2021 mielessäin

“Mutta mitä odottaa vuodelta 2020 ja täysin uudelta vuosikymmeneltä?

Tuota samaa perusarkea, tietenkin, sekä jaksamista ja mielenkiintoa kohdata taas muutakin kuin oman kodin seinät. Käydä hakemassa selkäpiitä kipitteleviä väreitä livemusiikin parissa, silmäniloa ja virikkeitä museoista ja mielenkiintoisten elokuvien katsomaan menemistä heti eikä vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä. Kahviloissa ja kirjastoissa kiertelyä, kaupunkivierailuita (jokin uusi kaupunkikohde!) ja kulttuuria. Pintaremontin valmiiksi saattamista hiljalleen ja tämän muutaman kuukauden vallalla olleen alavireen ja selittämättömän surun voittamista. Lämpiminä juotuja teekuppeja ja lempeitä päiviä itseä ja muita kohtaan. Rakkautta, rohkeutta ja rauhaa – niin sisäistä kuin yleismaailmallistakin. Musiikin palauttamista elämään nyt, kun sitä taas voi kotonakin kuunnella. Kirjoittamista blogiin, tiedostoon ja käsin, lukemista ruudulta, kirjojen sivuilta ja A4-tulosteilta. Niitä minä kaipaan ja tahdon tulevaan vuoteen, vuosikymmeneen.”

Nauretaanko kaikki yhdessä oikein suureen ääneen?

Tänä vuonna ehdin käydä keikalla kerran, kun Maustetytöt esiintyivät Lahden Sibeliustalossa helmikuussa. Virikkeitä sain museoista niinkin paljon, että kesällä kävin Sastamalassa Suomalaisen kirjan museossa Pukstaavissa ja siinäpä se sitten. Joululahjaksi saadut elokuvaliput ehtivät vanheta ja elokuvissa en käynyt kertaakaan. Kirjastossa olen käynyt kyllä usein, mutta kahvilassa en muista istahtaneeni muutamaa kertaa useammin. En myöskään käynyt missään uudessa kaupungissa, vaan pitäydyin aika pienimuotoisesti Kouvola – Lahti – Helsinki -triangelissa. Ainoa poikkeus tästä taisi olla loppukesän vierailu Hämeenlinnassa Aulangon metsissä sekä uuden ruokapöydän nouto Tampereelta. Pintaremontti on edennyt hiljalleen, mutta muutama seinä vielä odottaa inspiraatiota. Alavire on vuoden aikana muuntunut ihan loputtomaksi uupumukseksi, kun herään yöuniltakin jo valmiiksi väsyneenä seuraavaan päivään. Kaikin puolin rankka vuosi taitaa vaatia verojaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sillä sitä tämä vuosi on tainnut olla kaikille, rankka, toisille vielä enemmän kuin toisille. Kaikesta huolimatta olen kuitenkin päässyt nauttimaan kesästä mökillä ja aloittamaan uudet opinnot Helsingissä. Tämän eristäytymisen vuoden hengen vastaisesti olen myös onnistunut tutustumaan muutamaan vanhaan tuttavuuteen paremmin, mutta myös kaivannut ihmisseuraa enemmän kuin koskaan ennen. Vaikka uupuneelle koteihin eristäytyminen tuntuu usein hyvältä ratkaisulta, niin kyllä se kontaktittomuus alkoi jossain vaiheessa tuntua – sen huomasi myös muista esimerkiksi niinä päivinä, kun vielä saimme käydä koulussa paikan päällä. Toisten, tuntemattomienkin ihmisten läsnäolo muutenkin kuin ruutujen toisella puolella oli kaikin puolin inspiroivaa ja päivien lounashetket olivat pulppuilevia ja kuplivia. Ehkä ensi vuosi olisi taas erilainen, vapaampi ja sosiaalisempi – muutenkin kuin somen välityksellä.

Mutta mitä vuodelta 2021 tohtisi odottaa? Onko tulossa mitään parempaa, tuoko rokote pelastuksen? Ensi vuodelta odotan edelleen sitä tavallista arkea, mitä se sitten ikinä onkaan, hieman enemmän kulttuurisia rientoja sekä sitä, että pääsisin edes välillä opintopäivinä käymään Helsingissä zoomin sijaan. Odotan valmistuvani vuoden lopussa sekä sitä, että pääsisi hieman laajemmalti taas tutkimaan Suomen kartastoa muutenkin kuin google mapsin kautta. Toivon työpaikkani säilyvän sekä ensi vuoden olevan kaikin puolin helpompi ja kevyempi kantaa.

DSC04163

Kohti uutta ja tuntematonta vuotta 2021, olkoon se teille kaikille astetta lempeämpi vuosi kulkea. ❤

Milloin viimeksi?

Ihan siitä ilosta, että sormieni alla hurisee (tai siis nimenomaan ei hurise vaan on täysin äänetön!) uusi läppäri jonka glögintäytteistä näppäimistöä ei tarvitse hakata ihan hiki päässä, niin päätin itsekin täytellä tämän jonkin aikaa blogeissa kiertäneen kyselyn.

Käynyt juoksulenkillä
Veeeeeekkaisin, että tossa keväällä otin viimeeksi juoksuaskelia ihan huvin vuoksi. On aika kausittaista tuo minun juoksemiseni ja useimmiten ne sijoittuvat just joko kevääseen tai syksyyn – tänä syksynä intoa pinkomiseen tosin ei ole löytynyt.

Värjännyt hiukset
Heh, viimeksi vuonna 2015 on väriä näytetty tälle kuontalolle, eli täysin omalla maantienharmaalla mennään. Välillä tosin tekisi mieli värjätä taas tummiksi, mutta sitten muistaa ettei kuitenkaan jaksa sitä tyvikasvun määrää. Myös vaaleat raidat esimerkiksi savivärjäyksellä kiinnosteli, että saisi omaa väriä hieman kirkastettua, mutta ei vain ole saanut tarpeeksi inspistä siihen(kään).

Käynyt kasvohoidossa
Herkempiä saattaa se tieto järkyttää etten ole koskaan käynyt minkäänlaisessa kasvohoidossa. Joskus olen harkinnut, mutta sitten taas nautin ehkä enemmän pienimuotoisesta kotispa’sta. Toki ammattilaisen käsissä saisi varmasti isompia ihmeitä aikaan kuin vain kotona hinkkaamalla ja hölväämällä.

Tehnyt itse puristettua mehua
Kattilassa olen kyllä monena vuotena keitellyt mehua niin viinimarjoista kuin raparperistakin, mutta että puristettua. Sitruunoista tulee usein puristettua mehut lisättäväksi milloin mihinkin, mutta viimeisimmästä itse puristetusta appelsiinimehusta lienee jo vuosia ellei jopa vuosikymmen.

Käynyt teatterissa
Koska tämä perkeleen korona on tänä vuonna rapauttanut vähän kaikkea kulttuuritoimintaa, niin edellinen teatterikäynti on viime vuodelta! Kävimme joulukuussa Turun kaupunginteatterissa katsomassa Amélien ja se oli ihana.

Käynyt kuntosalilla
Hahah, varmaan joskus yläaste- tai lukioaikana, kun oli liikuntatunnilla pakko. Inhoan kuntosaleja ja siellä hinkuttamista erittäin syvästi.

Matkustanut junalla
Viime kuussa tuli taas piipahdettua junalla Helsingissä, kun oli läsnäolopakollinen päivä koulua. Nythän loppuvuoden läsnäolopakolliset päivät on peruttu ja muut siirretty kokonaan zoomiin, joten tuskin tulee enää tänä vuonna junaan hypättyä. Saa nähdä, pääseekö vielä alkuvuodestakaan junailemaan.

Luistellut
Jäällä taisin käydä viimeeksi vuonna 2015 ja rullaluistimilla olen ollut viimeksi keväällä 2017. Kovin vähäistä on ollut ottaen huomioon, että lähestulkoon asuin luistimineni jäällä kaikki lapsuuteni talvet sekä harrastin usean vuoden aktiivisesti roller derbyä luistellen sen ajan muutaman kerran viikossa rulliksilla. Tänä talvena on sieluun hiipinyt eräänlainen ikävä jäälle, mutta taitaa ulkojäämahikset jäädä aika ohuiksi.

Ollut yksin yön omassa kodissa
No tuota, kun yksin tätä kotiaan asuttaa, niin aika lailla 99% öistä tulee nukuttua yksin – kuten myös viime yönä.

Yöpynyt hotellissa
Hmm, tätä piti ihan miettiä, koska olen viime vuodet aika lailla viettänyt reissuyöni Forenomin majoituspalveluissa, joita ei kai teknisesti ottaen lueta hotelleiksi? Edellinen hotellikerta lienee siis melkein tasan kaksi vuotta sitten, kun olin Kuopiossa työreissulla ja firman piikkiin paikallisessa Sokos Hotellissa.

Lentänyt
Phuuh, siitä se vasta aikaa onkin! Joskus 2000-jotain (jestas en yhtään muista minä vuonna, mutta veikkaan aikaväliä 2006-2008) käytiin kaverin kanssa pidennetyllä viikonloppureissulla Lontoossa. Enää ei tulisi mieleenkään tehdä noin saatika nukkua neljästä yöstä kahta lentokentällä, mutta nuorena sitä jaksoi eikä ilmastoasiat vielä kamalasti painaneet, huh huh.

Pukeutunut uimapukuun/bikineihin
Olen sillä lailla estynyt ihminen, että en kauheesti käy rannalla muuten kuin lukemassa, joten bikineissä minut lienee viimeeksi nähty joskus 2010-luvun alussa. Tykkään hirveesti siis kahlata ja sitä harrastan paljonkin, mutta uiminen on jotenkin vierasta hommaa ja aurinkoakaan en jaksa ottaa, joten varjopaikat rannoillakin on enemmän mieleeni.

Kätellyt
Ei mikään käsitystä. Tosi harvoin tulee muutenkin käteltyä ja nyt koronan aikana ei enää sitäkään vähää. Ehkö viime vuonna tai jopa sitä edellisenä?

Nukahtanut jonkun viereen
Nyt kyllä pätkii muisti niin lahjakkaasti etten muista oliko se viime vai sitä edellisellä viikolla, jestas.

Käynyt leffassa
Siis viime vuonna, ihan hirveetä! Mut nyt en muista, että onko viimeeksi nähty leffa The shall not grow old (joka on kyllä enemmän dokumentti) vai The Hole in the Ground (joka oli ihan paska). Molemmat kävin katsomassa Kino Iiriksessä, joka on maailman sympaattisin pikku teatteri. Meinasin käydä siellä katsomassa pari viikkoa sitten Toven, mutta aikataulutuksellisista syistä se jäi sittenkin välistä.

Ryhmäliikuntatunnilla
Tänä syksynä kävin riepottelemassa rankaani kertaalleen joogatunnilla, sitä ennen en muista milloin olisin viimeeksi käynyt. En kuntosalien lisäksi myöskään nauti ryhmäliikunnasta.

Käyttänyt kynsilakkaa
Joskus viime vuonna sitä on viimeeksi tullut sudittua, kuten tässä postauksessa mainitsin. Edes varpaankynsiin ei ole lakkakerroksia eksynyt.

Käynyt viihteellä
Mikä lasketaan viihteeksi, haha? Ravintolassa on tullut käytyä syömässä muutamaankin otteeseen tämän vuoden aikana, mutta viimeeksi olen tainnut olla bibiksissä helmikuussa, kun työpaikallani vietettiin koko talon yhteisiä “pikkujouluja”. Jos puhutaan semmosesta päissään-viihteellä, niin kaksi vuotta sitten lokakuussa olin viettämässä tyttöin kanssa viini-iltaa (ja seuraavana päivänä oli treffit, joissa olin tietenkin ihan superfreesinä.) Sen jälkeen en olekaan juonut kuin puolikkaan lasin kuoharia saman vuoden joulukuussa.

Puhaltanut synttärikakun kynttilät
Kirjaimellisesti joskus lapsena, mutta synttäreitäni vietin viimeksi eilen (ei, en vitsaile, vaan täytin oikeasti eilen vuosia).

Syönyt hampurilaisen
Toissa viikolla mussutin Burger Kingin jonkun halloumiburgerin – maku oli hyvä ja vatsakivut varmat, mutta joskus vaan tekee niin paljon mieli roskaista vehnäpullaa ettei voi vastustaa.

Woltannut
En koskaan! Foodorankin kautta tilannut vain kerran toimituksen kotiovelle.

Tämän kyselyn bongasin ainakin Netan, Suttastiinan ja Iitun blogista, käykää tsekkaamassa!

Marraskuun luetut

ANTTI HOLMA: KAIKKI ELÄMÄSTÄ(NI) (OTAVA 2020)
★★/★★★★★

Tästä kirjoitinkin jo aiemmin, arvostelun voi lukea täältä.

KAROLINA RAMQVIST: KARHUNAINEN (2019 / GUMMERUS 2020)
★★★/★★★★★

Tähän kirjaan en olisi varmaan tarttunut, ellei se olisi ollut marraskuun lukupiiri-kirjana (jee, olen mukana lukupiirissä!), mutta sekin on yksi lukupiirien hyvistä puolista, että tulee tartuttua teoksiin, joita ei muutoin lukisi.

Teos sisälsi proosaa, historiaa ja autofiktiivistä päiväkirjamaisuutta ollen välillä mielenkiintoinen ja välillä todella puuduttava tarttuen loputtomiin yksityiskohtiin. Kirjassa liikuttiin monilla eri tasoilla ja kirjailijan oma elämä asettui usein yhteen historiallisen päähenkilön Margurite de la Rocquen kanssa, joka hylättiin 1500-luvulla autiolle saarelle. Kirjaa sävytti väsymys monessa kerroksessa ja yhtenä kantavana teemana myös äitiys, joka oli selkeämpi synnyttäneille lukijoille. Hyvin saman oloinen kuin Mia Kankimäen “Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin“, mutta feministisemmällä asenteella.

20201201_094132

ELINA JOKINEN: PÄIVÄ, JONA STELLA JULMALA TULI HULLUKSI (TUUMA 2020)
★★★★/★★★★★

Bongasin tämän kirjaston uutuuksien hyllystä ja nimi kutsui lainaamaan. Yllätyin todella iloisesti, sillä tämä oli ihan huikea! Kirjan päähenkilö on Stella, mutta tarina etenee myös muiden kertojien voimien sen ollessa myös eräänlainen sukupolvitarina. Ennen kaikkea se kuitenkin kertoo siitä, miten Stella Julmalalla todellakin naksahtaa ja mitkä syyt ajavat nuoren perheen äidin käpertymään hulluuden syliin. Kerronta etenee hyvin ja teksti on kaunista ja tuoretta, tekee mieli lukea vielä yksi luku ja ehkä vielä toinenkin.

Tällä teoksella on myös eräänlainen sisarkirja Säröjen kauneus, joka odottaa vielä lukemista, sillä sain tietää sen olemassaolosta vasta, kun tämä oli jo puolessa välissä.

TOVE JANSSON: MUUMILAAKSON MARRASKUU (1970 / WSOY 2008, 21. PAINOS)
★★★★/★★★★★

On marraskuu. Sataa. Kesä on äkkiä niin etäällä kuin sitä ei olisi koskaan ollut.” Vaikka olen lukenut aikoinaan kaikki Muumi-sarjakuvat, niin kirjoihin en ole jostain syystä koskenut. Aika taisi vihdoin olla kypsä ja päätin lukea Muumilaakson marraskuun.

Se oli ihana! Melankolinen, suloinen, synkkä, kaunis ja pehmyt kuin vasta satanut lumipeite. Kun kuka mistäkin omasta henkilökohtaisesta syystään Hemuli, Tuhto-homssu, Vilijonkka, Ruttuvaari ja Mymmeli saapuvat Muumilaaksoon, he huomaavatkin muumiperheen olevan poissa. Sekalainen joukko jää asuttamaan muumitaloa, kohtaamaan omat kipupisteensä ja oppivat jokainen jotakin uutta – paitsi Mymmeli, tietty, joka pyrkii vain mukavuuteen. Tove janssonmaiseen tyyliin mukana myös liuta pieniä elämänohjeita, kuten ettei asioita kannata päästää kasvamaan liian suuriksi.