäni niskasta kiinni ja laitoin bataattilohkoja kypsymään uuniin, ja bongasin Pupulandian somevirrasta hauskan haasteen: koti juuri sellaisena, kun se juuri nyt sattuu olemaan.

Moni bloggaaja ja somettaja jakaa kuvia kotoaan tarkan harkinnan, siivoamisen ja asettelun jälkeen, jolloin oikeat elämisen jäljet katoavat jäljettömiin. Missään ei ole ikinä hippuakaan pölyä tai tyhjä ruokalautanen unohtuneena pöydän kulmalle odottamassa tiskiin noutoa. En tähän hätään muista, olenko satunnaisia kukkakimppuja lukuunottamatta juuri jakanut kuvia kodistani, mutta kerta se lienee ensimmäinenkin. Saanko siis esitellä kotini sunnuntai-iltana:

20180805_183143

Siinäpä se samainen sohva, jolle rojahdin, ja erittäin ergonominen datauspisteeni, jossa siis tätäkin postausta kirjoittelen menemään lattialla istuen. Pöydälle on aamulla jääneet myöhäisen aamiaisen jäljet sekä tyhjä kaurasipsipussi. Pöydän vierellä on illalla tyhjentynyt tonicpullo ja voin myöntää seisovani likaisen sukkaparin vieressä kuvaa ottaessani.

20180805_183217

Kun käännetään katse oikealle, kohdataan tämä näky. Tätä siistin sen verran, että käänsin erään virallisen paperin ja tunnuslukutaulukkoni nurinperin, ihan vaan ettei kenenkään tee mieli vilpistellä. Kuvassa on joka kodin tuttu esine “se tuoli”, johon kasaantuu kaikki mahdollinen roipe (rintsikat on näköjään jo pudonneet lattialle) ja syy siihen, miksi syön yleensä sohvapöydän ääressä ruokapöydän sijaan. Mut ruusuja sentään hei, on panostettu!

20180805_183307

Keittiö kertoo lauantain illallisen koostuneen pitsoista ja jätskipikareista. Tiskiä verrattain vähän, sillä tiskasin lauantaiaamuna, mutta biojäte tursuilee. Vieressäni on myös pakastin, jonka päällä on tyhjä pitsalaatikko.

20180805_183340

Tääl mie nukun! Yöpöydällä kasa kirjoja ja aamulla unohtunut, puolillaan oleva vesilasi. Pussilakanat melkein kokonaan sängyn puolella ja peitto lattialla – ei näillä helteillä voi peittoa edes ajatella. Sängyn petaan kerran pari vuodessa, jos osoitteessa vietetyn tapahtuman luonto niin vaatii. Ja kyllä, tuossa lattialla peiton päällä on mun pikkarit. :I

20180805_183403

Työhuone, jota myös pyykinkuivaushuoneeksi kutsutaan. Edellisen rymsteeraussiivouksen jäljiltä vielä suht siistinä, pyykinkuivausteline ja imuri keskellä lattiaa kuuluvat huoneen luonteeseen. Ton pöydän ääressä mun oikeasti pitäisi koneen ääressä istua, mutta… njääh. Täällä olohuoneen lattialla on ihan hyvä, kunhan vaan muistaa venytellä välillä.

Siinäpä tämä asumukseni noin pääpiirteittäin, tervetuloa uudestaan vieraisille – lupaan siivota likaiset vaatteet pois silmistä ennen saapumistanne. Mutta sitten kaikkein tärkeimpään, eli miltä teillä mahtaa juuri nyt näyttää?

Kotona II

Kodista

IMG_20180416_141127_497

Kun aikanaan ostimme entisen avopuolisoni kanssa tämän asunnon, saimme sen pilkkahintaan, koska tiedossa olisi putkiremontti parin vuoden sisään. Sittemmin avopuoliso on jo ehtinyt muuttaa pois ja minäkin asua tässä yksinään sen muutamankin vuoden, eikä putkiremonttia ole kuulunut. Kun tähän aikanaan yksin jäin päätin, että kunhan se remontti tulee ja menee, myyn tämän liian suuren asunnon ja muutan pois. Taisin täälläkin eräässä postauksessa dramaattisesti todeta, että jos vielä tässä samalla sohvalla viiden vuoden päästä istun, niin narun jatkoksi voin itseni laittaa.

Sitten tuli se päivä, jolloin ilmoitettiin putkiremontin ajaksi kuluvan vuoden syksy. Samaan aikaan innostuin ja samaan aikaan sydämeni läikähti inasen kauhuissaan, koska semmonenhan maksaa ihan svidusti liikaa asunnonomistajalle. Pääasia kuitenkin oli, että pääsisin vihdoin myymään tämän asunnon, ehkä jo ensi vuoden alusta.

Sitten tuli se päivä, kun pitkittyneeseen remonttihiljaisuuteen vastattiin ja sain kuulla putkiremontin siirtyvän taas edelleen ainakin ensi vuodelle. Suljin silmäni, nielaisin ja olin jo älähtämässä ääneen, kunnes… Ei sillä ollutkaan enää niin väliä.

Eräänä kesäpäivänä istuin parvekkeellani kuuntelemassa pääskysiä ja mietin, että mitä jos uudessa kodissa en kuulisikaan niitä. Yhtenä päivänä siivosin pitkään siivottomana olleen ‘työhuoneen’ ja pohdin sen uudelleen sisustamista kaikessa puhtaudessaan, kuin varkain, kunnes muistin ettei siinä kai ole järkeä, jos kerran aion muuttaa pois. Silti idea jäi elämään. Monina päivinä olen seuraillut valon ja varjon leikkiä seinillä, muistuttanut itseäni kuinka olen aina rakastanut tämän asunnon valoisuutta. Miten kaikki kasvini kukoistavat tämän kaiken valon äärellä.

En tiedä onko se kesä vai vilkkaana vellonut muuttoliikenne, mutta talokin on hiljentynyt. Sekin on saanut minut miettimään muuttoa, siirtämään sitä kuin putkiremonttia konsanaan. Olen muistuttanut itseäni tosiasioilla, kysellyt että minne menisin, kun ei sitä unelmataloa ole vielä löytynyt. Että tässähän on kuitenkin ihan hyvä odotella, katsella, elää. Lähellä kaikkea ja kaikkia, aivan metsän vieressä, kaupungin suurimman sykkeen ulottumattomissa.

Putkiremontti tulee, kun on tullakseen ja siinä ajassa voin opetella rakastamaan tätä asuntoa uudestaan.

Kodista

5+1 ärsyttävää sanaa

IMG_20180603_205559_417 – kopio
tatti otsassa mansikallakin

Tiedättekö, kun on olemassa joitakin sanoja tai sanontoja joita ei vain siedä? Niitä sellasia, jotka kuullessaan tekisi mieli repäistä korvansa irti tai antaa sanojalla pieni korvatillikka. Onneksi näin ei kuitenkaan ole tapana tehdä, sillä niitä tillikoita jaettaisiin varmaan aamuyöstä yömyöhään, sillä jokaisella lienee omat ärsyttävät sanansa, kuten:

Rinulit
Oikeesti, pls don’t. Sano vaikka ennemmin tissipussit, mutta että r i n u l i t . Kuulostaa ripulilta ja vähän tuntuukin siltä heti, kun sanan kuulee.

Tassuttelu aamuisin keittiöön/makkariin/helvettiin
Hei vaan hei ihminen, sinulla ei ole tassuja vaan ihan vaan jalat. Sinä et tassuttele mihinkään, sinä kävelet. Jos oikein hiljalleen ja varovasti menet, niin silloin menet varpasillasi. Samaan kategoriaan menee myös käsien sanominen tassuiksi tai käpäliksi. En vaan kestä.

Pötköttäminen
Miksi pötköttää kun voi maata, makoilla, loikoilla tai olla pitkällään näin muutamia mainitakseni? Aivan liikaa kovia, töksähtäviä konsonantteja vain siksi, että joku haluaa olla pötkö.

Kotiuttaminen
Asioiden ostaminen ei ole niiden kotiuttamista ja…

Yksilö sanan väärinkäyttö
Ostamasi vaate ei ole yksilö, eikä myöskään mikään muukaan tavara. Yksilö on sellainen, joka elää ja/tai hengittää, oma _yksilönsä_, ei massana tuotettu tavara. Ni että jos sanot minulle päin naamaa tosissasi kotiuttaneesi vaatekaupasta mekkoyksilön, niin luultavasti lyön sinua naamaan turhautuneena ja käyn sen jälkeen maahan makaamaan ja ripottelen hiekkaa päälleni odottaen kuolon pikaista korjaamista.

+ Älä maindaa raffii elämää.
Tämä on jostakin biisistä, joka satunnaisesti soi radiossa ja aivoni ylikuumenevat aina tämän lauseen kuultuani. Tämänkaltainen finglish ei vaan… mun aivot ei… siis tiiettekö kun… siis. En pysty. Ehkä mie vaan maindaan omia busineksiä tästä forwardiin.

Mitkä sanat saa sun aivot ylikuumenemaan ja ärsytyskynnyksen nousemaan?

 

ps. monet tutuistani, sukulaisistani, läheisistä ihmisistäni käyttävät näitä sanoja ja se on ihan okei. en ole heitä (vielä) sen takia pahoinpidellyt, enkä heiltä aio pyytää sanojen käytön lopettamista, koska jokainen saa puhuu ihan miten lystää.

5+1 ärsyttävää sanaa

Ghostbusters 1984 – 2016

Mitäpä sitä muutakaan ihminen hellekeleillä tekisi, kuin istuisi sisällä katsomassa elokuvia? No niinpä, sitäpä tässä on jäätelön syönnin ja työn teon lomassa tullut parina päivänä tehtyä. Kuten asiakkaan suustakin on kuultu, ei auringosta saa kuin melanooman, joten viileä sisätila is the place to be!

Pari vuotta sitten julkaistiin uudestaan lämmitelty elokuvaidea, Ghostbusters, ja kun tällainen elokuvien ajan hermolla oleva ihminen kun olen, katsoin sen(kin) polemiikkia herättäneen elokuvan jo nyt. Elokuva sai julkaisunsa jälkeen paljon skeidaa niskaansa, kun sitä haukuttiin pitkin internetsiä. Milloin olivat naiset pilanneet koko pyhän Haamujengin nimen, milloin oli aiiiivan hirveää, että miehestä oli kehdattu tehdä tolvana silmäkarkki vain katseiden hiveltäväksi ja siis yhtä kaikki, kuinka hitossa sitä on kehdattu tehdä m i e s t e n elokuvasta n a i s t e n elokuva. Hoh-vitun-hoijaa.

Kahden vuoden ajalta on ehtinyt kertyä aika monta mielipidettä puolesta ja vastaan, joten ennakko-odotuksilta ei voinut välttyä siinä vaiheessa, kun elokuva vihdoin lähtee omalla televisioruudulla pyörimään. Yritin kuitenkin parhaani mukaan olla neutraaliakin neutraalimpi Sveitsi ja katsoa leffan vain uutena leffana.

Ensimmäinen Ghostbusters-elokuva julkaistiin jo ennen syntymääni, eikä jatko-osan julkaisussakaan mennyt kauaa. Voin melko varmasti tässä todeta, että 90-luvulla lapsuuttaan viettäneet ovat varmasti nähneet alkuperäiset elokuvat useasti – itse ainakin olen ja katson varmasti vielä monesti tulevaisuudessakin. Ku ohan ne vaan ny niin hauskoja! Vanhasta ideasta lypsäessä tulee helposti tehtyä täyttä huttua, kun koitetaan vain tehdä paljon rahaa nopeasti, ja myönnän, että se hieman pelotti itseänikin tämän uuden teoksen kohdalla. Mutta!

Tiedättekös, minä tykkäsin tästä uudesta elokuvasta. En siksi, että se olisi ollut jotenkin voimaannuttavaa minulle naisena katsella päteviä tiedenaisia pääroolissa tai nähdä, kuinka he laittavat luun kurkkuun pahemmillekin vastuksille. Eijei. Minä pidin siitä, kuinka leffasta oli tehty ihan uusi. Siinä ei lämmitelty kaheksakytluvun elokuvia tai niiden henkeä uudelleen, vaan luotiin jotain uutta. Ja kun kuva lipuu elokuvan alkuvaiheessa rintakuvaan, joka näyttää hirvittävän paljon Egonilta (jonka näyttelijä kuoli muutamia vuosia sitten), ajattelin, että olipas mukava tribuutti. Kun muitakin cameo-rooleja alkoi tipahdella näkyviin, pidin elokuvasta vieläkin enemmän. On annettu arvoa ja kunniaa menneellekin. Sille mikä on meille, jo aikuistuneelle väestölle, tuttua. Lopulta kaikki on kuitenkin puettu uusiin raameihin, joksikin sellaiseksi, mikä on tämän ajan kuva. Slimeä (en nyt muista yhtään, oliko sillä jokin hieno suomenkielinen nimikin) ja vaahtokarkkimiestä tietenkään unohtamatta.

Jos vajaa kaksituntinen hyvää mieltä tuottavan leffan parissa kiinnostaa, niin anna (suht) uudelle Haamujengille mahdollisuus. Riisu pois mielikuvat uudelleen lämmitetystä ja nauti vaan. Uskallan suositella.

Ja niin, olihan sitä Chris Hemsworthiakin ihan mukava katsella.

Ghostbusters 1984 – 2016