Tammikuun luetut

RIIKKA ALA-HARJA: EN SAAB (OTAVA 2019)
★★/★★★★★
Se oli ehkä (todellakin EHKÄ) viime vuoden kevättä tai kesää (ihan hyvin se on voinut olla myös talvea tai mitä tahansa muutakin), kun aamutelevisio oli päällä ja sivusilmällä kuuntelin Riikka Ala-Harjan haastattelua tästä kyseisestä kirjasta. En muista siitä haastattelusta enää (selkeästikään) mitään, mutta jostain syystä olin napannut kirjan luettavieni listalle ja se päätyi tämän vuoden ensimmäiseksi luetuksi.

Kirjan päähenkilö ja kertoja Olga ajaa satoja kilometrejä noutaakseen tietyltä korjaamolta ehjän turvavyön vanhaan Saabiinsa ja kohtaa perille päästyään muikkelin, johon Olga sitten iskee silmänsä. Muikkeli päätyy lähtemään Olgan mukaan kohti etelää ja siitä alkaa “pitelemätön maantieromaani“, joka oli mielestäni enemmän pidätelty. Olga palaa mietteissään entiseen suhteeseenta Pupunhampaan kanssa sekä siihen, mitä elämä oli Tšernobylin jälkeen ja tarina etenee nykyhetkessä ajettujen kilometrien mukana. En pidä kokonaan puhekielellä kirjoitetuista kirjoista, joten se söi hieman omaa lukukokemustani, mutta kesken ei voinut jättää, sillä olihan se pakko tietää, että onnistaako Olgaa muikkelin kanssa vai ei – siitäkin huolimatta, että molemmat hahmot olivat jäivät lopulta erittäin ohuiksi ja arvaamattomiksi.

CELESTE NG: OLISI JOTAIN KERROTTAVAA (2014 / GUMMERUS 2020)
★★★★/★★★★★
Tästä kirjasta olisi todellakin jotain kerrottavaa, mutta on tosi vaikea aloittaa ja olla kertomatta liikaa. Kirja tuntui alussa hieman tylsähköltä, enkä jaksanut keskittyä, mutta sitten jokin napsahti ja teos imaisi mukaansa.

Kirja sijoittuu 1970-luvulle kiinalaisamerikkalaiseen perheeseen, jonka keskimmäinen lapsi, Lydia, löytyy hukkuneena. Tapahtuma repii jo valmiiksi hajalla olevaa perhettä enemmän erilleen, paljastaa menneisyyden tapahtumia ja perheen keskinäisiä ja sisäisiä kamppailuita oman paikkansa löytämisestä niin perheen sisällä kuin yhteiskunnassakin. Mikä tai kuka lopulta sai uimataidottoman Lydian soutuveneessä järvelle keskellä yötä? Vahva suositus!

CRISTINA SANDU: VESILEIKIT (OTAVA 2019)
★★★★/★★★★★
Bongailin tätä muutamaan kertaa #kirjagramista ja sitten lopulta palautettujen hyllystä, joten päätyi lainaan ja luettavaksi – tosin kansi on niin soma, että se olisi varmasti päätynyt mukaan ilman aikaisempia bongauksiakin!

Vesileikit kulkee kahdessa eri ajassa, menneessä ja nykyisessä kertoen kuuden tytön/naisen tarinan lyhyesti, mutta syvästi. Aivan kuin tärkeintä olisi kaikki se, joka jää sanojen ja rivien väliin. Tytöt kasvavat nimettömällä saarella jossakin päin itäistä Eurooppaa ja haaveilevat jostain muusta kuin elämästä siellä minne on naisten kohtalo jäädä ja miehet palaavat vain vierailemaan. Pois pääseminen ei tule olemaan helppoa, mutta jokaiseen mahdollisuuteen on tartuttava kuin kätensä pinnan alta anoen nostava hukkuva. Kirja on vain hieman yli 100 sivua pitkä ja tekstin ollessa kauniisti eteenpäin soljuvaa sen lukee nopeasti, mutta sitä jää miettimään vielä kannet kiinni painettuaan. Aivan ihastuttava!

Tylsyyden ylistys

Hyvin harvoin tilastoissani näkyy millä hakusanalla tai – sanoilla tänne päädytään, mutta monesti ne on helppo päätellä siitä, että mitä postauksia päivän aikana on luettu. Mietin myös aina Eläinten vallankumouksesta kertovan postauksen ollessa luetuimpien (googlatuimpien) joukossa, että lienee jossakin äidinkielen tunnilla menossa esitelmän tekoa kyseisestä kirjasta.

Jokin aika sitten hakusanoihin oli tallentunut tällainen helmi:

20210103_133245

Ensinnäkin: toivottavasti hakija löysi edes jotain sisältöä elämäänsä, vaikka tänne ja tähän postaukseen hakusanoilla päätyikin. Toivottavasti sinulla menee hyvin ja jokin jo kiinnostaakin.

Toiseksi: miten samaan aikaan naurattavaa ja surullista, että noilla hakusanoilla päätyy minun blogiini.

Sillä sitähän tämä blogi hyvin usein on: elämättömyyden ja tylsyyden ylistys, jossa ei vaan tapahdu yhtään mitään jännittävää. Taattua häpeilemättömyyttä siitä, että elämä on arkista ja aina silloin tällöin hyvää. Isot ja jännittävät tapahtumat sekä draamat tapahtuvat jossain muualla, jonkun muun kommenttiosioissa. Täällä voi vain siemaista hieman lisää teetä ja ottaa paremman asennon sohvalla, sillä tänäänkään täällä ei ole tiedossa mitään mielenkiintoista tai mullistavaa.

Ihanan tylsää sunnuntaita kaikille!

Joulukuun luetut

20210103_132047

TARQUIN HALL: VISH PURI JA LEMMENKOMMANDOJEN TAPAUS (2013 / GUMMERUS 2015 )
★★★★/★★★★★

Ai että, Vish Puri on Intian oma Hercule Poirot! Hieman harmittaa, että Vish Puri -kirjoja on kirjoitettu vain neljä ja tämä Lemmenkommandojen tapaus oli nyt sitten viimeinen, enkä pääse enää mitä yksityisimmän etsivän mukaan Intian kuumille, mysteerien ja murhien täyttämille kaduille.

Tässä Vish Puri -sarjan viimeisessä osassa Puri päätyy selvittämään ensin nuoren miehen katoamista ennen tämän ja rakastettunsa hääpäivää, mutta tutkinta muuttuukin pian murhatutkimukseksi, kun miehen äiti löydetään kuolleena tulevan morsiamen isän ollessa pääepäilty. Samaan aikaan Purin äiti (aivan ihana hahmo!) ja vaimo selvittävät toista mysteeriä sivujuonena. Suosittelen Vish Puriin tutustumista kaikille, jotka pitävät Hercule Poirotista ja/tai neiti Marplesta.

ELIZABETH STROUT: KAIKKI ON MAHDOLLISTA (2017 / TAMMEN KELTAINEN KIRJASTO 2019)
★★★★★/★★★★★

Luin heinäkuussa Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Bartonin ja pidin siitä kovasti. Kun bongasin Kaikki on mahdollista teoksen kirjaston palautettujen hyllystä, niin mukaanhan se oli napattava. En edes tiennyt sen olevan eräänlainen itsenäinen jatko-osa Lucy Bartonille joten kävipä tuuri, että ne tuli luettua juuri oikeassa järjestyksessä!

Kirja sijoittuu Lucy Bartonin lapsuuden maisemiin pieneen Amgashin kylään ja kertoo siellä asuvien ihmisten tarinaa. Ne linkittyvät joko jotenkin Lucyyn tai toisiinsa jokaisen luvun ollessa uusi näkökulma, uusi ihminen. Tarinat ovat surullisia, lohdullisia, rumia ja kauniita niin kuin ihmisten elämäntarinat ja jollain tapaa merkitykselliset hetket nyt yleensäkin ovat. Pienessä kaupungissa asuessa suuretkin asiat on helppo piilottaa, vaikka lopulta kaikki kuitenkin tietävät toisistaan kaiken. Vain häpeä on jokaisen oma henkilökohtainen kokemus. Vaikka kirja onkin erittäin hyvä, niin kyllä siitä myös himmeästi paistaa sellainen amerikkalaisuus ja sen unelma, jossa kaikki on mahdollista, jos vain yrittää tarpeeksi kovasti.