Miksi…

…makeimmat unet saa aamulla vasta 7 jälkeen? Vaikka olisi pyörinyt hereillä aamuviidestä asti, niin uni tupsahtaa silmäluomiin vasta silloin, kun kello soisi (ja vaikkei soisikaan). Mikä kumma taika tuossa kellonajassa on, että zetaa vedellään huoletta seiskasta kasiin ja sen jälkeen ollaan pihalla aivan kaikesta, vaikka aamuyöstä olisi ollut kumman virkeä.

…ihmiset on niin välinpitämättömiä? Tätä mietin, kun näin erään auton peruuttavan parkkipaikalla suoraan toisen auton takapuskuriin niin, että rytisi, mutta ajoi sitten vain äkkiä pois paikalta. Huoh. Olin sitten varmasti se pahimman luokan kyylä ja asioihin sekaantuja ajajan mielestä, kun sain ilmoitettua kolhitun auton kuskille kolhijan rekisterinumeron mahdollisten vaurioiden varalta – hän kyllä sitten taas kiitteli kovin. Min vanhan ja edesmenneen auton puskuria kolhittiin aikoinaan _kahdesti_ puolen vuoden sisällä parkkipaikalla ja olin itsekin silloin erittäin kiitollinen kolhijoiden tiedoista, koska eihän ne korjaamiset ja maalaukset todellakaan halpoja ole. Ihan vaan vinkkinä: aina joku kuitenkin näkee, joten kanna vastuu.

…eri putki- ja saneerausfirmojen tyypit käy usein kommentoimassa min putkiremontti-postauksia nimillä “Tuula” tai “Niina” kertoen, miten heilläkin on remppaa tulossa, miten se huolettaa, mutta varmasti menee sujuvasti hyvällä firmalla ja sitten linkkinä jonkin putkifirman nettisivut. Tuplahuoh, mikä markkinointikikka. Ihan tiedoksi vaan tuulat ja niinat, ne menee spämminä sivuun kaikki joko automaattisesti tai ihan min omin pikku kätösin.

…koulutehtävien aloittaminen on niin vaikeaa ja ankeaa ja ööääh, mutta sitten ne kuitenkin saa tehtyä yllättävän nopeasti ja ovat mielenkiintoisia, kun vain saa aloitettua? Miten se aloittaminen onkin aina niin vaikeaa ja prokrastinaatio niin helppoa. Sain tänään palautettua kaksi tehtävää, joiden dedis on sunnuntaina, ja fiilis on voittoisa, vaikkei niihin lopulta saanut kulutettua aikaa yhteensä kuin muutamia tunteja (joista suurin aika kului internetin syövereissä etsimässä tietoa ja materiaalia, kirjoittaminen kun sujuu yllättäen aika luonnostaan).

…inspiraation löytäminen blogin ylläpitämiseen on nykyään niin hemmetin pohjamudissa?