Olemmehan edelleen elossa

En ole koskaan aiemmin nähnyt jäätynyttä merta ja se näyttää vähän samalta kuin sulanakin – loputtomalta, mutta vähemmän uhkaavalta. Niin meret kuin muutkin syvät vedet pitävät aina sisällään jotain mitä emme tunne ennen kuin ne joskus kuivuvat pois paljastaen kaiken sen, mitä emme koskaan nähneet tai tunteneet muuten kuin arvaamattomina vilunväreinä iholla veden pinnalla kelluessamme.

En ole koskaan aiemmin kävellyt jäätyneen meren päällä. Jään päälle kinostuneeseen lumeen on kerääntynyt risteileviä polkuja ja kauempana kulkee ihmisiä kuin se olisi maailman luonnollisin asia kävellä Suomenlahdessa. Ensimmäiset askeleet ovat jännittäviä eikä askeleiden kasvaessa voi olla miettimättä kuinka paksulti jäätä mahtaa olla jalkojeni ja sulan veden välissä. Kiveä vasten noussut ahtojää kertoo sitä olevan paksulti, joten voin lopulta vain nauttia poskia ja selkää lämmittävästä helmikuun auringosta.

Saila kirjoitti Kohtisuora-blogissaan siitä, miten vastaamme nykyään ettei mitään kuulu, vaikka kuitenkin kuuluu. On totta, että vaikka elämä on rajoittunut välille työpaikka – kauppa – koti (ja nykyisin itsellä aikalailla vain koti – kauppa), niin emme silti ole lakanneet elämästä, ajattelemasta, tuntemasta ja viestittelemästä toistemme kanssa. Joka päivä heräämme uuteen aamuun, ajattelemme asioita ja ehkä jopa haaveilemme jostakin uudesta. Tai siitä, että kyllä tämä joskus vielä helpottaa. Tai mietimme sitä, että onneksi emme vuosi sitten vielä tienneet kuinka kauan tässä menee – emme tiedä vieläkään, mutta nyt vuoden jälkeen se on helpompi hyväksyä kuin täysin kylmiltään.

Maailma ei ole pysähtynyt, me emme ole pysähtyneet. Koemme ja teemme edelleen asioita ensimmäistä tai viimeistä kertaa. Jotkut niistä sykähdyttävät ja tuntuvat pidempään kuin toiset. Ehkä kävelemme ensimmäistä kertaa meren jäällä tai kokeilemme uutta reseptiä, parsimme ensimmäisen parimme villasukkia tai löydämme itsestämme jonkin uuden taidon. Tai ehkä vain otamme tämän ajan ja olemme tekemättä tai oppimatta mitään uutta ja yritämme vain selviytyä.

No mutta, mitä sitten oikeastaan kuuluu? Riippuu hyvin paljon kysyjästä, että onko vastaus sitä samaa vanhaa vai kaikki menee päin helvettiä. Lomautusta, netflixiä, ulkoilua ja haparoivaa uskoa valmistumiseen siitäkin huolimatta, että kaikki lähiopetus on peruttu/siirretty eikä opinnäytetöitä ole mahdollista suorittaa (koska esim. tapahtumia ei saa järjestää). Sitä, että kaikki elämässä tuntuu olevan tauolla, hengittämättä, odottaen jotakin tapahtuvaksi. Kuin hetki ennen valtavan myrskyn nousemista maailman ollessa luonnottoman tyyni ja hiljainen, vaikka samaan aikaan veri kohisee suonissa kuin ennenkin ja kaikki menee eteenpäin.

Tammikuussa opiskelin, tein töitä ja mielessäni kuohui. Helmikuussa kävin Helsingissä vaikkei sitä nyt (todellakaan), tai silloinkaan, suositella. Kävin ensimmäistä kertaa vuoteen kahvilassa (kissakahvilassa, pöytä varattiin etukäteen eikä sisään päässyt ilman varausta), seuraavana päivän seisoin ensimmäistä kertaa jäätyneen meren päällä ja siinä välissä makasin hotellihuoneessa tuijottamassa Netflixiä laskiaispullia syöden ja nukkuen. 24 tunnin ajan elin kuplassani jossain muualla ja jos maski ei olisi liimaantunut kosteana ja hileisenä kiinni kasvoihini kadulla kulkiessani kohti hotellia, olisin voinut ajatella kaiken olevan kuin ennenkin. Irtiotto korona-arjesta ei aina tarkoita juhlia ja ihmisjoukkoja, hiihtohissijonoja tai karaokea – joillekin se on vain läppärin kytkemistä televisioon jossain toisaalla, kun seinät kotona kaatuvat lopulta niskaan. Maaliskuu on mennyt vuoroin töissä, vuoroin lomautettuna: vuoroin aktiivisena, vuoroin sohvalla apaattisena.

Olen kaivannut kesää tunnistaessani ulkona märän mullan tuoksun, upottanut orvokin siemeniä multaan ja yrittänyt tehdä joka päivä edes yhden asian. Olen tuntenut, kokenut ja elänyt.

Edelleen, kaikesta huolimatta.

Aikuisten ystäväkirja

Kuinka pitkä olet: Suunnilleen 160 senttimetrin mitallani jään usein joukon lyhyimmäksi, mutta eipä se haittaa.

Silmien väri: Sinivihreäntummanharmahtavat. Vaikka min iirikset on vähän mitä väriä sattuu, niin pidän niistä silti ja oon aika usein myös saanut kuulla ettei silmiini katsoja ole koskaan nähnyt samansävyisiä silmiä.

Koulupolku: Esikoulu, ala-aste, yläaste, lukio, keskeytetyt tietojenkäsittelyn tradenomin opinnot, myynnin ammattitutkinto ja tällä hetkellä käynnissä liiketoiminnan tutkinto markkinointiviestinnän osaamisalalta (visualistin tutkinto).

Keskiarvo: Koulussa vai elämässä? Kouluissa oon aika tasaisesti keikkunut siellä 8 keskiarvossa, elämä ihan kiva seiskapuol.

Viihdyitkö koulussa: Kivointa taisi olla lukiossa, kaikki muu vähän meh. Nykyinen opiskelu olisi varmasti kivaa normaalioloissa, mutta jatkuva etäopiskelu vie motivaatiota ja intoa ihan tosissaan – varmasti aika yleisiä tuntemuksia tällä hetkellä. Lienee myös jo hälyttävää, että introvertti haluaa ihmisten ilmoille.

Lempiväri: Vihreä.

Onko sinulla sisaruksia: Yksi veli on.

Pidätkö sukulaisistasi: Sama kuin kysyisi pitääkö lapsista. Joistain pidän ja joistain en, joidenkin kanssa olen enemmän tekemisissä ja joidenkin kanssa en ollenkaan. En näe pakotteena suhteiden ylläpitämiseen sitä, että on sukua, jos ei halua olla tekemisissä tai pidä ihmisestä muuten.

Lempivuodenaika: Kevät ja kesä, ehdottomasti. Kävin viime viikonloppuna satamassa kävelemässä ja tuoksui ihan keväältä, vaikka vesi oli vielä paksulti jään peitossa. Auringonpaisteen lämmittämässä ilmassa vain oli sitä jotain.

Paras lukemasi kirja: Juha Kauppinen: Monimuotoisuus & Lionel Shiver: Poikani Kevin. Myös Tove Janssonin Kesäkirja ansaitsee erityismaininnan sekä juuri kesken oleva Sally Rooneyn Normaaleja ihmisiä – molemmat ovat täynnä tietynlaista inhimillisyyttä ja keskeneräisyyttä.

Paras näkemäsi elokuva: En oikein edes osaa vastata tähän, kun mun suosikkielokuvat on niin eri genreistä ja eri tyylisiä, etten voi valita sitä p a r a s t a. Siksi sanon vaan, että Jurassic Park, koska sen voin katsoa aina uudelleen ja uudelleen.

Lempiyhtyeesi: Kyllä se on ollut sieltä jostain teinistä asti Muse, joka vaan aina sielua sykähdyttää.

Mikä biisi soi nyt: Porcupine Tree – Feel so Low

Mitä rakastat: Sellaisia loputtoman leppeitä kesäpäiviä, jotka voi viettää yksin tai yhdessä toisen kanssa, ilman kiirettä, toiseen kietoutuen ja erillään puuhaten. Kauniita asioita ja pehmeää valoa. Villien niittykukkien keinumista tuulessa, kevyitä kosketuksia, hyvyyttä, oikeudenmukaisuutta, sateen tuoksua ja heitä, jotka ovat sydämestäni paikkansa voittaneet.

Mitä inhoat: Pakkasta, jogurtissa olevia klönttejä, jatkuvan raastavaa väsymystä, pahansuopia ja jatkuvasti valittavia ihmisiä, koronaa ja ripsiäisiä.

Mitä odotat tällä hetkellä: Että tämä korona-aika joskus olisi ohitse. Että voisi istua junaan (tai mihin tahansa) ilman maskia, matkustaa ilman syyllisyydentuntoa edes Helsinkiin ja aivastaa kaupassa niin, ettei tarvitsisi sen jälkeen hävetä silmiä päästään. Että lumet sulaisivat hiljalleen pois ja kevään ensimmäiset leskenlehdet ponnistaisivat esiin. Että tämä elämä tuntuisi taas joltain muulta kuin sinnittelemiseltä ja selviämiseltä.

Harrastatko liikuntaa: En mitenkään säännöllisesti. Aina silloin tällöin käyn kävelemässä tai innostun juoksemisesta, pyöräilen tai luistelen. Etäkoulupäivinä olen tehnyt aina lyhyiden taukojen aikana kyykkyjä (tavallisia sekä askel-), mutta sen aktiivisemmaksi en ole yltynyt.

Soitatko mitään soitinta: Suutani vain nykyään, ala-asteikäisenä kosketinsoittimia lähinnä vain omaksi huviksi.

Mitä harrastuksia sinulla on: Lukeminen, viherkasvit ja sohvalla makaaminen.

Mikä kamera sinulla on: Olympuksen PEN Mini E-PM2, mutta vähän veikkaan, että kun saan tämän kirjoitettua, niiiiiin kaivan silti kuvat puhelimen uumenista.

Syötkö suklaata: Syön. Ennen olin maitosuklaan puolella, mutta viime vuonna siirryin hiljalleen tumman suklaan pariin. Eli jos ostan itse, niin tummaa, mutta lahjaksi saan useimmiten maito- tai valkosuklaata.

Suklaa vai salmiakki: SALMIAKKI. GIMME ALL YOU GOT.

Lempijäätelö: Sitruunalakritsi.

Suhteesi saunaan: Puulämmitteinen mökkisauna, kyllä kiitos. Sähkölämmitteinen perussauna ei lämmitä (pun intented) vaan saan usein siitä vain päänsäryn.

Paras paikka missä olet käynyt: Haha, varmaan Oulu tai Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha. Lontookin oli toki ihan kiva.

Maa, johon haluaisit matkustaa: Matkustaminen ei ole oikein sellainen kaipuun kohde itselleni, joten en oikeastaan tiedä. Olen käynyt jonkin verran ulkomailla, mutten tunne mitään maata kohtaan erityistä halua.

Kadutko jotain: Jokainen katumuksen tunteita aiheuttanut asia tai ihminen on muokannut minusta sen mikä olen nyt, joten ehkä ne tunteet tulisi vain ottaa hetkinä, jotka kasvattivat.

Haluaisitko muuttaa jotain itsessäsi: Haluaisin osata paremmin ottaa vastaan lempeyttä ja apua, näyttää etten ole aina niin vahva tai kova kuin miltä vaikutan.

Lempijuhlasi: Joulu tunnelmansa takia.

Välitätkö muiden mielipiteistä: Tottakai ja en! Välitän muiden mielipiteistä ja pidän niitä arvossa, mutta en välitä muiden mielipiteistä siitä miten minun tulisi elää omaa elämääni.

Mistä ostat vaatteesi: Kirppikseltä ja satunnaisesti myös uutena.

Tuomitsetko ennen kuin tunnet: Yritän olla tekemättä niin, mutta joskus kyllä!

Mistä haaveilet: Tätä kysyttiin miulta pari päivää sitten viimeksi ja taisin sanoa jotakin kodista vesistön rannalla ja omalla pihalla, kissasta ja siitä, että olisi onnellinen.

Mitä teet tänään: Tänään on vapaapäivä ja ajattelin viettää sen pääasiassa lukien ja rauhoittuen aloilleni.

Kiitos tästä haasteesta Suttastiina!