2019 mielessäin

“Odotan tältä jo vimmaisesti kuluvalta vuodelta lisää rohkeutta, itsevarmuutta ja oman itsensä ulkoiluttamista. Sitä, että pääsisin taas siihen ajatukseen kiinni, että yksinkin voi mennä ja tehdä – myös omassa kotikaupungissa. Menemistä, tulemista ja olemista. Keikkoja ja konserttisaleja, hämyisiä elokuvateattereita ja kahviloita. Simpsoneita ja litroittain teetä, ystäviä, mielenterveyttä ja sitä, mitä Kalle Laitelakin.”

Sanoi allekirjoittanut tammikuussa juuri alkaneesta vuodesta 2018.

Kulunut vuosi on ollut… aikamoinen, mutta silti aika tavanomainen. En tiedä olinko sen rohkeampi tai itsevarmempi kuin ennen tai veinkö itseäni kodin ulkopuolelle tarpeeksi – yksin tai yhdessä. Ehkä tai ehkä en, en tiedä. Tuskinpa.

Kävin muutamille keikoilla ja vein itseni taas tuulettumaan Helsinkiin Sidewaysiin ja vielä uudemman kerran ihan muuten vaan yhdeksi yöksi syksyyn sijoittuneella kesälomallani. Viime vuosina olen antanut itselleni luvan pitää Helsingistä hieman enemmän ja vierailinkin siellä melko ahkerasti kesän ja syksyn mittaan. Elokuvissa taisin käydä kerran katsomassa dinosauruksia ja Chris Prattia. Kahviloissa kävin tänä vuonna useammin jonkun kanssa kuin yksin, mutta yksinkin oli pitkästä aikaa hyvä – jopa omassa kotikaupunnissa. Simpsoneita lakkasin jossain vaiheessa katsomasta, (identiteettini horjuu!), mutta teen juominen jatkui samaan tahtiin – vaikkakin vihreä tee on vaihtunut useimmiten erilaisiin yrttihaudukkeisiin. Ystäviä näin hävettävän vähän ja myönnän sen olleen täysin omaa syytäni. Mieli on ollut vuoden loppua kohden erittäin tyyni ja kevyt, kuin kaikkia luonnonlakeja uhmatakseen. Mutta mitä tohtisin odottaa ensi vuodelta?

received_10214769208916467

Parannan ainakin tapani sen suhteen, että yritän nähdä ystäviä ja tovereita useammin. Tiedän, että tänä vuonna usea tapaaminen jäi työkiireiden ja väsymyksen jalkoihin, mutta ehkä ensi vuonna osaan järjestää aikani paremmin ja annan aikaa heille, jotka sitä ansaitsevat. Lupaan yritän myös oppia sanomaan useammin ei ja sanomaan suoraan, jos jonkun seura tai yhteydenotot eivät mieltäni lämmitä. Opettelen siis vetämään tarkempia rajoja. Yritän myös olla olematta se, joka aina aina joustaa. Y R I T Ä N myös raivata kalenterista tilaa kirjoittamiselle joka viikko, sillä taitoni tuntuvat olevan aivan ruosteessa ja sanavarastoni vallan ehtynyt, kun en ole päässyt leikkimään sanoilla aikapäiviin. Olen myös vakaasti päättänyt aloittaa taas oikealla kameralla kuvaamisen, vaikken siinä niin taitava olekaan. Tahtoisin myös päästä käymään jossakin uudessa kaupungissa, jossa en ole aiemmin vieraillut tai jossa olen käynyt viimeksi lapsona. Ja tietysti nuo samat keikkakokemukset ja kahvilahetket olisi toivottavia myös tulevana vuonna 2019.

Niin ja mitä siihen Kalle Laitelaan tulee, niin hienot naiset eivät kerro, vaikka olisivatkin saaneet niitä kaikkia kolmea.

Onnea ja menestystä vuoteen 2019 juuri sinulle! ❤

Advertisements
2019 mielessäin

Jouluaattona kän… flunssassa

IMG_20181224_123123_212

Ei ole sujunut joulu kuin Strömsössä.

Jouluaattoa edeltävänä yönä heräsin erittäin isoon kaktukseen kurkussani ja aamulla kuljinkin sitten nenäliinojen virkaa korvaava vessapaperirulla kädessäni. Jouluflunssa. Senhän nyt arvasi, kun on pari viikkoa (…ja jo vähän ennenkin sitä) painanut menemään kuin viimeistä päivää ja stressi hetkeksi helpottaa. Keho määrää ihmisen pakkolepoon ja hyvä niin. Aattona kävin nauttimassa joulupuurot mummolla ja aaton alkuilta meni finrexinin voimalla jouluruokaa naamaan lappaen ja lahjoja availlen – sopivan matkan päässä lapsoista. Kun illalla palasin kotiin niin sen jälkeen olenkin maannut vuoroin sohvalla ja sängyssä.

Eihän siinä toki, juuri rentoutumiselle olin nämä päivät muutenkin varannut, mutta en ihan tällaiselle. Olen lukenut Henriikka Tavin Tellervon, jota en jaksaisi suositella, oli jotenkin kovin raskas luettava – tai no, ehkä Tellervo vain oli henkilöhahmoja kovin raskas ihminen ja aloittanut Irvine Welshin Trainspottingin. Joululeffojen sijaan olen katsonut kokonaisen kauden, ja vähän päälle, verran Modernia perhettä (enää n. puolitoista kautta jäljellä, apua!) ja neulonut siinä sivussa sukkaa. Juonut l i t r o i t t a i n nesteitä, kuumia sekä kylmiä, ja todennut ilmeisesti kiehuvani sisuksissani, kun vessassa ei silti ole tarvinnut ravata normaalia enempää. Tuijotellut lumisadetta ikkunan takana, sellaista isojen hiutaleiden putoilua, joka näyttää suurien höyhenien leijailulta pimeässä illassa. Tänään jaksoin ensimmäistä kertaa kohdistaa silmäni kunnolla näppäimistöön ja näyttöön – olisitte eilen nähneet minut, kun koitin toinen silmä kiinni ja naama kahden sentin päässä näytöstä näpytellä lukuja oikeaan järjestykseen maksaessani isäni joululahja Spotifytä (kyllä, se menee jo traditiosta, että se lahja menee päivän myöhässä perille) taas vuoden ajaksi. Kirjoitettua ei siis juuri ole tullut, mutta onhan tässä vielä tämä päivä aikaa.

Huomenna olisi taas aika palata työmaalle, jos flunssa sen sallii, joten taidanpa laittaa vielä vähän Modernia perhettä pyörimään ja kavennan sukkani loppuun. Letkeää loppuvuotta!

Jouluaattona kän… flunssassa

Jouluna…

IMG_20180328_155517_836

Viikon päästä tähän aikaan sinäkin siellä ruudun toisella puolella olet toivottavasti jo päässyt rauhoittumaan joulun viettoon. Joulurauha on viimeistä sanaa vaille luriteltu ja kaikilla hyvä tahto, vai miten se meni? Itselläni on tänään viimeinen vapaapäivä ennen aattoa, joten ajattelin pyhittää tämän päivän jouluaiheiselle sinkoilulle, käydä ruokakaupassa ja haalia kasaan viimeiset lahjat (ja lahjapaperit!), sekä paistaa valmiiksi piparit aaton jälkiruokapöytään – niiden koristelun ehtimisestä en sitten niin tiedäkään…

Koska vapaata tässä nyt kuitenkin on kokonaisen päivän verran siunaantunut ja kirjottamaan sekä blogin pariin halajaa mieli, niin ajattelinpa listata pari juttua joulusta ja sen aikaan sijoittuvasta toiminnasta! Elikkäs, tänä jouluna…

…aion nauttia vapaalla olosta! Ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen minulla on jouluaatto, -päivä ja vielä tapaninpäiväkin vapaata, joten aion heittäytyä täysillä rentoutumisen pariin kolmen päivän minilomallani, kun viime vuosina olen saanut ilakoida vapaalla vain joulupäivän ajan.

…kirjoitan! Kolmen päivän vapaasta, joista vain yhdelle päivälle on suunnitelmia, aion lohkaista osan ihavvaan näppäimistön nakutteluun. Moni päässä pyörivä ajatus vaatii vielä lisäjalostusta päästäkseen tekstimuotoon ja joulunpyhinä on vihdoin kunnolla aikaa. Miulla on ollut niin kova ikävä kirjoittamista, ettette arvaakaan!

…makaan sohvalla ja tuijotan leffoja. Katselulistalla on perinteisten Rakkautta vain ja Rare Exports -leffojen lisäksi myös Netflixiin tipahtaneet Mies, joka rakasti järjestystä ja La La Land, eli ei mitään liian aivoja rasittavaa ole ajatus katsella samalla, kun sulattaa konvehteja kielensä alla.

…polttelen kynttilöitä aamusta asti, napostelen torttuja ja pipareita aina kun siltä tuntuu, lueskelen kirjastosta kantamiani kirjoja, otan päikkärit sohvalla, jos tilanne niin vaatii, ja annan kaiken vain soljua eteenpäin omalla painollaan tee- tai glögimukiin puhallellen.

 

Mm-mm! Kyllä joulu on ihmisen parasta aikaa, kun sen oikein oivaltaa. Minkälaisia suunnitelmia sinulla on joulun pyhille ja ei-niin-pyhille päiville?

Jouluna…

Joulukuu tulla jollotti

IMG_20181128_192507_197

Niin se vaan joulukuu tulla jollotteli. Päivänä eräänä vain huomasin, että lööpit huusivat linnanjuhlien tulevan. Jahas oho, nyt jo, jestas. Aika on juossut kuin hirvi ja omat synttäritkin saapuivat kuin puskista, vaikka olihan niistä puhetta ollut – ei, en mie mittään järjestä tai leivo, työreissulla Kuopiossa olen ja sieltä suoraan iltavuoroon, ei siinä mitään ehdi, lahjojako? ei mitään, kiitos. Lahja-amaryllis nousee kaarevana kohti kattoa ja tunkee valkoista nuppua ulos latvuksestaan.

Marraskuu on usein vienyt naista kuin mätää pässiä narussa, mutta ei tänä vuonna. Ei tarvinut kaivaa esiin poppaskonsteja, viritellä kausivaloja tai ostaa edes beroccaa. Syykin on yksinkertainen – en oikeastaan missään vaiheessa ehtinyt tajuta, että on marraskuu. Olen vain sahannut jokaisen päivän illasta aamuun, hampaiden pesusta hampaiden pesuun sen suurempia ajattelematta ajan kulumista. Välillä päivämääriä ylös kirjoittaessani olen yllättyneenä todennut marraskuun kuluneen jo puoleen väliin, mutta sitten taas unohtanut koko asian. Kun raapustin paperiin joulukuun ensimmäisen, en edes muistanut eläneeni marraskuuta – tai edes lokakuuta. On vain ollut olevinaan niin hemmetin kiire, niin paljon tekemistä, erilaisia aikatauluja. Silti samaan aikaan olen ollut totaalisen rento, tyyni ja jopa seesteinen.

Useina aamuina olen herännyt jo kuudelta, oli sitten vapaata tai ei. Olen ottanut aikaa aamuista ja vähentänyt sitä hiljalleen illoista. Opetellut vihdoin nukkumaan (tai sitten se oli vain se marraskuu) ja löytänyt jotenkin toimivan rytmin. En koskaan ole pitänyt itseäni aamuihmisenä, mutta ehkä olenkin sellainen. Ehkä minäkin vielä jonain aamuna puhkean kukkaan amarylliksen tavoin.

Nyt lasken käsistäni aamun kolmannen teekupposen ja kuuntelen vihdoin loppuun Auta Antti! -podcastin ensimmäisen jakson ennen kauppaan lähtöä. Upeaa uutta viikkoa ihmiset, tehkää siitä itsenne näköinen!

Joulukuu tulla jollotti