Viime aikoina

On tullut kirjoitettua kaikkea muuta paitsi blogitekstejä kuten päiväkirjaa, kortteja, lyhyitä kirjeitä, muistiinpanoja ja ostoslistoja.

Myin keväällä työpöytäni tarpeettomana, mutta nyt ruokapöydän ääressä äheltäessäni kaipaan sellaista taas elämääni.

Olen käynyt pää-Hesoissa kahdesti ja hikoillut junissa maskini takana unohtaen aina aluksi hengittää.

Todennut myös, että maskin kanssa on mahdotonta lukea junassa niiden ollessa aina liian isoja päähäni nähden ja niiden noustessa yläluomiin asti katsoessani alas. On tulleet maisemat tutuiksi.

Hajonnut ja taas kasannut itseni vain hajotakseni uudestaan tämän uuden wordpress-editorin kanssa, koska en saa edes tekstejä tasattua reunoihin [saisinko tukiopetusta aiheesta “miksi justify-nappi ei toimi?”] tai oikeastaan mitään muutakaan tehtyä ilman taistelua.

Stressannut kaikkea niin paljon, että olen kirjaimellisesti pudottanut hiuksia kuin karvanlähtöaikainen koira. Olenko jo tarpeeksi iäkäs aloittamaan Priorin extran syömisen ihan vaan varuilta ja saisiko siitä mahdollisesti kelakorvausta?

Samaan aikaan kuitenkin ollut jotenkin ihmeen tyyni ja zen ja aikaan saava.

Mutta myös yli viikon ajan ihan hemmetin kiukkuinen syystä, jota en itsekään oikein tiennyt [onneksi en silloin yrittänyt tehdä uusia blogipostauksia!]

Kaivannut työpöydän lisäksi myös uutta kannettavaa tämän hitaan ja jo hieman käynnistyessään traktorilta kuulostavan koneen tilalle.

Laitttanut sormet ja varpaat ristiin, että tämä postaus tulee lopulta tasattuna ja kuva oikealla paikallaan ulos.