Vuosi ostamatta vaatteita, osa 2

Tarkoitukseni oli kirjoittaa joka kolmas kuukausi tunnelmia tämän “haasteen” tiimoilta, mutta johan sitä kolkutellaan heinäkuun loppua kesäkuun sijaan. Tylsä totuus tässä on vain se, että ei oikeastaan ole mitään kerrottavaa. En ole ostanut vielä yhtäkään uutta vaatetta tänä vuonna, joten ei ole mitään paljastuksia herkillä hetkillä tapahtuneista ostotilanteista tai mitään muitakaan raflaavia tarinoita.

Vaatteiden ostamattomuudesta on kai tullut jo huomaamatta tapa, sillä en enää edes huvikseni jaksa kurkkia nettikirppisten valikoimaa tai vaateosastoille eksyessäni hypistellä tuotteita. Tuntuu vain jotenkin hassulta, että ostaisin jonkin itselleni uuden vaatteen, koska minullahan on niitä jo kotona vaatehuone täynnä – joista en suurinta osaa ole vielä kertaakaan edes tänä vuonna käyttänyt!

Olen monesti tänä kesänä huomannut, että puen uudestaan ja taas uudestaan yhden ja saman asun päälleni. Tähän mennessä lienee jonkinlainen ennätys, että pukeuduin kahden viikon ajan joka päivä ulos lähtiessäni samoihin mustiin culotteshousuihin ja noin 10 vuotta sitten Seppälästä ostettuun toppiin (joka on yksi suosikeistani edelleen. myös äidilläni sattuu olemaan sama toppi ja näin sen viimeksi hänenkin päällään tällä viikolla – emme kuitenkaan vielä kertaakaan ole sattuneet pukeutumaan siihen samaan aikaan :D). En tee samaan asuun pukeutumista minkään niin sanotun statementin vuoksi ja pidän kyllä eri asuista edelleen, mutta suosikit ovat suosikkeja ja valikoituvat päälle helpommin kuin muut vaatteet eikä tällä tavoin sellaisia puoliksikäytettyjä paitoja pääse kertymään epämääräiksi kasoiksi. Toki olisi mukavaa, jos omilla pukeutumisvalinnoillaan myös samalla normalisoisi sitä, että samaa asua on sopivaa käyttää useampana päivänä putkeen.

Sekin lienee yksi syy siihen miksi vaatekaappimme usein pursuavat tuotteita ja ostamme sinne lisää, kun usein toistemme puseroita tai mekkoja kehuessamme lisäämme loppuun kysymyksen onko se uusi?, kun ennemmin voisimme sanoa aiemminkin nähdyn vaatteen aina vaan näyttävän hyvältä toisen päällä.

En kuitenkaan sano, että tämä nyt kulunut seitsemän kuukautta olisi ollut kaikin tavoin helppoa tai en enää lainkaan kaipaisi uusia vaatteita. Ehkä jopa päinvastoin. Nyt, kun koen edelleen melko mittavan vaatevaraston olevan se, jota minun tulee käyttää, se tuntuu myös jotenkin ahtaalta. Vaihdoin viime vuonna työpaikkaa, joten minun ei enää odotettu pukeutuvan tietynlaisesti joka päivä. Suuri osa vaatteistani liittyvät edelliseen työpaikkaani eivätkä kuvasta sitä minun vapaa-ajan tyyliäni, johon haluaisin pukeutua omassa nykyisessä arjessani – joka muuten tässä syksyllä taas muuttuu melko radikaalistikin, mutta siitä lisää jollain toisella kerralla. Se on ollut vaikeaa ja siksi olenkin pesiytynyt vanhoihin suosikkivaatteisiini, sillä ne sentään tuntuvat omilta ja tunnen näyttäväni itseltäni.

Asia kokonaisuudessaan on kuitenkin haastava, enkä suoraan sanottuna tiedä, että mitä asian suhteen tekisin. En haluaisi myydä laadukkaita ja hyvistä materiaaleista valmistettuja vaatteitani pilkkahintaan Torissa tai muilla kirppiksillä, mutta samaan aikaan tuntuu, että ne tosiaan vain ovat kulua levätessään vaatehuoneessani (tätä kuluasiaa avasin edellisessä aiheeseen liittyvässä postauksessani, löydät siihen linkin tekstin loppuosasta). En myöskään sitten haluaisi korvata näitä myytyjä tuotteita uusilla enemmän oman näköisillä tekstiileillä, sillä se ei olisi kovin kestävä tai vastuullinenkaan ratkaisu. Vastuullisin vaate on kuitenkin se jonka jo omistaa ja siitä on pidettävä huolta. Ehkä asia selkeytyy minulle, jos ei tämän, niin seuraavan vuoden aikana.

Kuvituksena tänä vuonna useimmiten päälläni olleet vaatteet. Jos olemme tavanneet työaikani ulkopuolella, niin 95% varmuudella minulla on ollut jokin näistä asuista.

Vuoden 2022 aikana ostamani vaatteet: 0kpl
Haaste päivittyy kuukausittain instagramissani.

Lue myös:
Vuosi ostamatta vaatteita, osa 1
Vuosi ostamatta vaatteita?