Marraskuisia mietteitä

parvekkeella

Marraskuu tuntuu kuluneen yhtä nopeasti kuin sitä edeltävätkin kuukaudet. Pää on tuntunut toisina päivinä raskaalta ja toisina ajatus on juossut virkeästi – olen päätynyt muutaman minuutin varoajalla suoraan suihkusta zoomiin unohtaessani koko koulutuspäivän ja taas toisaalta saanut palautettua kymmensivuisia esitelmiä ennen määräaikojen umpeutumista. Aamuisin on normaalia vaikeampaa nousta lämpimästä sängystä edes torkutuksien hiljennyttyä ja iltaisin tahtoisi kääriytyä peittoon jo ennen kahdeksaa. Marras.

Aloitin eilen lukemaan ensimmäistä kertaa Tove Janssonin “Muumilaakson marraskuuta“. Se on niin melankolinen, kaunis ja herkkä, mutta silti naurattavan hupaisa kirja kaikkine kommervenkkeineen, että en tiedä miten päin olisin ollut sitä lukiessani. Olisi tehnyt pitkästä aikaa mieli lukea jotakin yhdellä istumalla, mutta ehkä tuota on hyvä kuitenkin säästellä edes toisen illan verran.

Olen kaivannut eräänlaista tylsistymistä, jonka koen olevan edellytyksenä sille, että saisin tänne jotakin kirjoitettua, sillä kirjallinen luovuuteni kumpuaa aina tylsyydestä. Silloin minulla on aikaa jäsennellä ajatuksia ja taikoa niitä esiin. Olen myös tosissani kaivannut uutta läppäriä, koska näppäimistö tuntuu edelleen vuoden alussa tapahtuneen, glögiin liittyvän surkean sattumuksen vuoksi tahmealta kirjoitettavalta ja esimerkiksi e-kirjaimia tulee kerrallaan joko ei yhtään tai kuusi. Ei siis ole myöskään ihme, ettei koulujuttujen jälkeen jaksa naputella tänne enää mitään oikoluvun viedessä ihan silmittömästi aikaa.

Tänään minulla on viides vapaapäivä (töistä) putkeen ja ajattelin paahtaa uunissa punajuuria, porkkanoita ja vuohenjuustoa. Söin syyskuussa Kasvisravintola Brindavanissa lounaalla tosi herkullisia punajuuripyöryköitä ja heti perään seuraavana päivänä Loft33:ssa paahdettuja punajuurilohkoja kalan keralla ja olen siitä asti miettinyt, että miksen syö useammin tätä superterveellistä ja hyvää juuresta?! Nyt vihdoin päätin ostaa sitä kotiin asti.

Ruoka-aikaa odotellessa taidan keitellä päivän kolmannen kupillisen teetä. Mitä teidän marraskuuhunne kuuluu?

Antti Holma: Kaikki elämästä(ni)

holm

Elämän tarkimmin varjeltu salaisuus on, että ketään ei kiinnosta.


Vuosikausia sitten Antti Holma esittäytyi minulle sinisessä kauluspaidassa ja huvitutti siinä sivussa Suomen kansaa Kissi Vähä-Hiilarina. Siitä lähtien Antti Holmalla on ollut suuri viihteellinen arvo elämässäni oli sitten kyse Sande ja Suvi-Tuuli -videoista, Radio Sodomasta, insta live -lähetyksistä tai Auta Antti! -podcastista. Siksi minusta tuntuu hieman väärältä ja jopa hävettävältä sanoa, että en oikeastaan pitänyt hänen “Kaikki elämästä(ni)” (Otava 2020) teoksestaan.

Moni on kirjaa kehunut lähes kilpaa ja erityisesti äänikirjana mitä en ihmettele lainkaan, sillä itsekin mieluusti kuuntelisin vaikka viikon vanhaa kauppalistaa Holman lukemana ja antaisin sille viikosta toiseen täydet viisi tähteä. Holman ääni on käynyt minulle vuosien aikana myös sen verran tutuksi, että kuulin hänen äänensä päässäni kirjaa lukiessani. En kuitenkan itse yllättäen hyppääkään mukaan kehujien kuoroon, sillä kirja oli lopulta äärimmäisen tylsä ja genreltään juuri sellainen kolmikymppisen hesalaisen (vaikka toki Holma ei enää Helsingissä asukaan) ympäriinsä haahuileva autofiktiivinen teos, joihin olen jo viime vuosina ehtinyt kyllästyä.

Siinä on myös haittapuolensa, että on seurannut Holman tekemisiä vuodesta toiseen, sillä olin jo niin monet asiat kuullut tai lukenut ennestään jo muualta. Auta Antti! -podcastissa sekä instaliveissä on käyty läpi häpeät sekä kirja-arvioissa kiitosta saaneet nerokkaat huomiot ihmiseläimistä ja jopa kaapista ulos tulemisenkin olin jo lukenut aiemmin Saara Turusen Sivuhenkilöstä (jota en toki Holman vuoksi lukenut, mutta kyllähän sen tunnisti kenestä se kohtaus kertoi). Kirja ei sinällään antanut minulle mitään uutta ja miten se olisi toisaalta voinutkaan antaa? Antti Holma on ihmisenä luonut Antti Holma -nimisen hahmon, jonka kautta hän antaa hyvin rajatun kuvan itsestään – hän kertoo näennäisesti paljon, mutta kaikki langat ovat tiukasti hänen käsissään. Kun joutuu jatkuvasti kuratoimaan sitä mitä itsestään luomalleen hahmolle antaa ei annettavaa lopulta ole kovin paljoa. Vaikka tiedän paljon Antti Holmasta en oikeasti tiedä mitään Antti Holmasta.

En myöskään käsitä miten niin monelta on voinut mennä niin täydellisesti ohi Holman jopa hieman misogynistinen tapa kirjoittaa naisista. Naiset ovat nautoja ja hanhia tai muuten vain elämässään vääriä valintoja tehneitä synnyttäjiä – paitsi silloin kun heistä on hänelle jotakin hyötyä. Mietin, että olisinko minäkään näihin kiinnittänyt huomiota äänikirjaa kuunnellessani, vaikka ne aika räikeästi tekstistä nousivat itse luettaessa esiin. Mietin myös sitä, että millä tapaa ne olisi otettu vastaan jonkun muun kuin Holman suusta/kynästä?


En sinut tavatessani tiennyt, mitä rakkaus voisi olla, minulla ei ollut sille mitään konseptia, paitsi heteroiden epäilyttävästä maailmasta.


Mutta ei niin huonoa etteikö jotain hyvääkin. Kirjan viimeinen, New York -nimeä kantava osuus oli erittäin todella äärimmäisen kaunis ja myös jotain uutta paatuneelle Holmanistillekin. Tapa, jolla Holma kuvaa tapaamistaan miehensä kanssa ja heidän välistä rakkauttaan on äärettömän puhdas ja vilpitön. Vaikka se onkin kaikkea sitä vastaan mitä mieltä Holma on ennen ulostuloissaan ollut rakkaudesta ja sen kaikkivoipaisesta hyvästä voimasta, niin se annettakoon anteeksi. Jos siis myös lukiessasi tätä kirjaa koet välillä turhautumisen tunteita tai et oikein jaksaisi enää sivuakaan niitä perseitä, kyrpiä ja nautoja, niin malta vielä hetki. Kaikki hyvä on vielä edessä.

Oletko jo lukenut Antti Holman Kaikki elämästä(ni) teoksen ja jos, niin mitä tykkäsit? Ja ennen kaikkea, luitko sen itse vai lukiko Holma sen sinulle?

Lokakuun luetut

IMG_20201104_115351_581

AYÒBÁMI ADÉBÉYÒ: ÄLÄ MENE POIS (ATENA 2018)
★★★★★/★★★★★
Aviopari Yejide ja Akin toivoisivat saavansa lapsen ja Yejiden anoppi ei oikeastaan mitään muuta toivokaan tai lähinnä odotakaan. Kun lasta ei kaikesta huolimatta kuulu, niin anoppi tuo taloon uuden vaimon lapsentekijäksi. Tarina etenee niin Yejiden kuin Akininkin kertomana ja mitä pidemmälle lukee, niin sitä tiivimpiä ja raaempia saa tietää avio-onnen säilyttämisen nimissä tehtyjen petoksien olevan.

Tarina sijoittuu Nigeriaan ja sen henkilöiden elämässä sekoittuu upealla tavalla perinteet ja moderni elämä. Vaikka kirjan päähenkilöt eivät kannata vanhoja perinteitä tai usko taikamenoihin, niin silti he päätyvät tavalla tai toisella myös niiden äärelle. Harmillisesti suurin osa Afrikkaan sijoittuvista kirjoista (ja elokuvista!) joita olen lukenut on länsimaisten ihmisten kirjoittamia, joten mielikuvani vaikkapa Nigeriasta on erittäin ahdas ja länsimaalainen. Tuntui siksi erittäin raikkaalta lukea oikeasti nigerialaisen kirjoittama kirja ja päästä sitä kautta tutustumaan esimerkiksi maan tapahtumiin (joista minulla ei todellakaan ole mitään oikeaa käsitystä). Suosittelen vahvasti tarttumaan tähän, jos vain saatte tämän käsiinne.

TONI MORRISON: LUOJA LASTA AUTTAKOON (2015 / TAMMEN KELTAINEN KIRJASTO 2016)
★★★/★★★★★
Tuntuu jotenkin työläältä ajatukselta sanoa, että en pitänyt tästä teoksesta, sillä kyseessä on kuitenkin nobelistin kirjoittama teos ja Toni Morrisonia pidetään jonkin sortin nerona kirjoittamisen suhteen. Eikä siinä, teos oli todella taitavasti kirjoitettu ja kaikin puolin eheä, mutta minä vain en pitänyt siitä.

En jaksanut innostua kirjasta kuin muutaman luvun kerrallaan enkä tuntenut suurta paloa siihen tarttumiseen, joten alle 200 sivun teoksen lukemiseen meni yllättävän kauan aikaa. Jokin siinä vain tökki juonellisesti tai sisällöllisesti. En oikein edes tiedä mitä juonesta kertoisin – jonkinlainen kasvutarina lapsuuden vääryyksien korjaamisesta, suhteista ja niiden särkymisistä, elämän karikoissa luovimisesta. Kertojia on muutamia ja välillä punaiset langat vain jäävät heilumaan tuulen mukana ilman sen suurempia tarkoituksia sitten kuitenkaan. Ehkä jokin toinen Morrison olisi enemmän mieleeni, sillä vaikka tämä kirja nyt tökkikin ja pahasti, niin tekstillisesti se kyllä iski.

3+1 tapaa pysyä lämpimänä

Vaikka tätä tietoista elämää on tällä avaruudessa kiertävällä kivilohkareella tullut vietettyä jo yli 30 vuotta, niin aina sitä vaan oppii uutta, jos vain on sille tiedolle avoin. Tottakai nämä seuraavat asiat ovat joillekin aivan päivänselviä jo alakouluikäisistä asti, mutta meillä toisilla menee se kolkkent vuotta hyhmässä elämistä ennen kuin tajuaa, että ei se paleleminen oikeasti kannata.

Veikkaisin, että tämä elämänlaatuani hurjasti parantanut oppi ja hoksaus iski tajuntaani jostakin Mielirohdon Jennan instastoorista tossa alkusyksyllä, jossa todettiin jotain siihen suuntaan, ettei niitä paksuimpia neuleita ja takkeja kannata hillota kaapissa odottamassa niitä oikeita pakkasia, sillä jos hyhmä pääsee uimaan liiveihin jo syyskuussa, niin ei siinä enää untuvatakki tammikuussa oikeesti auta verenkierron ollessa jo pelkkää jäähileslushieta.

Siitäpä tämä ikuinen palelija saikin sitten tehtyä päätöksen, että olkoon tämä vuosi 2020 sitten minkälaista kuraa tahansa vielä vuoden lopussakin, niin ainakaan en enää suostuisi palelemaan pätkän vertaa. Enkä muuten ole palellutkaan ja nyt kerron, miten se on ollut mahdollista.

porkkana-inkiväärikeitto lämmittää mukavasti viileässä syyssäässä ja ne jääkaappiin nahistuneet porkkanat muuttuvat kuin itsestään hävikistä herkuksi.

Yksi tärkeimmistä asioista on varmasti ollut se, että SYÖN TARPEEKSI JA OIKEIN. Olen aina ollut hieman huono tai no ennemmin laiska syömään ja se unohtuu varsinkin vapaapäivinä ihan tosi helposti välillä kokonaan aamupalan jälkeen. Myös mun työeväät on usein olleet vaan joku banaani, salaatti, jogurtti tai smoothie, vaikka työpäivä kestäisi sen seitsemän tuntia tai ylikin. Siis kuinka typerältä se kuulostaa, kun sen näin ylös kirjoittaa! Joitakin aikoja sitten tutustuin paremmin ayurvedan maailmaan ja omaan kehotyyppiini, jolle juurikin huonointa mahdollista tarjottavaa ovat kaikki kylmät salaatit ja smoothiet, kun helposti paleleva vata-kehotyyppini kaipaisi nimenomaan kypsennettyjä ja lämpimiä ruokia. Tänä syksynä otin opiksi myös työeväsrintamalla ja olenkin nauttinut lounaiksi lämpimiä keittoja sekä ihan kotona tehtyä ruokaa pitäen hedelmät ja näkkärit vain nopeina lisävälipaloina. Ennen palelin töissä ihan jatkuvasti (ihme!!), mutta arvatenkin tilanne on nyt vahvasti eri.

Sen lisäksi, että lämpöä tulee nyt ihan eri tavalla oman kroppani tuottamana, niin pidän huolen siitä, että se myös pysyy minun käytettäväni eikä karkaa harakoille PUKEUTUMALLA KUNNOLLA. Siinä missä ennen saatoin pyöräillä pelkissä ohuissa farkuissa töihin muutaman asteen lämpötiloissa sääriluut jäässä, koska eI vIeLä VoI oTtAa NiItÄ pAkSuMpIa VaAtTeItA KäYtTöÖn EtTeI sItTeN tAlVeN tUlLeSsA pAlElE, niin hyväksyin sen, että minulla on kylmä NYT ja todellakin voin pukea niitä lämpimämpiä päälle ja puenkin. Tuntuu huomattavasti mukavammalta harrastaa köyhän spinningiä, kun kylmä ei kangista jäseniä jo ensimmäisessä alamäessä eikä perille päästyä tarvitse hieroa puolta tuntia reisien verenkiertoa toimimaan tai pelätä punoittavien korvalehtien irtoamista. Poutaisina päivinä nakkaan paksujen sukkahousujen tai housujen päälle ohuet, tuulta pitävät ulkoiluhousut ja sadepäivinä paksummat, vettä hieman hylkivät byysat ja kehrään nautinnosta, kun ei palele. Korvien suojaksi kietaisen ihan itse viime syksynä neulomani merinovillaisen pannan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
muistathan pesemisen sijaan tuulettaa villaiset vaatteesi aina käytön jälkeen ja antaa niiden käyttöjen välillä levätä viikattuina hyllyllä henkaroinnin sijaan.

Ja merinovillasta pääsemmekin seuraavaan aiheeseen eli OIKEISIIN MATERIAALEIHIN ja oikeaan lempivaatteeseeni. Luonnonmateriaalit villoineen ja silkkeineen ovat täydellisiä pitämään kehosi lämpimänä tai viileänä kumpaan lopputulokseen sitten haluatkaan päätyä ja niihin oikeasti kannattaa näillä leveysasteilla panostaa. Toki voit kerrostaa itseäsi myös polyesterillä, mutta huomaat pian palelevasi kaikkialta muualta, mutta kainaloidesi olevan aivan hiessä. Itse haaveilen merinovillaisesta aluskerrastosta (morjens, keski-ikä täällä soittelee) ja rahatilanteen salliessa aion todellakin sellaisen ostaa, mutta tällä hetkellä käärin pääni lisäksi vain jalkani merinovillan suloiseen syleilyyn. Vaikka kuinka toitottaisin pitkin kyliä jonkin toisen vaatekappaleen olevan suosikkini, niin tosiasiassa suosikkipaikkaa sillä rintamalla syämmessäin pitelee Voguen merinovillaiset mustat ja ohuet sukat, joita omistankin neljä paria! Voin valehtelematta sanoa, että varpaani eivät ole pysyneet näin lämpiminä sitten varmaan sen, kun olin pieni beebels. Jos kuulut heihin, joiden varpaat ovat kroonisesti jäässä joulusta juhannukseen, niin panosta hyviin merinovillaisiin sukkiin! Niiden lisäksi käytän myös villaisia pohjallisia kengissä, joita voin myös erittäin lämpimästi (pun intended) suositella.

Myös se, että ANTAA ITSENSÄ LEVÄTÄ vaikuttaa vahvasti siihen, miten ympäröivää maailmaa kokee kehollaan ja väsyneenä kaikki ikävät tuntemukset kuten paleleminen vievät helposti vallan. Vaikka kuinka dedikset painaisivat päälle ja tuntuisi siltä, että aikaa ei vain ole millekään, niin juuri silloin on tärkeää ottaa itselleen edes pieni hetki siellä ja toinen täällä. Keittää kuppi teetä tai kahvia ihan ajatuksella ja nauttia se rauhassa, istahtaa hetkeksi jalkakylvyn ääreen, käydä happihyppelyllä ilman sen suurempia päämääriä tai vain hetkeksi sulkea silmät ja hengitellä syvään ruokatauon tärkeyttä unohtamatta. Ihminen ei ole kone, vaikka siihen tämä maailma tuntuukin pyrkivän, joten omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta on muistettava pitää huolta.

Näin marraskuussa voi toki olla hieman aikaista juhlia sitä, että määpäs en oo vielä palellu yhtään nännäsnää, mutta uskon oikeasti vakaasti, että näillä pienen pienillä toimenpiteillä en myöskään palele sitten, kun lämpömittarin elohopea valuu kaksilukuisten pakkasasteiden puolelle.