Ancora Imparo

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lokakuu 2019

Istun keittiön lattialla ja revin paperiarkkeja pieneksi silpuksi. Sivukaupalla tarinoita, kertomuksia, lauseita, sanoja, elämää – minun elämääni. 2014, 2015, 2016 ja sitten sivujen täyttämä hiljaisuus kuin kaikki olisi sanottu, mieli imetty kuiviin. Vain sana silloin tällöin, kertomus tuolloin ja tekstinpätkä toiste.

Voi kuinka olen osannutkaan kirjoittaa, huokaan, ja revin lisää. En tahdo, että kukaan toinen lukee näitä sanoja. Koskaan. Vaikka ne ovat kauniisti piirrettyjä kirjaimia, sanoja aseteltuna rytmikkäästi ja täynnä tunnetta, kuin novelleja kirjojen kansiin laitettavaksi, niin ne ovat silti liikaa kenenkään toisen silmin luettavaksi. Ne ovat niin täynnä tuskaa, surua ja eksyksissä olemista, ne ovat se puhtain minä joka silloin olin. Kuin tarina jostakin toisesta ihmisestä ja elämästä, josta tunnistan vain osia.

Voi kuinka surullinen olenkaan ollut, huokaan, ja revin lisää. Hajatelmia siitä, miten olisi pitänyt mennä terapiaan tinderin sijaan. Kuin olkien kohahdus siinä kohtaa, kun kysyn itseltäni, että mikä oikeastaan saa minut nousemaan sängystä aamuisin ja vastauksen ollessa etten edes tiedä, ei ole syitä, edes yhtä todellista, mutta silti nousin – joskus en. Eikä kukaan huomannut, kysynyt, auttanut, huomaan ajattelevani nyt, sillä eihän kukaan tiennyt, tajunnut, osannut kysyä, koska olin (olevinani) sosiaalinen ja vahva. Eihän minulla ollut mitään hätää, vaikka hätä oli suuri ja itkin itseni uneen lähes joka ilta.

Voi kuinka nuori olenkaan ollut, huokaan, ja revin lisää.  Vuosia ei ole kulunut montaa, mutta olen kasvanut, hyväksynyt ja oppinut syvän surun olevan aina osa minua. Se iti jo lapsena, kukki aikuisuuden kynnyksellä ja jätti pieniä mustia etäpesäkkeitä, kuin siemenpankin multaan itämään uudestaan aina silloin tällöin. Revin sivujen mukana nimiä, paikkoja, sylejä ja suudelmia, joilla ei ole mitään väliä. Ei enää, joillain ei silloinkaan. Mitä lähemmäs nykyhetkeä kirjoitukset tulevat sitä enemmän niistä löytyy merkitystä, kasvua, uteliaisuutta ja itsetuntemusta. Ja mitä lähemmäs, sitä vähemmän niitä on.

Voi kuinka osasinkaan sanoittaa kaiken, huokaan, ja nyt olen repinyt lähes kaiken, säilyttäen vain kauneimmat. Ehkä on aika aloittaa taas käsin kirjoittaminen.

10 thoughts on “Ancora Imparo

  1. Mäkin luin vanhaa blogiani joskus hämmentyneenä, että todellako olen joskus osannut sanoittaa asioita noin – vau! ja sitten taas nykyiseen elämäntilanteeseen niin henkilökohtaisesti, että oli poistettava kaikki.

    Liked by 1 person

  2. Kauniisti kirjoitettu, nytkin!

    Miäkin välillä mietin, pitäisikö vanhat kirjoitukset repiä vaan, sillä en haluaisi niiden muiden silmien eteen päätyvän. Toisaalta, kun niitä joskus lukee, näkee ja tuntee konkreettisesti tapahtuneen kasvun itsessään. En siis tiedä vielä. Joitain nuoruuden haihatelmia olen kyllä repinyt.

    Mutta siis, 2014&2015, elämäni paskimmat vuodet, hopefully never again!

    Liked by 1 person

  3. Mulla on tallessa kaikki päiväkirjat, blogitekstit, muistivihkot ja kalenterit teini-iästä saakka ( aika monta laatikollista siis!) ja olen sanonut perheelleni, että kun kuolen, ei niitä kukaan muu saa lukea vaan ne on poltettava. Tytär ja poika kysyivät, josko saisivat omien syntymävuosiensa päiväkirjat/vihkot säästää, mutta kielsin senkin.
    Kun ne naureskelivat, että minkäs minä kuolleena asialle mahtaisin, jos he päättäisivät ne lukea, totesin että voisi turhaan tulla paha mieli. Olen kirjoittanut rehellisesti niin hyvät kuin huonotkin päivät, joten pelkkää auvoa ja rakkauden helinää eivät tekstit olisi, joten parempi olla olematta utelias. Curiosity killed the cat!
    Itse luen vanhoja tekstejä silloin tällöin ja pidän pitkän kirkoitetun aikajanan antamasta perspektiivistä omaan elämään, muistot kun tuppaavan muuntumaan vuosien mittaan.

    Liked by 2 people

    • No on kyllä aikamoinen arkisto sitten tallessa! 😀

      Tuo on kyllä totta, että muistot hämärtyy ja muuntuu aikojen saatossa, että siinä mielessä olisi kyllä hyvä säilyttää se ns. totuus jossain ylhäällä.

      Like

  4. Kirjoitusten repiminen? Olen itsekin joskus ajatellut sitä, mutta tuolla ne kaikki ovat…
    Joskus luen, etsin runonpätkiä tms. Ihmettelen, kuinka monenlaista on ollut.
    Kiitos tästä päivästä.päällimmäisenä…

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s