Minä en ole äiti, mutten myöskään lapseton

Tätä kirjoitusta aloittaessani minulla oli kesken Minja Koskelan briljantti Ennen kaikkea Feministi -teos, jota tahtoisin suositella koko maailman luettavaksi – myös ja eritoten miesten iltalukemistoon. Edellisenä iltana luin luvun Lapsettomuudesta ja äitiydestä ja se(kin) sai ajatuskelani erittäin liikkeelle. Kuten Minja, minäkään en ole äiti, mutten myöskään lapseton – minä vain olen.

On erittäin turhauttavaa, että minut lokeroidaan synnyttämättömänä naisena nimenomaan lapsettomaksi, kun en itse koe, että elämästäni puuttuisi mitään, vaikken ole pullauttanut lasta ulos alaruumiistani. Vielä turhauttavampaa on se lokerointi, että nainen, kohdullinen ihminen, on aina joko äiti, lapseton tai vapaaehtoisesti lapseton. Milloinkaan hän ei vain ole olemassa itsenään. Jos minua nyt ylemmältä, patriarkaattiselta tasolta kuvailtaisiin, niin olisin nuori, naimaton ja lapseton nainen. Niin kauan kunnes avioidun ja/tai saan lapsen joudun kantamaan itsessäni –ton liitteitä, vaikken itse edelleenkään koe kyseisiä asioita välttämättömiksi omassa elämässäni. Pärjään aivan hyvin itsekin, mutta patriarkaatin mielestä olen erittäin puutteellinen ja sen vuoksi usein myös sen rakenteiden kannalta vaarallinen.

Monet pitävät synnyttämättömiä naisia monesti itsekkäinä (jännä, ettei lapsia siittämättömät miehet koe samassa suhteessa syyllistämistä) ja saavat moitteita siitä, että valitsevat ennemmin uran ja/tai omat mielitekonsa kuin lapsien saamisen. Mielestäni on aivan yhtä itsekästä myös synnyttää lapsia, sillä useimmiten*, ainakin täällä meidän hyvinvointivaltiossamme, lapsia saadaan ja yritetään saada koska niitä itse halutaan. Miten se eroaa siitä, että toinen ei halua lasta, eikä sitä täten edes yritä saada kuin että toinen lapsen tahtoo ja sitten parhaansa mukaan yrittää sen saada? Miksi toiset ovat enemmän oikeutettuja “olemaan itsekkäitä”? Toki vanhemmat kokevat pyyteetöntä rakkautta jälkikasvuaan kohtaan ja unohtavat usein epäitsekkäästi itsensä siinä sivussa, mutta täytyy muistaa, että useimmiten* lapsi on kuitenkin saanut alkunsa aikuisen omasta tahdosta eikä lapsen toiveesta tulla syntyneeksi.

Ja ei, en inhoa lapsia sen enempää kuin muitakaan ihmisiä, vaikka monesti synnyttämättömät naiset korvamerkitäänkin nopeasti lapsia vihaaviksi ihmisiksi. Myönnän, etten useimmiten pidä tuntemattomista lapsista, mutta en useimmiten myöskään pidä tuntemattomista aikuisistakaan. En koe tarvetta ilmeillä tai leikittää lapsia julkisissa tiloissa, vaikka ilmeisesti pitäisi, jos joku tuntematon tenava tulee yllättäen roikkumaan housunlahkeesta. Samalla tavalla en myöskään koe tarvetta viihdyttää tuntematonta aikuista, jos minua ei se kiinnosta. Kohteliaasti kommentoin ja hymyilen, niin aikuiselle kuin lapsellekin, mutta se saa riittää. Tuttujen lasten ja aikuisten kanssa asia on aivan eri. Kummipoitsuni ja siskonsa saavat kiipeillä minussa kuin apinat puussa ja kaverien muksujen kanssa voin kyllä leikkiä ja ilveillä menemään, mutta vieraat lapset ovat minulle vieraita ihmisiä siinä missä vieraat aikuisetkin – heille ollaan kohteliaita sopivissa rajoissa.

Tuntuu aina jotenkin absurdilta edes yleisesti kysyä, että pitääkö joku lapsista, sillä lapsetkin ovat omia persooniaan pienestä pitäen eikä heitä täten edes voi laittaa yhteen isoon lokeroon joista joko pitää tai ei pidä. Pitäisikö sitten jatkossa kysellä ihmisiltä myös, että pitävätkö he aikuisista?

Ni että, pidättekö te ihmisistä, pienistä tai isoista ja jos ette ole elämässänne synnyttäneet, niin koetteko olevanne sen vuoksi lapsettomia vai vain olevanne olemassa?

 

*tietenkään näin ei ole esimerkiksi raiskaustapauksissa, lapsivaimoissa, insestissä ynnä muissa tilanteissa, joissa toinen ei ole halukas yhdyntään, saati siitä seuraavaan mahdolliseen raskauteen eli kirjoitan tässä yhteydessä heistä, joilla on selkeä toive raskaudesta ja lapsesta kumppaninsa kanssa.

 

Advertisements
Minä en ole äiti, mutten myöskään lapseton

9 thoughts on “Minä en ole äiti, mutten myöskään lapseton

  1. Mulla on kaksi lasta, mutten silti pidä kaikista lapsista. Ja mä olen työni takia nähnyt jos jonkinmoista lapsosta. Kaikista niistä ei vaan voi tykätä, kuten ei aikuisistakaan. 😅

    Ja näin äitinä, sekä vaimona voin sanoa, että sitä herkästi tosissaan unohtaa itsensä (been there, done that), mutta niin unohtavat muutkin sinut. Olet vain äiti ja vain vaimo. Sinulta kysytään lasten kuulumiset ja miehen kuulumiset, mutta joku saattaa unohtaa kysyä sinun kuulumisiasi. Minkä lisäksi sinuun ei miesten puolesta välttämättä uskalleta ottaa yhteyttä enää, koska olethan jonkun vaimo. AIVAN! Haluankin keskustella enää vain yhden miehen kanssa. Huoh. Keskustelu on sallittua vaimonakin. 🤦🏻‍♀️

    Mutta, onnekseni löysin kyllä itseni uudelleen ja olen päättänyt aloittaa keskusteluja myös miesten kanssa. 😂

    Liked by 1 person

      1. Tuo onkin todella tärkeää! Tosi moni on varmasti hukkunut pysyvästi tuonne äitiyden ja vaimon viitan alle unohtaen itsensä kokonaan, joten on upeeta, että sie olet sieltä löytänyt pois olemaan oma itsesi, ilman etuliitteitä jokaisessa keskustelussa. ❤️

        Tähän pitäisi kyllä tulla jokin kulttuurinen muutos, että naiset nähtäisiin ensisijaisesti naisina, eikä äitiyden tai siviilisäädyn kautta.

        Liked by 1 person

      2. Niimpä! Koska jos mies on isä, niin ei sitä silti nähdä ensisijaisesti isänä! Saatetaan tietää, että toinen on isä, mutta vähemmän siitä varmaan kysellään ku työstä ja harrastuksista.

        Mä voin olla ylpeä sekä äitiydestäni, että muista osistani. Ei ne sulje pois toisiaan.

        Liked by 1 person

    1. Helposti muuten oletetaan, että äidit automaattisesti pitävät myös muiden lapsista! Ihan hullua! :’D

      Haha ja niin totta tuokin, että vaikka on varattu, niin kai sitä nyt saa keskustella toisten ihmisten kanssa vaikka he sattuisivatkin olemaan sitä sukupuolta, josta on kiinnostunut! En minäkään halua sänkyyn hypätä jokaisen miespuolisen kanssa, jonka kanssa juttelen tai vietän aikaa. 😀

      Liked by 1 person

  2. AH, TÄÄ! Mulla on kesken tuo samainen teos ja mielessä juuri näitä samaisia ajatuksia. Miksi en vain voi olla? Miksi pitää olla joku puutteesta kertova leima, kuten lapseton tai naimaton? Ärsyttää niin paljon, että en edes jaksa kirjoittaa pidempää kommenttia.

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s