Maaliskuu ’20

Ja niin aika vain liukuu eteenpäin ja on jo aika heittää maaliskuullekin heipat! Puuhailut tosin ovat jääneet tässä kuussa aika minimiin tietyistä syistä, mutta on tässä sentään jotain muutakin kerennyt kuin vain olla vapaaehtoisessa karanteenissa.

PARAS VIIKONLOPPU Aikaa ennen kaikkia mahdollisia kotiin lukittautumisia ja rajojen sulkemisia kävin hakemassa kukkakaupasta keltaisena hehkuvan kukkakimpun ja ojensin sen hetkeä myöhemmin kaverilleni, jonka pöytä notkui valmistujaisherkuista. Herkkupöydän äärestä jatkoin matkaani naapurkaupunniin yöksi. Parhaaksi viikonlopuksi tämä ajoi itsensä siksi, että se oli viimeisin kerta kun kävin jossain muualla kuin kotona, töissä ja kaupassa. Jos olisin sen silloin tiennyt, niin olisin halannut hieman tiukemmin ja pidempään.

KIRJOJA Lukeminen jotenkin jäi keskittymiskyvyn herpaantuessa, joten maaliskuun luettujen määrä jäi vain kahteen, joista Ane Rielin Pihka ansaitsee tulla mainituksi! Ihan hemmetin upea, koukuttava ja suoraan sanoen hengästyttävä teos, joka saa samaan aikaan aikaan sen, ettei tahtoisi lukea enää riviäkään, sillä ei kestä enää yhtään käännettä, mutta lukemista on vaikka pakko lukea, koska mitä vain voi vielä tapahtua. Huh huh.

IMG_20200311_103737_314

PARVEKE Sain toissa viikonloppuna vihdoinkin aikaiseksi siivota parvekkeen sitten viime kevään, khöh, ja ai että siitä tulikin taas oikein kivan näköinen soppi. Vielä vaan ei ihan tarkene siellä hengailla, kun on pohjoisen suuntaan, mutta ovenraossa olen norkoillut jo monesti. Kaivoin myös parvekkeen nurkasta viime kevään sipulikasvit, joita en ollut jaksanut viedä aikanaan roskikseen ja kaikeksi yllätykseksi niistä puski siihen malliin vihreää, että lykkäsin ne vaan hieman siistittyinä esille. Jos laiskaa onnistaa, niin parvekkeella voi jonkin ajan päästä ihailla narsisseja ja helmililjoja ja jos ei onnista, niin minkäs teet, haha. Myös jo syksyllä hankitut aurinkokennovalot ilahduttavat iltaisin syttyessään, kun vihdoinkin on ollut niiden syttymiseen vaadittavia tarpeeksi valoisia päiviä.

KEVÄT Ah, luonto ja säätilat ovat todellakin antaneet maaliskuussa parastaan ulkoilua ajatellen, joskin täysin omasta aikataulustaan etuajassa, kun kasvit ja hyönteiset ovat heräilleet jopa kuukausia aiemmin kuin normaalioloissa. Tänään tosin oli todella jäätävän kylmä tuuli ulkoillessa ja yöksi luvattu lumisateita ja kunnon pakkasia, että ei tässä taideta ihan heti päästä keulimaan kesäkeleillä.

Hurmaavaa huhtikuuta kaikille!

Kaikesta huolimatta tulee kevät

20200328_082232

Toissapäivänä allekirjoitin varmasti monen muun suomalaisen tavoin lomautusilmoituksen ja eilen kävin tekemässä viimeisen asiakaspalveluvuoroni. Edessä on vielä myymälän kevätunille asettamisvuoro, jonka olen toivonut tehtäväksi siten, ettei myymälä olisi enää avoin asiakkaille.

Fiilis oli lomautustiedon tullessa levollinen, sillä sen oli odottanut tulevaksi jo paljon aimmin eikä enää tarvitsisi olla kontaktissa vieraiden ihmisten kanssa, jotka eivät välitä hallituksen ja/tai THL:n suosituksista pysytellä kotosalla ja käydä kylillä hoitamassa vain ne pakolliset kauppa- ja apteekkiasiat. Samaan aikaan tunnelma on myös erittäin epätietoinen ja pelokas, koska ei tietenkään ole mitään takuita siitä, että työpaikka kaiken tämän jälkeen vielä olisi tallella odottamassa tai josko on itse jo viruksen kantaja, sillä meillä(kin) kävi asiakkaina Helsingistä tulleita mökkiläisiä, jotka oikein asialla kehuskelivat. Olo on ollut kuin typeryyden etulinjassa työskentelisi. Vaikka mieluusti kävisinkin aivan normaalisi töissä, niin silti olen joka hetki kiitollinen siitä, että pääsin pois – vaikkakin sitten lomautettuna vailla varmuutta tulevaisuudesta. Nyt vain toivon terveyttä (niin kehon kuin mielenkin!) linnoittautuessani yksinäisyyteen ja pelkkiin metsävierailuihin vähintään kahden viikon ajaksi.

Nyt aika todellakin tuntuu olevan vain muovailuvahaa, jota on joko loputtomasti tai aivan liian vähän. Kaikesta huolimatta kevät kuitenkin tulee ensimmäisten leskenlehtien, sinivuokkojen ja perhosten(!) muodossa. Pysytään turvassa sekä terveinä ja koitetaan välillä ajatella muutakin kuin vallitsevaa maailmantilaa!

2 x hyvän mielen elokuva (Netflix)

Jos mielesi kaipaa kaiken uutis- ja somevirran selaamisen sijaan jotakin kevyttä, huvittavaa, viatonta ja hyvää mieltä tuottavaa, niin kurkkaapa ainakin seuraavat leffat menneiltä vuosikymmeniltä.

FERRIS BUELLER’S DAY OFF (1986)

Ferrisiä ei niinkään koulunkäynti jaksaisi kiinnostaa, joten hän feikkaa olevansa kipeä saadakseen vapaapäivän, houkutellen mukaan ilonpitoon myös parhaan kaverinsa ja tyttöystävänsä. Seuraa sekalainen ja mitenkään mihinkään liittymättömätön kimara juonittelua, tapahtumia, musiikkia ja kaiken kaikkiaan niin kevyen viatonta ilonpitoa, ettei voi kun nojata sohvaan ja mennä mukana. Lisäjännitystä menoon tuo jäljillä kulkeva rehtori, mutta saako hän inhoamansa Ferrisin nalkkiin, jota koko muu kaupunki tuntuu absurdisti rakastavan? Niin kevyttä, niin turhanpäiväistä, niin täydellistä.

 

CLUELESS (1995)

Niin perinpohjaisen amerikkalainen high school -elokuva ajalta ennen kuin niistä kaikista tuli tisseillä ja perseillä kuorrutettuja pehmopornokatalogeja. Tästä ei ole kerrottavana edes sen vertaa juonentynkää kuin Ferrisistä, sillä tapahtumat vain ikään kuin seuraavat toisiaan, yhteenkään hahmoon tai tilanteeseen ei oikeastaan keskitytä missään vaiheessa ja kaikki on niin kovin hataraa ja hattaraista. Asut vaihtuvat yhtä taajaan kuin tilanteetkin, mutta ei se haittaa – aivot lepäävät jo narikan puolella. Plussaa elokuvaan tuo ehdottomasti nuori Paul Rudd, ah (joka tosin näyttää edelleen ihan samalta!?).

Mitä hömppää sie olet viime aikoina katsellut?

Aloitin opinnot avoimessa yliopistossa

Viime elokuussa kirjoitin näin:

Sisälläni on myös määrittelemättömän ajan kuplinut jokin levottomuus, enkä oikein ole tiennyt mitä se on ollut tai mihin suuntaan se on minua koittanut työntää. Kun jokin aika sitten seisoin Oulussa pienen lammikon äärellä ja samoilin pitkin loputtomia puistomaisemia loppukesän kukkia ja muita tuoksuja nuuhkien, koin jonkinlaisen heräämisen kuin se kytenyt kupla olisikin yllättäen puhjennut. Samalla hetkellä moni solmu sisälläni tuntui aukeavan kuin taikurin käsissä ja näin tulevaisuuteni hieman selkeämpänä. Nyt tarvitsen vain lisärohkeutta tarvittavan ensimmäisen askeleen ottamiseen, mutta saa nähdä löytyykö sitä ja näin ollen palaanko tähän aiheeseen enää koskaan.

Kuplinta läikkyi sitten vihdoin yli, rohkaisin itseäni askeleen eteenpäin ottamiseen (joka lähinnä tätä nykyä on verrattavissa kalliolta alas vapaapudotukseen askeltamiseen tai itsensä heittämiseen bussin alle) ja aloitin viime vuoden puolella opinnot avoimessa yliopistossa. Itsensä kehittäminen ja uuden oppiminen on aina tärkeää, mutta näin jälkeen päin ajatellen vähempikin tavoitteellisuus olisi riittänyt ja rahansa olisi voinut laittaa muuhunkin. Parempi otsikko olisi siis ollut Aloitin ja feilasin opinnot avoimessa yliopistossa.

20200303_115006

Ai miksikö, kysytte kaulaanne ojennellen ja korvia höristäen. Noh, tein sillä lailla tyhmästi, että aloitin nämä opinnot kesken tätä kaikkea elämää, jossa teen lähes täyttä viikkoa töitä, remontoin omatoimisesti kotia ja ajan kahden kaupungin väliä säännöllisesti. Uskotteko, jos kerron vapaa-aikani huvenneen aivan johonkin muuhun kuin tiedon pänttäämiseen ja esseiden laatimiseen, kun joskus myös pitäisi oikeasti levätäkin? Lisäänkö vielä sen tiedon, että tarvitsemani kurssikirja maksaa kaupasta riippuen edullisimmillaan 180 euroa (+postikulut) ja sitä ei löydy yhdestäkään lähialueiden kirjastoista tai myynnissä käytettynä, joten olen tyytynyt vain 85 sivun tulostettavaan tiivistelmään sekä vuodelta 1998 (ei tässä 22 vuodessa varmaan ole mikään muuttunut…) olevaan ainoaan kirjaan, jonka aiheesta kirjastoista löysin. Sitten kun tähän soppaan lisää vielä tämän glögillä valellun läppärin, jonka mm. välilyönti, s-, t- ja e-kirjaimet luovat suuria vaikeuksia kirjoittaa edes blogia, niin kirjoita siinä sitten kasaan kolme esseetä ennen deadlineä ilman läppärin (ja itsensä) heittämistä parvekkeelta.

Eipä siinä, aina kun vain olen saanut itseni opuksien ääreen, niin olen lukenut pieteetillä ja mielenkiintoa puhisten (yksi puolivalmiista esseistäni käsittelee kyitä ja ette usko kuinka kiinnostavia nekin oikeasti ovat!). Luontosuhteeni on muutamia välivuosia nuoruudessa lukuunottamatta ollut erittäin vahva, joten tuntui enemmän kuin luonnolliselta valinnalta suunnata ekologian opintojen pariin. Jollain tapaa se myös oman pääni sisällä kompensoi sitä kaikkea maailmantuskaa, jota koen lähes päivittäin työssäni. Opiskellessani olen lähellä sitä kaikkea, mitä haluaisin elämässäni suojella ja ymmärtää. Ajatus siitä, että ekologi on elonkirjon lääkäri miellyttää minua ja kuulostaa niin houkuttelevalta, että aina opiskelun parissa suomin itseäni siitä, että tulen suorittamaan ensimmäisen kurssini täysin hylättynä kroonisen ajanpuutteen vuoksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En kuitenkaan anna sen masentaa minua, sillä jokainen opittu asia on askel eteenpäin. Vaikka näille opinnoille ei juuri tässä elämäntilanteessa vain ole tilaa, niin tiedän, että itseään on ihan turha ajaa loppuun tekemällä silloin, kuin aikaa ei ole eikä pysty antamaan asioille niiden ansaitsemaa huomiota.

Että sellaisia askelia, kalliolta putoamisia ja heittäytymisiä täällä on suoritettu. Ensin ajattelin, etten edes mainitse asiasta täällä, mutta sitten taas miksen mainitsisi? Ei elämä ole pelkkää onnistumisten sarjaa ja joskus on enemmän kuin ok todeta, että nyt ei ole oikea aika jollekin ja jättää se hetkeksi odottamaan tai siirtää kokonaan sivuun, jos se ei tuntunutkaan omalta jutulta. Itse ainakin tämän kokeilun jälkeen siirryn eteenpäin taas fiksumpana sen suhteen, etten kasaa palettiani totaalisen täyteen kaikkea mahdollista, paremmin tietoisena yhdestä vaihtoehdosta ja hemmetinmoisella tietomäärällä varustettuna yhdestä kotimaamme käärmeistä.

Kevätkylvön aika on koittava

20200303_114720

Olin tänä vuonna vuorenvakaasti päättänyt olla istuttamatta itse mitään vihanneksiä tahi yrttejä sitomaan minua kastelu- ja hoivaamispuuhiin koko kesäksi. Suunnitelmani oli pyhä ja valmis toteutettavaksi niin, että kesäparvekkeelleni saapuisi vain ja ainoastaan rivi orvokkeja (koska tuoksu), korkeintaan yksi tupsulaventeli (koska miksei?) ja luonnosta raa’asti mukaan poimittuja leppäkerttuja, jos parin kesän takainen kirvainvaasio iskisi taas orvokkeihini. Ne riittäisivät ja toisivat tarpeeksi kesää tänne betonikolossien keskelle.

Mutta sitten taas.

Sain keskemmältä Euroopasta, tarkemmin Puolan Lidlistä, tuliaisina tällaisen äkkivilkaisulla kummallisen näköisen setin, mutta pikaisen paneutumisen jälkeen totesin sitten kuitenkin päätyväni taas sen joka keväisen istutusrumban pariin. Tällä kertaa tosin hieman erilaisella tyylillä, sillä jos kuvaohjeita oikein seuraan, niin minulta ei vaadita näin ensalkuun muuta kuin veden kaataminen noiden palkkien päälle ja siementen nakkaaminen perään. Vaikuttaa kovin iisiltä hommalta, mutta saas nähdä onko se sitä sitten lopulta oikeasti ja lähteekö mikään edes kasvamaan.

Siemenistä pitäisi versoa kesäkurpitsaa, paprikaa, kurkkua ja tomaattia joista ehkä häthätää tomaatti saattaisi olla ainoa edes hitusen järkevä parvekekasvatti. Muut taidan kuljettaa sitten mökille, jos ne matkan kestäviksi kevään mittaan kasvavat. Ihan vielä en ole siemeniä laatikkoon kaatanut, mutta ensi viikolla voisi jo olla niiden aika. Raportoin sitten kevään edetessä, että oliko näistä mihinkään. Paketissa ei itsessään tosiaan ollut yhtäkään suomen- tai edes englanninkielistä sanaa, mutta siemenpusseista löytyvä suomennos saattaa viitata siihen, että kotimaan Lidleistäkin voi tämä setti vielä joskus löytyä.

Joko teillä muilla on kevätkylvöt mielessä vai jääkö tänä vuonna välistä?