Parasta just nyt

Screenshot_20171121-112701

Blogi on ollut suhteellisen hiljaa, koska en ole ehtinyt siihen paneutua, eikä miulla kyllä ole ollut mitään sanottavaakaan, ettei sen pualeen. Nyt ajattelin kuitenkin jättää tiskit odottelemaan aktiivisempaa hetkeä ja istua hetkeksi näppäimistön ääreen länkyttämään leukojani kivoista jutuista, jotka mieltäni ovat viime aikoina kihelmöineet (eipä sillä, etteikö niitä paskempia juttuja olisi kihissyt pääkopassa enemmän, mistä syystä plokihiljaisuus, mutta keskitytään nyt niihin positiivisiin!).

  • Herätysvalo, jonka ostaa täräytin jo marraskuussa. Itse herätysvalo-ominaisuus on mennyt kohdallani aivan harakoille, sillä nukun sen lävitse aivan totaalisessa koomassa, heräten vasta hälytykseen. Siitä syystä lopetin sen käytön kahden viikon jälkeen ja olen sittemmin käyttänyt sitä vain lukuvalona, johon se on aivan passeli. Voin ensimmäistä kertaa vuosikausiin lukea kirjaa sängyssä ilman, että joudun nousemaan ylös sammuttaakseni kattovalon – parasta! Tällä hetkellä on luvun alla ikisuosikkini Tuntematon sotilas.

 

  • Jonain päivänä sen vain taas huomaa, että ne ovat parhaimmillaan. Klementiinit, nääs. Eräänä marraskuisena aamua keittiöön tulvahti kuoren ratketessa niin huumaava ja raikas tuoksu, joka tulee vain sesongissa olevasta klementiinistä, että siinä hetkessä ymmärsi, ettei joulu enää ole kaukana. Olenkin kantanut klementiinejä kotiin selkä vääränä ja ahtanut niitä kitusiin ennen näkemättömällä innolla.

 

  • Mukissa höyryää nyt usein muutakin kuin teetä, nimittäin glögiä. En aiempina vuosina ole ollut mitenkään kummoinen glögi-ihminen, mutta tänä vuonna olen ilmeisesti seonnut ja kantanut kotiin litroittain glögiä. Glögi on i h a n a a, enkä tiedä, voinko luopua siitä enää ikinä. Varsinkin, kun oikeasti aloitin glögikauden jo joskus syyslokakuussa. Tammikuussa voi olla jo jonkinlainen interventio paikallaan, khöh.

 

  • Teestä puheen ollen, tässä välissä on pakko mainita myös jo lokakuussa hankkimani teejoulukalenteri. Maltoin aloittaa availun vasta joulukuussa ja on kyllä ollut sellainen kalenteri, että alta pois. Muutamista luukuista on tullut aivan todella upean makuisia elämyksiä (mm. heti ekasta luukusta!), osa ei ole ollut kovinkaan kummoisia, mutta myös aikamoisia yllättäjiä on mahtunut mukaan. Siinä kyllä herää ei niin hyvällä tavalla, kun mukissa höyryää valkosipulia sisältävä tee tai kuten tänään, tee joka maistuu ja tuoksuu aivan oluelle. Mainittakoon, etten erityisesti pidä kummastakaan mausta…

 

  • Ostaa päräytin toissa päivänä myös erään toisen erittäin joululta tuoksuvaisen asian, hyasintin. Se on availlut herkkiä nuppujaan tämän päivän aikana ja olohuoneessani on tällä hetkellä aikamoiset aromit ilmassa. Siinä onkin sitten oikeastaan ainoa myönnytys, jonka aion sisustuksellisesti tehdä joulua ajatellen, jos nyt en jotain glitteröityä kynttilää osta palamaan. En jaksa innostua joulutilpehööreistä tai -valoista tontunovien ollessa vihoviimeisintä paskaa, mutta kyä hyasintti pitää olla!

 

  • Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, ilontuojana saa tällä kertaa olla Antti Holma. Ehdin harmittavan harvoin katsomaan Maastamuuttajia, mutta korjaan vahingon aivan yhtä usein seuraamalla miekkosen instalivejä, joille saa aina naureskella. Kyseessä on kyllä semmonen ukkeli, että jos oisin homomies, niin pokailisin aivan täysiä, sillä hänessä kukkii huumorinkukka sellaisella volyymilla, että pitäisi saada sellaista ihan omaan kotiin asti kukoistamaan. Kaikkien iloksi hää myös teki vihdoin uuden Sande ja Suvi-Tuuli -videon, joka on tähän mennessä naurattanut jo kolmen katselukerran verran.

 

Mikä teitä on ihastuttanut (tai vihastuttanut!) viime aikoina?

10 thoughts on “Parasta just nyt

  1. Ihastuttaa eilen joulumarkkinoilta mukaan tarttuneet huopikkaat, joilla olen nyt kahtena päivän koiraa ulkoiluttanut! Ne on i-ha-nat! ❤
    Vihastuttaa tämä väsymys ja kouluhommat, jotka ei koskaan lopu. Nimimerkillä "tutustukaa jo ennakkoon seuraavan vuoden kurssien aiheisiin ja lukekaa kirjoista a, x, ja ö sivut 1-1000000000000, hyvää joululomaa kaikille!" ÄRRRRR.
    Olen myös viime aikona erittäin aktiivisesti paennut kaikkea tätä tekemätöntä tehtävää Netflixin kautta Karjalan kunnaille eli siis kesäiseen Miikkulaan. Miikkulassa on hyvä olla.

    Like

    • Hnnnng, supertsempit kouluhommiin! Uusien huopikkaiden voimilla ja ihanuudella nekin, jos ei muutan meinaa taipua!

      Miikkula! ❤ Siinä sarjassa on niin ikuinen ja rauhaisa kesä, ettei parempaa harhautuspaikkaa kouluhommille olekaan. Kannatan siis tätä toimintaa ehdottomasti.

      Liked by 1 person

  2. “…tontunovien ollessa vihoviimeisintä paskaa” repesin bussissa tälle toteamukselle! Vaikka onhan ne tontunovet ihan söpöjä. Kai. Ja haluaisin itekin hamstrata nuita hyasintteja, mutta saan niistä kauhean päänsäryn. Sniff. Viime aikoina (tai siis eilen) minua ihastutti Stockmannin edessä valokuvaajan ja lipaskerääjien kanssa päivystänyt Norppapukuinen tyyppi, jonka pehmeään kainaloon syöksyin saadakseni meikäläisestä ja norpasta kuvan.

    Like

  3. Hmmmmm, jos en oo ihan väärässä, niin sen herätysvalon idea onki et ihminen herää vasta siihen hälytykseen, mut aivot reagoi siihen lisääntyvään valoon unessakin, eli käyvät läpi vähä samanlaisen reaktion ku auringon noustessa ja huoneen pikkuhiljaa kirkastuessa 🙂 ja sit tällä logiikalla pitäis olla aivot “kevyemmässä” unessa juuri ennen heräämistä kun valo on niille jo kertonut että pian herätään.

    No, eniveis, tajuaa mun aivot mitään tai ei niin mun mielestä on vaan ihanaa herätä siihen et huoneessa on hiukan valoa, pilkkopimeyden sijaan 🙂 Ja yövalona tuo on kans huippu! Saa tarvittaessa niin himmeelle ettei vieressä nukkuvakaan häiriinny.

    Mua vituttaa juuri nyt tää flunssa ihan järjettttömän paljon. Ilahduttaa kynttiläjoulukalenteri ja glögi ❤ En kans jaksa mitään ihmeellisiä jouluhömpötyksiä kotio laittaa, mut kynttelikkö keittiön ikkunassa on monivuotinen perinne mitä pidän yllä.

    Like

    • Oon kyllä aivan samanlaisessa koomassa valon kanssa kuin ilman valoakin, ei minun aivot siis oikein taida ymmärtää reagoida siihen valoon oikealla tavalla. :’D Mut laitan sen kyllä itse päällä aamuisin herättyäni, sillä kyllähän se valo siinä vaiheessa herättää paremmin kuin pimeä ja tulee noustua hieman helpommin ja nopeammin ylös. 🙂

      Paranemisia sinne ja terästäpä ainaki yks glögi, silleen lääkinnällisessä mielessä. 😉 ❤

      Like

  4. Mä käytin sarastusvaloa hetken – mun ongelma oli, että heräsin salamana heti, kun se vähänkin alkoi sarastaa. Ei siis puhettakaan viipyilevästä, lempeästä herätyksestä, vaan mun silmät rävähti auki sillä sekunnilla, kun lamppu alkoi sarastella.

    Muakin ihastuttaa glögi ❤ ❤ ❤ En oikein keksi, mikä vihastuttaa, paitsi pimeys ja ruuhkabussit. Ne ärsyttää.

    Like

    • Vähä sama juttu! Ensimmäisinä aamuina heräsin kans heti siihen valoon ärtyneenä, et kuka hitto leikkii valojen kanssa siihen aikaan aamusta. 😀 Parin aamun jälkeen ei valoon sitten enää reagoinutkaan mitenkään.

      Glögi on kyä parasta! Ja pimeys ottaa todellakin jo päähän. Aurinko, tuu jo takas!

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s