Uusi ruokailuryhmä Tori.fi:stä

Huhheijaa, kuten huhtikuun koontipostauksessa kirjoittelin, niin päädyin ajamaan erityisen Tori.fi-löydön perässä Tampereelle asti täältä Kymenlaaksosta. Kuten blogiani seurailleet tietävät, elelin ilman kunnollista ruokailuryhmää muutaman kuukauden ajan, mutta se aika tuli vihdoin päätökseensä vappuaattona.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun lainassa ollut ruokailuryhmä lähti menoilleen, minulla meni jonkin aikaa saada selvä käsitys siitä minkälaisen ruokailuryhmän haluaisin sen tilalle. Tiesin, että värinä ehdottomasti valkoisen, mutta ainahan sen voisi maalata sellaiseksi, kun sopivan mallinen vain löytyisi. Ensin haaveilin jonkinlaisesta kustavilaisesta pöydästä, mutta lopulta totesin sen jotenkin väärän tyyliseksi minulle ja kotiini. Päädyin kuitenkin siihen, että pyöreä sen olisi oltava ja mieluiten jatkettavaa mallia. Sitten totesin, että pyöreä veisi kovin paljon enemmän tilaa kuin suorakaiteen mallinen ja luovuin pyöreän pöydän etsinnästä. Ajattelin, että pöydässä tulisi kuitenkin olla pyöristetyt kulmat ja pyöreät jalat, tuolien tulisi olla pinnatuolit ja koko setti löydyttävä käytettynä joko yksi tuote kerrallaan tai parhaassa tapauksessa kaikki kerralla.

Klikkailin ja selailin niin Toria kuin huonekalukauppojenkin valikoimaa kunnes löysin juuri sen mitä olin tietämättäni etsinyt. Kun minulla oli tuotteelle tuotenimi, niin etsintä helpottui huomattavasti. Monen monituista viikkoa näppäilin mallin nimen hakukenttään ja sain vastaukseksi eioota, myyjät eivät vastanneet minulle tai tuote meni nenän edestä. Eräänä aamuna sitten tärppäsi, kun Tampereella tosiaan myytiin koko ruokailuryhmä settinä ja voitteko uskoa vain 70 eurolla! Uutena joutuisi pulittamaan yhdestä tuolista sen verran ja koko setistä yli 400 euroa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin sitä sitten ajelin yli kaksi tuntia suuntaansa noutamaan itselleni ruokaryhmää ja illalla istuin jo syömässä iltapalaa uuden pöydän ääressä, tyytyväisen ja maireana kuin kissa tuoreen kermatuokkosen äärellä. Pöytä solahti paikalleen kuin kenkä tuhkimon jalkaan ja jo seuraavana päivänä tuntui siltä kuin se olisi ollut paikallaan aina. Ainoa mikä tässä kokonaiskuvassa häiritsee on tämä silmiä kirvelevä valkoisuus, sillä en sitten vielä osannutkaan päättää minkä väristä maalia seinään lääppisin – vihreää, turkoosia, sinistä? Tarkoituksena on myös hankkia jonkinlainen kaitaliina pöydän päälle valkoisuutta taittamaan ja vielä kaksi tuoli lisää, että pöydän päätyihinkin saa paikat ettei aina tarvitse rajata vieraiden määrää kolmeen. Isompi matto saattaisi myös olla paikallaan pöydän alle ja pikkuhiljaa aika myös saada tuo lattialla lojuva hylly seinään, mutta hitaasti hyvä tulee…

Kuka sanoi, että elämän…

…pitää olla tylsää. Noh, niinpä!

Päätin tuossa päivänä eräänä vihdoin ottaa härkää sarvista ja iskeä olohuoneen seinien kimppuun. Kävin ostamassa seitsemisen litraa maalia valmiiksi, sillä ajatukseni oli, että ihan tosta noin vaan nopeasti irroitan tapetit kahdelta (betoni)seinältä, koska niistä se irtoaa kuin unelma vain, nakkaan vähän pakkelia reikiin ja pääsen maalauspuuhiin.

20200427_184742

Juu ei. Ensimmäisellä seinällä ollut kuvioitu tapetti ei todellakaan irronnut kuin unelma vain, vaan se osoittautui lähinnä painajaiseksi. Jouduin sumuttelemaan seinään vettä niin paljon, että pelkäsin aiheuttavani vesivahingon ja harkitsin jo jonkinlaisen puutarhaletkun käyttöäkin. Ei meinaan irronnut ei, sillä tapetin kuvion läpi ei vesi meinannut imeytyä ollenkaan. Tuntien taistelun jälkeen tapetti lähti lopulta irti turhankin useana kerroksena ja palana, mutta niin lähti paljon muutakin – meinaan seinä. En tiedä mitä sokeripakkelsia tuohon seinään on aikoinaan ajettu, mutta sehän ropisi ja rapisi kuin irtosora kalliolla. Koska ajatuksena oli maalata seinä enkä halunnut että se vain jonain kauniina päivänä putoaa paikoiltaan rapsuttelin irtopaklua sen kummempaa voimaa käyttämättä. Lopulta seinässä ammotti betonia puolen seinän mitalta ja pari betonin paljastavaa isompaa aukkoa. Tässä vaiheessa kello läheni jo iltaseitsemää (olin ollut nopeassa tapetinirroituspuuhassani jo kuusi tuntia!), joten googlasin äkkiä lähitokmannien valikoimat ja suorin itseni ostamaan ämpärillisen sopivaa täytettä.

Siinä sitten iltani ratoksi nakkelin pakkelipaakkuja seiniin ja tasoittelin menemään ihan kuin olisin muka tiennyt mitä olin tekemässä – enhän ikinä ollut paikannut mitään noin suurta! Ja voin sanoa, että sen kyllä lopputuloksesta huomaa. Päätin kuitenkin, että sillä ei ole mitään väliä, ei nyt eikä välttämättä vielä ensi vuonnakaan. Sitten kun röpöt alkavat liiaksi häiritä, niin hankin paikalle jonkun tasoittamaan koko seinän kerralla, mutta nyt ei ollut sen aika, koska korona ja budjetti. Pieni rosoisuushan vain tuo eloa valkoiseen seinään! Vaikka epätoivo koittikin hiipiä liiveihin siinä seinää iltasella väsyneenä pakkeloidessani, niin voin ilokseni todeta, että vuorokausi siitä eteenpäin oli kummallakin seinällä jo kaksi kerrosta maalia. Siltä toiselta seinältä kun tapetit todellakin irtosivat kuin kauneimmissa unissa ilman, että seinä irtosi myös ja paikattavaa oli vain vähän.

20200428_123340

Olen pääasiallisesti kasannut tänä vuonna saamani kortit jääkaapin oveen, mutta jostain syystä tämä Iitulta saatu kortti jäi nojailemaan aloe veran ruukkuun pöydälle. Nyt korona-aikana se on muistuttanut joka aamu, että niin, ei elämän tarvitse nytkään olla tylsää. Kun keittiön pöytä oli remonttiapuna olohuoneen puolella (se on ainoa tarpeeksi korkea asia tässä asunnossa, jonka avulla yletyn katonrajaan, haha), niin kortti suorastaan kettuili tuolilla pönöttäessään. Niinpä, tylsää tässä ei tosiaan ole, kun on puoli seinää muruina olohuoneen lattialla ja allekirjoittaneen pakkelointitaidot vähän sinne päin! Tilanteen ollessa päällä ei paljoa huvittanut, mutta nyt asia jo onneksi naurattaa ja korttikin saa vielä jatkaa pöydällä jääkaapinoven sijaan.

Näin ne hommat täällä etenee: kausittain, kaoottisesti ja erittäin nopein käännöksin.

 

Jos toilailut kiinnostaa, niin lue myös:

Kun tolvana uudet pyörän renkaat osti
Kun tolvana peikonlehden osti

Kotikuulumisia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Blogiani pidempään seuranneet saattavatkin muistaa, että olen jo vuosia tuskastellut sen suhteen mitä asunnolleni tekisin putkiremontin valmistuttua. Myisinkö, vuokraisinko vai jäisinkö? Viime vuoden puolella aloitin myös hiljalleen tekemään pientä pintaremonttia, jota siis on pitänyt tehdä jo myös vuosia, mutta vihdoin sain aloitettua.

Sen tekemisessä on vain ollut yksi ongelma – teenkö sitä itselleni tehden oman mieleni mukaan heti suurella pensselillä vai tekisinkö vain pelkät perusteet ja antaisin seuraavan asukkaan päättää itse isommat vedot? Yritä siinä sitten tehdä muita päätöksiä kuin valkoisen maalin ostaminen.

Tällä hetkellä koen tehneeni jonkinlaisen, ainakin pari vuotta pitävän päätöksen. Kun kesällä saan vihdoin maksaa putkiremontin kulut pois, niin minä jään sijoilleni. Toki asunto on edelleen minulle liian suuri ja naapurit raastavat ajoittain hermojani metelöinnillään, mutta niin vain tämä asunto on kuitenkin pikkuhiljaa kasvanut minuun kiinni kotina. Nyt, kun jonkinlainen vuosikausia kestänyt horroskin on väistymässä ja jaksan miettiä asuntoa enemmän, saan siitä vielä tehtyä sen verran enemmän oman näköiseni ettei se ole vain enää se asunto, johon joskus aikoja sitten muutin (tai siis muutimme).

20190420_095828_kops

Ehkä se onkin ollut tämän kanssa se suurin ongelma – en ole osannut tehdä asunnosta juuri minun omaani. Se sisältää vielä muutamia tavaroita, jotka eivät lähtökohtaisesti olleet minun, mutta jäivät minulle, sekä vain lainassa olleita kalusteita. Kuvassa osissa olevan ruokapöydän laina-aika tuli päätökseen, joten on vihdoin myös etsittävä oman tyylinen pöytä – myönnettäköön, että tuosta en koskaan edes pitänyt. Asuntoja tutkiessani ja näytöissä käydessäni olen myös havainnut sen, että asuntoni todella suuret ikkunat ovat luksusta, josta minun lisäkseni nauttivat myös kasvini.

Tekemistä tosin vielä riittää paljon, ennen kuin täällä näyttää siltä miltä haluaisin ja koska aika on rajallista enkä halua maksaa kenellekään sellaisesta minkä osaan itsekin tehdä, niin kaikki tulee etenemään hitaasti. Vielä pitäisi irroittaa tapetti viideltä seinältä ja maalata kuusi – siis kunhan saan päätettyä muutaman seinän värin, koska valkoinen ei ole aina vaihtoehto! Seinien freesauksen lisäksi haaveilen uudesta lattiasta, sillä vähän jo vihaan tuota vanhaa parkettia ja sitä, että tässä asunnossa on kahta erilaista lattiaa. Kylpyhuoneremontin jälkeen keittiökin tuntuu kovin tunkkaiselta, joten ehkä sillekin olisi jotain tehtävä. Kun näitä näin ylös raapustaa, niin ehkä se on vain ja ainoastaan lottovoitto, joilla nämäkin kaikki lopulta kustannetaan, haha.

Vaikka tällä hetkellä onkin päätös pysyä aloillaan, niin en kuitenkaan lakkaa selaamasta oikotien asuntovalikoimaa tietyillä alueilla, sillä ajatus eräänlaisesta koko vuoden käyttömahdollisesta mökistä tai kakkoskodista maaseudun rauhassa on ajelehtinut mieleeni. Lottovoittoa todellakin odotellessa siis…

Putkiremontin vuosi: koti-ikävä

Eräänä keskiviikkoaamuna seisoin vessassani meikkaamassa ja silmäni yht’äkkiä vettyivät eikä holtittomaan itkuun purskahdus ollut kaukana. Yläpuolellani olevan asunnon kylpyhuonetta piikattiin ties kuinka monennetta päivää ja meteli oli sitä luokkaa, etten kuullut sen ylitse edes omaa huutoani. Viikko- ja kuukausikaupalla kestänyt meteli kulminoitui siihen hetkeen, kun en enää jaksanut. Jo viime vuonna alkanut ja loputtomalta tuntunut savotta iski tajuntaani ja se tuntui liian suurelta kestää. Tämä on minun kotini, turvapaikkani, ja se on täynnä ääntä, jolle en mahda mitään.

Olen introvertti ja koti on aina ollut minulle se paikka, jossa olen saanut olla rauhassa akkujani ladaten, niin töiden jälkeen, niitä ennen ja varsinkin vapaapäivinä. Työni on asiakaspalvelua, joten oma hiljainen aika on minulle tärkeää myös oman työssäjaksamisenkin kannalta. Koko tämän kuluvan vuoden aina sen loppuun asti tämä talo on ollut täynnä remontin ääniä, yllättäen vierailevia työmiehiä sekä viikottaisia vesikatkoja kaikki arkipäivät 7.30 (nykyään jo aiemminkin) eteenpäin lakaten viimeistään 17, jolloin hiljaiseksi ajaksi jäävät vain illat ja viikonloput – jotka olen useimmiten töissä.

Olen niin kovin väsynyt, että se on alkanut resonoida minussa kyyneleiksi. Tuntuu, etten kestä enää minkäänlaista melua, en jaksa enää yhtäkään vesikatkoa, en omaanikin lattiaa tärisyttävää piikkausta tai työmiehen kohtaamista. Minun sielussani on jo valmiiksi musta täplä, sellainen sänkyynlyövä, joka kasvoi ja jäi sinne nuorempana ja välillä tuntuu, kuin se leviäisi hiljalleen verenkiertoni mukana väsymyksen antaessa sille tilaa juurtua. Sen luikerrellessa aivoihini se kertoo, kuinka en enää jaksa, millään ei ole mitään väliä, ei edes minulla, eikä tästä ole tietä ulos.

Yritän silti joka päivä muistuttaa itseäni, että kun tämä on ohi, niin minulla on uusi upea kylpyhuone ja sitten täällä on niin hiljaista, että kuulen omat sydämenlyöntini. Sitten täällä ei käy enää ketään sillä aikaa, kun olen poissa eikä minun tarvitse olla jatkuvasti valmiina avaamaan kellekään ovea tai evakossa. Sitten kun tämä kaikki on ohi, enkä enää palaa töiden jälkeen väsyneenä kotiin vain löytääkseni kylpyhuoneesta tällaista rakennelmaa ilman mitään selityksiä ja ilman sähköjä:

20190905_190320

Voin sanoa, että tuon asian selvittäminen virka-aikojen ulkopuolella oli työn takana ja sain niellä monia väsymyksen kyyneliä ennen kuin sain ketään kiinni ja jonkinlaisen vastauksen tuon syystä, turvallisuudesta ja sähköjen takaisin saannista. Samaisen episodin jälkeen päätin myös valmiiksi tyhjentää kylpyhuoneeni kaikesta mahdollisesta, siksi tavarattomuus.

Kylpyhuoneen tyhjentämisen lisäksi päätin myös, että nyt alkaa riittää. Seuraavaan evakkoon olisi vielä monta viikkoa aikaa, mutta minun voimani eivät enää riitä tähän meluun, asioiden arvaamattomuuteen ja nykyisellään vessan 20 sekuntia kerrallaan päällä olevaan valoon. Laitoin vanhemmilleni viestiä, että saattaisinkin mahdollisesti tulla jo aiemmin kuin ennakkoon on sovittu ja lähetin liitteeksi kuvan tuosta kylppärihäkkyrästä. Seuraavana päivänä saapui ensimmäinen ilahduttava viesti aikoihin: remontti etenee hyvää tahtia ja asuntooni päästäisiinkin käsiksi jo ensi viikon maanantaista lähtien (eli pääsen myös kotiin aiemmin ja koko remontti on valmis ennakoitua aiemmin!). Tosin samalla heräsi pienimuotoinen epäilys, että olisiko vessan katosta sittenkin tullut joku lävitse, kun nyt jo tulevat…

Mutta anyways, kolmas ja (toivottavasti) viimeinen evakko kutsuvat siis viikon lopulla ja hyvä niin, sillä minulla on todellakin ikävä kotiin: siihen kotiin, joka ei ollut täynnä melua, tuntemattomia ihmisiä ja epäilyttäviä rakennelmia.

Putkiremontin vuosi: Toinen evakko ohi

IMG_20190406_175906_724

Suljen oven takanani, pudotan lattialle suuren armeijarepun, kangaskassin, toisen kangaskassin ja täyden kauppakassin. Hartiani ja sormenpääni huokaavat veren kiertäessä taas vapaasti. Potkin kengät jaloistani kuoriutuen aivan liian kuumaksi käyneestä villakangastakista, työnnän pakasteet kylmään ja täytän tyhjyyttään ammottavan jääkaapin.

Puran repusta likavaatepussin, kaivan pyykkikopan pohjalle jääneet riisuen itseni pyykkikoneen edessä ja tungen vaatteita koneen uumeniin. Kietaisen päälleni paidan, joka tuoksuu omalta kodilta, käynnistän pesukoneen, avaan muutaman ikkunan ja parvekkeen oven raikastamaan viikkoja seisonutta ilmaa.

Myöhemmin haen katseellani vedenkeitintä ennen kuin muistan palanneeni kattilan luokse ja keitän kupin teetä – sitä, jonka ostin itselleni joululahjaksi, mutten ole vielä ehtinyt maistaa. Sitä, jonka aromeista sanotaan löytyvän vanhat kirjat, huonekalut ja tarinat. Rapistelen läpirasvoittuneesta paperipussista viinerin ja haukkaan siitä malttamattomana makean palan ennen sen päätymistä lautaselle. Istahdan parvekkeen viileälle kynnykselle, kipristelen varpaita villasukkien sisässä ja lämmin kuppi käsien välissä huokaan syvään, hörppään suun täydeltä vanhoja tarinoita ja olen vain.

Ihanaa olla taas kotona.

Vähemmän on enemmän

Oletteko törmänneet internetsin ihmeellisessä maailmassa sellaiseen meemiin, jossa kysytään, että pakkaavatko kaikki muutkin samalla periaatteilla alusvaatteita matkalle kuin aikoisivat paskoa alleen kahdesti päivässä? Olette tai ette, niin ei sen väliä, pointtini on silti sama. Itse meinaan teen niin – siis en pasko housuihini kahdesti päivässä, mutta pakkaan niin kuin se olisi normaali aktiviteettini.

Kun pakkasin tavaroita mukaani ensimmäistä evakkoani varten, pakkasin kuin olisin totaalinen paskalinko eikä vanhempieni luona olisi pesukonetta. Noh, en ole ja onhan siellä. Pakkasin aivan liikaa vaatetta. Pakkasin aivan liikaa k a i k k e a. Kun evakkoajasta oli kulunut puolet pakkasin kolmasosan tavaroista nyssäköihin ja kiikutin takaisin kotiin. En kaivannut palautettuja asioita myöskään loppuaikana.

Jotenkin sitä kai myös vähän elää muutenkin niin kuin olisi henkisesti paskomassa alleen joka päivä, jos ei ole täyttänyt elämäänsä tavaroilla. Suurin osa ihmisistä voisi varmasti osoittaa tältä istumalta muutamiakin asioita oleskelemassaan huoneessa, joista voisi luopua ilman, että se vaikuttaisi mitenkään negatiivisesti elämänlaatuun.

Lähtiessäni pakkasin nippuun evakkoromppeiden lisäksi myös keittiön, kylpyhuoneen ja eteisen roinat. Kotiin palatessani tuijottelin aikani tyhjiä nurkkia ja tein päätöksen, joka on osoittautunut oikein oivaksi sellaiseksi. Palautan tavaroita paikoilleen sitä mukaa, kun niitä tarvitsen ja jos alkaa näyttää siltä etten, niin arrivedertsii vaan koko asunnosta ja elämästä. Keittiössä kohtasin oikean murroksen kohdan ja päätin myydä puolet astioistani. Olen joskus aiemmin mm. uskotellut itselleni, että kyllä tarvitsen 12 hengen Teema-astiaston ollakseni onnellinen, mutta niin. Ei ehyellä astiastolla ole mitään tekemistä onnellisuuteni kanssa, päin vastoin. Nyt kun astioita on vähemmän ei tiskipöydälle pääse kasautumaan hirvittävää tiskikasaa, koska astiat on pestävä aika lailla heti. Hommaan ei nykyään myöskään mene muutamaa minuuttia kauempaa.

IMG_20190220_102702_357

Ennen evakkoa vedenkeittimeni sanoi ksssshhhh-vitut ja päätti olla enää toimimatta. Muutaman päivän ajan keittelin sen enempiä asiaa stressaamatta teevedet kattilassa ja päätin ostaa uuden keittimen palatessani, olinhan jo valinnut mallinkin. Vielä tähän päivään mennessä en ole ostanut. Jollain perverssillä tavalla olen nauttinut veden hitaammasta lämmittämisestä. On jotain maagista (lähes) ensimmäiseksi aamulla nostaa kattila liedelle lämpenemään. Aion ostaa kuitenkin uuden heti, kun tämä käy liian työlääksi puuhaksi ja asian maagisuus katoaa (samaa mietin aikoinaan 2015, kun jäin mikrottomaksi – ostan sitten, kun en enää jaksa pannulla/uunissa lämmittää. olen edelleen mikroton, koska mikrotettu ruoka maistuu oikeasti aika scheisseltä). Kotiin tullessani olin hetken myös leikkuulaudaton ja tiskiharjaton, koska olin unohtanut viskanneeni vanhat rupuisiksi käyneet menemään lähtiessäni. Niitä lähdin kyä sitten ihan varta vasten Prismasta hakemaan, että ei tässä nyt ihan hölmöläisiä olla.

Olen viime vuodet ollut aikamoinen hannari hankkimaan kotiin mitään uutta, mutta vasta nyt olen ajatellut sitä määrää ihan kunnolla mikä täällä kotona lojuu aika lailla koskemattomina päivistä ja viikoista toisiin.  Asioita, joista en oikeastaan edes pidä, mutten ole osannut luopuakaan. Tänä vuonna ne saavat lähteä kukin tavallaan – myyntiin, kierrätykseen, lahjoituksina tai roskiin. Ne joille olen tästä maininnut ovat kauhistelleet, että jääkö minulle tänne mitään. Voi kyllä, jää. Ei nykyihmiseltä tavarat lopu kesken ihan heti. Fakta on myös se, että kun #putkiremontinvuosi on ohitse, niin laittanen asunnon myyntiin ja muutan pienempään. Kaksioon ei mitenkään päin mahdu kolmion tavarat ja on huomattavasti helpompaa karsia matkan varrella kuin tehdä päätöksiä muuttopäivänä.

Vanhukset kai kutsuisivat tätä nimellä kuolinsiivous, mutta minulle tämä on vain jonkinlainen elämän puhdistus. Asia, joka täytyy tässä vaiheessa elämää tehdä. En usko sen tekevän minua sen onnellisemmaksi kuin 12 hengen Teema-astiasto tai mikään muukaan itseni ulkopuolelta tuleva, minusta riippumaton asia, mutta kyllä se vaan on jo nyt tehnyt elämästä huomattavasti helpompaa ja yksinkertaisempaa, joten suunta ainakin lienee minulle se oikea.

Putkiremontin vuosi: Ensimmäinen evakko on ohi

Ja niin on helmikuu soljunut yli puolen välin.

Kolme viikkoa kestänyt evakko on ohitse ja se meni t o d e l l a nopeasti – eikä vain minun mielestäni, vaan kaikkien muidenkin jotka asiasta tiesivät. Pääasiassa kai siitä syystä omalla kohdallani, että olin jatkuvasti töissä yksittäisillä, satunnaisesti ripotelluin vapaapäivin höystettynä. Ei oikein ollut väliä mikä päivä huominen oli, työpäivä se oli kuitenkin ja yht’äkkiä olikin huomisen sijaan ensi viikko ja puolet helmikuusta mennyt. Oli aika pakata kassit, reput sekä pussit ja palata kotiin.

Täällä sitä nyt sitten ollaan kuuntelemassa yleisen remontin ääniä, kun talon kaksi muuta linjaa on vielä sukittamatta – kello kahdeksan herätys on taattu maaliskuun(kin) ajan ja sitten onkin jo toisen evakon aika. Kuulostaa rentouttavalta eikö? Noh, ainakin tunnelmaa keventää rappukäytävässä vastaantulevat vessanpöntöt joka kerroksessa eri värisillä kansilla varustettuina.

20190131_200715
oma pönttöni taisi olla liian synkkäkantinen rappuun, joten se jäi ammeeseen kylpemään.

Opin evakon aikana paljon siitä mitä ihminen oikeastaan tarvitsee mukaansa lähtiessään omasta kotoaan pois. Tai oikeastaan kuinka vähän, mutta tästä lisää sitten joskus. Opin myös etten oikeastaan osaa enää kirjoittaa muiden seurassa ollessa, olen liian tottunyt yksinelooni muutaman yksin asutun vuoden jälkeen. Opin myös sen etten oikeastaan myöskään osaa kirjoittaa tai tehdä mitään muutakaan luovaa vapaa-ajanpuhdetta, jos miulla on vain se yksi vapaapäivä käytettävässäni – se menee ihan totaalisesti ja kokonaisuudessaan pelkkään palautumiseen.

Millaista se sitten oli elää aikuisen elämää vanhempiensa tykönä? No ei nynnii kummallista. Ilmapatjalla nukkuminen kävi hieman selän päälle, mutta muuten meni oikein kivuttomasti. Toki olin aika lailla töissä koko ajan ja yhtenä iltana tulikin tokaistua, iltapalan äärellä iltavuorosta juuri tulleena, että tämä on kyllä yhtä pelkkää syömistä ja nukkumista tämä vapaa-aika, kun muuta ei kerennyt. Vähän meinasi välillä mennä sukset ristiin toisen vanhemman kanssa, kun olen tuon lihan syömisen suurimmilta osin jättänyt ja siitä käytiin sitten keskusteluja ihan yleisellä tasolla että miksvarten se ny on sitte järkevää ja sama se, että onko se kaura pellosta vai possunkinkusta. Hyvässä hengessä kuitenkin pysyttiin ja tervetullut olen myös maaliskuun lopulla uuden evakon aikaan. Rakensin myös aika toimivan unirytmin evakossa ollessani: yhdeksältä sänkyyn ilmapatjalle, kympiltä kännykkä äänettömälle ja unille. Olen yrittänyt pysyä samassa nyt kotonakin, paino sanalla yrittänyt.

Tämä viikko onkin sitten sujunut niin, että aamupäivät olen siivonnut, puunannut ja pyykännyt hurjana ja sitten lähtenyt iltavuoroon töihin. Tänään päätin varastaa aamustani hetken kirjoittamiselle ja sitten jatkaa tuota samaa. Ehkä tästä taas jonkinlaisen kodin saa.

Kepeää viikon jatkoa ihmiset, palataa taas!

Putkiremontin vuosi: Ensimmäinen evakko alkaa

Aina silloin tällöin aihe on teksteissäni vilahdellutkin ja nyt se tosiaan on täällä! Vuonna 2016 alkavaksi suunniteltu putkiremontti alkaa omalta osaltani nyt vihdoin tammi-helmikuun taitteessa vuonna 2019.

Ensi maanantaina kello kahdeksasta eteenpäin asuntoni on työmiesten valtakuntaa vähintään seuraavat kolme viikkoa ja minä pakkaan päivittäin käyttämäni tavarat kasseihin vieden ne mukanani ja loput piilotan huoneisiin, joihin työmiehillä ei asiaa ole. Tämä evakko ei kuitenkaan ole ainoa laatuaan, ehei, vaan niitä tulee vielä ainakin kaksi lisää tämän kuluvan vuoden aikana. Tokikaan minun ei olisi pakko lähteä yhtään mihinkään, mutta oman mukavuuteni vuoksi päätin niin tehdä.

Putkiremontti alkaa sukituksilla (jonka mielestäni olisi voinut skipata säästäen rahaa ja ennen kaikkea aikaa & vaivaa, sillä käsittääkseni jo valmiiksi ahtaista putkista tehdään siinä vain vielä hieman entistä ahtaammat. ymmärtäisin tämän, jos täällä ei tehtäisi muuta, mutta kun myöhemmin menevät putket ja kylppärit anyway uusiksi), jonka aikana vettä saa laskea, mutta ei ole minkäänlaista viemäriä johon sitä lorotella – suattaapi siis huolimattomalle sielulle sattua epämiellyttävä vesivahingon hoito vielä putkirempan lisäksi. Täten siis ajattelin omaa mukavuuttani, ihan jo yleisen vessassa käymisen ja peseytymisenkin kannalta, ja päätin muuttaa siksi aikaa pois. Onneksi nämä hoidetaan linjoittain, joten oman linjan valmistuttua pääsee takaisin kotiin lorottelemaan vettä normaaliin tapaan. Myöhemmin kun hoidetaan pohjaviemäri on vedenlaskukielto viemäriin voimassa koko talossa (evakko nro 2).

20190121_203149

Mutta minnepä sitä ihminen menisi, jonka olisi maksettava väliaikaisen asujaimiston vuokran lisäksi myös oman asuntonsa vastike, muttei oikein näe sitä kannattavaksi toiminnaksi noin toimeentulonsa kannalta (pelkkään asumiseen hujahtaisi lähes koko palkka)? No sinne minne jokainen omillaan elelevä aikuinen ihminen välttämättä haluaa palata asumaan – omien vanhempiensa luokse. Jjjep. Sunnuntaina, kun lyön oven kiinni takanani kapsäkit kainalossa, niin otan suunnaksi vanhempieni kortteerin ja heidän vierashuoneensa ilmapatjoineen.

Eipä sillä, minulla on hyvät välit vanhempiini ja kesäisin olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä esimerkiksi mökillä, mutta jotenkin arjen pyörittäminen saman katon alta voi olla hieman haastavaa – varsinkaan kun ei ihan joka menoa ja yökyläilyä välittäisi olla kertomassa ja jakamassa. Saapa siis nähdä minkälaisissa väleissä ja tunnelmissa soljutaan sitten kolmen (tai useamman) viikon päästä ja onko myöhempien evakoiden aikana etsiydyttävä johonkin toiseen osoitteeseen haha.

Evakon lisäksi sukitukset konkretisoituvat eteisen, kylpyhuoneen ja keittiön tyhjentämisenä. Olenkin tällä viikolla pikkuhiljaa tyhjennellyt paikkoja ja jättänyt paikoilleen vain olennaisimmat (kuten eteiseen internetsin, matot ja naulakon), jotka sitten vain nostan pois/pakkaan mukaan lähtiessäni. Tyhjentämisen lisäksi on konkretisoitunut myös stressin määrä, joka aiheuttaa yleistä uupumusta, levottomuutta ja kykyä olla rentoutumatta. Olen suoraan sanottuna kireä kuin vasta viritetty viulunkieli. En siis sellaisella äkeällä tavalla, että tiuskisin menemään, vaan sellaisella en pysty rentoutumaan ja teen koko ajan pakonomaisesti jotain -tavalla. Ai että, onneksi tätä putkiremonttia riittää koko vuodeksi!

Kotona II

Kun ny kotiaiheissa oltiin jo valmiiksi, niin…

Rojahdin sunnuntaisen työvuoron jälkeen sohvalle selaamaan somea, ennen kuin otin itseäni niskasta kiinni ja laitoin bataattilohkoja kypsymään uuniin, ja bongasin Pupulandian somevirrasta hauskan haasteen: koti juuri sellaisena, kun se juuri nyt sattuu olemaan.

Moni bloggaaja ja somettaja jakaa kuvia kotoaan tarkan harkinnan, siivoamisen ja asettelun jälkeen, jolloin oikeat elämisen jäljet katoavat jäljettömiin. Missään ei ole ikinä hippuakaan pölyä tai tyhjä ruokalautanen unohtuneena pöydän kulmalle odottamassa tiskiin noutoa. En tähän hätään muista, olenko satunnaisia kukkakimppuja lukuunottamatta juuri jakanut kuvia kodistani, mutta kerta se lienee ensimmäinenkin. Saanko siis esitellä kotini sunnuntai-iltana:

20180805_183143

Siinäpä se samainen sohva, jolle rojahdin, ja erittäin ergonominen datauspisteeni, jossa siis tätäkin postausta kirjoittelen menemään lattialla istuen. Pöydälle on aamulla jääneet myöhäisen aamiaisen jäljet sekä tyhjä kaurasipsipussi. Pöydän vierellä on illalla tyhjentynyt tonicpullo ja voin myöntää seisovani likaisen sukkaparin vieressä kuvaa ottaessani.

20180805_183217

Kun käännetään katse oikealle, kohdataan tämä näky. Tätä siistin sen verran, että käänsin erään virallisen paperin ja tunnuslukutaulukkoni nurinperin, ihan vaan ettei kenenkään tee mieli vilpistellä. Kuvassa on joka kodin tuttu esine “se tuoli”, johon kasaantuu kaikki mahdollinen roipe (rintsikat on näköjään jo pudonneet lattialle) ja syy siihen, miksi syön yleensä sohvapöydän ääressä ruokapöydän sijaan. Mut ruusuja sentään hei, on panostettu!

20180805_183307

Keittiö kertoo lauantain illallisen koostuneen pitsoista ja jätskipikareista. Tiskiä verrattain vähän, sillä tiskasin lauantaiaamuna, mutta biojäte tursuilee. Vieressäni on myös pakastin, jonka päällä on tyhjä pitsalaatikko.

20180805_183340

Tääl mie nukun! Yöpöydällä kasa kirjoja ja aamulla unohtunut, puolillaan oleva vesilasi. Pussilakanat melkein kokonaan sängyn puolella ja peitto lattialla – ei näillä helteillä voi peittoa edes ajatella. Sängyn petaan kerran pari vuodessa, jos osoitteessa vietetyn tapahtuman luonto niin vaatii. Ja kyllä, tuossa lattialla peiton päällä on mun pikkarit. :I

20180805_183403

Työhuone, jota myös pyykinkuivaushuoneeksi kutsutaan. Edellisen rymsteeraussiivouksen jäljiltä vielä suht siistinä, pyykinkuivausteline ja imuri keskellä lattiaa kuuluvat huoneen luonteeseen. Ton pöydän ääressä mun oikeasti pitäisi koneen ääressä istua, mutta… njääh. Täällä olohuoneen lattialla on ihan hyvä, kunhan vaan muistaa venytellä välillä.

Siinäpä tämä asumukseni noin pääpiirteittäin, tervetuloa uudestaan vieraisille – lupaan siivota likaiset vaatteet pois silmistä ennen saapumistanne. Mutta sitten kaikkein tärkeimpään, eli miltä teillä mahtaa juuri nyt näyttää?

Kodista

IMG_20180416_141127_497

Kun aikanaan ostimme entisen avopuolisoni kanssa tämän asunnon, saimme sen pilkkahintaan, koska tiedossa olisi putkiremontti parin vuoden sisään. Sittemmin avopuoliso on jo ehtinyt muuttaa pois ja minäkin asua tässä yksinään sen muutamankin vuoden, eikä putkiremonttia ole kuulunut. Kun tähän aikanaan yksin jäin päätin, että kunhan se remontti tulee ja menee, myyn tämän liian suuren asunnon ja muutan pois. Taisin täälläkin eräässä postauksessa dramaattisesti todeta, että jos vielä tässä samalla sohvalla viiden vuoden päästä istun, niin narun jatkoksi voin itseni laittaa.

Sitten tuli se päivä, jolloin ilmoitettiin putkiremontin ajaksi kuluvan vuoden syksy. Samaan aikaan innostuin ja samaan aikaan sydämeni läikähti inasen kauhuissaan, koska semmonenhan maksaa ihan svidusti liikaa asunnonomistajalle. Pääasia kuitenkin oli, että pääsisin vihdoin myymään tämän asunnon, ehkä jo ensi vuoden alusta.

Sitten tuli se päivä, kun pitkittyneeseen remonttihiljaisuuteen vastattiin ja sain kuulla putkiremontin siirtyvän taas edelleen ainakin ensi vuodelle. Suljin silmäni, nielaisin ja olin jo älähtämässä ääneen, kunnes… Ei sillä ollutkaan enää niin väliä.

Eräänä kesäpäivänä istuin parvekkeellani kuuntelemassa pääskysiä ja mietin, että mitä jos uudessa kodissa en kuulisikaan niitä. Yhtenä päivänä siivosin pitkään siivottomana olleen ‘työhuoneen’ ja pohdin sen uudelleen sisustamista kaikessa puhtaudessaan, kuin varkain, kunnes muistin ettei siinä kai ole järkeä, jos kerran aion muuttaa pois. Silti idea jäi elämään. Monina päivinä olen seuraillut valon ja varjon leikkiä seinillä, muistuttanut itseäni kuinka olen aina rakastanut tämän asunnon valoisuutta. Miten kaikki kasvini kukoistavat tämän kaiken valon äärellä.

En tiedä onko se kesä vai vilkkaana vellonut muuttoliikenne, mutta talokin on hiljentynyt. Sekin on saanut minut miettimään muuttoa, siirtämään sitä kuin putkiremonttia konsanaan. Olen muistuttanut itseäni tosiasioilla, kysellyt että minne menisin, kun ei sitä unelmataloa ole vielä löytynyt. Että tässähän on kuitenkin ihan hyvä odotella, katsella, elää. Lähellä kaikkea ja kaikkia, aivan metsän vieressä, kaupungin suurimman sykkeen ulottumattomissa.

Putkiremontti tulee, kun on tullakseen ja siinä ajassa voin opetella rakastamaan tätä asuntoa uudestaan.