Haaveilua

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuvassa kesämökin ‘naapurissa’ oleva monen monituista vuotta hyljättynä seisonut tönö, jonka pihan kävisin mieluusti raivaamassa kuntoon.

Olen ottanut, jos nyt en ihan joka päiväiseksi, niin ainakin vähintään kerta viikkoon tavaksi klikata itseni myytävien asuntojen maailmaan, vaikka päätinkin jäädä aloilleni. Palaan kerta toisensa jälkeen samoihin asuinalueisiin, postinumeroihin, metsänvieruksiin ja tontteihin haaveilemaan.

Tämä tontti olisi lähes ilmainen huokaan ja saan kuulla kuinka hirvittävän kallista sinne olisi rakentaa, hankkia vesi ja sähkö. Mutta voi, enhän minä tuonne rakentaisi kuin korkeintaan pienen kodan ja mehiläispesiä. Istuttaisin vain, kukkia ja puita, tontinkulmalle ehkäpä pieni rakoja täynnä oleva kiviaita lyhyelle pätkälle päivän paistatteluun vaihtolämpöisille ja pahainen portti tien päähän hidasteeksi ulkopuolisille. Se olisi kaistale luontoa vain, pieni piilopaikka. Ehkä sinne tosiaan olisi pakko rakentaa, jos tontin lunastaisi, mutta haaveiluun ei sisälly pakkoa.

Tai entäpä se kaunis pihapiiri puineen ja useine rakennuksineen, kasvimaineen ja puutaloineen. Lääniä olisi vaikka omalle kukkapellolle ja hintakin kohtuullinen, siellä eläisin mukavan autuaasti elämän ehtoopuolelle asti. Haaveissa naapurit, mittavat remontit, autotiet ja muut äänien aiheuttajat eivät ole läsnä muuten kuin alhaisena hintana. Silmissäni siintävät vain kukkaisat pellot, omenapuut ja varpaiden alla kutitteleva oman pihan nurmikko.

Tai jos sittenkin ostaisin (sillä olemattomalla lottovoitollani!) vain hirvittäviä määriä metsää, hehtaareja hehtaariensa perään vai ehkä sittenkin suota. Enhän minä toki niillä itse niinkään mitään tekisi, metsässä korkeintaan käpöstelisin menemään kamera olalla riippuen, mutta olisihan se poissa muusta käytöstä. Antaisin metsän kasvaa omana yksikkönään ilman, että siellä jatkuvasti kävisi joku hakemassa polttopuuta energianlähteeksi. Metsä saisi itse hoitaa itsensä, sillä talousmetsää en haluaisi ylläpitää. Ehkäpä sittenkin lahjoittaisin kaiken omistamani alan Luonnonperintösäätiölle tai myisin pilkkahintaan, jos lahjoituksia ei saisi ottaa vastaan. Perintönähän alueet sitten viimeistään menisi heille, kun minusta aika jättäisi.

Haaveet on haaveita ain’…

2 thoughts on “Haaveilua

  1. Ihania haaveita ja voi että tuo unohdettu talo pihoineen selkeästi odottaa pelastajaansa! Meillekin on seuraava postinumeroalue jo tiedossa. Siellä on muutaman kuukauden pidempi puutarhakausi ja meri. Enää torppa ja tontti puuttuvat, mutta eiköhän ne vastaan tule, kun aika on. ❤

    Liked by 1 person

    • Olen tuota tönöpahasta aina silloin tällöin koittanut myös bongailla myytävistä, mutta ei ole näkynyt. Joskus ihan pohtinut sen ostamistakin, mutta haaveita, haaveita…

      Oi, ihanaa! Kun aika on oikea, niin oma torppa oikealla postinumerolla tulee varmasti vastaan. Onneksi ei ole kiire etsiä. ❤

      Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s