Kesäkuun luetut

DELIA OWENS: SUON VILLI LAULU (2018 / WSOY 2020)
★★★/★★★★★
Yksin suolla lapsuudesta asti asunut tyttö, rakkaus ja pikkukaupunkia ravisteleva murha. Miten kutkuttava juoni ja kuinka ylistäviä arvioita kirjan kantta myöten! Tämän kirjan oletuksena jo lähtökohtaisesti oli se, että tulet lukemaan jotakin ällistyttävää, upeaa ja ennen kokematonta. No jaa.

Kirja oli hyvin kirjoitettu, juoni vetävä ja luontoa kuvattu kovin kauniisti, ei siinä mitään. Samaan aikaan kirja oli myös toisteinen, lattea sekä paikoitellen jopa tylsä ja ennalta-arvattava. Tarina ei missään vaiheessa imaissut mukaansa ja välillä toivoi sen jo päättyvän. Ei todellakaan puolen vuoden kirjastojonon arvoinen teos, mutta ihan kiva seiskapuol silti.

KOKO HUBARA: BECHI (OTAVA 2021)
★★★★/★★★★★
Kun kirjasto lähestyi viestillä, että lainani erääntyy ihan just tunsin lievää pakokauhua, sillä olin vasta aloittelemassa Koko Hubaran Bechiä (sen siitä saa, kun kolme mielenkiintoa herättänyttä kirjaa lävähtää yhtä aikaa lainattavaksi varausjonon painaessa niskassa) ja pelkäsin, etten ehdi sitä lukea. Luuloni oli lopulta väärä, sillä teoksen luki lopulta yhden päivän aikana ja silti ehti katsoa myös parin pelin verran futista – Bechi vain imaisi mukaansa! Ideaalissa maailmassa olisin ehtinyt pitää tätä lukemisen jälkeen käsissäni kauemmin kuin päivän, että olisin ehtinyt paneutua pariin kohtaan vielä uudelleen, sillä kirjasta jäi varmasti vielä jotain huomaamatta, ymmärtämättä!

Shoshanan ja Bechin, äidin ja tyttären, toisiinsa kietoutuvat tarinat olivat todella taidokkaasti kudottu yhteen – kuin kasassa olisi lopulta ollut vain yksi elämä, joka oli vain keriytynyt auki toistuvaksi taas uuden sukupolven elettäväksi. Bechin ja Shoshanan samanlaisuuteen pinoutuva erilaisuus, kaikki se keskinäinen kipu ja taistelu, kaipuu jostakin ja johonkin, jota ei oikein kumpikaan osaa toisesta sormella osoittaa. Sukupolvien kuilut ja niiden silti vääjäämätön mataluus, samojen muistojen erilaisuus ja perimän paino – toiseus tässä maassa, kirjailijaäidin perinnössä, toistuvissa traumoissa. Ihailin lukiessani sitä tapaa, jolla Hubara hivutti Shoshanan ja Bechin samankaltaisuutta sivujen sisään samalla, kun hahmot pyrkivät olemaan ja esittämään itsensä, toisensa, niin erilaisina. Erittäin vahva esikoisteos, suosittelen!

JANI TOIVOLA: RAKKAUDESTA (KOSMOS 2021)
★★★★/★★★★★
Myös Jani Toivolan Rakkaudesta koki saman pikaluvun kohtalon, kun päädyin lukemaan puolet kirjasta torstai-iltana, kun vääjäämätön palautus häämötti perjantaiaamusta. Rakkaudesta on esimmäinen teos, jonka luin Toivolan kirjoista ja sen perusteella haluan tarttua todellakin myös aiempiin.

Aion myös kirjoittaa tästä erillisen tekstin, koska kirja ja sen herättämät tunteet sen todellakin ansaitsee. Linkkaan tekstin tähän sitten myöhemmin, pahoittelut teaserista, haha!

AINO KALLAS: REIGIN PAPPI (1926 / OTAVA 1995)
★★★/★★★★★
&
AINO KALLAS: BARBARA VON TISENHUSEN (1923 / OTAVA 1995)
★★★/★★★★★
Niputan nyt säälimättä ja tylysti Reigin papin ja Barbara von Tisenhusenin yhteen nippuun, kun nyt sattuivat samojen kansienkin välissä olemaan. Sudenmorsiamen luin viimeksi viime vuonna, joten siihen nyt tällä kertaa puutu sen suuremmin. Teemahan näissä kolmessa on tosiaan sama: intohimoinen, kuolemaan johtava rakkaus.

Reigin papissa Paavali Lempelius “karkotetaan” vaimonsa Catharinan kanssa piskuiseen ja pakanaiseen Reigiin. Saman katon alle saapuu myöhemmin myös Jonas Kempe papinapulaiseksi, mutta päätyykiin lähinnä viekoittelemaan daemonin lailla Catharinaa (tai no, kumpikin siinä taisi vähän silmää vinkkailla). Vähän jo edellisessä kappaleessa spoilasin kuinka tässä (ja kahdessa muussakin tarinassa) lopulta käy, sillä ennen ei otettu uskon ja avioliiton asioita kovin kevyesti. Barbara von Tisenhusenissa taas on perheen kunnia koetuksella, kun aatelissyntyinen nuori nainen rakastuu palavasti alempisäätyiseen kirjanpitäjään. Ei otettu perheen kunniaakaan ennen kevyin ottein, sillä henkihän se lähtee tässäkin tarinassa. Ja siis ennen kuin kaikki te huudatte spoiler alert!!!, niin nää kaikki käy kyllä esiin jo ihan kirjan takakannesta.

Tekstilaji näissä kahdessa on kovin raamatullistempoinen, mutta silti kaunis. Hieman vanhahtavaa ja kovin uskonnollistakin, mutta eipä näitä nyt ihan eilen olekaan kirjoitettu. Ei modernin lukemiston ystäville, jos näin voisi sanoa.

SILJA VUORIKURU: AINO KALLAS. MAAILMAN SYDÄMESSÄ (SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA 2017)
★★★★/★★★★★
Oli todella mielenkiintoista lukea Kallaksen tuotantoa samaan aikaan, kun luki hänen elämäkertaansa (ei se varmaan kovin monen muun mielestä olisi ollut mielenkiintoista, mutta minua Aino Kallas nyt vaan tuppaa kiinnostamaan), jossa näidenkin tekstien syntymistä puitiin.

En ole kovinkaan montaa (jos yhtään?) elämäkertaa elämäni aikana lukenut, joten siihen nähden en voi verrata oliko tämä laitos hyvin tehty lajinsa edustajana, mutta ihan yleisesti ottaen pidin kovasti! Luin viime kesänä Aino Kallaksen päiväkirjat, joten olin jo jonkinlaisella taakilla asioista, mutta Silja Vuorikurun kirjoittaman elämäkerran luettuani tiedän nyt vielä enemmän. Teos oli erittäin kattava, selkeälukuinen ja hemmetin kiinnostava. Sain myös kulutettua mukavasti aikaa Google Mapsissa tutkiessani Ainon vanhoja kotikulmia ja -osoitteita Helsingissä. Sanon tästä aika lailla samalla lailla kuin Kallaksen päiväkirjoistakin viime vuonnaJos Aino Kallas ihmisenä kiinnostaa, niin suosittelen kyllä lukemaan. Muuten on varmaan aika joutavan päiväistä lukemistoa, haha.

Voin myös paljastaa, että kaksi kesäkuussa luetuista kirjoista päätyi myös omaan kirjahyllyyni!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s