Maaliskuussa…

…kävin teatterissa, joten ‘kerran vuodessa teatteriin’ -tavoite on saavutettu jo hyvissä ajoin (viime vuonna tavoite täyttyi vasta lokakuun puolella). Kävin kaverini kanssa katsomassa Susan Hillin romaaniin perustuvan Mustapukuisen naisen, josta on kuulemma tehty myös jonkinlainen elokuvaversio – takanamme istuva tyttö ainakin näin tokaisi toverilleen ja samaan hengenvetoon totesi näytelmän olleen paljon parempi. Esitys olikin erittäin mukaansa tempaava ja oikeasti j ä n n i t t ä v ä. Kokeneena kauhuelokuvien katselijana mietin etukäteen miten jännärit ja trillerit voisivat toimia teatterinäyttämöllä, mutta voi pojat. Muutamaankin kertaan tuli säikähdettyä kunnolla ja upeat tehosteet saivat näytelmän heräämää eloon, vaikkei näyttelijäkaartiin kuulunut kuin kaksi ihmistä. Huisia! Jos olet kaakon suunnalla tässä kevään aikana, niin varaa kalenteriisi aikaa teatterille. Vahva suositus!

…löysin noin muutenkin taas aikaa sosiaalisuudelle enemmän kuin helmikuussa ja kahvittelin teen merkeissä menemään osoitteessa jos toisessakin. Ja mikäs sen mukavampaa kuin kuulumisien vaihtaminen kasvokkain pitkästä aikaa lämpimän juoman ja herkun äärellä. Sopisi tapahtuvan useamminkin, jos vain kalenterit antaisivat myöten.

…luin 6 kirjaa eli ollut huomattavasti enemmän vapaalla kuin helmikuussa!
J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa (klassikko, josta en kyä ite lopulta saanut paljoa irti)
Lars Kepler: Lazarus (ahhhh, Joona Linna. ❤ miun mielestä sarja on ehkä alkanut jo olla vähän itseään toistava ja kirjoituksen taso huonontunut kirja kirjalta, MUTTA aina kun menossa on mukana myös Jurek Walter, niin ai ettien että!)
Saara Turunen: Sivuhenkilö (tykkäsin ihan hirveesti ja mietin, että kunhan saan myös Turusen Rakkaushirviön luettua, niin saatan jopa kirjailla jotain enemmänkin. ehkä)
Patti Smith: Omistautuminen (tää oli yllätysnosto esseehyllystä, kun olin tuota alempaa etsimässä. tykkäsin kovasti ja sain lisäintoa myös omaan kirjoittamiseen!)
Silvia Hosseini: Pölyn ylistys (tää sai aikaan ristiriitaisia tunteita. toisaalta tykkäsin, mutta sit taas toisaalta oli myös paljon sellasta mistä en tykänny. uskallan silti ehkä suositella, varsinkin jos kirjoittaminen kiinnostaa.)
Laura Manninen: Kaikki anteeksi (ihan bestest best kirja koko maaliskuulta. tätä piti lukea ihan tosissaan ilme naamalla puoli kirjaa kerralla. olisin toisaalta halunnut tästäkin kirjoittaa ihan kunnolla j o t a k i n, mutten taida osata. kannattaa ehdottomasti lukea hetinyt.)

IMG_20190325_122125_414

…voitin ihanan Netan blogista liput Luonnonkaunis-messuille Helsinkiin ja sain muutaman päivän varoajalla houkuteltua kaverinkin mukaan, vaikka aluksi näytti siltä ettei kukaan vain ehdi, kun useimmilla oli viikonlopun suunnitelmat jo lyöty lukkoon tai luonnonkosmetiikka ei kiinnostanut yhtään. Pienikokoinen, mutta oikein ihastuttava messualue oli muutamassa tunnissa kierretty ja kun seuralaistani ei kiinnostanut esiintyjät, niin päätimme messujen lisäksi käydä Helsingin päässä syömässä ja tsekkaamassa miltä se uusi keskustakirjasto Oodi oikein näyttää (näytti hyvältä, mutta hersiunaa miten meluisa paikka kirjastoksi).

…leikkinyt veljenpojan kanssa kyykäämeen kanssa alliaattolia, kokotiiliä ja lamingoa (on muuten lapsolla sama harrastus kuin tädillään – Avaran luonnon katseleminen haha), sekä tietysti niin monella eri dinolla ettei laskuissa pysy ja liimaillut Ryhmä Hau -tarroja tarrakirjaan sulassa sovussa hevos-, koira- ja dinotarrojen sekaan, horjuvan pienemmän ihmisen roikkuessa siinä sivussa hihassa päristen sanantapaisia menemään. Ja ennen kaikkea ollut näistä aktiviteeteista aivan puhkipoikkiloppu ihmetellen, miten vanhemmat jaksavat samaa leikkishow’ta joka päivä.

…pudottanut kännykkäni vessanpönttöön ensimmäistä kertaa ikinä – onneksi sentään kirkasvetiseen sellaiseen. Vieläkin vähän jännittää, että koituuko kastamistoimet luurin kohtaloksi, mutta ensiapuna kapulan tunkeminen minigrip-pussilliseen riisiä ainakin hieman pidensi tämän kohtalon hetken koittoa. Elämme jatkuvassa jännityksessä pelko perseen alla varmaan vielä toukokuussakin, jos luuri kestää sinne asti.

…tapahtui tässä blogissa uusi kävijäennätys! En voi sanoa, että millään lailla määrä olisi kovin suuri verraten isompiin blogeihin, mutta minua samaan aikaan innosti ja kauhistutti se kävijöiden määrä, joka näitä tekstejä on käynyt lukemassa (on mukava myös huomata, että samat käyvät uudestaankin, kun vierailumäärä on huimasti suurempi kuin kävijämäärä, vaikka siitä miinustaisi omat käynnit pois). Kiitos teille kaikille, että käytte ja luette ja joskus myös kommentoitte.

 

Ihana huhtikuuta ja varokaahan aprillipilailijoita, ettei mene kuraveden juomiseksi.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s