Digitaalinen hyvinvointi

Päivitin jonkin aikaa sitten puhelimeni käyttöjärjestelmän ja sen mukana tuli (tai sitten sellainen jo oli ennestäänkin, mutten vain ollut huomannut) minulle uusi datan keruusysteemi, joka kantaa nimeä digitaalinen hyvinvointi. Se kerää päivän mittaan tietoa siitä kuinka monta kertaa avaan puhelimeni lukituksen, kuinka monta kertaa puhelimeni piiputtaa viestin tai muun ilmoituksen merkiksi, mihin sovelluksiin aikaani kulutan ja kuinka kauan puhelimen näyttöä olen yhteensä päivän aikana tuijottanut. Ihan supermielenkiintoista!

Olen ottanut tavaksi käydä joka ilta ennen puhelimen pois laittamista kurkkaamassa kuinka kauan olen näyttöä päivän aikana kuikuillut ja välillä aika on myös päässyt yllättämään – välillä myös positiivisesti. Vähensin tietoisesti kännykän ja somen käyttöä kesällä, mutta harmikseni sitä edeltävältä ajalta ei ole dataa – olisi ollut hauska vertailla, kuinka paljon puhelimen ääressä käytetty aika on konkreettisesti vähentynyt ja someniskan riski pienentynyt.

Siinä ei kuitenkaan ole tullut yhtään yllätyksiä mihin sovelluksiin aikaani kännykän äärellä vietän, sillä suurimman ajan lohkaisee päivästä riippuen Instagram, Helsingin sanomat tai WhatsApp – niissä kun tulee roikuttua joka päivä. Instagramissa aikaa vie kaikkein eniten puhuttujen instastoryjen katsominen ja muiden kanssa viestittely, Hesarin selaaminen voi jäädä minimiin, jos tarjolla on vain Trumpia ja WhatsApp on pääsääntöinen kuulumistenvaihtokanavani nykyään, joten sekin on aika päiväsidonnaista, kuinka kauan siihen saa aikaa uppoamaan – välillä vaihtelen vain viestejä naapurkaupunniin ja joinain päivinä eri viestiryhmät ovat sellaisessa vauhdissa, että ihan silmiä särkee.

koonti

En ole vielä saanut päätettyä, että mikä olisi se optimaalisin puhelimen käyttöaika päivässä, mutta uskoisin sen itselläni asettuvan jonnekin 1h – 2h kieppeille. Siinä ajassa kerkeää mielestäni selata ne tärkeimmät uutiset ja kuulumiset, sekä pitää yhteyttä läheisiin ja ystäviin. Lisäksi aikaa jää myös sille elävälle elämälle, ulkoilulle, muiden tapaamiselle ja oikeasti asioihin keskittymiselle. On paljon mukavampaa katsoa sarjoja tai elokuvia, tavata ihmisiä tai kierrellä ulkona ilman, että tuijottaa puolet ajasta kännykän näyttöä keskittyen aivan muuhun kuin käsillä olevaan asiaan tai ihmiseen. Olen myös huomannut, että jos kännykkää on tuijottanut päivän aikana reilusti yli kolme tuntia, niin unensaanti on vaikeampaa ja unen laatu huonompaa – aivot tuntuvat olevan aivan ylivirittyneet!

Sen lisäksi, että seuraan puhelimen käyttöä ajallisesti, olen myös tietoisesti rajoittanut sen käyttöä ja häiritsevyyttä ilta- ja yöaikaan. Sen sijaan, että napsauttaisin luurin äänettömälle ennen nukkumaanmenoa (asia, jonka todella usein aina unohdin tehdä ja sitten heräsin ärsyyntyneenä puoliltaöin instagram-viesteihin), olen ottanut käyttööni tilan nimeltä älä häiritse. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että 21.30 – 8.00 välisenä aikana puhelimeni näyttö on mustavalkoinen, eivätkä saapuvat viestit tai puhelut päästä pihaustakaan (ellei yhteydenottaja ole suosikiksi merkitty tai soita monta kertaa putkeen tietyn ajan sisällä, jolloin asia on tärkeä). Koska tämä tapahtuu automaattisesti, ei minun tarvitse muistaa kytkeä sitä päälle ja iltaisin harmaaksi hiipivä näyttö toimii myös hyvänä muistuksena siitä, että kohta olisi jo valmistauduttava unille. Kuinka helppoa!

Kuinka tietoinen sinä olet siitä ajasta, jonka käytät päivittäin puhelinta tuijottaen?

6 thoughts on “Digitaalinen hyvinvointi

  1. Instaan kuluvaa aikaa seuraan välillä. Muuten en. Tiedän tosin, että liikaa puhelinta tulee käytettyä. Mutta yksi syy siihen on just se, kun siinä on kaikki! Kamera, kalenteri, blogi ja some yleensä, lehdet, soitto- ja viestimahdollisuus. Ennen istuttiin tietokoneella iltasin chättäämässä kavereiden kanssa ja hengattiin irc-galleriassa jne. Nyt ne on koko ajan saatavilla, eikä paikkaan sidottuja.

    Mulla on ilmotukset pois kaikista, paitsi whatsappista ja perus viesteistä/puheluista. Vähentää myös käyttöä, kun ei joka kilahduksesta tule tartuttua puhelimeen.

    Liked by 1 person

    • Jep, ennen todellakin istuttiin illat koneen ääressä MSN Messengerin äärellä. :’D Nykyään chattaaminen on vähentynyt, mutta tosiaan tuo kaikki muu lisääntynyt, kun ne ovat niin helposti saatavilla, koko ajan taskussa tai kädessä. Jotenkin siksi haluaa vähentää puhelinaikaa entisestään – ei minun tarvitse koko ajan tietää mitä muut puuhaavat, olla tavoitettavissa tai jakaa omaa elämääni.

      Miulla on ilmoitukset päällä, osaa en edes osaa ottaa pois! WhatsApp tosin ainoana erottuu eri äänellä, joten muihin en niin jaksa edes reagoida enää. Katson sitten, kun katson. 😀

      Liked by 1 person

  2. Mulla (ja koko perheellä) on käytössä Ruutuaika, joka myös näyttää ja erittelee käytetyn ajan/sovellus. Siinä voi(si) myös rajoittaa käyttöään, jos haluaisi, mutta en taida ihan niin pahassa jamassa olla, että tuollainen äärikeino pitäisi päälle pistää 🙂
    Mulla eniten aikaa vievää appi on BookBeat, koska luen kirjaa aina kun on mahdollista, jopa vessakäyntien aikana…addikti mikä addikti. Toisaalta jos BookBeat ei olisi puhelimessa, raahaisin jotain opusta koko ajan mukanani.
    Mie olen määrittänyt omat soitto- ja viestiäänet läheisimmille ihmisille, joten vastaan/huomioin näihin aina mielentilan mukaan. Älä häiritse tila on myös käytössä öisin.

    Liked by 1 person

    • Sitten varmaan, jos olisi jo mahdotonta jättää puhelinta kädestään hetkeksikään, niin olisi aika laittaa jonkinlaiset rajoitteet käytölle, mutta onneksi ei vielä itsekään ole päätynyt ihan siihen jamaan. 😀

      Kirjojen luvun kanssa kännykkä onkin paljon helpompi mukava kuljetettava kuin fyysinen kirja, vaikka lisääkin ruutuaikaa. Mutta sitten taas se ei ole samanlaista näytön tuijottamista kuin esimerkiksi jatkuva instagramin tai muun somen selaaminen. Kuten sanoit, lukisit joka tapauksessa.

      Like

      • Mä vastustan näytöltä lukemista! 😂 Enkä edes kuuntele pahemmin äänikirjoja. Mä tahdon opuksen paperisena käteeni. 😂 Olen oldschool, tiedän. 😄

        Liked by 1 person

      • Haha, miekään en ole lukenut yhtään kirjaa puhelimen/tabletin ruudulta tai kuunnellut äänikirjoja. Siinä on jo se oma tunnelmansa saada se kirja konkreettisesti käteen, mut oon sitten myös reissuissa se tyyppi, joka raahaa niitä 900 sivuisia teoksia hiki päässä vaikka helpommallakin pääsis. :’D

        Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s