3+1 ekotekoa arjessani

Jo huhtikuussa Ihme Ituhippi haastoi instagramissaan miettimään kolmea oman elämän ekotekoa. Ajattelin, että aiheesta voisi syntyä ihan blogipostauksen verran tekstiä, joten siirsin vastaamisen tänne ja näköjään haudoin ajatuksiani asian suhteen muutaman kuukauden verran. Onneksi aihe on ajankohtainen edelleen ja jatkossakin.

1. Mikä on ollut vaikutukseltaan kaikkein merkittävin valinta, jonka sä olet tehnyt? ⁠
Ehdottomasti kasvisruoka! En siis ole vegaani tai edes kasvissyöjä (syön kananmunia, kalaa ja juustoja sekä rakastan sour cream -sipsejä), mutta suurimman osan ajasta pyrin syömään vegaanista ruokaa. Ajattelin joskus sen olevan ihan todella vaikeaa, kituliasta ja ihan vaan ärsyttävää kikkailua, mutta kun ymmärsin etten oikeastaan joudu luopumaan mistään muusta kuin eläimiin kohdistuvasta riistosta, niin kaikesta tuli ihan tosi paljon helpompaa. Voin edelleen syödä lempiruokiani vain vaihtamalla muutaman ainesosan. Kasvispullat ja -makkarat ovat aivan yhtä hyviä kuin lihalliset versiot – niiden oikeasti hyvien löytämiseksi vain saattaa joutua käyttämään vaivaa ja maistamaan montaa, omaan suuhun sopimatonta versiota ensin – eikä niiden syömisen jälkeen ole raskas olo fyysisesti tai henkisesti. Nykyajan vegaani tai kasvissyöjä ei todellakaan ole mikään pelkkää salaattia ja porkkanaa puputtava hippi, vaikka sellainen kuvasto lienee joissain piireissä vielä voimissaan, vaan lähes kaiken voi saada nykyään vegaanisena tai vähintäänkin kasvisversiona – jopa ne kananmunatkin, vaikken olekaan vielä uskaltautunut kokeilemaan.

2. Mikä on ollut sulle kaikkein helpoin muutos arjen tavoissa?
Noh, tähänkin vastaus olisi ollut tuo ruoan muuttaminen kasvispainotteiseksi, mutta ettei mene liian toisteiseksi, niin sanotaan vaikka kierrätys, vaikkei sitä ehkä muutokseksi lasketakaan. Mun lapsuudenkodissani kierrätettiin ahkerasti, joten sain hyvät valmiudet jatkaa kierrättämistä myös asuessani omillani. Meidän taloyhtiö teki tästä myös astetta helpompaa, kun talon roskakatoksessa voi nykyään kierrättää myös muovit (eikä niitä tarvitse enää kuljetella pitkin kyliä, jota tekemään voin myöntää olleeni todella laiska, joten ehkä tää lasketaan sittenkin muutokseksi, hah!) lasin, pahvin, biojätteen ja metallin lisäksi. Asun myös aika lailla rivakan kiven nakkauksen päässä jäteasemasta, joten miulle on tosi helppoa ja nopeaa päästä eroon myös vaikeammin kierrätettävistä jätteistä. Tossa paikallisella asemalla alkoi tänä kesänä vihdoinkin myös poistotekstiilien keräys, jonne voi viedä kaikki käyttökelvottomat, mutta puhtaat lakanat, pyyhkeet, vaatteet ja muut tekstiilit. Tietenkään en voi kuluttajana lopulta tietää mihin kierrätykseen viemäni jätteet lopulta päätyvät (tää MOT:n paljastama keissi muovinkierrätyksestä oli aika kylmäävä), mutta pitää vaan uskoa, että ei ne kaikki ainakaan päädy poltettavaksi.

3. Mikä on ollut sulle kaikkein vaikein ekoteko?
Vaivan näkeminen ja se on sitä edelleen! Just joku muovin kärrääminen keräyspisteelle, joka ei osu sun reitille muuten koskaan tai bussin/junareitin etsiminen, kun helpompi on vaan hurauttaa autolla. Jos toi jäteasema ei tosiaan olisi tossa ihan vieressä, niin mm. rikkonainen, ikivanha kahvinkeitin ja palaneet loisteputket törröttäis ihan varmasti vieläkin tuolla komerossa odottamassa ihmettä, joka ei vaan koskaan tapahtuis. Nykyään jaksan jo hieman paremmin nähdä asioiden eteen vaivaa esimerkiksi etsimällä tiettyjä asioita käytettynä uutena ostamisen sijaan ja suunnittella asioita etukäteen hieman paremmin, mutta ei minusta pyhimystä saa tässä(kään) asiassa. Oon myös aloittanut korjaamaan asioita ahkerammin enkä vaan laiskana odota, että asiat korjaantuis itsekseen tai ostaisin uutta tilalle. Viimeksi liimasin lenkkarista irronneen pohjan takaisin ja hyvin kestää edelleen, uutta ei siis tarvittu ja pikaliimatuubi maksoi alle neljä euroa.

+ oma lisäykseni kysymyspatteristoon:

Missä voisin vielä parantaa?
Just tota omaa viitseliäisyyttä ja sen pienen lisävaivan näkemistä, ettei mun laiskuuden vuoksi menisi turhaan rajallisia luonnonvaroja hukkaan. Oon tänä vuonna koittanut keskittyä myös siihen, etten esimerkiksi lutraisi vettä menemään ihan niin holtittomasti ja opetellut pakastamaan kaiken, minkä tiedän etten ehdi ennen pilaantumista syödä. Näistä “aarteista” onkin välillä ollut hupaisaa koittaa vähäisillä kokin taidoillaan kehitellä jokin edes hiukan hyvältä maistuva hävikkiruoka. Myönnän myös, että min kodin puhdistusaineet voisi pikkuhiljaa tuoda 2020-luvulle ja etsiä purkkien tyhjennyttyä niille jonkin ekologisemman vaihtoehdon. En vaan vielä tiedä, että lähtisinkö koittamaan näitä somia Pirkan tuotteita vai Saaren Taika Siivoussaippuaa kanssa. Luultavasti laiskuuksissani päädyn Pirkkaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä!

Mitkä on sun elämän kolme ekotekoa?

Zero Waste syyskuu

Vielä ehtii mukaan viettämään Zero Waste syyskuuta eli kokeilemaan ja oppimaan uusia ekologisia tapoja vähentää omaa hiilijalanjälkeään pienin askelin sekä huomaamaan arjessaan asioita joissa on vielä skarpattavaa sekä myös niitä, joissa on jo ihan tosi kartalla (ja joista voi sitten taputtaa itseään olalle).

Syyskuun teemaviikkoihin kuuluvat

1.KIELTÄYTYMINEN
Tämä ei tarkoita kieltäytymistä kaikista elämän iloista vaan kaikesta sellaisesta turhasta krääsäpaskasta, jota meille tarjotaan useimmiten ilmaiseksi ja jonka tulemme vain muutaman hetken päästä heittämään roskiin täytenä jätteenä. Kieltäydy siis vastaanottamassa ylimääräisiä servettejä, pillejä, erityisesti vaalien aikaan jaettavia flyereita, pinssejä, rintanappeja tai kyniä sekä kaikkea sellaista millä et oikeasti tee mitään.

2. KARSINTA
Ei, tämä ei tarkoita, että karsi elämästäsi ja kodistasi kaikki KonMarittaen ja elä vain kaiku nurkissa naristen vaan sitä, että mieti ostamiasi tuotteita ja karsi pois kaikki ne, jotka eivät ole tarpeellisia. Tarvitko oikeasti uuden t-paidan tai sen bloggarien mainostaman uuden kasvovoiteen, jonka tehosta omalle iholle et voi olla varma? Karsi ostojen määrää ja pidennä jo omistamiesi asioiden käyttöikää – oli kyseessä sitten vaatteen huolto (et ehkä tarvitse uutta neuletta, jos vain poistat vanhasta nypyt) tai tiskiaineen määrä (jospa pienempi tippa riittäisi).

3. UUDELLEENKÄYTTÖ
Sen lisäksi, että tuotteita tulisi käyttää hankinnan jälkeen useamman kuin kerran, niin uudelleen käytöllä on myös toinenkin tarkoitus – sen sijaan, että heität jotain suoraan roskiin, kun se on tullut varsinaisen käyttötarkoituksensa päähän mieti, että mitä muuta sillä voisi vielä tehdä. Kulahtaneista t-paidoista saa oivia siivousrättejä ennen jätteeksi muuttumista (eikä niitä rättejä tarvi erikseen ostaa!), polvista ratkenneet housut muuntuvat helposti shortseiksi ja vanhat hammas- ja tiskiharjat kannattaa hyödyntää virallisen tehtävänsä jälkeen vielä muussa siivouksessa. Tässä miettimisessä vain oma mielikuvitus on rajana!

4. KIERRÄTYS JA KOMPOSTOINTI
Kierrättäminen onkin varmasti sellainen asia, jota jokaisessa kodissa jo ainakin jollain tasolla nykään harrastetaan, sillä se tehdään kerrostaloasujille kovin helpoksi. Roskakatoksista kun nykyään löytyy yhä useammin omat keräysastiansa lasille, metallille, biojätteelle, muoville, kartongille ja paperille energiajätettä unohtamatta. Vaatteiden helpoin kierrättämistapa on uudelleen myynti, mutta niitä voi (ja pitää!) myös kierrättää, jos ne vain ovat siihen soveltuvassa kunnossa. Nykyään Suomessakin on jo monia toimijoita, jotka tekstiiliä keräävät uudelleenkäyttöä varten, joten niitä on aivan turhaa tunkea jätteenä poltettavaksi. Kompostointi lienee enemmän tuttua omakotitaloasujille, kun kerrostalossa biojäte kerätään vain erikseen, mutta kumpaakin kannattaa harrastaa. Plantagenin sivuilla tosin törmäsin Bokashi-menetelmään, jonka avulla myös kerrostaloasuja pääsisi kompostoimaan. Kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta silti samalla ehkä hieman liian villiltä omaan keittiöön.

Vaikka tämä tosiaan on Zero Waste syyskuu ja kuuta on mennyt jo ensimmäinen kieltäytymisen viikko, niin väliäkö sen? Näitä voi treenata ja miettiä milloin vaan kuukaudesta tai viikonpäivästä riippumatta. Kampanjan nimeä ei myöskään kannata säikähtää, sillä kukaan meistä ei oikeasti pysty elämään täysin jätteetöntä elämää, vaikka kuinka yrittäisi (ehkä joku luolassa elävä ja täysin erakoitunut askeetikko pystyisi?). Siitä ei siis kannata ottaa liian isoa tavoitetta itselleen ja luovuttaa ennen kuin on edes aloittanut, koska tässä ei vaan valitettavasti pääse suorittamaan 100% onnistumisella – jopa kaikkein edistyneimmät nollahukkaajat saavat aikaan purkillisen jätettä (joka sekin on itselle jo aivan täysin utopistinen saavutus).

Missä teemaviikkojen aiheissa sulla olisi vielä skarpattavaa tai missä oot jo ihan huippuhyvä?

Uuden pikamuotimyymälän herättämiä ajatuksia

Olen päässyt viime viikkoina seuraamaan, kun tänne meidän nurkille on rakennettu isolla tohinalla ennennäkemätöntä (siis onhan tätä liikettä maailman sivu muualla, muttei täällä meillä!) pikamuotimyymälää. Tällä viikolla se nyt sitten aukesi ja se oli päivä, joka ahdisti hieman jo valmiiksi. Tuoreessa muistissa kun on vielä Triplan avajaiset ja pikamuodin myyntiennätykset sekä valtaisat jonot Mujin uuteen myymälään (joka muuten on käyttänyt lapsityövoimaa). Onneksi täällä, lähes maaseudulla, jonot eivät yllä niin pitkiksi muulloin kuin Tokmannin jakaessa ilmaisia ämpäreitä.

Jonkinlainen jono täälläkin kuitenkin saatiin aikaiseksi, joten pikamuoti selkeästi kiinnostaa. Pitkin päivää ihmiset kulkivat myymälän muovikassit viuhuen kassan kilistessä ahkerasti, enkä halua ajatella minkälainen hulabaloo paikalla on lauantaina. Haluaisin sulkea todellisuudelta silmäni ja ajatella, että ostoksilla kävivät vain vähävaraiset perheet ostamassa tarpeeseensa, mutta jatkuvasti lipeän sille todellisuuden puolelle, jossa ihmiset ostavat vain siksi, että on halpaa. Ei ole oikeaa tarvetta tai edes käyttöä juuri nyt eikä silläkään oikeastaan ole mitään väliä, että tuote on pilalla muutaman pesukerran jälkeen. Aina voi ostaa uuden, koska on niin saatanan halpaa.

Myönnän, että olisin itsekin luultavasti vielä viisikin vuotta sitten ollut samaa muovipussia heiluttelevaa jengiä, joka iloitsee halvoista vaatteista, mutta onneksi en ole enää. Silloinkin olin ostavinani oikeaan tarpeeseen, mutta se tarve ei ollut käyttö, vaan sisäisen tyhjyyden täydentäminen jollakin uudella. Lopulta ymmärsin, että en todellakaan tarvitse enää yhtäkään halpaa rättiä (tai kallistakaan sen puoleen, mutta joskus halu voittaa järjen) ja sitten tajusin, miten hirveä taakka sellainen käytös- ja ostostapa on ollut ympäristölle.

fastfashion

Vaikka tuo meidän kylän uusi liike taikoikin paikkakunnalle muutamia työpaikkoja lisää, niin oliko se silti mitenkään päin tarpeellinen? Tarvittiinko taas yksi väylä suoltaa ulos liian halpoja ja huonolaatuisia tuotteita joita kutsuu pian kaatopaikka? Ketä tämä tällainen oikeasti palvelee? Vastaan: Ei ollut, ei tarvittu, ei ketään. Silti se vain tuli, on ja kauppa käy. Teinit kantavat rahojaan sinne, jota vastaan perjantaisin pitävät ilmastolakkoa kouluista. Äidit ostavat sen kymmenennen puseron lapsolle, kun on niin halpaa ja se sen tahtoo, mutta samalla tuhoavat lapsensa tulevaisuutta. On varmasti vaikeaa kasvattaa lapsi kestävän kehityksen ajattelumalliin, kun muu maailma lyö rumpua trendien ja kuluttamisen puolesta.

Jonkinlainen ajatusmallien muutos, itsetutkiskelun paikka ja ihan vaan järjen ottaminen käteen ovat kuitenkin oikeasti paikallaan tässä ja nyt. Siis ihan just NYT, eikä se vaadi paljoa. Vain sen, että oikeasti ajattelet ennen kuin menet ostoksille, klikkaat nettikauppaan tai viimeistään siinä vaiheessa, kun hypistelet t-paitaa myymälässä. Tarvitsetko sitä vai onko sinulla sellaisia jo kotona? Koska olet viimeksi tutkinut vaatekaappiesi sisällön? Käytätkö sitä vielä ensi vuonnakin, onko se ehjä vielä ensi kuussa? Hypistele, sovita, tutki – tuntuuko kangas laadukkaalta, miten se asettuu päällesi ja mitä materiaalia se on. Onko se sinulle oikeasti tarpeellinen vai kaipaatko vain jotain uutta? Onko 12,99e maksavat kengät tehty kestämään kävelyä? Tarvitseeko lapsesi oikeasti uuden puseron vai ei, ovatko vanhat jääneet pieniksi vai kaipaatteko vain sen ostohetken tuomaa, hetkellistä ilonhyrskäystä (saman saa hyvällä leivoksella). Mitäs jos ostaisitkin käytettyä?

Parhaimmillaan pikamuoti antaa ihmiselle edullisesti väylän ilmaista itseään pukeutumisellaan ja työllistää naisia pois kaduilta, mutta pahimmillaan se tuhoaa ympäristömme tekemällä siitä elinkelvotonta sekä riistää työntekijöiltään oikeuksia. Kumpi on lopulta tärkeämpää, uusi pusero kerran viikossa vai elinkelpoinen planeetta?

Vastuullisesta vaatekaapista (ja vähän muustakin)

Monissa blogeissa on viime aikoina ollut aiheena vastuullinen vaatekaappi ja hyvä niin. Vaateteollisuus on yksi saastuttavimmista teollisuuden aloista maailmassa ja sitä olisi hyvä lähteä ‘hieman’ kitkemään ihan vaan jo senkin vuoksi, että elämä tämän avaruudessa hiljaa kiertävän pallon päällä voisi jatkua. Vaatteiden tuotannon voisi helposti puolittaa (tai vähentää jopa enemmänkin), eikä silti kukaan jäisi ilman vaatetta päällensä, mutta sen sijaan tuotteita menisi vähemmän suoraan poltettavaksi eikä tuotantoon menisi yhtä paljon resursseja. Mutta nyt eksyin asiasta.

Siinä missä blogeissa puhutaan vastuullisesta vaatekaapista, niin jokainen näkemäni kyseisen aiheen postaus on saanut minut kuitenkin näkemään punaista. Kaikissa niissä puhutaan lopulta siitä, että miten rakennetaan se vastuullinen vaatekaappi. Mitä sinun tulisi ostaa, että vaatekaappisi olisi vastuullinen ja ekologinen. Mitä materiaaleja sinun tulisi suosia ja hankkia kaappiisi. Kerrotaan mitkä vaatemerkit ovat ekologisia läpinäkyvine prosesseineen ja joiden vaatteissa sitten sattumalta kuvissa esiinnytään, mainostaen hankkimaan tuotteita kyseiseltä valmistajalta. Kannustetaan kiertelemään kirpputoreja ja laittamaan omia vaatteita kiertoon muiden ostettavaksi.

Jokainen vinkki ja neuvo kannustaa jonkinlaiseen kuluttamiseen.

Kirpputoritkaan eivät lopulta ole niin ekologisia kuin on ajateltu. Toki, jos jotakin pitää ostaa niin suosittelen silti ostamaan jo jotain valmiiksi käytettyä, kuin uuden hankkimista, mutta tässäkin on ongelmansa. Vielä nykyäänkin moni miettii, varsinkin uutta vaatetta ostaessa, että jos en tästä sitten pidäkään, niin myyn sen sitten vain kirpputorilla pois. Niin sitten myös käy, kun tuote päätyy kirppispöytään ja joku sen sieltä nappaa omaksi aarteekseen. Siinä missä ekologinen-Eija kiittelee itseään onnistuneesta ja ekologisesta kirppislöydöstä, hän myös samalla lähettää signaalin ostaja-Outille, että osta vaan lisää tuotteita, saat ne kyllä myytyä myöhemmin kirppiksellä. Vintagelöytöjen lisäksi kirpputorit pullistelevat nykyään pikamuotia, joissa monissa on vielä hintalaputkin kiinni ja se on oikeasti todella surullista. Se on myös aikamme kuva. Ostamme, muttemme todellakaan tarpeeseen.

IMG_20180623_160544_369

Totuus on kuitenkin se, että jo sinulla oleva vaatekaappi on se kaikkein ekologisin, kun pidät siitä huolta ja huollat jo omistamiasi tuotteita oikein. Jokainen vaatekappale (tai esine ylipäätään) jonka ostat on merkki valmistajalle kysynnästä, johon he sitten tarjonnallaan vastaavat. Niin kauan kun on kulutusta, on valmistusta. Ja koska me olemme tottuneet kuluttamaan, niin siitä on todella vaikeaa luopua – tiedän sen. Mielemme kaipaavat aina jotakin uutta ja koitamme selittää tekevämme ekologisia valintoja ostamalla tuotteita, jotka jokin Lapualainen mummo on enkelten pieremästä langasta omin käsin kutonut ja joiden valmistamiseen on kulunut puhtaan veden sijaan vain valmistajansa kyyneleitä. Tai muuta vastaavaa.

Olemme eläneet liian yltäkylläisesti, liian tottuneena kuluttamaan ja siksi emme osaa elää ilman kuluttamista, vaikka kuinka käärisimme sen ekologisen valinnan kääreeseen. Se, ettemme osaa lopettaa kuluttamista meille oikeasti turhaan (mikä on toiselle turha ja tarpeeton ostos voi toiselle olla se kaikkein tärkein ostos, joten en tässä erottele sen enempää mikä on turhaa ja mikä ei) tavaraan ajaa meidät, ja planeettamme, perikatoon, ehkä jopa sukupuuttoon. En tiedä olenko siitä edes lopulta pahoillani, sillä meistä jokainen on siihen ihan yhtä syyllinen – minäkin, edelleen. Olen kuluttaja siinä missä kaikki muutkin, enkä osaa aina taistella turhia halujani vastaan. Joskus mietin, että ehkä Thanoksella olikin ihan hyvä pointti, vaikka toteutus ei ollutkaan se kaikkein paras mahdollinen.

Olemme kollektiivisesti totuttaneet itsemme halvalla hinnalla tuotettuun materiaan (enkä nyt puhu vain vaatteista) emmekä tahdo maksaa mistään liikaa, mutta siinä samalla joudumme pian maksamaan siitä kaikesta elämällämme, koko planeetan elämällä. Kohtaan mm. joka päivä omassa työssäni ihmisiä, joiden mielestä jokin maksaa liikaa. Hinta voi vaikuttaa korkealta, jos sitä verrataan halpaketjujen hintoihin, mutta tuotteen materiaali on hyvä, tuote on laadukas, se tulee kestämään vuosia käytössä, sen valmistajille on maksettu kunnollista palkkaa eikä heitä ole riistetty, siinä on oikeat kaavat, jotka joku on oikeasti piirtänyt ja hei, minullekin maksetaan palkkaa. Jos tuote maksaisi 119,90e sijaan vain 19,90e, niin voin taata jonkin näistä puuttuvan, eikä se ole myyjän palkka (joka on oikeasti aika kehno keskituloisen palkkaan nähden, mutta se ei kuulu tähän). Me emme hyväksyisi riistoa omassa naapurissamme, mutta miksi hyväksymme sen halpojen hintojen vuoksi jossakin kauempana?

Taisin taas eksyä aiheesta.

Jokainen vaatekappale tai tuote jonka ostat, on sen jälkeen sinun vastuullasi. Miten huollat sitä, että se kestäisi mahdollisimman pitkään ja miten korjaat sen, että käyttöikä vielä jatkuisi. Mitä kalliimpi tuote, sitä paremmin siitä pitää huolta, vai mitä? Jos ostat jotakin viidellä eurolla, et ehkä jaksa tehdä asialle mitään sen rikkouduttua, vaan ostat uuden ja taas uuden ja taas uuden jne., niin kauan kunnes olet käyttänyt enemmän rahaa kuin olisit käyttänyt ostamalla kerralla kunnollisen hieman kalliimmalla. Mikset siis pitäisi tavaroistasi huolta, niistä edullisimmastakin, jolloin uuden hankkimiseen ei olisi jatkuvasti tarvetta, jolloin uutta ei myöskään tarvitsisi jatkuvasti valmistaa?

IMG_20180628_120010_297

Mikä siis olikaan se ekologinen vaatekappi? Se jonka jo omistat, aivan oikein. Pidä siitä huolta. Opettele edes vaatehuollon perusteet, korjaa reiät ja poista neuleista nypyt. Tutki pesulappuja, että osaat pestä vaatteesi oikein. Arvosta vaatteitasi ja niiden valmistajaa. Tuuleta aina kuin voit, usein sekin riittää ja se säästää vaatteen kangasta. Kun vaate lopulta tulee tiensä päähän, niin kierrätä se oikein tai tee siitä vaikka lattianpesurätti.

Kun kuitenkin jossain vaiheessa suuntaat vaateostoksille (joskus on käytävä!) niin muista, ettei kotimaisuuskaan ole aina se paras vaihtoehto, eettisyyttä on monenlaista, löydä itseäsi pisimpään palveleva vaihtoehto ja koita vältellä pikamuotia. Ole valmis maksamaan tuotteesta hieman enemmän, silloin pidät siitä myös parempaa huolta. Muista, että COS, Monki, Weekday, & Other Stories ja Cheap Monday kuuluvat kaikki samalle yhtiölle kuin H&M ja tukemalla näitä tuet oikeastaan vain Stefan Perssonia – Ruotsin rikkainta miestä (kannattaa muuten lukea tämä Eetti ry:n teksti H&M:n toiminnasta). Jos tarvitset tai tahdot jotakin uutta, harkitse, mieti ja pohdi. Ostatko vain jotain täyttääksesi tyhjän tilan sisälläsi (minä tein aikoinaan juuri sitä) vai tarvitko oikeasti jotakin uutta. Etsi käytettyä tai sijoita johonkin parempaan halvan tuotteen sijaan. Jätä 10 huonoa/ihan kivaa ostamatta ja osta yksi laadukas/täydellinen. Kysy myyjältä apua siihen, miten vaatetta voisi yhdistellä ja käyttää eri tilanteissa, jos et itse keksi. Älä shoppaile vain ajankuluksi, äläkä kiertele turhaan vaatekaupoissa tai liikkeiden nettisivuilla ettet tule alttiiksi turhille “tarpeille”. Karsi mainosärsykkeet laittamalla “ei mainoksia” -lappu postilaatikkoon ja käytä luovuuttasi jo omistamiesi tuotteiden kanssa. Äänestä jaloillasi, jos saat huonoa palvelua ja suosi liikkeitä, joissa juuri sinut otetaan huomioon yksilönä. Hanki pelkän materian sijaan myös elämyksiä.

Näytä, että et ole vain kuluttaja. Näytä, että välität.

Heränneitä ajatuksia voi jättää kommenttiboksin puolelle, niin kuluttamisesta kuin maailman tilastakin, ihmisyydestä tai meriemme muoveista. Jos kävi ahristamaan, niin saa syyttää siitäkin, minuakin ahdistaa tämä ihan koko ajan. Ja jos päätit siltä istumalta lakata tukemasta yllä mainittuja pikamuotimerkkejä, niin lupaan lähettää sinulle osoitetietoja vastaan postikortin tai kirjeen.

– – –

Ja kyllä, kuluttamista pitää olla, että olisi tuotantoa ja työpaikkoja – omanikin riippuu siitä. Talous kaatuu, jos lakkaamme ostamasta ja sekään ei ole hyvä. Mikään ei ole hyvin, oikein tai toimi ja kaikkia vituttaa joko liiallinen ekoilu tai sen kokonaan sivuuttaminen. Ymmärrän myös, ettei kaikilla ole varaa olla ostamatta esimerkiksi jatkuvasti kasvaville lapsille muuta kuin alaspoljetuilla H&M:n hinnoilla ja se on ihan ok, en syyllistä. Jos minulla olisi lapsi, niin ei minullakaan olisi varaa ostaa kalliita kotimaisia, ekologisia nuttuja ja legginsejä, vaan ostaisin varmaan kaiken mahdollisen kirppikseltä tai mistä nyt sattuisin edullisesti löytämään. Että ei kuitenkaan sitten revitä niitä perseitä, omia tai minun, kommenttiboksissa, ymmärrän kyllä about miten maailma ja raha toimivat, haluan vain, että ihmiset pohtivat edes hetken kulutustottumuksiaan.

Vähemmän on enemmän

Oletteko törmänneet internetsin ihmeellisessä maailmassa sellaiseen meemiin, jossa kysytään, että pakkaavatko kaikki muutkin samalla periaatteilla alusvaatteita matkalle kuin aikoisivat paskoa alleen kahdesti päivässä? Olette tai ette, niin ei sen väliä, pointtini on silti sama. Itse meinaan teen niin – siis en pasko housuihini kahdesti päivässä, mutta pakkaan niin kuin se olisi normaali aktiviteettini.

Kun pakkasin tavaroita mukaani ensimmäistä evakkoani varten, pakkasin kuin olisin totaalinen paskalinko eikä vanhempieni luona olisi pesukonetta. Noh, en ole ja onhan siellä. Pakkasin aivan liikaa vaatetta. Pakkasin aivan liikaa k a i k k e a. Kun evakkoajasta oli kulunut puolet pakkasin kolmasosan tavaroista nyssäköihin ja kiikutin takaisin kotiin. En kaivannut palautettuja asioita myöskään loppuaikana.

Jotenkin sitä kai myös vähän elää muutenkin niin kuin olisi henkisesti paskomassa alleen joka päivä, jos ei ole täyttänyt elämäänsä tavaroilla. Suurin osa ihmisistä voisi varmasti osoittaa tältä istumalta muutamiakin asioita oleskelemassaan huoneessa, joista voisi luopua ilman, että se vaikuttaisi mitenkään negatiivisesti elämänlaatuun.

Lähtiessäni pakkasin nippuun evakkoromppeiden lisäksi myös keittiön, kylpyhuoneen ja eteisen roinat. Kotiin palatessani tuijottelin aikani tyhjiä nurkkia ja tein päätöksen, joka on osoittautunut oikein oivaksi sellaiseksi. Palautan tavaroita paikoilleen sitä mukaa, kun niitä tarvitsen ja jos alkaa näyttää siltä etten, niin arrivedertsii vaan koko asunnosta ja elämästä. Keittiössä kohtasin oikean murroksen kohdan ja päätin myydä puolet astioistani. Olen joskus aiemmin mm. uskotellut itselleni, että kyllä tarvitsen 12 hengen Teema-astiaston ollakseni onnellinen, mutta niin. Ei ehyellä astiastolla ole mitään tekemistä onnellisuuteni kanssa, päin vastoin. Nyt kun astioita on vähemmän ei tiskipöydälle pääse kasautumaan hirvittävää tiskikasaa, koska astiat on pestävä aika lailla heti. Hommaan ei nykyään myöskään mene muutamaa minuuttia kauempaa.

IMG_20190220_102702_357

Ennen evakkoa vedenkeittimeni sanoi ksssshhhh-vitut ja päätti olla enää toimimatta. Muutaman päivän ajan keittelin sen enempiä asiaa stressaamatta teevedet kattilassa ja päätin ostaa uuden keittimen palatessani, olinhan jo valinnut mallinkin. Vielä tähän päivään mennessä en ole ostanut. Jollain perverssillä tavalla olen nauttinut veden hitaammasta lämmittämisestä. On jotain maagista (lähes) ensimmäiseksi aamulla nostaa kattila liedelle lämpenemään. Aion ostaa kuitenkin uuden heti, kun tämä käy liian työlääksi puuhaksi ja asian maagisuus katoaa (samaa mietin aikoinaan 2015, kun jäin mikrottomaksi – ostan sitten, kun en enää jaksa pannulla/uunissa lämmittää. olen edelleen mikroton, koska mikrotettu ruoka maistuu oikeasti aika scheisseltä). Kotiin tullessani olin hetken myös leikkuulaudaton ja tiskiharjaton, koska olin unohtanut viskanneeni vanhat rupuisiksi käyneet menemään lähtiessäni. Niitä lähdin kyä sitten ihan varta vasten Prismasta hakemaan, että ei tässä nyt ihan hölmöläisiä olla.

Olen viime vuodet ollut aikamoinen hannari hankkimaan kotiin mitään uutta, mutta vasta nyt olen ajatellut sitä määrää ihan kunnolla mikä täällä kotona lojuu aika lailla koskemattomina päivistä ja viikoista toisiin.  Asioita, joista en oikeastaan edes pidä, mutten ole osannut luopuakaan. Tänä vuonna ne saavat lähteä kukin tavallaan – myyntiin, kierrätykseen, lahjoituksina tai roskiin. Ne joille olen tästä maininnut ovat kauhistelleet, että jääkö minulle tänne mitään. Voi kyllä, jää. Ei nykyihmiseltä tavarat lopu kesken ihan heti. Fakta on myös se, että kun #putkiremontinvuosi on ohitse, niin laittanen asunnon myyntiin ja muutan pienempään. Kaksioon ei mitenkään päin mahdu kolmion tavarat ja on huomattavasti helpompaa karsia matkan varrella kuin tehdä päätöksiä muuttopäivänä.

Vanhukset kai kutsuisivat tätä nimellä kuolinsiivous, mutta minulle tämä on vain jonkinlainen elämän puhdistus. Asia, joka täytyy tässä vaiheessa elämää tehdä. En usko sen tekevän minua sen onnellisemmaksi kuin 12 hengen Teema-astiasto tai mikään muukaan itseni ulkopuolelta tuleva, minusta riippumaton asia, mutta kyllä se vaan on jo nyt tehnyt elämästä huomattavasti helpompaa ja yksinkertaisempaa, joten suunta ainakin lienee minulle se oikea.

Elämäntapamuutos: työmatkakävely

Miun elämässä oli jonkin aikaa hetki, että miulla ei ollut autoa käytössä. Silloin kuljin joka paikkaan kävellen tai pyörällä, enkä pitänyt sitä juur minään. Pidemmille matkoilla sain auton lainaan. Sitten laina-auto parkkeerautui aika lailla pysyvästi tuohon parkkipaikalle ja laiskistuin. Muistin, kuin helevetin helppoa olikaan vaan hurauttaa autolla kirjastoon, kauppaan, töihin – mihin vaan! Kauniilla kesäkeleillä polkaisin satunnaisesti pyörällä töihin, mutta nekin kerrat on aika pikaisesti laskettu sormia apuna käyttäen.

Joulukuussa taas keskellä maailmantuskaa rypiessäni tein päätöksen, että auto saisi tästä lähtien jäädä tuohon parkkiin suurimmaksi osaksi aikaa. Eihän yksityisautoilussa oikeasti ole mitään järkeä, kun työpaikka on melkein vieressä, hyvä että auto edes lämpenee sillä matkalla talvisaikaan. Sitten se seisoo tuntikaupalla siellä parkissa ilman lämmitystä ja on yhtä ynnynnynnyn-ääntä kun sitä iltamyöhällä käynnistelee. Ei mitään järkeä auton, luonnon tai min terveydenkään kannalta.

1

Niin siinä sitten kävi, että jalkauduin. Siinä missä autolla työmatka kestää sen kymmenisen minuuttia, kävellen menee 40 minuuttia. Puoli tuntia, tunti kokonaisuudessaan, lisää työmatkoja päivässä ei lopulta ole oikein mitään. Aluksi se toki tuntui siltä, että heittäisin vain aikaa hukkaan, mutta olen ymmärtänyt, että oikeastaan saan lisää aikaa. Itselleni ja vain itselleni.

Työmatkani on siitä mukava, että pääsen kulkemaan puutaloalueiden ja metsien kautta (toki voisin mennä myös keskustan kautta, mutta en halua), mutta myös teollisuusalueen läpi. Menomatkalla tuijottelen maisemia ja valmistaudun henkisesti työpäivään miettien päivän tehtäviä. Teollisuusalueella nuuhkin vuoroin tuoreen leivän, pullan (Vaasanin leipomo tuottaa aina iloa ja mielitekoja!) tai käsitellyn puun tuoksuja. Kotimatkalla laitan kuulokkeet korviini ja laitan podcastin (mm. Melkein kaikki rahasta, Auta Antti! & After Work) pyörimään. Työpäivä sulaa pois mielestä eikä pääse mukanani kotiin asti. Kotiovea aukaistessa mieli on rauhallinen. Autolla matkoja kulkiessani rauhoittuminen piti tehdä kotona ja usein päädyin vain selaamaan instagramia sohvalle, että kierrokset laskisivat. Kumpi vaikuttaa terveemmältä?

2

Kävellessäni sitten töihin tai kotiin saan aimoannoksen raitista ilmaa, päivänvaloa (edes toisella matkalla vielä tähän aikaan vuodesta), hyötyliikuntaa ja todellakin omaa aikaa. Silloin en ole somessa, vastaile viesteihin tai reagoi kännykän piippauksiin vaan annan omille ajatuksilleni aikaa. Vatvon milloin mitäkin, käsittelen eri aiheita ja välillä jopa mallintelen päässäni blogipostauksia. Toki myönnän välillä myös kulkevani autolla, kuten tänään aion tehdä. Minulla on iltavuoro, mikä tarkoittaa sitä, että olen vasta 21 jälkeen kotona ja aamulla pitäisi lähteä talsimaan aamuvuoroon ennen kello yhdeksää. Tällaisina vuorovaihtoina olen antanut itselleni luvan autoilla ja suoritan samalla suuremman kauppareissun.

Sanottakoon myös, ettei kävely ole aina kovin miellyttävää. Välillä on ytimiin asti pureutuvaa tuulta, sataa pistelevää lunta vaakatasossa naamaan, reppu hiostaa selkää, teitä ole aurattu lainkaan tai on liukasta kuin luistinradalla. Silti sitä vaan jatkaa, sillä jo edellämainitut hyödyt ovat haittoja suuremmat. Niiden lisäksi myös oma hiilijalanjälkeni pienenee, mieleni on tyynempi (paitsi niinä päivinä kun sataa lisää lunta eikä edellisiäkään ole aurattu!), nukun huomattavasti enemmän, ei tarvitse raapata auton laseja joka helkutin päivä tai kaivaa sitä hangesta ja säästän rahaa, koska bensakulut pienenevät n. 30-40e kuussa!

Olen nyt noin kuukauden päivät onnistunut pysymään tämän muutoksen piirissä, mutta pitäkää peukkuja etten laiskistu taas uudelleen. Kai tästä joskus tulee ihan oikea tapa eikä vain elämän(tapa)muutos.

Upeaa viikonloppua ihmiset, ainakin tänne meidän kulmalle on lupailtu aikas hyviä ulkoilukelejä!