Eduskuntavaalit 2019

En koe ylläpitäväni mitenkään päin poliittista blogia tai edes sanoa ymmärtäväni politiikasta tai sen rakennuspalikoista yhtikäs mitään. Koko touhu on silmissäni aina vaikuttanut siltä, että kansa tahtoo uudistusta, mutta äänestää silti niitä samoja puolueita ja setiä kuin ennenkin jolloin mikään ei muutu kuin korkeintaan huonommaksi ja kansa nurisee huoltoasemakahviensa yläpuolella huonoista päättäjistä, jotka on suurella todennäköisyydellä itse äänestänyt päättäjän virkaan. Phuuh. Ei kovin positiivinen kuva politiikasta, eh?

Voin myöntää käyttäneeni äänioikeuttani verrattain laiskasti. Presidenttiä minut on sentään voinut nähdä äänestämässä kolmasti, mutta muissa vaaleissa olen käynyt numeron raapustamassa paperiin vain kerran. KERRAN. Saa ruoskia ja suomia. Vaalien ajankohdat ovat vain olleet minulle aina jotain sellaista ärsyttää äänien kasailu-ulinaa, yhteenkasvaneiden äänien kohinaa omasta ja puolueensa ylivertaisuudesta ja toitottamista, tyhjiä lupauksia ja ilmapalloja, kasvoihin naulattuja hymyjä ja sanoja siitä, kuinka tällä kertaa varmasti olette parempia. Olen ehtinyt kyllästyä ennen kuin ennakkoäänestys on edes alkanut.

Aika lailla olen myös kyllästynyt siihen, että vuodesta ja vaaleista toiseen tätä maata edustavat ne samat politiikan ja sen tuomien etujen keskellä eläneet sedät (ja muutamat tädit), jotka ovat aikapäiviä sitten unohtaneet mitä on oikeasti olla opiskelija, pienituloinen, pätkätyöläinen, työtön tai ihan vaan suoraan sanottuna köyhä tämän maan mittapuulla. Lisäksi he ovat myös vielä sen verran kaukana vanhuudesta, etteivät osaa pelätä sitä, mitä se tuo tässä maassa tullessaan (en puhu tästä oikeastaan koskaan, mutta olen ollut elämässäni kaksi päivää vanhainkodissa osana erästä, sanotaan vaikka projektia, ja kolmantena en enää mennyt, koska en pystynyt. arvostan suuresti sitä mitä vanhustenhoitajat tekevät, olette parhaita ja ansaitsisitte niin paljon enemmän työstänne ja työnne tueksi ❤).

Tänä vuonna olen kokenut jonkinlaisen heräämisen, kun ymmärsin eduskuntavaalien olevan taas tulossa. On puhuttu paljon ilmastovaaleista ja sotevaaleista. Sipilän hallitus meni nurin vain hetkeä ennen uusia vaaleja (vähän sama kuin ilmoittaisi lähtevänsä tuntia aiemmin kotiin työsopimuksen viimeisenä päivänä). Vaalien ympärillä on vaikuttanut olevan erityisen paljon pöhinää tai sitten vain olen ollut sille pöhinälle avoimempi – myös sillä klassisella tavalla, sillä päätin äänestää. Äänestää oikein silleen kunnolla pohojjammaan kautta ja selvittää, kuka olisi se paras ehdokas minulle ja Suomelle.

Tein muutaman linjanvedon joista en poikkeaisi. Tahdon ja aion äänestää naista, nuorta sellaista (20 – 40 vuotias menee tässä kategoriassa nuoresta), joka edustaa 1.) vihreitä tai 2.) vasemmistoliittoa. Vaalikoneet putputtivat tuloksiaan ja tunkivat eteeni mm. piraattipuoluetta ja persuja vihreiden ja vasemmiston sekaan (myös googlatessani eduskuntavaalit 2019 sain ensimmäiseksi linkin persujen ehdokkaisiin. ovat tainneet nostaa vaalibudjettia tänä vuonna!). Löyhiin linjanvetoihini upposi moniakin ehdokkaita ja tarkemmat vaalikoneiden tarkastelut nostivat vaaliharavaani muutaman erittäin potentiaalisen kanditaatin, joten tein sen mitä jokaisen nykyaikaisen äänestäjän tulee tehdä: kartoitin heidän somensa myös vaaliaikojen ulkopuolelta. Myyräämisen jälkeen olin tyytyväinen, sillä olin löytänyt ehdokkaani. Sen kunniaksi keitin kupin teetä ja huokaisin syvään.

Aiotko käyttää äänioikeuttaisi eduskuntavaaleissa ja joko olet löytänyt oman ehdokkaasi?

Eduskuntavaalit 2019 14.4.2019, ennakkoäänestys 3.-9.4.2019.

 

ps. jos olet tai koet itsesi naiseksi, niin suosittelen vahvasti äänestämään naista – aina.

Mutta sitten taas

Olen kyllästynyt, niin kyllästynyt, ikuisesti korvissa soiviin remontin ääniin. On putkiremontti, koko kerrostalon kattava Koti kuntoon -projekti toisaalla ja siihen vielä kirsikaksi hissiremontti siellä, missä evakkoaskeleet nousevat taas k a h d e k s a n t e e n kerrokseen. Joko jytisee putputinvempele rappukäytävässä aamuvarhaisesta iltamyöhään, porakoneet soivat tai hissikuilu vain toistaa kaikuna kaiken kilkkeen. Hiljaista ei ole, ei edes töissä, jossa mainokset ja musiikki soivat ikuisella loopilla. Olen kyllästynyt äänien täyttämään maailmaan ja autoa ajaessani vain kuunnellut auton pehmeää huminaa musiikin sijaan.

Ennen kevään lisääntyvä valo on vienyt yöuneni, mutta tänä keväänä se on vienyt voimani. Nukun yrittämättä kellon ympäri, jos vain annetaan. Pilkin sohvalla kahdeksan jälkeen ja koitan väkisin valvoa. Mikään ruoka ei maistu ja syön väkisin, vaikka oksettaisi. Siristelen joka päivä litistyvän hangen pinnasta lisävoimaa saavien auringonsäteisen edessä ja sitten siristelen ja sekoan sanoissani viiltävän päänsäryn kourissa, joka kaikista vastalauseistani huolimatta taitaakin olla migreeniperäistä, joskaan ei onneksi aivan sitä sänkyynlyövän sorttista – vielä. Olen väsynyt kasvorasvan(kin) seasta löytyviin koirankarvoihin, joka toinen päivä sataviin valkoisiin tiskirätteihin, omaan nuutuneeseen naamaani ja pikkusieluisiin ihmisiin, joiden maailmaan ei mahdu erilaisuutta, mutta pilkkaa ja katkeruutta sitäkin enemmän.

IMG_20180924_121358_120

Olen ärsyyntynyt, kun en ole saanut tarpeeksi aikaa luoville prosesseille. Ajatuskelani ovat rullanneet kuin hamsterit pyörissään ja sisälläni on palanut roihu, joka onkin sitten vain päätynyt hiljalleen kyteväksi hiillokseksi, jota luovuuteni rääsyinen ripe on välillä käynyt kepillä kohentamassa, kun en ole päässytkään antamaan sille aikaani ja lisäravintoa.

Mutta sitten taas.

Olen innoissani siitä, että remontit etenevät ajallaan ja kahden viikon päästä omaan kotiini laskee rauha, joka katkeaa uudelleen jokus syksymmällä. Siinä välissä ehtii olla pitkä ja hiljainen kesä jopa _kuukauden_ mittaisella kesälomalla. Olen nauttinut pitkistä unista, vaikkei niiden jälkeen olekaan levännyt olo ja siitä, ettei vain tule roikuttua puhelimen ääressä pikkutunneille. Saanut instagramin storyjen puolella pyytämättä ja yllättäen vinkin Emgesanista “estolääkkeenä” migreeniperäiselle tahmeudelle ja kas, se on auttanut (kiitos superista vinkistä Anille!). Olen nauranut koiraa, joka on ajanut minut vapaapäivänä ylös sängystä into pinkeänä, vain löytyäkseen minuuttia myöhemmin käpertyneenä tyynylleni nukkumaan. Koittanut herätellä ihmisiä kyseenalaistamalla, heittämällä pallon heille ilman, että syntyy sota. Sanonut pari kepeää sanaa, joiden takana on jotain niin paljon painavampaa ja vielä useammin vain ollut sanomatta mitään, vaikka pitäisi. Ruokkinut luovuuttani teatterilla, kirjoilla, esseillä, runoilla ja tapahtumilla. Hiljaa hyväksynyt sen, että ehtii sitä myöhemminkin ja sitten kuin tyhjästä keksinyt aiheen ja päättänyt kirjoittaa novellin. Ja ehkä toisenkin.

Ja sitten on aurinko paistanut, tiet sulaneet kuiviksi ja sisällä pulppuaa kyllästymisen, väsymyksen ja ärtymyksen yli ilo.

Kokoelma aamuja

Olen kerännyt muistiini kokoelman aamuja, joina olen noussut lämpimästä sängystä ennen kukonpieremää ja lähtenyt ajamaan kohti itää, kohti kotia.

On ollut sateisia aamuja ja aamuja, jolloin pilvet ovat roikkuneet raskaina ajotiellä asti. Aamuja joina pohjoistuuli on kevyesti lennättänyt puista keltaisia lehtiä kuin kevyitä kolikoita. On satanut, tuiskuttanut ja pyörteillyt lunta niin, että edellä ajavan takavalot ovat kadonneet nopeasti näkyvistä. Aamuja, jolloin pakkanen on puristanut kasvojen ihoa tuulilasia raapatessa ja mielessä on häivähtänyt ajatus siitä, että mitä jos tämä auto ei nyt käynnistykään. Aamuja, kun tiet ovat peittyneet ohueen jäähän ja joku edellä on saanut tiet vilkkumaan sinisistä valoista ja jonot kasautumaan ajaessaan ulos tieltä. Lämpimiä aamuja, jolloin kaistat ovat sulat ja matka kepeä kuin pikkulinnun sydän toukokuisena aamuna.

Ennen kaikkea muuta aamut ovat kuitenkin olleet p i m e i t ä.

Sitten taas on se aamu, jona kello soi viideltä ja kuudelta matkasin taas jo takaisin itään. Sängyn ollessa lämmin oli ilma kylmääkin kylmempi, renkaiden alla asfaltti kuiva ja taivas tähtikirkas. Kaikella tapaa erilainen aamu, sillä kasvavan kuunsirpin lisäksi matkasin kohti nousevaa aurinkoa. Taivaanraja hohti ensin himmeänä, kunnes taivaansini hiljalleen lisääntyi. Taivaanrantaan piirtyivät hiljalleen purppuraisina metsien reunat, savua piipuistaan puskevat tehtaanpiiput ja lupaus siitä, että pimeys on taas väistynyt.

Maaliskuun ensimmäisenä asetin sydämeeni kevään.

Helmikuussa…

…humputtelin yhdessä illassa kahdesti, kun heti kuun kärkeen oli kalenteriin merkattu samalle illalle niin työpaikkakeskuksen henkilöstöjuhlat kuin kavereiden bändin levyjulkkarikeikkakin! Ensin suoritin työpäivän, sitten henkilöstöhumpat, sieltä suunnistin levyjulkkareihin, sieltä kotiin ja aamusta taas töihin. Seuraavana yönä tempaisinkin sitten 12 tuntia yöunia väsymyksen periessä velkojaan. Mutta kivaa oli ja kuukausi sai sosiaalisen alun!

…luin kaksi kirjaa!
–  Maria Veitola: Veitola (ihan huikee! Maria on yksi miun kirjoitusidoleista)
– Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen (tavoitteena oli lukea tämä lähes tuhatsivuinen eepos helmikuun aikana ja mie perkule tein sen! vähän kyllä vaikutti jo siltä etten, sillä kun helmikuuta oli jäljellä enää neljä (4) päivää oli sivuja jäljellä 500 eli hieman yli puolet. Laitoin laskien ja totesin sen olevan vain 125 sivua per päivä ja pistin lukien. done & done! ihan huikee kirja muuten tuo Sinuhe. alku hieman kangerteli, mutta kyllä se siitä lähtee, vaikka kirjoitustyyli kävi välillä hieman ärsyttämään toistonsa vuoksi. suosittelen ehdottomasti lukemaan!)

20190213_160624

voihan aplari, mikä sinut niin äkkiä kuivatti!

…palasin kotiin evakosta vain huomatakseni, että vielä muutama päivä sitten iloisesti viheriöinyt, siemenestä asti itse kasvattamani appelsiinipuu on aivan henkitoreissaan, murheenmurtama ja täysin kuivunut. Koitin elvytystä vedellä, mutta ei auttanut. En kuitenkaan ole vielä luovuttanut, vaan latvoin kasvia hieman, josko hän siitä saisi vielä spurttia kuolleista nousemiseen kevään kunniaksi. Jos ei, niin täytyy ostaa pari appelsiinia ja toivoa niiden sisältävän siemeniä.

…tehnyt hyvin vähän mitään mielenkiintoista tai mainittavaa, sillä olen ollut suurimmaksi osaksi vain töissä. Maaliskuussa vapaata on hieman enemmän, sillä tiedossa on myös lähes viikon kestävä ‘loma’, joten ehkä silloin tulee myös puuhattua muutakin kuin töitä, hampaiden pesua ja nukkumista. Toivottavasti ainakin löydän aikaa nähdä taas niitä ihmisiä, joita kavereiksi ja ystäviksikin kutsutaan.

Muikeaa maaliskuuta!