Kolmen päivän sometauko

Kuten aiemmin mainittua, olin juhannuksena oman aktiivisimman someni tavoittamattomissa. Twitterissä en (enää) ole, Facebookissa käyn kerta viikkoon, jos silloinkaan, mutta messengeriä ja Instagramia käytän päivittäin – jälkimmäistä ehkä liikaakin – joten ne saivat jäädä kokonaan kolmen päivän ajaksi, sillä kaipasin aikaa vain itselleni.

Instagram on parhaimmillaan upea väline yhteyksien luomiseen eri ihmisten välillä, sieltä löytyy helposti saman henkistä seuraa, se sisältää erilaisia yhteisöjä ja on täynnä inspiroivaa sisältöä. Uusien tuttavuuksien ja ystävien lisäksi sen kautta voi jopa päätyä treffeille ja löytää itselleen elämänkumppanin. Minäkin olen käynyt Instagramin kautta treffeillä muutama vuosi sitten ja yksi nykyisistä ystävyyssuhteistani sai tavallaan alkunsa tykkäilyistä ja yksityisviesteistä.

Jos Instagram kerran on niin upea paikka, niin miksi halusin pysyä sieltä poissa päivien ajan? Koska en halunnut käyttää vapaitani siihen, että kuljen puhelin kourassa päivittämässä omia menemisiäni ja tekemisiäni storyn puolelle tai että seuraisin muiden puuhia fomon jyskyttäessä takaraivossa luoden paineita erilaisen juhannuksen suorittamiseen. En halunnut nähdä yhtäkään täydellistä aseteltua ruokakuvaa, kukkaketoa, saunan raikasta olotilaa, kaveriporukkaa ja mökki- tai järvimaisemaa, sillä ne olisivat takuuvarmasti saaneet minut katumaan valintaani jäädä yksin kotiin – valintaa, joka oli minun mielenterveydelleni ja jaksamiselleni tulevassa arjessa erittäin tärkeää. Kello 22 torstai-iltana Instagram sulkeutui ja avasin sen seuraavan kerran vasta maanantaina.

Ensimmäinen päivä oli vaikea. Ei sen vuoksi, että olisin halunnut nähdä kuvavirtaa, vaan siksi, että olen niin tottunut avaamaan kyseisen sovelluksen aina television mainoskatkoilla ja muilla tyhjillä hetkillä. Tajusin myös, että peukaloni hakeutuu aina Whatsappin suljettuani suoraan Instagram-painikkeelle. Siirsin kuvakkeen pois ensimmäiseltä ruudulta etten vahingossa täppää sitä auki. Päätin myös jättää sen sinne pysyvästi, sillä en halua olla niin ehdollistunut sovelluksen avaamiseen ilman sen oikeaa tiedostamista.

IMG_20180715_141642_530

Toisena päivänä unohdin jo useasti koko sovelluksen olemassaolon, mutta muutaman kerran se tupsahti mieleen niinä hetkinä, kun osuin jonkin sellaisen asian kohdalle, jonka olisin voinut postata storyyni. Tällä kertaa nautin näkymistä vain itse ja se tuntui oikeastaan aika hyvältä, eri tavalla läsnäolevalta. Että siinä se valtaisa määrä lupiineja vaan heiluu tuulessa kimalaisten surratessa ympärillä, eikä missään näy ristinsielua ja vain mie nään sen hetken. Kolmantena päivänä olin jo jotenkin tottunut somettomuuteen ja mietin, että kylläpä elämä oli ennen leppoisaa ja paljon aikaansaavempaa, kun ei ollut koko ajan räpeltämässä puhelintaan turhanpäiten.

Tauon aikana ymmärsin myös, että siinä missä minä olin (ja lienen edelleen?) koukussa Instagramin käyttämiseen, niin sekin oli riippuvainen minusta. Useamman kerran kolmen päivän aikana se ilmoitti minulle, että tietyt kaverini olivat päivittäneet storyjään ja minun pitäisi ne nähdä. Näin ei ollut käynyt koskaan aiemmin. Kun aplikaatio huomasi minun olevan epäaktiivinen se yritti saada minut taas itsensä pariin fomon avulla – täällä tapahtuu nyt jotain, mitä sinä et näe, jos et NYT tule ja katso. Myös sähköpostiini alkoi tupsahdella viestejä Facebookilta ja messengeriltä, että hei täällä olisi nyt näiltä ihmisiltä uusia juttuja, kuvia ja viestejäkin olisi, tule katsomaan. Tässä molemmin puoleisessa riippuvuussuhteessa ihminen on kuitenkin voittaja – me voimme aina soittaa tai tavata kaverimme, mutta aplikaatio on aina bisnes, joka tarvitsee meitä aivan eri tavalla. Jokainen kerta, kun jätämme heidän myymänsä tuotteen avaamatta on heille tappiota, jota heidän pitää estää kaikin keinoin.

Instagramin siirtäminen kokonaan pois puhelimen ensimmäiseltä näytöltä oli paras mahdollinen päätös. Olen käyttänyt sovelluksessa paljon vähemmän aikaa ja päätynyt aika lailla yhdellä tai kahdella istumalla katsomaan läpi päivän postaukset ja storyt sen sijaan, että kurkkisin niitä jokaisessa vapaassa välissä – huomaan myös skippaavani niitä herkemmin kuin ennen. Kun Instagramiin palasi sen vain kolmen päivän jälkeen sitä huomasi kuinka moneen turhaan asiaan sielläkin on aikaansa kuluttanut. Omassa elämässä jollain tapaa läsnä olevien ihmisten jutut kiinnostivat, mutta kaikkien firmojen, julkkisten tai jotenkin omassa elämässä etäiseksi jääneiden hahmojen tekemiset skippasin – ja se teki aika hyvää. Myös se, ettei enää avaa sovellusta heti ensimmäisenä aamulla on ollut myös virkistävää.

Jos joskus tuntuu siltä, että some vie liikaa aikaasi tai että saat siitä enemmän huonoa kuin hyvää, niin laita se vaan rohkeasti kiinni joksikin aikaa. Jo muutamassa päivässä huomaat mitkä asiat siinä tuntuvat rajoittavilta ja tuovat huonoa oloa ja mitkä taas saavat fiiliksen paremmaksi. Kesä on mitä parhainta aikaa sometaukoilulle ja itse harkitsen vakavasti somettomia viikonloppuja – en tiedä saanko aikaiseksi joka viikonloppu, mutta ainakin välillä olisi hyvä rauhoittaa.

Mikä on sinun suhteesi someen ja oletko ollut sometauolla? Miltä se sinusta tuntui?

Juhannuksesta

Kaikki on ollut viime aikoina jotenkin h e k t i s t ä ja olen ollut menossa vähän joka suuntaan yhdellä kertaa. Kotitalossa myllää edelleen putkiremontti porakoneet soiden heti aamutuimasta lähtien, joten sen tuoman twistin lisäksi oman, hiljaisen ajan ottaminen on ollut erittäin haastavaa. Siksi päätin viettää juhannusvapaani toisin kuin kaikki muut: yksin.

En lähtenyt mökille länteen enkä itään, en sopinut kävelytreffejä, leffailtaa tai jätskin maistelua kenenkään kanssa ja päätin jopa sulkea somen – joka itselläni meinaa lähinnä facebookin messengeriä ja Instagramia. Jokainen, vaikka kuinka pieni ja mitätön, fomon tunne saisi pysyä poissa kolmen vapaapäiväni ajan, sillä tietäisin ilman Instagramin jatkuvaa kuvavirtaakin, että jollain jossakin on todellakin paljon hauskempaa kuin minulla. Nyt vain en saisi siitä muistutusta. Somettomuus oli muutenkin erittäin silmiä avaavaa, mutta siitä varmasti lisää myöhemmin.

Mitä sitten kuului yksinäiseen juhannukseeni?

…jääkaapin täydeltä hyvää ruokaa, tottakai, ja juuri omaan makuuni sopivaa. Kukaan ei olisi nyrpistämässä, kun kieltäytyisin grillatusta makkarasta tai muusta lihajalosteesta, vaan saisin syödä loheni, vesimelonisalaattini ja sunnuntain pinaattikeittoni muiden mielipiteiltä suojassa. Muutama tölkki kuplivia, holittomia juomia – sellaisia, joita ei ole ennen maistanut – sillä ei se alkoholi maistu vieläkään – ja tietenkin puoli kiloa kotimaisia mansikoita.

IMG_20190529_125934_087

…pääsiäisenä aloittamani projektin vieminen loppuun eli ostin tonkan täyshimmeää valkoista maalia ja sudin sitä seiniin kahdesti ensimmäisenä vapaapäivänä saaden projektin jotakuinkin päätökseen (as if). Nyt käyn aina välillä ihan muuten vaan kurkkaamassa valmistuneita seiniä, sillä tunnen lämmöntyrskäyksiä aina, kun näen oman kätteni työn jäljen. Ei se toki ole ammattilaisen tasoa, mutta aika hyvä amatööriltä, joka oli ensimmäistä kertaa kyseisessä puuhassa ja joka käytti telan lisävartena mopin vartta jesarilla kiinni teipattuna.

…ensin hiljaisuuden ja sitten musiikin kuuntelua. En ole oikeastaan kuunnellut musiikkia sitten viime marraskuun(!), koska ei kotona oikein ole voinut ja ne hetket, kun on ollut hiljaista, niin siitä on halunnut nauttia. Ensimmäisen päivän vetelin hiljaisuudessa, seuraavana päivänä avasin Spotifyn Oma aikakapseli -soittolistan ja annoin musiikin viedä. Erittäin vahva suositus tuolle listalle, sillä ainakin miun listalle Spotify oli osannut poimia biisit ja artistit jopa pelottavankin hyvin. Kolmantena kuuntelinkin sitten jo mökin kaipuussani Radio Suomea.

…kävin pitkällä pyörälenkillä juuri silloin, kun viikon ainoa kesäsade päätti saapua. Ensin harmitti, sitten jo nauratti – sadettahan olin kaivannut jo monta päivää. Sen saamiseksi tarvitsi vain nousta satulaan ja polkea yli 10 kilometrin päähän kotoa pitääkseen sadetta bussipysäkin katoksen alla. Reitti kulki läpi kaupungin, ohi huvipuiston, läpi metsien sekä peltojen ja pitkin rantoja, eväänä repussa oli vesimeloniviipaleita ja pähkinöitä mutustettavaksi juoksevan veden äärellä (jotka sitten söin vasta kotona parvekkeella, koska sade).

…ja ennen kaikkea muuta – tylsistynyt! Oli ihanaa tuntea tylsyyden tunteita, sillä ne ovat itselläni avain luovuuteen. Sain suunniteltua muutaman blogipostauksen ja aloitettuakin pari, järjestelin huonekaluja uudestaan maalatussa huoneessa (mutta tämä on aivan toinen tarina kerrottavaksi) ja vain velloin tylsyydessä, joka oli parasta ikinä. En muista koska viimeeksi minulla olisi ollut noin kerta kaikkisen tylsää ja se sai hymyn karehtimaan huulilla. Sain ladattua lähes loppuun kuluneet akkuni ja pääsen aloittamaan kolmen viikon tiukemman työputken virkeänä. Ihan parasta!

Toivottavasti teidänkin juhannuksenne oli aivan itsenne näköinen.

Puhutaan rahasta, osa 3

Tämä postaus on osa sarjaa, joiden ensimmäinen osa löytyy täältä ja toinen täältä. Sarjassa seurataan yhden kuun rahatilannetta vuoden välein ja kuuksi valikoitui pari vuotta sitten toukokuu, kun postaus nyt vain tuli silloin mieleen tehdä. Ensimmäisessä osassa elin työttömyysetuuden voimin, toisessa osassa olin ollut palkkatyössä puolisen vuotta ja tässä toukokuussa olen saman työnantajan palveluksessa edelleen.

Palkkaa sain nettona toukokuussa 1842,76€ (siellä oli vähän lomarahoja eli en saa normaalisti noin paljoa :D) (vrt. 2018: 1438,48€ , 2017: 709,13€)

Kuukausittaiset, kiinteät menot: 600,11€ (vrt. 2018: 356,34€, 2017: 351,89€)

Näissä voi huomata ‘pienen’ nousun, vaikken ole vieläkään hankkinut maksullisia kanavia Netflixin tai HBO:n muodossa tai edes uutta harrastusta kuukausimaksuineen. Suurin syy summan nousuun on se, että vastikkeeni nousi viime syksynä 72%. Jjjep. Syynä on rahoitusvastike juurikin käynnissä olevalle putkiremontille (sekä myös myöhemmin tuleville hissi- ja kattoremonteille, joista koen jälkimmäisen hieman tärkeämmäksi). Vastike nousi vielä uudestaan nyt kesäkuussa, mutta onneksi vain maltillisella n. 7 eurolla. Rahoitusvastikkeen lisäksi summaa nostaa viime vuonna aloittamani sijoittaminen. Siirrän joka kuukausi 50 euroa Nordnetiin ja sitä kautta eri rahastoihin.

Säästötilille: 612€ (vrt. 2018: 512€, 2017: 100€)

Tottakai säästö-Sirpa säästelee edelleen! Joku siellä saattaa miettiä, että miksi tungen satoja euroja makaamaan vain säästötilille sen sijaan, että sijoittaisin suuremmalla summalla kuukaudessa. Ihan vaan puhtaasti siksi, että sijoitukseni ovat pitkän aikavälin sijoituksia, joista otan rahat pois sitten joskus, mutta sitä ennen tulen tarvitsemaan mucho dinero mm. edellä mainitun putkiremontin maksamiseen. Haaveissa siintää myös uusi, pienempi koti lähivuosien hankintalistalla eikä sen mahdollista käsirahaa voi valitettavasti maksaa pelkällä osakkeiden omistamisella.

Ruokaan varattu summa: 250€ (vrt. 2018: 250€, 2017: 150€)

Ihmisen täytyy syödäkin tai ainakin näin olen kuullut. Olen viime aikoina pohtinut summan pienentämistä, sillä en oikeastaan mikään kuukausi käytä noin paljon rahaa ruokaan ja kodintarvikkeisiin, mutta en ole raatsinut. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin palkkarahahanat taas sulkeutuvat ja on hyvä olla ruokarahaa sukan varressa. Ja kyllä, edelleen nostan tämän summan käteisenä ja olen se ärsyttävä tyyppi rahoineen kaupan kassalla ojentelemassa kolikoita.

Humputtelutilille: 200€ (vrt. 2018: 200€, 2017: 50€)

Ihmisen pitää myös humputella ja oi kuinka olenkaan sitä tehnyt! Tai en tiedä niin siitä varsinaisesta humputtelusta, mutta ainakin olen saanut siihen tarkoitettua rahaa kulumaan ihan kiitettävästi. Tilitiedot paljastavat, että kahviloissa on notkuttu tavallista useammin, jäätelö on maistunut ja uutta nuttua ostettu ylle.

Yllättävät / muut menot: 169,65€ (vert. 2018: 108,93, 2017: 21€)

Näitähän piisas! Vanha tuttu joka vuodelta eli kotivakuutus tietenkin ja Veikkauksen tilille siirsin 12 euroa (laitan aina saman summan myös säästötilille), jossa pelaan kolmella eurolla viikossa yhden rivin lottoa ja yhden eurojackpottia. Kaikkein eniten meni rahaa kuitenkin bensaan, sillä ajoin kerran edestakaisin Imatralle (n. 250km) ja neljä kertaa eessuntaas naapurkaupunniin (n. 130km per reissu), joista yksi oli työmatka, josta saan korvauksen seuraavan palkkakauden puolella.

Tilistä jäi jäljelle: 11,00€ (vert. 2018: 11,21€ , 2017: 36,24€)

Pelkäsin massiivisiksi nousseiden bensakulujen vetävän summan miinuksen puolelle, mutta huh, ei sentään. Tällä kertaa päätin jättää jäljelle jääneen summa käyttötilin puolelle venymävaraksi, kun aika mitättömäksi jäi. Sain myös toukokuun aikana kirpputorituloja 65 euroa käteisenä, joista laitoin 50 euroa ruokakassaan ja loput yleiseen humputteloimiseen (lähinnä vain työeväiden hankintaan).

Ja taas on toukokuu siinä mukavasti niputettuna lukuihin. Nyt kun tässä on jo aika lailla tätä naputeltaessa tietoinen kesäkuun tuloista ja yhdestä yllättävästä menoerästä, niin kesäkuu olisi kyllä ollut erittäin mielenkiintoinen ja erilainen kuukausi tähän vertailuun.  Palkkatuloja meinaan tuli n. 450e vähemmän kuin touko/kesäkuussa ja heti palkkapäivänä meni yli 200 euroa pelkkiin auton kuluihin – kesä/heinäkuussa ei siis todellakaan eletä leveästi!

Näihin tunnelmiin palaillaan taas ensi toukokuussa, mutta sitä ennen asiasta on mahdollista jauhaa tietenkin lisää kommenttien puolella!

Kuukauden kahvila: Onnenkukko

Vietän paljon aikaa kahviloissa vapaalla ollessani, joten päätin aloittaa aiheesta postaussarjan! Joskus sitä luulee kolunneensa jopa oman kotikaupunninsa kaikki kahvilat läpi, mutta yhtä usein sitä myös hoksaa olleensa väärässä, kun varsinkin kesällä kesäkahviloita pompsahtelee esiin useampia. Usein myös vieraassa kaupungissa haluaa poiketa ennemmin johonkin pieneen, kotoisaan kahvilaan kuin joka kaupunnista löytyviin, samoilta näyttäviin ketjukahviloihin. Tässä postaussarjassa aion nostaa esiin eri kaupunkien helmiä kahviloiden loputtomasta merestä ja saan ihanan tekosyyn lorvia uudelleen vanhoissa suosikeissa.

20190603_171320

Postaussarjan ensimmäiseksi kahvilaksi valikoitui Kahvila ja lahjatavaraliike Onnenkukko, joka sijaitsee kotikaupunnissani Kouvolassa, tunnelmallisessa Museokorttelissa Kaunisnurmen kaupunginosassa – aivan Poikilo-museon vieressä, jos tekee mieli harrastaa korkeakulttuuria ennen tai jälkeen kaffen. Vaikka museokortteli pursuilee tunnelmaa myös talvisin, niin suosittelisin silti saapumaan paikalle kesällä. Vanhassa puutalokorttelissa on ihanaa käydä kävelyllä ja varsinkin alkukesästä siellä tuoksuu niin huumaavasti syreenit, ettei voisi enempää elämältään toivoa.

Onnenkukko on pieni ja erittäin kodinomainen kahvilapuoti, jonka seinällä naksuttaa suuri kello, siellä tuoksuvat tuoreet leivonnaiset ja puulattiat narisevat askelten alla. Sisään astuessa ei ehtinyt edes kissaa sanoa, kun keittön oven takaa kurkkasivat ystävälliset kasvot. Kun kerroin hieman katselevani ympärilleni ennen pöytään asettumista, juoma luvattiin laittaa valmistumaan sillä aikaa – kysyttiin jopa, että vihreää vai mustaa teetä. Pyysin vihreää ja annoin mennä herran haltuun, että mitähän sieltä mahtaa tulla. Minut ohjattiin puodin lisäksi tutustumaan myös näyttelytilaan, jossa vaihtuu kuulemma näyttely n. kuukausittain ja tulossa on ainakin nukkekotinäyttely Kouvolassa pidettävien asuntomessujen hengessä – vinkkinä kaikille asuntomessuille suuntaaville siis!

20190603_171301

Suunnistin kohti kahvilatilaa juuri, kun teetäni kannettiin keittiöstä. Koska olin ainoa asiakas, sain vapaasti valita istumapaikkani, enkä myöskään kieltäytynyt juuri leivotusta pullasta. Itse ei myöskään tarvinut laittaa tikkua ristiin, sillä paikassa on pöytiintarjoilu ja siitä tietää aina olevansa hyvissä käsissä. Olin hieman pelännyt ainaisen Liptonin kirousta, mutta eteeni katettiinkin kannullinen haudutettua vihreää teetä. Siinä hetkessä olin myyty ja tiesin aloittavani postaussarjan juuri tällä kahvilalla, vaikka ensin olinkin ajatellut kunniapaikalle suosikkikahvilaani – siihen palaamme siis joskus toiste.

Istuin avoimen ikkunan vieressä, viereisellä pöydällä oli kimppu syreenin oksia, seinällä raksutti kello heläyttäen iloisia pimputteluja tasatunnin merkiksi, pulla oli vielä lämmintä ja tee maistuvaa. Aina välillä minua kurkattiin, että olihan kaikki hyvin tai maistuisiko toinen pulla, mutta muuten sain uppoutua omiin ajatuksiini ja silmäillä seinälle koottuja ikivanhoja, jo ajan tummentamia Kouvolan sanomien artikkeleja. Lähtiessäni lunastin hyllystä pussillisen samaa teetä, jota olin nauttinut ja vaihtelin vielä muutamia sanoja mukavan puodinpyörittäjän kanssa. Oli kuulemma juur kesäapulainen laittamassa ulkokalusteita kuntoon, että saavat vielä muutaman lisäpaikan pihan puolelle. Lähtiessäni minut toivotettiin uudestaan tervetulleeksi ja päätinpä todellakin sen myös tehdä, ensi kerralla sitten pihan puolelle ja hyvän seuran kera.

Kahvila ja lahjatavaraliike Onnenkukko
Varuskuntakatu 6
45100 Kouvola

20190603_171239

CG-metodista ja vinkki hyvästä hiusnaamiosta

20190530_120835

Jos yhtään seuraa kauneusuutisia tai lukee blogeja, ei ole voinut välttyä curly girl -metodilta. Itsekin luonnonkiharan hiuksen omaavana ihmisenä höristelin mielenkiinnosta korviani (tai lähinnä terästin silmiäni), kun kohtasin ensimmäisiä aiheesta kertovia juttuja. Tottakai minäkin tahdon kiharieni olevan hyväkuntoiset, kauniisti asettuvat ja ennen kaikkea hyvinvoivat aina päänahasta ponnistavista juurista latvoihin asti.

Aika lailla tuo hiusten ja päänahan hyvinvointi sitten saivatkin minut näyttämään ovea koko metodille ennen kuin edes päätin sitä aloittaa. Ensinnäkin hankittavien tuotteiden määrä oli ihan j ä r k y t t ä v ä, en todellakaan ala täyttämään pesuhuonettani tuolla purkkimäärällä. Toiseksi pää “pestäisiin” enää vain hoitoaineella (päänahkani alkoi jo tässä vaiheessa kutista jo pelkästä ajatuksesta). Kolmanneksi se määrä geeliä jota päähän ajettaisiin “pesun” jälkeen ei millään tulisi poistumaan hiuksesta pelkällä hoitoaineella huljuttelulla. Metodi tuntui mielestäni vain suurelta huijaukselta ja pidemmän päälle haitalliselta. Olen mielenkiinnolla seuraillut muutamia metodia suorittavia ihmisiä internetsin kautta ja heistä jo suurin osa on lopettanut oireilevan päänahan vuoksi tai siksi, että hiukset tuntuvat jatkuvasti vain likaisilta (kuinka yllättävää. useimman teistä hiukset myös näyttivät jatkuvasti likaisilta tavoiteltujen eläväisten kiharoiden sijaan).

Ehkä metodia ei olekaan syytä seurata liian säntillisesti, jos ollenkaan. Itse aloitin omanlaiseni cg-metodin tuossa vuoden vaihteessa, kun päätin lakata suoristamasta hiuksiani ja olenkin päätöksessäni pysynyt. Jatkuva suoristaminen teki kiharastani kaikkea muuta kuin kiharan – pelkän kuivan pehkon hamppua, joka ei jaksanut enää kihartua. Nykyään tilanne on jo toinen. Luotan myös hiustenhoidossa ulkoisten tuotteiden lisäksi niihin ravinteisiin, joita nautin suuni kautta.

20190530_120842

Sillä on suuri merkitys myös hiusten hyvinvoinnin kannalta, että mitä kitusiinsa tunkee. Kaikki se näkyy niin hiuksissa ja ihossa kuin ihan yleisessäkin hyvinvoinnissa. Jos elää pelkällä roskaruoalla ja limsalla, niin on lopulta aivan sama kuinka paljon kosteuttavia ja hoitavia ainesosia hiuksiinsa (tai kasvoihinsa) tunkee ulkoapäin. Se, että kiillon hankkii purkista ei tee hiuksesta hyvinvoivaa, vaikka se siltä hetken näyttäisi!

Henkilökohtaisesti olen huomannut veden juonnin olevan suuressa roolissa tässä(kin) asiassa, enkä voi sitä korostaa tarpeeksi ikinä. Täytyyhän kasvejakin kastella, että ne kukoistaisivat, muista se myös oman kroppasi kohdalla. Juon ison lasin vettä heti ensimmäiseksi aamulla, jolla kuittaa yön aika hikoillun nestehukan pois kehosta, iso lasi vettä ruoan kanssa ja illalla ennen nukkumaanmenoa kolmas, johon sekoitan Puhdistamon optimsm+c:tä (limen makuista). Bongasin tuon aineen joskus aikoja sitten, kun Mielirohdon Jenna vinkkasi siitä instagramissaan nivelvaivaisille – eli myös minulle. Tuotetiedoissa kerrotaan, että sillä on vaikutusta myös hiusten hyvinvointiin, joten win-win. Näiden lisäksi toki nautin nesteitä myös erilaisten teejuomien ja ruoan muodossa. Kannattaa huomioida ravinnossaan myös hyvien rasvojen saanti, pähkinät ja siemenet, erilaiset hedelmät ja marjat vitamiineineen ja oikeasti syödä monipuolisesti. Interwebs on pullollaan vinkkejä eri ruoka-aineista, joilla saa hiuksiinsa taas eloa.

Jotta ei nyt vallan mennä ravitsemusterapeuttisuuden puolelle (jonka asiantuntija en todellakaan ole), niin vinkkaan kuitenkin yhdestä erittäin hyväksi havaitusta tuotteesta. Kävin keväämmällä Luonnonkosmetiikan messuilla ja sain NHS:n pisteeltä kaupanpäällisiksi kasan näytteitä eri tuotteista – yksi niistä oli Cattier Parisin hiusnaamio. Olin myyty heti ensimmäisellä testikerralla. Mikä pehmeys ja hallittavuus! Tuote oli pakko hankkia täysikokoisena saman tien (hinta hieman kirpaisi, mutta on onneksi todella riittoisaa) ja nyt pari kuukautta kestäneen käytön jälkeen en voi muuta kuin suositella kokeilemaan. Olen tämän tästäkin työntämässä hiuksiani toisten kouraan, että kokeile, KOKEILE miten pehmeät hiukseni ovat. Ja niin kuulemmat ovat.

Lyhyesti omat CG-vinkkini: ruokavalio kuntoon, omalle päänahalle ja hiuslaadulle sopiva shampoo, kunnollinen hoitoaine, hyvä hiusnaamio, hiuksiin jätettävä kosteuttava hoitoaine, kunnollinen lämpösuoja, jos haluaa hiusta välillä suoristaa JA juo oikeasti kunnolla sitä vettä!

Oletko kokeillut curly girl -metodia ja jos olet, niin toimiko se sinun kohdallasi?

 

Toukokuussa…

…söin kesän ensimmäisen jäätelökioskijäätelön, vappupäivänä torilla, joten tunnelmaa piisasi. Tavanomaisten mansikoiden ja päärynöiden sijaan valitsin tänä vuonna vohvelintäytteekseni uutuuspuolelta verigreippisorbetin. Jälkiviisaana voisi miettiä, että miksi hitossa, kun en muutenkaan pidä verigreipistä, joten kaikeksi yllätykseksi en myöskään pitänyt tuosta sorbetista. No mut, tulipahan maistettua ja syötyä tottakai kokonaan, omat väärät valintansa on joskus vaan nieltävä.

…luin 5 kirjaa loppuun:
Antti Holma: Järjestäjä (tykkäsin ja en, tavallaan suosittelisin, mutta en sitten kuitenkaan tiie. jos tykkäät Holman huumorista, niin lue ja jos et tykkää, niin älä helvetissä lue. lopussa lähti mielestäni ehkä hieman liikaa laukalle, mutta ihan semimiellyttävä teos noin kaiken kaikkiaan ja ainakin erilainen siihen nähden, mitä on ennen tullut luettua).
Katri Rauanjoki: Lenin-setä ei asu enää täällä (lue lisää täältä).
Suvi Ratinen: Matkaystävä (no enpä tiie tästäkään nyt kyä oikein. kirjassa kerrotaan lestadiolaisyhteisössä kasvaneen tytön tarinaa, joka päättää lähteä maailmaan ja jättää uskonsa. kirja oli sinällään kai ihan hyvä, mutten oikein pitänyt sen yleisestä tunnelmasta ja loppumauksi jäi tietynlainen uskontomyönteinen fiilis).
Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa (lue lisää täältä).
Saranda Dedolli-Yasa: Tee maailmasta parempi paikka (Kun Sarandan kirja vastuullisemmasta elämäntavasta ilmestyi, niin olihan se luettava! Kirja on pienikokoinen ja sen lukemiseen meni suurin piirtein tunti. Sen sisällä on sivuja, joille voi itse tehdä muistiinpanoja, mutta itse en viittinyt lähteä kirjaston kirjaan suttaamaan. Teos on selkeästi suunnattu vasta vastuulliseen elämäntapaan tutustuville henkilöille, sillä itselleni se ei tarjonnut mitään uutta. Näkisin kirjan hyvänä lahjana sellaiselle ihmiselle, joka vielä änkyröi vastuullisempia elämäntapoja vastaan kokien asian vaikeaksi ja liian suureksi, sillä sieltä saa hyviä ruohonjuuritason vinkkejä siihen, miten jokainen voi tehdä edes jotakin pientä.)

…kävin pitkästä aikaa elokuvissa puuduttamassa takalistoani kolmen tunnin(!) ajan Avengers: End Game:n parissa. En ole nähnyt yhtäkään Kapteeni Amerikkaa tai Thoria, en Mustaa pantteria, uusia Hämähäkkimiehiä tai hyvin monia muitakaan niitä leffoja, joissa Avengers-leffoista tutut tyypit itekseen härvää menemään. Vain Iron Man (just hätäseen se ensimmäinen elokuva), Guardians of the Galaxyt ja Ant-Manit olivat minulle tuttuja, mutta eipä se ole estänyt nauttimasta Avengereista – varsinkin kun pääpahis kuitenkin oli tuttu noista yhdestä jo valmiiksi. Mukava kolmen tunnin irtiotto muusta maailmasta, vahva suositus kaikille (ja muistutus itselle) käydä useammin elokuvissa!

IMG_20190526_085838_605

Imatrankoskella arska paistoi, Sibelius soi ja joulupukkikin oli tavattavissa.

…kävin heti perään toistamiseen elokuvissa! Kino Iiriksessä esitettiin Peter Jacksonin They shall not grow old -dokumenttia ( kannattaa käydä kurkkaamassa traileri) ja se oli p a k a h d u t t a v a. Hyvin usein sotadokkarit keskittyvät toiseen maailmaansotaan, isäm_maallisuuteen ja aatteen puolesta taisteluun, joten siinä mielessä oli raikasta katsoa ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvaa materiaalia. Dokumentissa annetaan ääni sen ajan brittisotilaille, kun kertojina ovat oikeat sotilaat.  Ne nuoret pojat, jotka lähtivät, osa jopa alaikäisinä, sotimaan, kun nyt kerran mahdollisuus tuli. Ei sitä oikein edes tiennyt miksi soti, kunhan vaan teki mitä käskettiin. Dokumentti nauratti (siellä ne vaan keitteli teetä, kun aseet kuumensivat veden valmiiksi taistelun tuoksinassa), herkisti ja laittoi taas ajattelemaan sodan järjettömyyttä. Osa videopätkistä on ennennäkemättömiä ja restauroitu ääneellisiksi ja värillisiksi – tuntui jotenkin oudolta katsoa mm. vihreillä niityillä makoilevia loukkaantuneita sotilaita punaisten tulppaanien heiluessa tuulessa. Vahva suositus dokkarille, mutta myös herkimmille varoitus – ruumiita näkyy reilullä käellä.

…vierailin niin Vääksyn kanavalla kuin Imatrankoskellakin – jälkimmäisellä ensimmäistä kertaa ikinä. Sattui niin sopivasti, että kaverini järjesti juuri samana päivänä Imatralla tuparit, kun Fortum juhli 90-vuotispäiviään ja heitti ilmoille koskishown. Mikäs siellä oli ilta-auringossa, Sibeliuksen soidessa kosken kuohuja katsella ja vielä sellaisten ihmisten seurassa, joista osan on tuntenut jo päiväkerhoajoista asti. Hieno päivä ja ilta kaiken kaikkiaan! Niin ja oli Vääksyn kanavallakin ihan mukavaa, kunnes taivas repesi aivan totaaliseen kaatosateeseen. Suomen kesä.