Netflix: Cowspiracy

Dokumentti, josta kaikki ovat varmastikin jo kuulleet ja lukeneet monesti, sekä jopa katsoneetkin sen. Mutta Netflixin myöhäisherännäinen on Netflixin myöhäisherännäinen ja tulee kaikkeen vähän jäljessä, niin sarjoissa kuin dokumenteissakin. Pääsiäisen pyhinä oli ruoan lisäksi aikaa tankata itseensä myös pahaa oloa erinäisten dokumenttien muodossa ja Cowspiracy oli yksi niistä katsotuista.

Ja kyl maar olikin positiivinen yllätys kyseistä aihepiiriä käsittelevien dokkarien saralla. Vaikka monesti käytiin jo sillä akselilla, että teki mieli repiä itseltään kädet, jalat ja naama irti turhautumisesta ihmiskuntaa kohtaan, niin lopulta dokumentista jäi kuitenkin hyvä fiilis.

Ensimmäistä kertaa katsoi lihansyöntiä(kin) käsittelevää dokumenttia, joka ei saarnannut tai kertonut, minä sinun tulisi tehdä tai ajatella. Sen sijaan se kutsui katsojan pohtimaan ja ajattelemaan itse. Ei sormella osoitettu verta vuotavia utareita, vaan ne olivat osa kuvaa, kun puhuttiin tuotannon arjesta. Kerrottiin, kuinka kahden päivän jälkeen pieni vasikka siirrettiin omaan pieneen aitaukseensa kasvamaan, kunnes se menisi lihoiksi, muttei sanottu, kuinka kamalaa se on. Se nyt vain sattuu olemaan fakta. Joko se katsojan otsalohkossa muuttuu kamalaksi asiaksi, joka saa miettimään omaa kulutustaan tai sitten ei. Se saa rauhassa vaikuttaa jokaiseen omalla tavallaan.

Dokumentissa lyödään myös pienellä kirveellä sorsalta pää irti ja se laitetaan lihoiksi. Se oli dokumentin tekijälle itselleen liikaa ja varmasti monelle katsojallekin, sillä moni ei lopulta vieläkään osaa ajatella, mistä se lautaselle päätyvä liha tulee. Että se on vielä vähän aikaa sitten ollut elävä ja hengittävä olento. Itseäni kirveen heilautus ei heilauttanu suuntaan tai toiseen, sillä kyä mie tiien.

IMG_20170527_071150_049

En ole maatilan kasvatti tai syntynyt metsästyskivääri kainalossa, mutta pienestä asti olen ollut tietoinen siitä, että liha on jotain, millä on ollut elämä ennen jauhetuksi tulemista. Sillä on varmasti ollut vaikutusta asiaan, että pappani oli metsästäjä ja olen itse ollut onkivavan päässä vaahtosammuttimen kokoisesta asti. Tärkein oppi jo silloin oli, että ylös nostettu kala otetaan hengiltä nopeasti ja tehokkaasti, ettei se jää kitumaan. Niitä ei myöskään nosteta vedestä huvin vuoksi, vaan käytetään hyödyksi. Sama juttu metsästyksessä. Ei sinne metsään mennä huvin vuoksi ampumaan ja jättämään ruhoja mädäntymään pitkin mettiä. Näen myös valtavan eron siinä, onko lautasella riistaa vai tehotuotettua mitä tahansa.

Se, että syömälläsi eläimellä on ollut elämä ei kerro, onko se ollut hyvä vai huono. Sen elämä on voinut olla vapaata elämää metsässä tai laiduntamassa vapaasti niityillä. Tai se on voinut olla nopea, alle vuoden mittainen elämä pienessä karsinassa ja sen ainoa tarkoitus on ollut tulla ruoaksi. Onko sillä silloin ollut elämä vai onko se vain tuote?

No mutta nämä olivat vain sivuajatuksia dokumentin pääaiheesta eli siitä, miksei tehomaataloudesta ja sen vaikutuksista ympäristöön puhuta oikeasti enemmän? Miksei puhuta siitä, että ajamme pääasiassa nautakarjan suuhun niin paljon kasvatettua rehua (viljaa, maissia, soijaa…) vuosittain, että nälänhätää ei olisi (no eipä, rikkaat syö, köyhät ei!), jos ruokkisimme sillä ihmisiä? Miksei puhuta siitä, että sademetsää laitetaan nurin vain siksi, että saisimme lisää tilaa kasvattaa satoa syötettäväksi tuleville paisteillemme? Paisteille, joiden tuottamat päästöt pilaavat elinympäristöämme vielä lisää. Miksi keskitymme yksityisautoiluun ja öljyyn, kun lihateollisuus sen nykyisessä muodossa on suurempi uhka maapallomme hyvinvoinnille ja sen kestokyvylle?

Miksei? No siksei, että siitä ei saa puhua. Kukaan haastatelluista ei voinut puhua siitä, tai halunnut oman turvallisuutensa vuoksi. Asiasta ei myöskään puhuta, koska siitä puhuminen johtaisi siihen, että ihmisten tulisi muuttaa radikaalisti käyttäytymistapojaan. Ja sitähän me ihmiset emme halua tehdä, vaikka syy olisi miten tärkeä tahansa, jos joku muu kehottaa jotakin tekemään, eikä aloite lähde meistä itsestämme. Tästä aiheesta tulisi puhua, isosti, siihen pitäisi puuttua ja se pitäisi sisäistää mieliimme kunnolla. Tällainen lihantuotantomalli ei ny vaan vittu toimi.

Ei, en saarnaa, että lopeta lihansyönti!!!1, sillä syön itsekin pari kertaa kuussa lihaa ja päivittäin maitotuotteita (juustoa!), ni se ois piiiiiikkasen tekopyhää. Min mielestä jokaisen ihmisen tulisi kuitenkin ajatella näitä asioita – mistä se liha omalle lautaselle tulee, miten se tuotetaan ja tarviiko sitä syödä joka päivä. Tajuta, että maapallomme ei kestä tällaista. Villieläimiä tapetaan ja niiden elinympäristöjä tuhotaan viljelysmaiden tieltä ja vesistömme meriä myöten täyttyvät sellaista vauhtia paskalla (kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti), etteivät ne pysty korjaamaan itseään samassa tahdissa. Ihminen ottaa aivan liikaa antamatta mitään takaisin, se tässä kaikessa on vikana.

Sinä voit muuttaa maailmaa. Sinun on muutettava maailmaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s