Mistä saan energiaa juuri nyt?

IMG_20200929_102028_917

Luin viime viikolla Villiviini-blogista (suosittelen vahvasti ottamaan blogin seurantaan, sillä Maria osaa kirjoittaa niin kauniisti ja sykähdyttävästi!) tekstin Mistä saan energiaa juuri nyt? ja se inspiroi mua miettimään omia energianlähteitäni tänä alkavana syksynä, kun työputket ovat venyneet 10 päivän mittaisiksi, opinnot alkaneet (joo, alotin ihan oikean opiskelun) ja kaikki tuntuu välillä vaan tosi mähmäiseltä hämärän syödessä päiviä jatkuvasti lyhyemmiksi.

*

Oon viime aikoina jotenkin päässyt sisään ruoanlaittoon, jota en ole ennen sen enempiä jaksanut harrastaa, kun on täytynyt tehdä itselleen valmiiksi monen päivän ruoka kerrallaan töissä lämmitettäväksi yhden annoksen sijaan. Soija-makaronilaatikkoon kyllästyttyäni päätin kokeilla kinkutonta kinkkukiusausta soijarouheella, perunalla, porkkanalla ja juustoisella kermalla höystettynä ja siitä tulikin ihan tosi hyvää! Oon myös rakastunut persikoihin syöden niitä sellaisenaan ja sekä pilkottuna jogurtin sekaan. Se, että syön kunnolla kunnollista ruokaa terveellisillä välipaloilla on saanut aikaan sen, että tekee paljon vähemmän mieli napostella ja närkkiä esimerkiksi sipsejä tai jotain makeaa ja energia pysyy paljon paremmin yllä, vaikka puuhaa ja tekemistä onkin pienelle kylälle jaettavaksi.

*

Ties kuinka pitkään aikaan olen saanut myös unirytmini vakiinnutettua aika hyvin ja alankin pilkkiä siinä yhdeksän aikaan sellaisella tarmolla, että sängyssä olisi jo hyvä olla unen tullessa noin kymmenen aikaan. Vaikka tässä nyt tosiaan on vähän kaikkea menossa, niin uni on silti kaikeksi yllätykseksi edelleen joka ilta tullut suht samaan aikaan. Toki heräilen stresseissäni ennen herätyskelloa ja satunnaisesti pitkin yötä, kun alakerran beebels päättää pitää omia konserttejaan suden hetkellä.

20200923_084443

Yhä useammin olen myös jättänyt tarttumatta puhelimeen ja someen. Olen somen kieroista sormista pitänyt pausseja ennenkin ja pyristellyt siitä eroon, mutta nyt vasta koen siinä joten kuten onnistuneeni. Katselin jokin aika sitten Netflixistä Valvontakapitalismin vaarat -dokumentin (kannattaa katsoa!) ja se antoi mukavaa lisäpontta jatkuvan sometsekkailun kitkemiseksi. Ennen avasin somen heti silmien jälkeen tokana aamulla, mutta nyt olen päättänyt kurkata instaa vasta aamiaisen jälkeen. Myönnän, että pari ensimmäistä aamua olivat v a i k e a t, mutta nyt koko luuri saattaa unohtua helposti kokonaan niin, että etsin sitä käsiini vasta lähtiessäni töihin. Se vapauttaa oikeasti ihan hemmetisti aikaa ja energiaa, kun ei tuijota ruutua kolmea tuntia päivässä tai tuuttaa päätään heti ekana aamulla täyteen muiden elämää tai uutisia Trumpista ja koronasta, vaan saa ihan rauhassa itse päättää oman aamuisen mielialansa. Sen ajan minkä ennen käytin aamulla instan selaamiseen käytän nyt päiväkirjan kirjoittamiseen ja omien ajatusten läpikäymiseen.

*

Ensimmäistä kertaa sitten lukioaikojen olen käynyt myös ryhmäliikuntatunnilla, kun ilmoittauduin kaksi päivää kestävälle joogan alkeiskurssille. Se ei lopulta ollut ihan sitä mitä odotin (kaipasin enemmän sellaista konkreettista apua liikkeisiin ja niiden oikein tekemiseen, enkä mitään kyllä keho sitten kertoo -liibalaabaa, kun minun kehoni ei todellakaan kerro, vaan vedän niin antaumuksella liikkuvine nivelineni ettei siinä voi hyvä heilua! täysii tai ei ollenkaan -ihmisenä en tiedä milloin, miten ja missä liikkeiden pitäisi tuntua niin etten riko itseäni) ja skippasinkin sitten toisen päivän, kun ohjeiden mukaisesti kuuntelin kehoani ja edellispäivästä kipeytynyttä niskaani. Sain ensimmäisestä päivästä kuitenkin irti hengitysharjoitteen ja ymmärryksen siitä, että olen sen verran malttamaton luonne, että kunnolla ohjattu jooga silloin tällöin tekisi minulle oikeasti ihan tosi hyvää. Toki myös joogan sijaan valittu todellinen vapaa-aika teki hyvää tällä kertaa.

Mistä te saatte just nyt energiaa?

Syyskuun luetut

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

AINO KALLAS: ELÄMÄNI PÄIVÄKIRJAT 1897-1916 & 1917-1931 (OTAVA)
★★★★/★★★★★ & ★★/★★★★★
Olipahan savotta, sen minä vaan sanon. Aino Kallaksen päiväkirjat alkavat siltä main, kun hän on n. 19-vuotias ja seuraavat hänen elämäänsä 34 vuoden ajan. Ensimmäisessä kirjassa eletään mukana nuoruusvuosina eli niitä aikoja kun kaikki tunteet tunnetaan täydellä teholla, koetaan ensimmäisiä rakkauden tunteita ja sydänsärkyjä, opetellaan elämistä ja ollaan vähän hukassa joka asian suhteen. Löytyy myös aviomies ja syntyy liuta lapsia, sekä edessä on muutto Viroon. Toisessa osassa elämä on kovin vakiintunutta, vaikka suhde Eino Leinoon keikuttaakin auvoista arkea ankaralla kädellä. On sotaa ja valtapeliä sekä loputtomia päivälliskutsuja ynnä muita edustustilaisuuksia käytävänä.

Tunnistin monissa kohdin Kallaksen tekstejä itseni. Vaikka elämämme ovat kovinkin erilaiset kaikin puolin, niin moni asia tuntui siltä kuin olisin itse voinut kirjoittaa täsmälleen samoin. Luontaiset taipumuksemme ja kaipuumme tuntuivat kovin samansuuntaisilta. Pidin ensimmäisestä osasta paljon, sillä se oli enemmän päiväkirjamaista pohdintaa (vaikkakin usein koin itseni jonkin sortin tirkistelijäksi ja pahantekijäksi toisen päiväkirjaa lukiessani!), tunteiden paloa ja kiinnostavia tapahtumia. Jälkimmäisen kirjan vuodet olivat suoraan sanottuna tylsiä – ja kovin tylsinä Aino ne koki itsekin! Diplomaatin vaimon elämä Lontoossa ei ollut kovinkaan mielenkiintoista ja aiheutti hänelle paljon tylsämielisiä hetkiä (joka sitten myös näkyy päiväkirjamerkinnöissä lähinnä listoina kutsuvieraista). Jos Aino Kallas ihmisenä kiinnostaa, niin suosittelen kyllä lukemaan. Muuten on varmaan aika joutavan päiväistä lukemistoa, haha.

ANNI BLOMQVIST: TIE MYRSKYLUODOLLE, LUOTO MERESSÄ & MAIJA (GUMMERUS)
★★/★★★★★, ★★/★★★★★, ★★★/★★★★★
Kirjan kansien välissä on tosiaan “rakastetun saaristolaissarjan” kolme ensimmäistä osaa ja voin sanoa, että niiden lukeminen oli sellaisen työn ja tuskan takana, että jäivät omalla kohdallani (ainakin hetkeksi) myös sen viimeisiksi osiksi. Maijan sisäinen elämä on niin ohutta, että ihan itkettää, sitten onkin aika mennä naimisiin ja tehdä pitkä liuta vauvoja. Siinäpä se sitten. Elämä on karua ja kovaa, ainaista työtä ja surkeutta. Todella latteita tekeleitä, mutta kolmannessa osassa sentään oli jo äksöniä (sen vuoksi kolmas tähti).

TAINA LATVALA: VENETSIALAISET (OTAVA 2018)
★★★/★★★★★
Kolme sisarusta, joilla on kaikilla sama isä, viettävät venetsialaisia perheen vanhalla mökillä – viimeistä kertaa. Vaikka kirjan tunnelma olikin tiivis ja välillä tuntui, ettei lukemista vain voi lopettaa (paitsi silloin, kun yritti lukea junassa maski naamalla, jonka seurauksena maski nousi koko ajan yläripsiin asti), niin silti se oli jotenkin lattea. Vaikka siltä odotti koko ajan ihan tosi paljon, niin lopulta käteen jäi hyvin vähän, jos mitään. Sisarten suhteet ja elämäntarinat punoutuivat yhteen ja sitten taas erilleen, eikä ryhmän dynamiikka oikein tuntunut toimivan yhteen. Kirjan kiinnostavin hahmo oli isä, joka jäi etäiseksi niin lukijalle kuin lopulta tyttärillekiin. Nopea- ja helppolukuinen teos, joka sopii niin laiskan letkeisiin kesähetkiin kuin syyssateen riepomiin päiviin.