Yksittäistapaus

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tulin vain tälleen pikaisesti vinkkaamaan Yle Areenaan rantautuneesta lyhytelokuvasarjasta Yksittäistapaus.

Se sisältää 11 erilaista tarinaa naisista vallankäytön kohteena niin kokonsa, ikänsä, ihonvärinsä ja/tai ihan vaan naiseutensa vuoksi. Uskon, että se avaa jokaisen naiskatsojan sisällä jonkin, ehkä jo unohtuneenkin, haavan, tuo mieleen ne kerrat, kun itsekin on saanut osakseen samanlaista kohtelua, saaden sykkeen nousemaan ja ehkäpä jopa lievän pahoinvoinnin iskemään. Tämä nyt on tällaista, arkista, onhan noita aina ollut, perseenkourijoita ja itsensäpaljastelijoita, ei kaivella vanhoja asioita jiiänee jiiänee.

Sarjassa vallitsee yhtä aikaa kevyt ja huumaavan raskas tunnelma, rinnan päällä lepäävä paino. Toivon, että jokainen mieskin kokisi sen, tuntisi piston aina kun tunnistaisi itsessään jotain, minkä näkee ruudulta. Ymmärtäisi hieman enemmän. En kuitenkaan tahdo silmätikuttaa vain miehiä, sillä meillä jokaisella on opittavaa tästä, toisten ihmisten kohtelusta, liiasta olettamisesta, puuttumisesta ja puuttumattomuudesta. Tahtoisin, että jokainen katsoisi tämän sarjan ja toivon, että jokainen joka kohtaisi elämässään vääryyttä tohtisi puuttua siihen, myös minä itse, eikä antaisi sen vain tapahtua. Yksi sarjan kantavuudesta tulee myös joistain jaksoista läpipaistavasta tunteesta, että asiaan haluttaisiin puuttua, sanat muodostuvat jo huulille, mutta lopulta on vain hiljaisuus, pään kääntäminen pois, luovutus.

Omat suosikkini jaksoista tässä elämän hetkessä ovat Let her speak, Juhlatunnelma, Pysäkki ja Unelmaduuni. Läski-jaksolle olisin mielelläni suonut enemmän minuutteja ja lisää syvyyttä.

Sen minkä näkee voi muuttaa.

Rönsyjä

IMG_20190821_114049_062

Miun ajatukset on viime aikoina rönsyilleet. Paljon. Olen aloittanut uusia projekteja ja jatkanut vanhoja, hurjastellut päivän verran ja sitten lopettanut, jättänyt kesken ja siirtynyt uuteen tai toiseen vanhaan. Olisi sata asiaa, jotka kiinnostaisivat ja saisi tehdä, enkä osaa keskittyä, tarttua yhteenkään kunnolla. Olisi monta aloitettua tekstiä, jotka odottavat sitä malttia kirjoittaa ne loppuun, jättämättä niitä vain leijumaan.

Näillä saattaa, keittiölääkärin pätevyydellä, olla jokin yhteys sen kanssa, etten ole viime viikkoina oikeastaan taas nukkunut yli neljää tuntia enempää yössä. Jokin vain valvottaa pikkutunneille asti ja silti herään virkeänä ennen aamuviittä (ei sillä, että nousisin silloin ylös, vaan jään pyörimään peiton ja tyynyjen pehmeyteen, lopulta ollen sellaisessa tilassa ettei enää edes tiedä onko hereillä vai unessa), nukahtaakseni viimein puoli tuntia ennen kellonsoittoa ja ollakseni sen helähtäessä tietenkin kuolemanväsynyt. Viime yönä heräsin kahden tunnin yöunilta ennen kolmea, mutta käänsin määrätietoisesti kylkeä koko maailman puolesta ja sain ensimmäistä kertaa pitkään aikaan lopulta nukuttua yli viiteen.

Ehkä tämä rönsyily siis tästä. Sainhan tämänkin kirjoitettua jo kokonaan.

Kuva Ainolan puiston kasvihuoneesta, Oulusta. Istuin siellä viime kesänä lukemassa kirjaa pienen suihkulähteen pulputtaessa, tämän jättimäisen ihmeköynnöksen alla. Se oli ihanaa.

Niivermäen luonnonsuojelualue

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten aiemmin mainittua on tänä vuonna ylläni leijunut vapaapäivien hyvä karma eli aurinko on jaksanut paistella tai vähintäänkin sateet väistyä aina, kun olen vapaitani viettänyt. Eräs sunnuntai ei myöskään ollut siinä mielessä poikkeus ja auringon hyväillessä tienoota tuli tehtyä päätös siitä, että nyt vihdoin on hyvä päivä vierailla pitkästä aikaa Niivermäen luonnonsuojelualueella.

Minulle kerta luontopolulla oli (vasta!) kolmas, vaikka vain muutaman kilometrin päässä majaani pidänkin, mutta seuralaiselleni kerta oli ensimmäinen. En ollut luvannut matkan varrella näkyvän mitään sen ihmeellisempää kuin metsämaisemaa, kallioita ja lintutornin, mutta ovathan nekin toki jo itsessään ihmeellisiä asioita tänä aikana, kun metsää kaadetaan kuin heinää pelloilta, pelloiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka olimme jalkojemme päällä jo hyvissä ajoin, niin silti tuntui, että taistelimme laskevaa hämärää vastaan metsän synkimmissä osissa jo tuoreeltaan puolen päivän jälkeen, sillä aurinko tuntui kääntyvän laskuun ennen kuin edes kunnolla nousi.

Niivermäki luontopolkuineen oli juuri sellainen kuin muistelinkin sen olevan. Vanhat puut nousevat jykevinä vastaan, kun taas osa on jo myrskyissä mennyt nutulleen ja siihen ne ovat saaneet jäädäkin, lepäämään, ravinnoksi ja pesäpaikoiksi – vain polulle osuneita on hieman raivattu, pistetty sopivasti poikki. Välillä kuuluu vaimennettuna autojen ääni, sillä alue on aika lailla keskellä vilkasta taajamaa, mutta aika hyvin metsä imee äänet itseensä ja jäljelle jää vain hiljaisuus, jonka rikkoo näin talvisin satunnainen sirkutus, pakkaselta vapaana soliseva pieni puro tai toisiaan vasten hankaavien puiden aavemainen ääni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reitin varrelta löytyy opasteita ja infotauluja alueen eliöstöstä ja se on vain n. 2 kilometriä pitkä, joten reitin kiertämiseen ei mene koko päivää. Matkaa taitetaan niin polulla kuin pitkospuillakin, keskellä sammalmetsiä ja jykevän kallion vierustaa (jossa on kesäaikaan niin valtaisia ja vallattomia saniaisia, ettette näkemättä usko!). Matkan varrelta löytyy myös tosiaan lintutorni, jossa voi nautiskella omista eväistä puunlatvustoja tuijotellen tai seurailla alueen rikasta lintukantaa.

Tuona tammikuisena päivänä metsä huokui lokakuun tunnelmaa lumen huutaessa äänekkäästi poissaoloaan, vain satunnainen talitiainen vilahti näkökentässä ja polku oli useassa kohdassa peittynyt kävyn riekaleisiin ehkä oravien pitojen jäljiltä. Kevyen pakkaspäiväretken jäljiltä mieli oli kirkas, keho täynnä voimaa ja pinaattikeitto maistui erityisen hyvältä.

Niivermäen luonnonsuojelualue ja luontopolku
Kytöahontie 2
45720 Kuusankoski

ps. käykää ihmeessä kurkkaamassa Annan blogista lisää kuvia Niivermäeltä eri vuodenaikoina! omia suosikkejani ovat nämä kesäiset keijumetsä-kuvat.

Blogi vuonna 2020

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aina silloin tällöin sitä miettii blogiaan, mitä sinne kirjoittaa ja ei kirjoita, aihepiirejä, sen kepeyttä tai syvyyttä. Kuvien ja tekstien tasapainoa ja sitä, kuinka paljon sille on valmis antamaan itsestään. Välillä blogi kulkee oman kasvun rinnalla ja välillä se tuntuu vain taantumuksen tantereelta eikä sitä meinaa omakseen tunnistaa. Useimmiten se tuntuu vain pieneltä, harmittomalta harrastukselta, kaverilta, jolle purkaa mielessä pyöriviä asioita. Joskus taas se tuntuu mahdollisuudelta, suurelta tyhjältä tilalta luoda jotakin omaa. Se on tila, jossa oman kehityksensä kirjoittajana, kuvaajana – tarinankertojana näkee selvästi.

Vuonna 2020 tahdon panostaa blogiini enemmän. En vielä ole ihan varma, että mitä se käytännön tasolla tulee tarkoittamaan, mutta haluaisin sen olevan ainakin sitä, etten kokisi postaamisen kynnystä enää niin suureksi kuin ennen. Olen jättänyt menneen(kin) vuoden kuluessa useita postauksia julkaisematta, koska ne tuntuivat lopulta niin vähäpätöisiltä ettei niille muka olisi ollut tässä blogimaailmassa tilaa. Hölmöä, sillä missä muualla niille muka olisi ollut tilaa kuin omassa blogissani!?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä missä postaamisen kynnys madaltuu, niin se luultavasti tulee myös nostamaan postaustahtiani. En pyri tai edes halua päätyä päivittämään päivittäin tai edes joka toinen päivä, sillä siihen minulla ei ole yksinkertaisesti aikaa saati inspiraatiota. Aihepiirien en silti usko löyhentyvän eli sosiaalipornon etsijöiden on vastaisuudessakin turha tulla tänne kaivelemaan tarkempia tietoja parisuhteistani tai muista minulle läheisistä ihmisistä, sillä etsijät aion näännyttää tylsyyden partaalle kirjoittamalla mm. kirjoista, metsäretkistä ja sohvalla otetuista nokosista sekä kuvilla kukista kuten ennenkin.

En kuitenkaan aio muuttua täysin asialliseksi mörökölliksi, joka ei viittaa henkilökohtaiseen elämäänsä edes viitteissä, sillä ketä sellainen asiapitoisuus nyt jatkuvasti kiinnostaisi – varsinkaan, kun harvemmin täällä mitään asiaa edes jauhetaan, asianvierustoja lähinnä. Yritän pitää tekstini kepeinä, vaikka uppoaisinkin taas paasaamaan maailman tuhoutumisesta ja muoviroskasta, sillä syyllistäminen ja lopun aikojen uhoaminen ei johda mihinkään hyvään. Tahdon ennemmin omalla (joskus lipsuvalla) esimerkilläni kannustaa ekologisempaan elämään ja valintoihin. Tahdon myös jatkaa sitä vuorovaikuttamista, jonka koen blogimaailmassa suureksi voimavaraksi blogikollegoiden kesken ympäri Suomea – joista osaa voi kai jo levollisin mielin kutsua ihan kavereiksikin – pitäen yllä keskustelun kulttuuria. Olen oppinut blogin pitämisen aikana niin paljon muiden teksteistä ja jättämistä kommenteista, muuttanut mielipiteitäni, saanut vertaistukea ja tutustunut niin upeisiin ja sydämellisiin tyyppeihin, ettei voi olla kuin kiitollinen. Usein puhutaan siitä, kuinka blogit hiljenevät, vuoropuhelu katoaa ja se saattaakin olla todellisuutta tuolla jossain, isoissa, pelkiksi brändeiksi hioituneissa piireissä, mutta siellä missä persoonat eivät ole kadonneet tekstiensä sivuun ja elämänmakuisuus on vielä voimissaan, niin siellä, s i e l l ä ihmiset vielä kohtaavat toisiaan.

Siellä myös minä haluan jatkossakin, vuonna 2020, blogini kanssa olla.

Myös kauneimmat puut kaatuvat

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänä vuonna olen kulkenut hyvän tuurin tiellä sen suhteen, että vapaapäivinäni on oikeastaan poikkeuksetta paistanut aurinko tai vesisade on vähintäänkin pysynyt poissa. Hyvä karmani ei taittunut vielä tänäänkään, joten lähdin ulkoilemaan heti aamusta.

Päädyin katselemaan auringon hidasta nousua kaupungin yli samalla, kun korvanapeistani soi Antti Aution ‘Liikaa‘. Hetki tuntui maagiselta. Joskus tämä kaupunki on liian vähän, mutta yhtä usein se on myös liikaa. Tänään se on jotakin siltä väliltä eikä mikään minussa liikahda.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävelen hyppyrimäkien vierustaa ja mietin heitä, jotka sieltä ovat kauan sitten hypänneet. Heitä, jotka lähtivät liukuen loivempaan mitalit mielessään ja heitä, jotka valitsivat jyrkemmän menetettyjen rakkauksien ja epätoivojen vuoksi. Aurinko valaisee hyppytornit kuin kuumana kesäpäivänä ja ajatukseni leijailevat jo kohti metsää, ikuisesti vihertäviä sammalmättäitä kohti.

Kiitän hiljaa mielessäni itseäni siitä, että otin sittenkin kameran mukaani. Vaikka palautinkin vuodenvaihteessa lainassa olleen 1.8/45mm objektiivin ja tunnen sen jälkeen suurta inhoa ei-minkään-kuvaamiseen-sopivaa omaa objektiiviani kohtaan, niin silti jaksan kantaa kameraa mukanani. Se tuo nyt eräänlaisen oman rauhansa metsäretkiinkin, kun ennen kuvasin satunnaiset räpsyni kännykällä, jolloin helposti sitten päätyi myös lukemaan ja vastailemaan viesteihin. Nyt, kun kuvia ottaa vain kameralla ei päädy selailemaan turhia, vaan voi nauttia vain luonnosta ja juuri siitä hetkestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ilma oli mukavan kirpeää, juuri sopivan raikasta muttei keuhkoja pistelevää. Maa tihkui heppoisaa jäätä ja painui kevyesti jalan alla. Vedetkään eivät olleet jaksaneet jäätyä kuin osaksi ja niin kevyesti, että hengityskin sen saisi sulamaan. Pieni osa minussa iloitsee tästä lumettomuudesta, kun ei ole tarvinut luovuttaa metsäreittejä laduille, mutta osa suree talven puuttumista, tätä kaikkea säiden nurinkurisuutta. Ei tammikuussa pitäisi olla niin lämmintä, että ohuelle syystakillakin tarkenee ja sateenvarjoa tarvitsee joka toinen päivä. Ei tämän pitäisi olla näin.

Kotona keitän kupin teetä lämmikkeeksi sormille ja sielulle, poskilla hehkuu terve väri. Maljakossa neilikat sojottavat vähän joka suuntaan, viltin alla on mukavan lämpöistä ja raukeaa eikä tätäkään päivää olisi voinut paremmin aloittaa kuin metsäretkellä.

2020 mielessäin

“Parannan ainakin tapani sen suhteen, että yritän nähdä ystäviä ja tovereita useammin. Tiedän, että tänä vuonna usea tapaaminen jäi työkiireiden ja väsymyksen jalkoihin, mutta ehkä ensi vuonna osaan järjestää aikani paremmin ja annan aikaa heille, jotka sitä ansaitsevat. Lupaan yritän myös oppia sanomaan useammin ei ja sanomaan suoraan, jos jonkun seura tai yhteydenotot eivät mieltäni lämmitä. Opettelen siis vetämään tarkempia rajoja. Yritän myös olla olematta se, joka aina joustaa. Y R I T Ä N myös raivata kalenterista tilaa kirjoittamiselle joka viikko, sillä taitoni tuntuvat olevan aivan ruosteessa ja sanavarastoni vallan ehtynyt, kun en ole päässyt leikkimään sanoilla aikapäiviin. Olen myös vakaasti päättänyt aloittaa taas oikealla kameralla kuvaamisen, vaikken siinä niin taitava olekaan. Tahtoisin myös päästä käymään jossakin uudessa kaupungissa, jossa en ole aiemmin vieraillut tai jossa olen käynyt viimeksi lapsona. Ja tietysti nuo samat keikkakokemukset ja kahvilahetket olisi toivottavia myös tulevana vuonna 2019.”

Sanoi allekirjoittanut viime joulukuussa tulevasta vuodesta 2019.

Kulunut vuosi 2019 on välillä tuntunut kuin suurelta, kylmän kostealta pyyhkeeltä, jota on läimitty vasten kasvoja, mutta ehti siinä olla paljon hyvääkin – onneksi. Suurimmaksi osaksi olin kuitenkin aika paska tyyppi, noin niin kuin ystävänä ja kaverina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En parantanut tapaani siinä, että olisin nähnyt kamuja, tovereita ja ystäviä enemmän, vaan kääriydyin entistä enemmän itseni sisään. Syyt siihen koen kuitenkin sen verran hyviksi, etten ruoski itseäni siitä liikaa – koko vuoden kestänyt putkiremontti  melusaasteineen ja evakkoineen vei henkistä (ja myös fyysistä) jaksamistani niin paljon, etten oikeasti vain jaksanut – en vaikka kuinka kamuistani pidänkin. Myös se, että kuljin paljon kahden kaupungin väliä verotti aikaani ja jaksamistani. Moni kaveruussuhde haaleni lisää tämän vuoden aikana, mutta ehkä saan niihin taas eloa tulevaisuudessa – toki on myös tärkeää miettiä, että onko järkevää pitää sellaisia ihmisiä elämässään muutenkaan, jotka eivät jaksa tukea tai ymmärtää sinua silloin, kun olet kovilla.

Lakkasin myös joustamasta joka suuntaan, opin sanomaan ei ja vetämään rajoja – pääsin myös sanomaan suoraan eräälle yöaikaan lähestyneelle, katumusta tihkuneelle miehelle vuosien takaa, että hänen yhteydenottonsa eivät ole nyt tai tulevaisuudessa toivottuja.

Häpeäkseni täytyy myöntää, etten käynyt myöskään kuin yhdellä keikalla koko vuonna, mutta ehkä se riittää, kun kyseessä kuitenkin oli kamujen levyjulkkarikeikka. Kaikenmoiset festaritkin jäivät väliin ja vaikka tarkoituksena oli mennä (kahdesti!) Antti Autionkin keikalle, niin jotenkin ne vain jäivät välistä. Kun ei jaksa, niin ei vain jaksa, vaikka kuinka kiinnostaisi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jottei tämä nyt vallan synkistelyksi menisi, niin ehdin, jaksoin ja tein kuitenkin jotain myös vuonna 2019! Kahviloissa tuli tietenkin taas luuhattua, teetä juotua ja leivonnaisia maisteltua – yksin ja yhdessä, kotikaupungissa ja vieraissakin. Aloitin aiheen tiimoilta myös (noin) kuukauden kahvila -sarjan täällä blogin puolella. Pääsin myös käymään uusissa kaupungeissa, kun toukokuussa juhlimme kaverin tupareita Imatralla ja kävimme ihastelemassa Imatrankosken juoksutusta sekä syyskuussa Savonlinnassa päiväretkellä Olavinlinnan maisemissa. Vanhoina tuttuina kaupunkeina kävin toki taas Oulussa (paras lomakohde), Helsingissä (Luonnonkaunis messut), Hämeenlinnassa (Museo Militaria) ja Turussa (Amélie Turun kaupunginteatterissa). Luuhasin paljon museoissa eli Museokortti on edelleen paras hankintani ikinä ja vietin vuosipäivää naapurikaupungissa. Kuljetin myös ahkerasti ihan oikeaa kameraa mukanani ja sain lainaan 45mm/1.8 objektiivin, johon olen ihan totaalisen ihastunut – vaikka olenkin pääasiassa kuvannut sillä(kin) vain kukkia, heh.

Vietin aikaani mökillä (josta postauksen kuvat lähinnä ovat), yksin ja porukoiden kanssa, sekä muutenkin luonnon ääressä. Opin myös nukkumaan (loppuvuodesta en enää osannut) ja opettelemaan pois jatkuvasta kiireen tunnusta. Kävin kolmesti teatterissa (kuinka kulturellia), elokuvissa ja kotibileissä – they come in threes I see. Suurimmaksi osaksi elin kuitenkin ihan sitä perusarkea jossa herätään, pestään hampaat, käydään töissä, tullaan kotiin, pestään hampaat ja käydään nukkumaan joko omaan tai evakkovuoteeseen. Putkiremontin sivussa olen myös omatoimisesti saanut aikaan pientä pintaremonttia, joka jatkuu vielä tänä vuonna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta mitä odottaa vuodelta 2020 ja täysin uudelta vuosikymmeneltä?

Tuota samaa perusarkea, tietenkin, sekä jaksamista ja mielenkiintoa kohdata taas muutakin kuin oman kodin seinät. Käydä hakemassa selkäpiitä kipitteleviä väreitä livemusiikin parissa, silmäniloa ja virikkeitä museoista ja mielenkiintoisten elokuvien katsomaan menemistä heti eikä vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä. Kahviloissa ja kirjastoissa kiertelyä, kaupunkivierailuita (jokin uusi kaupunkikohde!) ja kulttuuria. Pintaremontin valmiiksi saattamista hiljalleen ja tämän muutaman kuukauden vallalla olleen alavireen ja selittämättömän surun voittamista. Lämpiminä juotuja teekuppeja ja lempeitä päiviä itseä ja muita kohtaan. Rakkautta, rohkeutta ja rauhaa – niin sisäistä kuin yleismaailmallistakin. Musiikin palauttamista elämään nyt, kun sitä taas voi kotonakin kuunnella. Kirjoittamista blogiin, tiedostoon ja käsin, lukemista ruudulta, kirjojen sivuilta ja A4-tulosteilta. Niitä minä kaipaan ja tahdon tulevaan vuoteen, vuosikymmeneen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä sinä kaikkein eniten odotat tältä jo kiivaasti päiviään kirivältä vuodelta?

Ostamani vaatteet 2019, osa 4/4

Lue myös sarjan ensimmäinen, toinen ja kolmas osa.

LOKAKUU

Rintaliivit & 3 kpl alushousuja
47,97€
Siinä vaiheessa, kun itseäänkin jo hävettää ripustaa vanhoja ja virttyneitä alushousujaan kuivumaan lienee aika suunnata ostamaan uusia ja toimittaa vanhat rodeon puolelle. Löysin myös minulle sopivaa liivimallia ja päätin ostaa yhdet, sillä omistan vain muutaman parin.

Uhana Designin Secret Garden -kuosinen bomber
66,00€ (sis. postikulut)
95% puuvilla, 5% elastaani
Tori.fi
Ah så, vihdoinkin ahkera ja lähes päivittäinen Tori.fi myyräämiseni tuotti halutunlaisen tuloksen ja sain kun sainkin tämän hankittua! Ilmeisesti kaipaamansa asiat vain pitää sanoa ääneen, sillä ette tiedä (enkä minäkään enää ole pysynyt laskuissa) kuinka monta kertaa olen tätä kyseistä vaatekappaletta yrittänyt ostaa, mutta aina se on mennyt hetkeä aiemmin jo jollekin toiselle. Viime postauksessa meinaan nostin tämän täsmätuotteena kaivattujen vaatteiden listalle ja johan heti seuraavalla ostoyrityksellä tärppäsi! Tämä on heittämällä suosikkikuosini ja omistan samalla kuosilla jo ennestään puseron ja mekon.

Musta paitapusero puuvillanoksa-kuosilla
8€
100% viskoosi
Kymppitori kirppis

Lähdin kirppikselle kiertelemään mielessäni nilkkurit, maiharit sekä aluslautaset ja ruukut kasveille. Löysin yhden lautasen (niin soma, siinä on keltaisia kukkia!) ja puseron. Hauska sattuma sinänsä, sillä kyseinen pusero oli viime syksyllä meidän liikkeemme valikoimissa (ovh 69,90e!!) ja olin ostamassa sitä pariinkin otteeseen, mutta aina se vaan jäi ja lopulta jäin sitten ilman. Pusero on aika ajoin tullut uudestaan mieleen ja olen itsekseni harmitellut, että eipä tullut hankittua. Ja niin sitten vain kyseinen paita tuli minun koossani kirppiksellä vastaan ihan pilkkahinnalla ja hyväkuntoisena. Kohtaloa tai ei, mukaan se lähti.

MARRASKUU

3 paria mustia sukkia
5,95€
80% puuvilla, 18% polyamidi, 2% elastaani
Ostin isänpäivälahjaksi paketillisen sukkia, kun niille (ja kalsareille) kuulemma oli tarve.

Nahkaiset maiharit kunnollisella pohjalla
20€ (+8,90€ matkahuolto)
Tori.fi
Yasss, vihdoinkin! Olen ryönännyt nettikirppiksiä, oikeita kirppiksiä ja Toria uskomattomalla pieteetillä jo p i t k ä ä n, mutta sopivanlaisia maihareita ei vain ole löytynyt. Minulla on täysin sileäpohjaiset maiharit ennestään, mutta ne ovat vuorettomat ja pohjansa vuoksi hyödyttömät (paitsi toki luistimina oikein oivat) heti kun tienpinnat jäätyvät, joten näille on ollut suuri tarve – jo noin työmatkakävelyäkin ajatellen, kun syksyllä lenkkarit käyvät turhan kylmiksi.

Dinosauruskuvioinen, pitkähihainen paita
4€
90% puuvilla, 5% polyesteri, 5% elastaani
Bongasin Cittarin poistonurkasta puseron joululahjaksi veljenpojalle.

Emil i Lönneberga -pusero.
10€
95% luomupuuvilla, 5% elastaani
Sama kuin yllä.

JOULUKUU

Ryhmä Hau-kylpytakki
24,95€
Unohdin tsekata materiaalin
Joululahjaksi veljentytölle, kun tarvitsi kylpytakin.

Musta pitkähihainen mekko
30,03€
100% luomupuuvilla
+
Korallin värinen lyhythihainen mekko
26,60€
100% puuvilla
Synttärilahjaksi veljentytölle. Toiveena oli mekko, joka menisi tulevissa juhlissa, mutta myös ihan arkenakin. En osannut päättää kumman mekon olisin ostanut, niin ostin sitten molemmat, että on sitten mekkoa talvisempiin ja kesäisempiin menoihin.

yht. 252,40€ eli yhteensä kuluvalta vuodelta 1104,84€. 

Summa on aivan järjettömän suuri siihen nähden, kuinka paljon oikeasti vaatteita tarvitsin ja keksisin tähän hätään muutamankin jutun, mihin nuokin rahat olisi suurimmaksi osaksi voinut järkevämmin käyttää. Vuodelle 2020 en varmaankaan tule tekemään samanlaista listausta, mutta harkitsen jokaista ostostani vieläkin tarkemmin ja pistän mielihaluilleni kampoihin vieläkin paremmin. Näillä ajatuksilla tuo tämän vuoden summa vähintäänkin puolittuu ja yli jäävän voin vaikka pistää sijoittaen tai käydä ulkona syömässä muutaman kerran useammin.

PS. MITÄ KAIPASIN/KAIPAAN VAATEKAAPPIINI

  • suomalaista designiä
  • luonnonmateriaaleja, ei polyesteriä tai akryylia
  • korolliset, vuorettomat mustat nilkkurit, materiaalina nahka
  • mustat maiharit kunnollisella pohjalla, materiaalina nahka
  • Uhana Designin Secret Garden -bomber, koko xs (saa tarjota, jos sellaisen omistat ja olet siitä valmis luopumaan)
  • punaruudullinen (flanelli)kauluspaita vanhan ja kuluneen korvaajaksi

*punaiset ostettu uutena, vihreät käytettynä, siniset lahjaksi