Tammikuu ’20

PARAS KIRJA Tammikuussa tuli luettua samaan aikaan jotenkin tosi paljon, mutta silti vähän. Kaikkein paras kirja oli Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin (Otava 2018). En oikein osaa sanoa ovatko Kankimäen kirjat eniten autofiktiota, päivä-, tieto- vai matkakirjoja, joten sanon niiden olevan sopivassa suhteessa niitä kaikkia. Yönaisissa hän on koonnut yhteen historian inspiroivia, vähemmän tunnettuja naisia ja kulkee heidän jalanjäljissään ympäri maailmaa luoden kertomuksillaan kokemuksen, jossa lähes kaikki on mahdollista, kun niin vain päättää.

KULTTUURIVAJAUSTA Koin koko kuun ajan suurta kaipuuta museoihin, mutta jotenkin aikataulut ja energiat eivät kohdanneet niin yhtään, joten olen riutunut kulttuurinnälässäni kuin mikäkin hupakko. Elokuvissakin pyörisi erittäin houkutteleva Jojo Rabbit, mutta jotenkin pelottaa, että sekin jää lopulta isolta kankaalta näkemättä.

IMG_20200109_130352_045
Näiden lisäksi tuli tammikuussa luettua myös Minna Lindgrenin Kaukorakkaus, josta en pitänyt.

HUVITTAVIN HETKI Viime elokuussa paikattu hampaani tuntui vuodenvaihteessa jotenkin oudolta ja olin aivan varma, että paikka on irronnut, joten lähdin sitä tohkeissani sitten ihan asiana toimittamaan. Hammaslääkärini tosin totesi suuhun kurkattuaan, että paikka on kyllä ihan paikallaan eikä muitakaan vikoja näy, mutta hän voi toki hioa paikkaa hieman, jos se tuntuu jotenkin oudolta. Viidessä minuutissa olinkin sitten jo häpeissäni ulkona koko huoneesta, mutta autoon istuutuessani jo hieman hihitinkin itselleni. Kaikkea sitä koheltaakin, haha.

PARAS LÖYTÖ Olen metsästänyt viime vuodesta asti itselleni tietyn tyylistä kukkajalkaa, joita kuulemma myydään ihan Ikeassa, mutta olin päättänyt saada sellaisen itselleni käytettynä. Vihdoin viime viikolla tärppäsi ja sain sellaisen hankittua Tori.fi:n kautta. Tänne kotiin asti se ei tosin vielä ole päätynyt, vaan majailee vieläkin naapurkaupunnissa avuliaan noutajansa huomassa. Tällaisissa tapauksissa on kovin kätevää kulkea kahden kaupungin väliä, kun voi tehdä kauppaa helposti kummassakin pitäjässä. Olen tehnyt muutamia muitakin hyviä löytöjä, mutta niistä lisää sitten ihan omassa postauksessaan, kunhan kukkajalkakin jossain vaiheessa kotiutuu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Myös tämän pienen ja söpösen kupposen löysin Torista pilkkahintaan!

PARAS SARJA Olen viime aikoina katsellut vimmalla lävitse kaikkia uusia sarjoja ja vanhojen tuttujen uusia kausia (Grace and Frankien uutukaisin oli ihana! <3), mutta yksi on ollut ylitse muiden – Twin Peaks! Sain jo joskus viime kesän lopulla kaveriltani lainaan kyseisen sarjan DVD-boksin, mutta vasta nyt olen ehtinyt sen pariin kunnolla. En ole katsonut sarjaa aiemmin ja odotin sen olevan jotain aivan kreisiä ja todella sekavaa menoa sisältävää, mutta sehän on aivan todella nerokas ja koukuttava sarja! Ainoa mikä siinä on minua hämmentänyt on aivan loputtomalta tuntuva donitsien määrä. Pelkään saavani diabeteksen vain niiden donitsirivien katsomisesta!

OPITTUA Kun marraskuu tuntui jatkuvan loputtomana ja lohduttomana, niin tajusin kuinka paljon lopulta olenkaan kaivannut edes pientä lumikerrosta. Vaikken olekaan lumesta välittänyt sitten postinjakopäivieni, niin tänä lumettomana talventekeleenä olen taas oppinut siitä pitämään, jopa kaipaamaan. Tällä viikolla lunta on vihdoin saatu näillekin leveysasteille muutamien senttien verran ja maailma näyttää ihmeellisen valoisalta paikalta. Myönnän toki, että jos sitä romahtaa viikon sisään kahden metrin verran, niin opin kyllä taas vihaamaankin lunta aivan yhtä varmasti, mutta tämän muutaman sentin kanssa pärjään oikein mainiosti.

Hilpeää helmikuuta, päivät pitenevät jo vauhdilla!

4 thoughts on “Tammikuu ’20

  1. Twin Peaks on kyllä erikoinen sarja, siinä oli jotain todella hämmentävää. Tavallaan kyllä pidin siitä. Sen sijaan se uusi kausi, joka siitä tuli, oli niin outo ja häiritsevä ajoittain, että sitä en uudestaan katsoisi. En oikeastaan ymmärtänyt siitä yhtään mitään 😀

    Nyt parina päivänä oli kieltämättä aika nättiä, tämä sunnuntainen vesisade vaan vähän taas häiritsee talven kehittymistä.. Mutta elän toivossa, että luntakin tulee taas. ❤

    Liked by 1 person

    • Twin Peaksin tunnelma ylipäätään on myös upea ja se unenomainen tunnari, ah! Tuota uusinta kautta ei tuossa boksissa olekaan, joten en tiedä milloin se tulisi katsottua.

      Onneksi sentään ihan kaikki lumi ei sateessa pois sulanut ja jäi edes vähän nyt pakkasille. Olisihan täällä tosin ollut paljon kauniimpaa, jos lumi olisi selviytynyt kokonaisuudessaan tälle pakkasviikolle…

      Like

  2. Twin Peaks on niin älyttömän hyvä! Musa, tunnelma, kummallisuudet…niin timanttinen sarja! Mun tekee aina syksyisin mieli katsoa sitä mökillä ja samalla tiedän, ettei todellakaan kannata, jos haluan uskaltaa nukkua.

    Luin viikko sitten tuon Kankimäen uusimman, ja mua häiritsi siinä rakenteessa jokin hajanaisuus, vaikka se olikin inspiroiva kaikkinensa. Ensimmäisen Japani-tunnelmista olin tosi tärinöissäni, joten ehkä sekin vaikutti siihen, että otin toisen kirjan laimeammin vastaan.

    Niin, ja hauskan näköisiä nuo tulppaanit tuolla tavalla lehdettöminä!

    Liked by 1 person

    • Haha, Twin Peaksin katsominen mökillä yksin syksyn pimeydessä luettaisiin varmasti jo extremelajiksi! 😀

      Miulla meni juuri toisinpäin. Pidin enemmän Yönaisista hajanaisuudestaan huolimatta, mutta sitten taas Seihin keskittyvästä kirjasta en innostunut yhtään samalla tavalla.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s