Elokuun luetut

ANDRÉ ACIMAN: KUTSU MINUA NIMELLÄSI (2007 / TAMMI 2019)
★★★/★★★★★
Katsoin tämän elokuvana Call me by your name keväällä ja pidin sen luomasta tunnelmasta kovasti. Sen takia odotinkin tältä kansien välistä löytyvältä samaiselta rakkaustarinalta samaa sykähdyttävyyttä ja Italialaista hellettä. Valitettavasti niin ei kuitenkaan käynyt. Maisemat, helle ja kaupunkikuvaus olivat kyllä oikein oivia, mutta minusta Elion ja Oliverin välit tuntuivat teennäisiltä ja jäykiltä. Myös kaikki kirjan muutkin dialogit koin vaikeasti lähestyttävilksi, vaikka elokuvissa ne olivat erittäin onnistuneet. Jos olisin lukenut kirjan ensin, niin en olisi katsonut sen perusteella  elokuvaa.

EEVA KOLU: KORKEINTAAN VÄHÄN VÄSYNYT (GUMMERUS 2020)
★★★★★/★★★★★
Olen seurannut Kolun kirjoittamia blogeja jo ties kuinka monta vuotta ja tavallaan odottanut vain hetkeä, jolloin hän kirjoittaisi kirjan. En kuitenkaan ole oikeastaan koskaan ollut kovinkaan kiinnostunut hänen elämästään tai sen tapahtumista (siloteltuja tai ei), vaan olen lukenut hänen tekstejään vain niiden tekstien vuoksi. Lukisin varmaan tarinan myllynkivien jauhamista siemenistäkin, jos joku siitä osaisi taitavasti kirjoittaa. Kolun kirja on kaikille heille (meille) kirjoitettu teos, jotka olemme aina korkeintaan vain vähän väsyneitä, kun yritämme olla kaikkea kaikille ja vedämme itsemme piippuun samalla, kun väännämme itseämme kymmenelle eri mutkalle samaan aikaan – kun siis kyllähän se hei tän tän ja tän jälkeen helpottaa (not). Kuulun erittäin vahvasti kirjan kohderyhmään ja siksi se kolisikin vähän liian kovasti – se ei saanut minua itkemään, kuten kuulemma monet muut, mutta nauramaan kyllä ja huokaamaan syvään niissä kohdin, kun tunnistin omia uupumukseni syitä (ei se 99 leposyke turhasta nääs synny) ja typeriä tapoja, joilla sitä ylläpidän. Kolisee varmasti niille, jotka tunnistavat itsessään Kolun kertomia tapoja ja tuntemuksia, mutta tuskin muille.

ARTO PAASILINNA: JÄNIKSEN VUOSI (1975)
★★★★/★★★★★
Tämänkin olin nähnyt ensin elokuvaversiona, joskus vuosia ja taas vuosia sitten ja muistelin sen olleen hirvittävän synkkä, apea ja surullinen teos Vatasesta ja hänen pelastamastaan jäniksestä, jotka sitten sompailevat pitkin Suomea. Yllätyinkin siis iloisesti, kun kirja paljastuikin varsin humoristiseksi teokseksi eikä loppukaan ollut niin surullinen kuin olin ollut muistavinani! Toki tarinassa oli ne synkätkin hetkensä, joista ei kovin hyvä mieli jäänyt (tapaukset korpin ja karhun kanssa), mutta loppupelein jäätiin kuitenkin enemmän positiivisen puolelle.

AINO KALLAS: SUDENMORSIAN (1928 / OTAVA 2014)
★★★★/★★★★★
Kaunis ja lumoava tarina Aalosta, Priidik metsävahdin vaimosta, joka muuttuu juhannusyönä ihmissudeksi ja elää siitä lähtien kaksoiselämää kodin ja metsän välillä. Nykykieleen verrattaen 1920-luvun suomenkieli on hieman vierasta, mutta melko lempeää ja hitaampi tempoista luettavaa, mutta lopulta oikein miellyttävää – kuin pitkä runo! Kirja on omalla tavallaan myös rakkaustarina, sillä sen kerrotaan usein viittaavan Aino Kallaksen ja Eino Leinon suhteeseen, jonka aikana Aino oli naimisissa Oskar Kallaksen kanssa. Avioliiton ulkopuolinen suhde kesti neljän vuotta ja aiheutti suuria riitoja Kallaksien kesken – kaikki tämä on nähtävissä kirjan juonessa, vaikkei se varmasti kokonaan suhteeseen perustukaan.

 

3 thoughts on “Elokuun luetut

  1. Pingback: Kesäkuun luetut – astu harhaan

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s