Aamuista

IMG_20170928_065908_914

Kuten edellä mainittua, olen viime aikoina ollut liikkeellä jo luvattoman aikaisin, kun iltakukkujan rytmini onkin täytynyt kääntää päälaelleen. Kun ennen vetelin vielä hirsiä kellon lyödessä kuutta ja kukon kiljaistessa, viime aikoina olen ollut jo suihkunraikkaana valmistamassa aamiaista siihen aikaan. Auringon maalaillessa ensisäteillään ympäröivää maailmaa, olen jo viilettänyt eteenpäin vuotavin kumein varustetulla pyörälläni.

Aikaiset aamut eivät kuitenkaan ole itselleni mitenkään vieras konsepti, sillä ensimmäisessä oikeassa työssäni olin kukon kieunnan aikaan jo tekemässä töitä (ja välillä satunnaisesti sen työn jälkeenkin), mutta totta puhuakseni en kokenut aamuun painottuvaa työtä koskaan omakseni. Vapaus toki koitti jo iltapäivästä, mutta sujuikin sitten suurimmaksi osaksi päiväunilla.

Päälimmäinen syy siihen, miksi halusin aamuista nyt kirjoittaa on kuitenkin se, että herra mun verein kuinka k a u n i i t a ne ovat tämän kuluvan kuun aikana olleet. On ollut sumuvaippaan kääriytyineitä auringonnousuja, jotka saavat uuden aamun näyttämään ydinpommin jälkeiseltä maailmalta. On aamuja, jolloin maailma näyttää tavallista kirkkaammalta, vaikka aurinko on vasta hiipimässä puiden takaa. On sysipimeitä aamuja, jotka valaistuvat silmänräpäyksessä. On värittömiä aamuja, jotka aurinko värjää säteillään sentti ja metri kerrallaan – kuten ylläolevassa kuvassa.

Sellaisina aamuina on muuten aivan parasta vain odottaa sitä hetkeä, kun nouseva aurinko tavoittaa vihdoin omat kasvosi ja saa niille hetkessä aikaiseksi lämmön. Taisi muuten olla ensimmäinen kerta, kun käytän sanaa parasta ja aamu samassa lauseessa, mutta ehkä sen aika todellakin oli juuri nyt kun syysaamut ovat kauneimmillaan.

Totta puhuen viikon kaikkein paras aamu on kuitenkin ollut tänään, kun olen vapaapäiväläisen oikeudella saanut maata aivan rauhassa sängyssä puolille päivin ja nukkua kertyneitä univelkoja pois pienentäen silmäpussieni volyymia. Viikko on vasta perjantaissa, mutta olen ehtinyt kääräistä kasaan jo 39 työtuntia tälle viikolle ja viikonloppuna käyn kohottamassa summaa vielä muutamilla tunneilla. Aurinko on saanut nousta aivan rauhassa ja aamu on saanut olla minkälainen taideteos tahansa, mutta tänään en katsonut sitä edes puolella silmällä. Uskon sen kuitenkin olleen kaunis, sillä siitä kuoriutunut päiväkin on sellainen.

Ihanaa perjantaita täältä henkisen sunnuntain maailmasta!

Priorisoinnista

IMG_20170917_094513_796

Nyt kun töissä on takana, ja vielä edessä, kiireisiä aikoja ja työpaikalla kuluttaa aikaa normaalia enemmän (viime viikolla hujahti neljän päivän aikana jo yli normaalin viikkotuntimääräni) on aikaa muille aktiviteeteille harmittavan vähän.

En kuitenkaan aio sanoa, että minulla olisi koko ajan kiire, sillä se ei pidä paikkaansa. Ei, minulla ei ole kiire – paitsi ehkä töissä – sillä olen oppinut jotain erityisen tärkeää. Kaikkien näiden kiireessä elettyjen vuosien ja multitaskaamisen jälkeen olen vihdoinkin oppinut p r i o r i s o i m a a n ja valikoimaan juuri ne asiat, joihin tahdon aikani kuluttaa ja ne ihmiset, joiden kanssa tahdon sitä viettää.

Viime viikko oli lopulta melko kaoottinen, kun päivät saattoivat venähtää suunnitellusta kahdeksasta tunnista liki kymmentuntisiksi. Kun työpaikalla työmatkoineen kuluu lähes puolet koko vuorokauteen ympätystä 24 tunnista, miten jakaa ne loput jäljelle jäävät kuuskytminuuttiset, ilman, että saa sydämentykytyksiä kiireen aiheuttamasta stressistä? Mihin minä haluasin ne ylimäääräiset hetket käyttää? Tahtoisinko nipistää yöunista, jotta saisin muutaman tunnin jatkoaikaa sosiaaliselle elämälle töiden jälkeen? Heiluisinko vapaat vartit imurin varressa vai istahtaisinko vain sohvalle teekuppi kädessä? Lähtisinkö vielä lenkille vai bloggaisinko?

Yöunet olivat (ja ovat edelleen) tärkein prioriteettini eli niistä en nipistänyt minuuttiakaan, joten pyrin nukkumaan joka yö 8-9 tuntia. Sen kun lisää työhön kuluvaan aikaan, jää jäljelle enää noin yhden käden sormilla laskettava määrä tunteja – aamulle pari ja illalle muutama, kun sängyssä valmiina unten maille pyrki olemaan joka ilta viimeistään kymmeneltä. Nukkumisen jälkeen seuraava prioriteettini oli ravinto, sillä ilman ruokaa ei ihminen jaksa kovinkaan kauaa, enkä itse tule toimeen ilman kunnon aamupalaa. Ravinnon lisäksi tottakai hygieniasta huolehtiminen oli korkealla tärkeysjärjestyksessäni ja vasta näiden kahden jälkeen oli aikaa kaikelle muulle, mitä voisin vapaa-ajaltani toivoa. Olisin aivan hyvin voinut pelata Candy Crush Soda Sagaa tai istua kaverin sohvalla kaksi illan vapaata tuntiani ja valittaa, kun ei tässä ehdi mitään yhyy, mutta sen sijaan päätin keskittyä johonkin, ihan mihin tahansa asiaan tai ihmiseen, ja antaa sille sillä hetkellä aikani. Jonain iltana tiskasin kertyneitä tiskejä, toisena omistauduin blogille ja blogimaailmalle, imuroinnin päätin jättää suosiolla viikonloppuun ja sen sijaan suoritin rauhakseltaan ihonhoitorutiineita naamioineen kaikkineen. En ehkä saanut tehtyä kaikkea, mitä to do -listoillani sille päivälle oli merkittynä, mutta tein aina jotain, jonka koin sillä hetkellä kaikkein tärkeimmäksi.

Hetkeäkään en työajan ulkopuolella tuntenut olevani kiireinen, vaikkei ylimääräistä aikaa oikeastaan ollutkaan. Kun lakkasi ajattelemasta kaikkea sitä mitä pitäisi tehdä ja ajatteli vain sitä, mitä juuri sillä hetkellä oli tekemässä, lyhytkin aika tuntui pitkältä. Myös aivot ja mieli saivat lepoa, kun niiden ei tarvinut revetä ja harhailla muihin asioihin, vaan sai olla ihan vaan zen ja suorittaa yhden asian kerrallaan.

Ehkä kiire onkin vain suuri illuusio ja hallituksen salajuoni. Ehkä priorisointi ratkaisee kaikki länsimaisen ihmisen ahdinkoa kokevan ihmisen ongelmat. Ehkä aika tosiaan juoksee vain silloin, kun itsekin juokset ja kiirehdit.

Onko sinulla aina kiire vai oletko oppinut priorisoinnin opit ja ajankäytön hallinnan jo aikapäiviä sitten?

PS. Lisää aikaan ja sen käyttöön liittyvää pohdintaa kannattaa käydä tsekkaamassa ihanan Jaanan blogista. Sieltä sain itsekin osainspiraation tämän postauksen kirjoittamiseen ja oman kiireellisyyteni pohdintaan.

Kauraomenapaistos (G, L, Ve)

IMG_20170923_180824_858

Sen lisäksi, että pidän selkeistä linjoista ja Antti Autiosta, pidän myös erilaisten leipomusten ja leivonnaisten tekemisestä. En tainnut edellisessä blogikodissani jakaa yhden yhtä reseptiä tai sen suuremmin asiasta mainita, mutta ehkä olisi taas aika muuttaa se asia ja lisätä blogiin kokonaan uusi kategoria.

Tein eilen syyskauden ykköshittituotetta eli kauraomenapaistosta, jonka jokainen itseään kunnioittava lifestylebloggaaja iskee eetteriin vähintään kerran syksyssä, vuodesta toiseen. Nyt saan sen onneksi itse pois jaloista heti kärkeen, eikä tätä tuhannen tuttua tuotosta tarvitse enää tässä blogissa uudestaan reseptiin kääräistä – ellen todellakin keksi pyörää uudelleen.

Omaan tuotokseeni käytin seuraavat raaka-aineet:

5 pienehköä omenaa
reilu teelusikallinen kanelia
3 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
½ dl sokeria
100g sinistä keijua
+ nokare edellä mainittua vuoan voiteluun

ja käytin niitä seuraavalla tavalla:

Laitoin uunin lämpenemään 200°C asteeseen ja voitelin sopivan kokoisen vuoan nokareella sinistä keijua. Sekoitin keskenään kaurahiutaleet ja sokerin. Laitoin keijun sulamaan kattilaan samalla, kun lohkoin omenat ja levitin lohkot vuoan pohjalle*. Lohkojen päälle ripottelin kanelin. Sekoitin sulaneen keijun kaurahiutaleiden ja sokerin joukkoon ja levitin seoksen omenalohkojen päälle. Uunissa tuotos viihtyi noin 20 minuutin verran.

Todella helppo ja nopea herkku valmistettavaksi ja jäätelön kanssa nautittavaksi, jos vaikka yllätysvieraat pölähtävät ovesta sisään kesken koti-illan. Itseltäni löytyi pakastimesta vain Valion synttäri trio -jäätelöä (vanilja olisi toiminut huomattavasti paremmin), mutta annoksesta saa kokonaan laktoosittoman ja vegaanisen vaihtamalla jäätelön vegaaniseen vaihtoehtoon (well thank you Captain Obvious!).

Joko on ensimmäiset kauraomenapaistokset tehty tänä syksynä?

 

*en kuorinut omenoita, sillä ne olivat omin kätösin puusta poimittuja.

Antti Autiosta

IMG_20170909_102752_994
Bar Ö, Turku

Terkkusia Turusta, vain kaksi viikkoa myöhässä. Meinasin ensin kirjoittaa, että käväisin kotimaamme entisessä pääkaupunnissa syyskuun alussa keikalla, mutta faktan puolelle taitaisi mennä enemmänkin se, että vietin sen kupeessa kokonaisen viikonlopun suunnitellun yhden yön sijaan.

Mutta ei siitä viikonlopusta sen enempää, sillä keikastahan tässä piti kirjoitella ja itse artistista/yhtyeestä – en oikein ikinä tiedä, kummasta tässä yhteydessä puhuisin. Puhutaan siis vain Antti Autiosta, artistina ja yhtyeenä yhtä kaikki.

Nimi ei välttämättä vielä ole kovinkaan monelle tuttu, sillä ensimmäinen Antti Aution nimeä kantava pitkäsoitto, Minä tuon mukanani sateet, ilmestyi vasta kuluvan vuoden helmikuussa. Tammikuun puolella silmiini osui sponsoroitu mainos naamakirjan puolella ja tapojeni vastaisesti klikkasin tarjotun uuden biisin, Haikara, kuunteluun vain siksi, että esittäjän nimi oli niin runollinen (minut on selkeästi helppo hurmata allitteraatiolla myös runojen ulkopuolella). Kuunneltuani biisin kertaalleen olin vähän meh, mutta kuuntelin vielä sittenkin uudestaan. Ja vielä. Ja sittenkin. Ja jos nyt vielä kerran. Siinä sivussa mäyhäsin biisistä myös kaverilleni, että kuuntele ny suatana siekii.

No mut sittenhän se olikin menoa. Kun kuuntelin vielä kaksi levyltä ennakkoon ilmestynyttä raitaa puhki Spotifystä, oli konkreettinen levy tietenkin laitettava ennakkotilaukseen Levykauppa X:stä. Sittemmin on keikalla tullut käytyä kahdesti, Lahdessa ja Turussa.

IMG_20170224_011515_614
Torvi, Lahti

No mutta minkäslaista musiikkia se Antti Autio sitten soittelee? Sanovat, että akustista folkia enkä viitsi vastaankaan väittää. Itse lisäisin siihen myös, että hieman melankolista, mielikuvitusta kutittelevaa sekä tottakai kaunista musiikkia. Tähän maailman aikaan kun radiokanavat täyttyvät twerkkauksesta ja ties mistä, niin Antti Autio on raikas tuulahdus kuin jostain kaukaa. Jotain sellaista, mitä olet kenties tietämättäsi elämääsi kaivannutkin. Kuin häivähdys entisestä rakkaasta, joka oli jo melkein jäänyt unohduksiin. Melankolisesta yleisvireestä huolimatta, levy tuo kokonaisuudessaan mukanaan levollisen olon ja keveyden tunteen, iloa ja hyvää meininkiä unohtamatta.

Jos ei tekstistä tullut vielä ilmi, niin tykkään, tykkään, tykkään ja suosittelen sullekin! Erityisesti kaikille Lahden lähellä tai suunnalla vaikuttaville, sinne tänään muuten vaan suuntaaville tai tästä tekstistä innostuneille, sillä Antti Autio esiintyy tänään syyskiertueensa viimeisellä keikalla Lahdessa, tarkemmin Tirrassa. Vinkki vitosena vielä kiinnostuneille kerrottakoon, että yhtyeen jäsenet pakertavat tällä hetkellä myös studion puolella, että uutta pitkäsoittoa taitaa olla tiedossa.

Valmis

IMG_20170911_122653_266

Minä pidän yksinkertaisista asioista. Avarasta tilasta ja selkeistä linjoista. Harmaan kaikista eri sävyistä valkoisesta mustaan. Nautin siitä, että asiat sointuvat ja sopivat yhteen niin tilassa kuin väreissäkin. Ei siis ehkä ole sattumaa, että työnimikkeeni on visualisti.

Kotini sisustus peilaa mieltymyksiäni ja värit soljuvat harmaan sävyistä valkeaan ja sinisen sävyihin. Vain alati kasvava kasvikokoelmani rikkoo yksinkertaisuuden linjaani kärhöjen ja ilmajuurien vallatessa ilmatilaa minne ikinä katseensa vain kääntääkin. Siitä huolimatta näky on yksinkertainen ja selkeä, sillä vihreä sujahtaa väripalettiin täydellisesti.

Siitä syystä uskaltaisin myös väittää blogini ulkoasun olevan nyt v a l m i s. Riisuttuna ja näyttäen ensin vain sen kaiken tärkeimmän: tekstit. Sivuvalikko piilottaa uumeniinsa blogin esittelyn, yhteydenottolomakkeen (jos jollain nyt tulee jotain kommenttia painavampaa sanottavaa), vielä hyvin tyhjänä ammoittavan arkiston sekä näytteen instagramfeedistäni (@smagardi, jos kiinnostelee seurailla). Toki jos saan jotenkin kasvillisuuden villiintymään myös täällä blogin puolella, niin sen toteutan, sillä elämä ilman vihreää ei ole elämää ollenkaan.

Testailin oman läppärin lisäksi blogin selailua myös mobiilissa ja omien laitteiden näytöiltä ulkoasu toimii ainakin omaan silmään moitteettomasti, mutta nyt ois hyvä aika antaa palautetta, jos jokin osio ei vain toimi tai on vaikeasti käytettävissä. Noin muuten uskaltaisin jo sanoa, että tällä mennää tästä eteenpäin.

18/9/2017

img_20160915_105931

Lueskelin aamulla nykyisen, ja hyvin pian entisen blogikotiyhteisöni palstalta, että mainoskokeilu, joka siellä on ollut meneillään tulee myös lähes sellaisenaan jatkumaan. Käytännössä se tarkoittaa siis sitä, että mainokset katkaisevat blogitekstin. Hyväksyn mainokset missä tahansa muualla kuin itse tuottamani tekstin seassa, joten on aika tullut sanoa entiselle blogikodille hyvästit – harmi, etten ehtinyt siellä edes ensimmäisiä blogisyntymäpäiviä viettää. Sitä suuremmalla syyllä pidetään siis suuremmat pirskeet täällä uudelle tontilla samalla kertaa tupaantuliaisten kanssa.

Yritän saada uuden sivuston toimimaan (eli opetella miten tämä uusi alusta oikein toimii, haha) lokakuun alkuun mennessä. Stay tuned!