Ette kai te vaan autolla ole liikenteessä?

Kävimme sunnuntaina kasvattamassa nälkää Myllypuron luontopolulla, jonka jälkeen suuntasimme paikalliseen ravintolaan syömään ja kävelykadulle jäätelöille (oli muuten nyt vasta se kesän eka jäätelökioskitötterö!).

Asiaa tässä hetken itsekseni pähkäiltyäni päätin kirjoittaa ylös ajatukseni siitä mitä fiiliksiä ensimmäiset viisi minuuttia ravintolassa herättivät. Kun meidät ohjattiin pöytään, niin käsiimme tietenkin ojennettiin ruokalistat, koska olimme kertoneet tulleemme syömään. Sen jälkeen tarjoilija kiinnitti huomiomme pöydällä lepäävään drinkkilistaan käyden sen lävitse, hehkuttaen muutaman drinkin maasta taivaisiin ja todeten ette kai te vaan autolla ole liikenteessä ja kumpis se onkaan kuskina, että toinen voi vapaasti juoda. Kun kiitimme infosta ja kerroimme juovamme vettä ja limonadia hän paneutui pyytämättä kanssamme ruokalistaan nostaen listalta muutaman suussa sulavan, lihaisan annoksen sekä suositteli vielä listan ulkopuolelta talon erikoisburgeria maittavine pekoneineen ja pihveineen. Pöydässä vallitsi hetken hiljaisuus, kunnes kiitimme uudelleen infosta ja tarjoilija poistui.

Ihan normaalin kuuloista, eikö? Että on normaalia tyrkyttää asiakkaalle drinkkejä sunnuntaina hetki jälkeen puolenpäivän ja suositella pelkkiä liha-annoksia? Että ainoa syy jättää drinkit ottamatta on se, että olisi kuskina? Kun ei itse juo alkoholia (tai syö lihaa) ja seurana on alkoholiongelmien kanssa paininut tyyppi, niin voin sanoa, että tuntui todella vaivaannuttavalta kuunnella sitä alkoholin (ja lihan) mainostusta. Ei todellakaan se fiilis minkä haluaisi saada, kun pitkästä aikaa uskaltautuu ravintolaan syömään. Instagramissa @darravapaa käsitteli asiaa myös toissapäivänä ja siellä nousi esiin samanmoinen tarina saman ketjun ravintolasta, joten luultavaa on, että kyseinen alkoholia tyrkyttävä tyyli on ihan yleinen käytäntö ketjun ravintoloissa.

Mitä tarjoilija sitten olisi voinut tehdä toisin? Kertoa drinkkilistan olemassaolosta, jos sellainen vaikka aperitiivina tai jälkiruokana maistuisi, mutta mainita myös limonadia löytyvän ja jos ruokalistaan on käsketty asiakkaiden kanssa paneutumaan, niin voisi suositella liharuoan lisäksi myös kasvisruokaa. “Tästä meiltä löytyy drinkkilista, mutta limuja löytyy myös runsaasti. Listalta suosittelisin ruokaa x (liharuoka) ja jos liha ei ole se oma juttu, niin ruoka x (kasvisruoka) on myös yksi asiakkaidemme suosikeista”. Pieni muutos, suuri vaikutus. Alkoholittomuus tai kasvissyönti ei ole mitään marginaalissa elävien ikuisten kuskien ja paljasjalkaisten hippien hommaa, vaan jotain mikä kannattaa oikeasti huomioida asiakkaita (ja ihan vaan ihmisiä) kohdatessa.

Onko sulle tyrkytetty alkoholia tarjoilijan toimesta ravintolassa?

LUE MYÖS:
Alkoholista

Raparperipiirakka (G, L, Ve)

Bongasin tämän superhelpon ja kauniin raparperipiirakan ohjeen Luonnonkaunis-sivustolta ja olihan sitä vaan pakko kokeilla, kun kesän ekat rapaprperinvarret käteensä sai! Ohje oli tosiaan niin simppeli, että teen tätä varmasti toistekin erilaisilla täytteillä. Sen verran tosin reseptiä muutin, että käytin alkuperäisestä ohjeesta poiketen vehnäjauhojen sijaan vatsalle lempeämpiä, gluteenittomia kaurajauhoja. Mutta ilman suurempi jorinoita, tässä ohje yhteen kesän kauneimmista piiraista:

VEGAANINEN RAPARPERIPIIRAKKA

muutama raparperinvarsi
3 dl kasvimaitoa (käytin Alpron makeuttamatonta soijamaitoa)
1 dl rypsiöljyä tai sulaa margariinia (käytin Flora Culinessen juoksevaa kasviöljyvalmistetta)
1,5 dl sokeria
4,5 dl gluteenittomia kaurajauhoja
2 rkl perunajauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilijasokeria
ripaus suolaa

Myös vuoan voiteluun käytin Flora Culinessea ja piiras irtosi paremmin kuin koskaan!

Kukkakuvion saavuttamiseksi leikkaa varret vinottain suunnilleen saman suuruisiksi paloiksi. Pienempiä paloja voi käyttää lisäkoristeina.

Sekoita maito, valitsemasi öljy/rasva ja sokeri keskenään toiseen kulhoon ja toiseen kulhoon kuivat aineet. Lisää kuivat aineet vähitellen märkien sekaan. Itse käytin tässä apuna siivilää, jotta tuloksesta tulisi mahdollisimman sileä. Siivilä tosin poisti myös kaurajauhojen seassa olevat hiutaleet, joten lisäsin vähän lisää jauhoja silmämääräisesti. Sekoita kaikki aineet kunnolla sekaisin, mutta älä vatkaa.

Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja asettele raparperinpalat kukkakuvioiksi tai heitä vaan sekaan – ihan miten itse tykkäät! Paista 200 asteisessa uunissa n. 30-40 minuuttia, kunnes se on kypsynyt kauniisti. Muista tehdä myös hammastikkutesti piiraan keskeltä – piirakka on kypsä, kun tikkuun ei enää tartu taikinaa!

Maistuu hyvältä tuoreena, mutta vuorokausi jääkaapissa mehevöittää piirasta entisestään. Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa ja nautiskele silmät kiinni kesän mausta.

3+1 tapaa pysyä lämpimänä

Vaikka tätä tietoista elämää on tällä avaruudessa kiertävällä kivilohkareella tullut vietettyä jo yli 30 vuotta, niin aina sitä vaan oppii uutta, jos vain on sille tiedolle avoin. Tottakai nämä seuraavat asiat ovat joillekin aivan päivänselviä jo alakouluikäisistä asti, mutta meillä toisilla menee se kolkkent vuotta hyhmässä elämistä ennen kuin tajuaa, että ei se paleleminen oikeasti kannata.

Veikkaisin, että tämä elämänlaatuani hurjasti parantanut oppi ja hoksaus iski tajuntaani jostakin Mielirohdon Jennan instastoorista tossa alkusyksyllä, jossa todettiin jotain siihen suuntaan, ettei niitä paksuimpia neuleita ja takkeja kannata hillota kaapissa odottamassa niitä oikeita pakkasia, sillä jos hyhmä pääsee uimaan liiveihin jo syyskuussa, niin ei siinä enää untuvatakki tammikuussa oikeesti auta verenkierron ollessa jo pelkkää jäähileslushieta.

Siitäpä tämä ikuinen palelija saikin sitten tehtyä päätöksen, että olkoon tämä vuosi 2020 sitten minkälaista kuraa tahansa vielä vuoden lopussakin, niin ainakaan en enää suostuisi palelemaan pätkän vertaa. Enkä muuten ole palellutkaan ja nyt kerron, miten se on ollut mahdollista.

porkkana-inkiväärikeitto lämmittää mukavasti viileässä syyssäässä ja ne jääkaappiin nahistuneet porkkanat muuttuvat kuin itsestään hävikistä herkuksi.

Yksi tärkeimmistä asioista on varmasti ollut se, että SYÖN TARPEEKSI JA OIKEIN. Olen aina ollut hieman huono tai no ennemmin laiska syömään ja se unohtuu varsinkin vapaapäivinä ihan tosi helposti välillä kokonaan aamupalan jälkeen. Myös mun työeväät on usein olleet vaan joku banaani, salaatti, jogurtti tai smoothie, vaikka työpäivä kestäisi sen seitsemän tuntia tai ylikin. Siis kuinka typerältä se kuulostaa, kun sen näin ylös kirjoittaa! Joitakin aikoja sitten tutustuin paremmin ayurvedan maailmaan ja omaan kehotyyppiini, jolle juurikin huonointa mahdollista tarjottavaa ovat kaikki kylmät salaatit ja smoothiet, kun helposti paleleva vata-kehotyyppini kaipaisi nimenomaan kypsennettyjä ja lämpimiä ruokia. Tänä syksynä otin opiksi myös työeväsrintamalla ja olenkin nauttinut lounaiksi lämpimiä keittoja sekä ihan kotona tehtyä ruokaa pitäen hedelmät ja näkkärit vain nopeina lisävälipaloina. Ennen palelin töissä ihan jatkuvasti (ihme!!), mutta arvatenkin tilanne on nyt vahvasti eri.

Sen lisäksi, että lämpöä tulee nyt ihan eri tavalla oman kroppani tuottamana, niin pidän huolen siitä, että se myös pysyy minun käytettäväni eikä karkaa harakoille PUKEUTUMALLA KUNNOLLA. Siinä missä ennen saatoin pyöräillä pelkissä ohuissa farkuissa töihin muutaman asteen lämpötiloissa sääriluut jäässä, koska eI vIeLä VoI oTtAa NiItÄ pAkSuMpIa VaAtTeItA KäYtTöÖn EtTeI sItTeN tAlVeN tUlLeSsA pAlElE, niin hyväksyin sen, että minulla on kylmä NYT ja todellakin voin pukea niitä lämpimämpiä päälle ja puenkin. Tuntuu huomattavasti mukavammalta harrastaa köyhän spinningiä, kun kylmä ei kangista jäseniä jo ensimmäisessä alamäessä eikä perille päästyä tarvitse hieroa puolta tuntia reisien verenkiertoa toimimaan tai pelätä punoittavien korvalehtien irtoamista. Poutaisina päivinä nakkaan paksujen sukkahousujen tai housujen päälle ohuet, tuulta pitävät ulkoiluhousut ja sadepäivinä paksummat, vettä hieman hylkivät byysat ja kehrään nautinnosta, kun ei palele. Korvien suojaksi kietaisen ihan itse viime syksynä neulomani merinovillaisen pannan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
muistathan pesemisen sijaan tuulettaa villaiset vaatteesi aina käytön jälkeen ja antaa niiden käyttöjen välillä levätä viikattuina hyllyllä henkaroinnin sijaan.

Ja merinovillasta pääsemmekin seuraavaan aiheeseen eli OIKEISIIN MATERIAALEIHIN ja oikeaan lempivaatteeseeni. Luonnonmateriaalit villoineen ja silkkeineen ovat täydellisiä pitämään kehosi lämpimänä tai viileänä kumpaan lopputulokseen sitten haluatkaan päätyä ja niihin oikeasti kannattaa näillä leveysasteilla panostaa. Toki voit kerrostaa itseäsi myös polyesterillä, mutta huomaat pian palelevasi kaikkialta muualta, mutta kainaloidesi olevan aivan hiessä. Itse haaveilen merinovillaisesta aluskerrastosta (morjens, keski-ikä täällä soittelee) ja rahatilanteen salliessa aion todellakin sellaisen ostaa, mutta tällä hetkellä käärin pääni lisäksi vain jalkani merinovillan suloiseen syleilyyn. Vaikka kuinka toitottaisin pitkin kyliä jonkin toisen vaatekappaleen olevan suosikkini, niin tosiasiassa suosikkipaikkaa sillä rintamalla syämmessäin pitelee Voguen merinovillaiset mustat ja ohuet sukat, joita omistankin neljä paria! Voin valehtelematta sanoa, että varpaani eivät ole pysyneet näin lämpiminä sitten varmaan sen, kun olin pieni beebels. Jos kuulut heihin, joiden varpaat ovat kroonisesti jäässä joulusta juhannukseen, niin panosta hyviin merinovillaisiin sukkiin! Niiden lisäksi käytän myös villaisia pohjallisia kengissä, joita voin myös erittäin lämpimästi (pun intended) suositella.

Myös se, että ANTAA ITSENSÄ LEVÄTÄ vaikuttaa vahvasti siihen, miten ympäröivää maailmaa kokee kehollaan ja väsyneenä kaikki ikävät tuntemukset kuten paleleminen vievät helposti vallan. Vaikka kuinka dedikset painaisivat päälle ja tuntuisi siltä, että aikaa ei vain ole millekään, niin juuri silloin on tärkeää ottaa itselleen edes pieni hetki siellä ja toinen täällä. Keittää kuppi teetä tai kahvia ihan ajatuksella ja nauttia se rauhassa, istahtaa hetkeksi jalkakylvyn ääreen, käydä happihyppelyllä ilman sen suurempia päämääriä tai vain hetkeksi sulkea silmät ja hengitellä syvään ruokatauon tärkeyttä unohtamatta. Ihminen ei ole kone, vaikka siihen tämä maailma tuntuukin pyrkivän, joten omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta on muistettava pitää huolta.

Näin marraskuussa voi toki olla hieman aikaista juhlia sitä, että määpäs en oo vielä palellu yhtään nännäsnää, mutta uskon oikeasti vakaasti, että näillä pienen pienillä toimenpiteillä en myöskään palele sitten, kun lämpömittarin elohopea valuu kaksilukuisten pakkasasteiden puolelle.

Raparperimehu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä vuosi on ollut ihan kreisi raparperivuosi – ainakin meidän mökillä raparperi on ihan täysin villiintynyt ja puskee uutta vartta kuin viimeistä päivää. Harmi vain, että raparperipiirakkaankiin kyllästyy melko nopeasti eikä pakastimeenkaan mahdu loputtomasti valmiiksi pilkottuja varsia. On siis ollut aika alkaa mehutehtailijaksi.

RAPARPERIMEHU (n. 1 litra)

5dl pilkottua raparperia
1l vettä
0,5dl sokeria
kanelia tai muita mausteita

Pilko huuhdellut raparperin varret n. yhden sentin mittaisiksi paloiksi. Jos haluat mehusta kauniin vaaleanpunaista tai punaista, käytä vain punaisia varsia. Laita raparperit kattilaan ja kaada perään vesi. Itse sekoittelen tässä vaiheessa mukaan kanelijauhetta, mutta enemmän keittiössä hyörivät käyttäisivät varmaan kanelitankoa. Maustaa voi oman maun mukaan millä tahtoo tai olla maustamatta ollenkaan. Kiehauta ja keittele n. 20 minuuttia. Lisää sitten sokeri (tai älä, jos et halua makeuttaa) ja sekoittele, kunnes sokeri on liuennut. Siivilöi mehu (mie siivilöin varmuuden vuoksi kahdesti) pulloon, kannuun tai pakasteeksi. Mehu säilyy jääkaapissa muutamia päiviä.

Jottei mitään menisi hukkaan, niin olen myös purkittanut mehusta yli jääneen mössön ja sekoittanut sitä aamuisin puuron sekaan. Olen myös sekoittanut usein juodessani mehuun kalsiumia sisältävää kivennäisvettä – saa mukavasti kuplia mukaan ja varmistuu siitä, että keho saa tarpeeksi kalsiumia, vaikka raparperia tulisikin nautittua runsaammin. Halutessaan voi myös lisätä raparperien sekaan kattilaan esimerkiksi mansikoita! Jo muutama mansikka tuo lisäväriä ja pehmeyttä mehun makuun.

Mitä teillä on tänä vuonna tehty raparperista?

Härkis-makaronilaatikko (L, G, Veg)

Laiskan kotikokin keittiöstä kajahtaa jälleen, kun on löytynyt resepti, jonka tekoon ei mene aktiivista aikaa kuin n. 10 minuuttia. Tottakai erilaiset makaronilaatikkoreseptit ovat varmasti kaikille aivan tuttua kauraa, mutta tässäpä vielä jakoon yksi sellainen. Etsin pitkään kivaa vegaanista reseptiä härkis-makaronilaatikkoa varten, mikä sinänsä on ihme, sillä en juurikaan pidä härkiksen mausta tai koostumuksesta, ja lopulta päädyin yhdistämään muutamia eri reseptejä päätyen tällaiseen, erittäin tiivistettyyn ja simppeliin tulokseen.

20200522_145524_kop

HÄRKIS-MAKARONILAATIKKO

5dl soijamaitoa
5dl gluteenitonta makaronia
250g härkistä (1 pkt)
2,5dl vegaanista juustoraastetta
mausteita oman maun mukaan
öljyä

Keitä makaroneja n. viisi minuuttia, niiden ei tarvitse kypsyä kokonaan. Paista sama aika härkistä pannulla erotellen klönttejä pienemmäksi ja mausta oman maun mukaan (mie heitin sekaan vaan suolaa ja pippuria). Yhdistä makaronit, härkis, maito ja juustoraaste isossa astiassa ja sekoita kunnolla sekaisin. Tässä vaiheessa mie laitoin sekaan vielä Rainbow’n taco dippijauheseoksen lisämausteeksi. Kaada hyvinöljyttyyn vuokaan ja paista 200°C asteessa n. 50 minuuttia (kiertoilmauunissa riittää varmasti vähempikin aika).

Laatikosta tuli ensikertalaisen kokemuksella hyvää (onneksi, sillä syötävää tästä riitti minulle about viideksi päiväksi…), vaikken vieläkään härkiksen faniksi ole ehkä ryhtymässä. Nyt sen minun suussani tympeältä maistuva ominaismaku jäi onneksi mausteseoksen jalkoihin, eikä mössöytyvä koostumuskaan häirinnyt laatikossa samalla lailla kuin pelkästään pannulla paistettuna. Aion todellakin tehdä uudelleenkin ja ensi kerralla taidan maustedippiseoksena kokeilla tacon sijaan sweet chiliä!

 

Kuukauden kahvila: Kiikku

Vietän paljon aikaa kahviloissa vapaalla ollessani, joten päätin aloittaa aiheesta postaussarjan! Joskus sitä luulee kolunneensa jopa oman kotikaupunninsa kaikki kahvilat läpi, mutta yhtä usein sitä myös hoksaa olleensa väärässä, kun varsinkin kesällä kesäkahviloita pompsahtelee esiin useampia. Usein myös vieraassa kaupungissa haluaa poiketa ennemmin johonkin pieneen, kotoisaan kahvilaan kuin joka kaupunnista löytyviin, samoilta näyttäviin ketjukahviloihin. Tässä postaussarjassa aion nostaa esiin eri kaupunkien helmiä kahviloiden loputtomasta merestä ja saan ihanan tekosyyn lorvia uudelleen vanhoissa suosikeissa.

20190813_121121

Kun tarpeeksi pitkään vetkuttelee kirjoittamisensa kanssa, niin kesäkahvilastakin tulee taas kevään korvilla ajankohtainen. Myönnetään siis jo alkuun, että tästä kahvilasta piti kirjoittaa jo viime kesänä, mutta sitten se jäi ja mitä suotta sitä sellaisesta paikasta kirjoittamaan talvipäivinä joka aukeaisi taas vasta joskus keväällä. Mutta näin toukokuussa ollaan taas ajan hermolla ja toivottavasti kirjoituksen kohde on selvinnyt koronakevään koettelemuksista voittajana ja availee jo pian taas oviaan.

Vetkuttelusta puheenollen minun piti alunperin vierailla kahvila Kiikussa jo vuonna 2018, jolloin kuulin siitä ensimmäisen kerran, mutta ehdin Ouluun vasta syyskuun puolella jolloin paikka oli jo taas laittanut oven säppiin kesäkauden ollessa taputeltu. Viime kesänä otin elokuussa uuden yrityksen ja pääsin kuin pääsinkin vihdoin Kiikun teekannujen ja leivonnaisten ääreen.

20190813_123121_kollash

Tunnelma oli alkusyksyn jo hiipiessä paikalle kovin rauhallinen, mutta sehän ei tunnetusti minua haitannut lainkaan. Teevalikoima oli mukavan laaja ja sorttia oli jos jonkinlaista kuten myös vitriinin puolella – löytyi suolaiset ja makeat sulassa sovussa. Päädyin itse ainaisena herkuttelijana valitsemaan makeaa suklaaleivoksen muodossa ja voin sanoa, että oli oikein erityisen suklaista, voin melkein yhä maistaa sen suussani vain kuvaa katsoen.

Vaikka olenkin usein hyvin ruokamotivoitunut, niin tähän kahvilaan en kuitenkaan mennyt oikeasti virvokkeiden perässä, vaan ehkä joku on jo kuvien perusteella arvannutkin vierailuni perimmäisen syyn. Voi kyllä, kahvila Kiikku sijaitsee aivan Ainolan puiston kasvihuoneen kupeessa ja on eräänlainen kasvihuone itsekin – aivan must see -kohde siis minulle ja muille kasveista erityisesti pitäville ihmisille. Teehetken jälkeen meninkin vielä viereisen kasvihuoneen puolelle istumaan ja lukemaan kirjaa pienen suihkulähteen viereen. Knoppitietona kerrottakoon, että blogini bannerikuva on myös otettu sillä reissulla.

En tiedä onnistuuko reissu Ouluun tänä kesänä koronan tai raha-asioiden puolesta, mutta jos onnistuu, niin tiedätte mistä minut taas siellä löytää. Suosittelen saapumaan kahvilaan jalan ja tutustumaan samalla reissulla muutenkin Hupisaarten ympäristöön – todella kauniita puistomaisemia vain kiven nakkauksen päässä Oulun keskustan hälinästä.

Kahvila Kiikku
Ainolanpolku 1 (Ainolanpuisto)
90100 Oulu

(Noin) Kuukauden kahvila -sarjassa aiemmin esitellyt:

Papulaari, Kouvola
Onnenkukko, Kouvola

Jaa kahvilasuosikkisi ja -vinkkisi kommenttiboksissa!

Kesäkurpitsagratiini

En ole todellakaan mikään ihmeiden tekijä keittiössä ja useimmat valmistamani ruoat ovat yhdistelmä jonkinlaisia pakasteesta noukittavia puolivalmisteita (ah Apetitin kasvisjauhispyörykät on mun suosikkeja!), pikaisia riisinuudeleita tai Risellan riisi-kauraseosta höystettynä isoilla kasoilla erilaisia kasviksia. Joskus saatan myös keitellä perunoita ja paistella niitä sitten seuraavina päivinä pyttärihengessä tai keitellä kaupan pakastealtaasta noukkimani pinaattikeiton.

Vapaapäivinäni kuitenkin yritän aina hieman panostaa, että vapaat tuntuisivat vielä enemmän vapaalta ja valmistan jotain hieman parempaa. Useimmiten valmistan kalaa jonkinlaisen vihannespedin keralla, josta sitten lähes aina riittää myös seuraavaksi päiväksi ruokaisaan salaattiin tai tuhtien leipien täytteeksi.

Miulla on kasa lahjaksi saatuja reseptikirjoja, joita en käytä, koska noh… en ole ruoanlaittajasorttia ja sen lisäksi olen melko nirso, jolloin en helposti syty lukemilleni resepteille, sillä niistä pitäisi aina mielestäni poistaa lähes puoletkin aineksista. Siltikin sain taas viime jouluna lahjaksi uuden reseptikirjan, tällä kertaa kasvisruokapainotteisen sellaisen. Sitä selatessani pääsin aika pitkälle ennen kuin törmäsin sellaiseen ruokaan jota haluaisin sellaisenaan a.) valmistaa ja b.) syödä. En oikeasti jaksa vääntää ruokaa tuntikaupalla syödäkseni sen alle 10 minuutissa ja sitten uhrata tiskaamiseen puolikin tuntia. Nopeat ja helpot reseptit tutuista aineksista ovat varmoja voittajia ja onnekseni sellaisen bongasinkin, joten kerrankin tuli reseptikirjalle käyttöä!

20200220_171337

KESÄKURPITSAGRATIINI ( 4 annosta)

4 kesäkurpitsaa
2rkl oliiviöljyä
120g mozzarellaa ohuina viipaleina
2 isoa tomaattia kuutioina, siemenet poistettuina
2tl vastasilputtua basilikaa tai oreganoa

Leikkaa kesäkurpitsat pitkittäin neljään osaan. Sivele öljyllä ja paista 10 minuuttia 200°C asteisessa uunissa, mutta älä anna pehmetä liikaa. Ota kesäkurpitsat uunista ja laita niiden päällä mozzarellaviipaleet, tomaatit sekä basilika/oregano. Paista vielä viisi minuuttia, kunnes juusto sulaa. Tarjoa kuumana.

Kuinka ihanan simppeliä ja nopeaa!

Itse tosin en hoksannut katsoa kuvaa sen tarkemmin, sillä siinä olikin leikattu  kesäkurpitsat viipaleiksi niin, että ne olivat yhä kiinni toisissaan kannasta. Koska tein pelkästään itselleni, niin valmistin vain yhden kesäkurpitsan enkä edes jaksanut kaapia siemeniä pois kirsikkatomskuistani – laiskaa kokkausta parhaimmillaan, eh. En myöskään tiedä miten mozzarellasta saa oikeasti ohuita viipaleita, ehkä mandoliinilla (sillä keittiövälineellä, ei soittimella toim.huom.) jonkamoista en tietenkään omista, joten omani jäivät hieman uhkeiksi silputusta basilikasta puhumattakaan.

20200220_171316

Uhkeista mozzarellasiivuista ja tomskujen siemenistä huolimatta maku oli kuitenkin oikein oiva ja haaveilin syödessäni jo vähän siitä, että valmistaisin ensi kesänä tätä samaa mökillä oman maan kesäkurpitsoista ja uunin sijaan grillissä, jolloin saisi lisää rapsakkuutta ja kesän makua mukaan. Tämä menee mielestäni kevyenä annoksena ihan itsessään tai pienempänä annoksena mukavana lisukkeena jollekin liharuoalle, jos eläinproteiinia lautaselleen halajaa.

Joskus hamassa tulevaisuudessa olisi tarkoitus myös kokeilla makaroonilaatikon tekemistä soijarouheella, mutta saas nähdä milloin tämä laiska kokki jaksaa siihen tarpeeksi paneutua. Mikä on sun valinta silloin, kun teet jotain helppoa ja nopeaa?

 

Kesäkurpitsagratiinin ohje löytyy Gummeruksen Helppoa ja hyvää -sarjan kirjasta Kasvisruoat: terveellisiä herkkuja. Sain kirjan joululahjaksi, mutten kustantajalta!

Kuukauden kahvila: Papulaari

Vietän paljon aikaa kahviloissa vapaalla ollessani, joten päätin aloittaa aiheesta postaussarjan! Joskus sitä luulee kolunneensa jopa oman kotikaupunninsa kaikki kahvilat läpi, mutta yhtä usein sitä myös hoksaa olleensa väärässä, kun varsinkin kesällä kesäkahviloita pompsahtelee esiin useampia. Usein myös vieraassa kaupungissa haluaa poiketa ennemmin johonkin pieneen, kotoisaan kahvilaan kuin joka kaupunnista löytyviin, samoilta näyttäviin ketjukahviloihin. Tässä postaussarjassa aion nostaa esiin eri kaupunkien helmiä kahviloiden loputtomasta merestä ja saan ihanan tekosyyn lorvia uudelleen vanhoissa suosikeissa.

IMG_20190729_120313_100
kiitos sinulle tuntematon-Venla, joka suostuit kuvattavaksi tälle kylähullulle kahvilakävijälle.

Postaussarjan toisessa osassa tutustumme omaan suosikkikahvilaani Kahviputiikki Papulaariin, joka sijaitsee rakkaassa kotikaupungissani Kouvolassa. Myönnän heti alkuun, etten todellakaan ehdi käydä paikassa niin usein kuin haluaisin, mutta aina kun sinne pääsen hetkeksi rauhassa istahtamaan ystävän tai kirjan parissa, niin kaihoisasti ajattelen, että ehtispä useammin ja milloinkohan taas.

Papulaarin, noh voi kai sanoa virallinen hashtag on #toinenolohuone eikä se voisi olla yhtään enempää paikkaa kuvaava. Tunnelma kahvilassa on erittäin kodinomainen pehmeine sohvineen, erilaisine puutuoleineen ja pöytineen, maailman söpöimpine kuppeineen ja asetteineen aina mukavaa ja iloista henkilökuntaa unohtamatta. Kahvilassa on todellakin panostettu viihtymiseen ja sen huomaa, enkä ole tavannut vielä yhtäkään henkilöä, joka ei paikasta olisi pitänyt. Vielä muutama vuosi sitten Papulaari toimi pienemmissä tiloissa, jolloin varsinkin talvisaikaan ei usein mahtunut sisään ja tunnelma oli erittäin ahdas, mutta onneksi nyt tilaa on useammallekin janoiselle ja/tai nälkäiselle kulkijalle. Nykyään saman katon alta löytyy myös nimensä mukaisesti teetä ja hyvinvointia tarjoava Nirvana Tea and Wellness, hierontapalvelu Rautainen olo sekä vintagekirpputori Korentotori.

kollaasipollaasi
katsokaa nyt noita kuppeja, kuinka söpösiä!

Ja koska tehän tiedätte, ettei minun sydäntäni voiteta millään kiehuvaan veteen lisätyillä Liptoneilla tai eilispäivän käntyillä, voitte varmaan jo arvata, että teet ja herkut ovat Papulaarissa maininnan arvoisia. Kahvitkin kyllä kuulemma myös, mutta niistä saa runoilla joku muu kuin minä, joka en erota kahveja toisistaan vaikka aseella uhattaisiin. En usko, että Papulaarista saisi pussiteetä vaikka erikseen pyytäisi, sillä joku rotihan elämässä pitää olla ja kun jotain ruvetaan tekemään, niin se tehdään sitten hyvin ja pieteetillä. Jokainen tilaamasi tuote tarjoillaan pöytään ja valitsemasi tee hautuu hiljalleen omassa kannussaan, josta riittää kahteen kupilliseen. Tee- ja kahvivalikoima on runsas ja uutuuksia putkahtelee aina silloin tällöin listalle. Tiskin viereinen vitriini pullistelee niin suolaisia kuin makeita, että gluteenittomia ja vegaanisiakin herkkuja ja tarjolla on myös kylmiä juomia sekä  kesäisin  jäätelöpikareita. Arkisin tarjolla on lounaskulhoja, joten helpotus isompaankin nälkään löytyy.

Kahviputiikki palvelee myös kulttuurinnälkäistä kävijää, sillä aina silloin tällöin Papulaarin stagelle nousee niin livenä kuin levyiltäkin musiikkia soittavaa väkeä ja seinällä on vaihtuvasti esillä paikallista taidetta ihailtavaksi ja kotiin ostettavaksi. Taiteen lisäksi mukaan voi tottakai ostaa myös kahvia, teetä, mehuja, herkkuja, kortteja ja vaikka mitä. Itse ostan aina joulun aikaan muutaman valmiin lahjapaketin joulupukin nimiin ja silloin tällöin mukaan tarttuu jokin uusi teemaku tai herkkupussi maisteltavaksi. Papulaari on myös vain kivenheiton päässä Kouvolan Rautatieasemalta, joten sinne on helppoa ja nopeaa poiketa vaikka junanvaihtoa odotellessa.

Kahviputiikki Papulaari
Kauppamiehenkatu 1
45100 Kouvola

(Noin) Kuukauden kahvila -sarjassa aiemmin esitellyt:

Onnenkukko, Kouvola

Jaa kahvilasuosikkisi ja -vinkkisi kommenttiboksissa!

Kuukauden kahvila: Onnenkukko

Vietän paljon aikaa kahviloissa vapaalla ollessani, joten päätin aloittaa aiheesta postaussarjan! Joskus sitä luulee kolunneensa jopa oman kotikaupunninsa kaikki kahvilat läpi, mutta yhtä usein sitä myös hoksaa olleensa väärässä, kun varsinkin kesällä kesäkahviloita pompsahtelee esiin useampia. Usein myös vieraassa kaupungissa haluaa poiketa ennemmin johonkin pieneen, kotoisaan kahvilaan kuin joka kaupunnista löytyviin, samoilta näyttäviin ketjukahviloihin. Tässä postaussarjassa aion nostaa esiin eri kaupunkien helmiä kahviloiden loputtomasta merestä ja saan ihanan tekosyyn lorvia uudelleen vanhoissa suosikeissa.

20190603_171320

Postaussarjan ensimmäiseksi kahvilaksi valikoitui Kahvila ja lahjatavaraliike Onnenkukko, joka sijaitsee kotikaupunnissani Kouvolassa, tunnelmallisessa Museokorttelissa Kaunisnurmen kaupunginosassa – aivan Poikilo-museon vieressä, jos tekee mieli harrastaa korkeakulttuuria ennen tai jälkeen kaffen. Vaikka museokortteli pursuilee tunnelmaa myös talvisin, niin suosittelisin silti saapumaan paikalle kesällä. Vanhassa puutalokorttelissa on ihanaa käydä kävelyllä ja varsinkin alkukesästä siellä tuoksuu niin huumaavasti syreenit, ettei voisi enempää elämältään toivoa.

Onnenkukko on pieni ja erittäin kodinomainen kahvilapuoti, jonka seinällä naksuttaa suuri kello, siellä tuoksuvat tuoreet leivonnaiset ja puulattiat narisevat askelten alla. Sisään astuessa ei ehtinyt edes kissaa sanoa, kun keittön oven takaa kurkkasivat ystävälliset kasvot. Kun kerroin hieman katselevani ympärilleni ennen pöytään asettumista, juoma luvattiin laittaa valmistumaan sillä aikaa – kysyttiin jopa, että vihreää vai mustaa teetä. Pyysin vihreää ja annoin mennä herran haltuun, että mitähän sieltä mahtaa tulla. Minut ohjattiin puodin lisäksi tutustumaan myös näyttelytilaan, jossa vaihtuu kuulemma näyttely n. kuukausittain ja tulossa on ainakin nukkekotinäyttely Kouvolassa pidettävien asuntomessujen hengessä – vinkkinä kaikille asuntomessuille suuntaaville siis!

20190603_171301

Suunnistin kohti kahvilatilaa juuri, kun teetäni kannettiin keittiöstä. Koska olin ainoa asiakas, sain vapaasti valita istumapaikkani, enkä myöskään kieltäytynyt juuri leivotusta pullasta. Itse ei myöskään tarvinut laittaa tikkua ristiin, sillä paikassa on pöytiintarjoilu ja siitä tietää aina olevansa hyvissä käsissä. Olin hieman pelännyt ainaisen Liptonin kirousta, mutta eteeni katettiinkin kannullinen haudutettua vihreää teetä. Siinä hetkessä olin myyty ja tiesin aloittavani postaussarjan juuri tällä kahvilalla, vaikka ensin olinkin ajatellut kunniapaikalle suosikkikahvilaani – siihen palaamme siis joskus toiste.

Istuin avoimen ikkunan vieressä, viereisellä pöydällä oli kimppu syreenin oksia, seinällä raksutti kello heläyttäen iloisia pimputteluja tasatunnin merkiksi, pulla oli vielä lämmintä ja tee maistuvaa. Aina välillä minua kurkattiin, että olihan kaikki hyvin tai maistuisiko toinen pulla, mutta muuten sain uppoutua omiin ajatuksiini ja silmäillä seinälle koottuja ikivanhoja, jo ajan tummentamia Kouvolan sanomien artikkeleja. Lähtiessäni lunastin hyllystä pussillisen samaa teetä, jota olin nauttinut ja vaihtelin vielä muutamia sanoja mukavan puodinpyörittäjän kanssa. Oli kuulemma juur kesäapulainen laittamassa ulkokalusteita kuntoon, että saavat vielä muutaman lisäpaikan pihan puolelle. Lähtiessäni minut toivotettiin uudestaan tervetulleeksi ja päätinpä todellakin sen myös tehdä, ensi kerralla sitten pihan puolelle ja hyvän seuran kera.

Kahvila ja lahjatavaraliike Onnenkukko
Varuskuntakatu 6
45100 Kouvola

20190603_171239

Kukkakaalipizza (G)

20190508_132434_kop

Terveisiä vuodelta 2015, kun kukkakaalipizza oli trendikkäintä ikinä valmistaa, syödä ja kuvata someensa. Ja terveisiä nyt vuodelta 2019, kun tämä trendien aallonharjalla tottuneesti surffaava (not) ihminen vihdoinkin sai aikaiseksi kyseistä ruokaa valmistaa.

En hirveästi jaksa seurata trendiruokia tai trendejä ylipäätään (töiden takia vain on pakko), enkä ole keittiössäni testannut mitään muuta somehittiä kuin avokadopastaa (se oli hirveää). Kukkakaalipizza kiinnosti lähinnä helppoutensa ja gluteenittomuutensa vuoksi, mutta koska en ole mitenkään päin minkäänlaisen kaalin (paitsi parsakaalin!) ystävä, enkä varsinkaan kukkakaalia ole syönyt ikinä, niin jätin reseptin ja idean hautumaan jonnekin vatsan ja takaraivon välimaastoon muutamaksi vuodeksi.

Viime aikoina on tullut syötyä liikaa pakastealtaista poimittua pizzaa, eikä siitä voi syyttää kuin omaa laiskuuttaan. Valmis lätty kun on niin helppo vain heittää uuniin ja mussuttaa itselleen mahan pinkeäksi, olon huonoksi ja niin edelleen. Ei siitä koskaan tule hyvä olo tai fiilis, mutta sen helppous viehättää siinä missä pizzapohjan höttöisyys turvottaa ja ahdistaa. Päätin siis ottaa itseäni niskasta kiinni ja pyöräyttää muutaman vuoden takaisen trendiruoan uuniin. Resepti on niin helppo ja vaivaton, että kuka tahansa siihen pystyy:

KUKKAKAALIPIZZA (SOPPA 365):

pohja:

400g kukkakaalia
2 kananmunaa
1 dl juustoraastetta
+
omavalintaiset täytteet

Raasta kukkakaali riisimäiseksi

Lisää kukkakaaliriisin sekaan kananmunat ja juustoraaste

Muotoile muutama pienempi pizza tai kokonainen levyllinen

Paista 200 asteessa 25 minuuttia, lisää haluamasi täytteet ja paista vielä 10 minuuttia.

Nauti.

 

Ja siis todellakin nauti. Olen muutaman kerran nähnyt sen vaivan, että olen tehnyt pizzan alusta loppuun itse, mutta koskaan se ei ole maistunut näin hyvältä. Pohja ei tietenkään ole yhtä rapea kuin tavallisessa pizzassa ja makukin hieman erilainen, mutta sen mikä rapeudessa häviää, niin kaikessa muussa voittaa. Maku on todella hyvä, pohja ei tihku turhanpäiväistä rasvaa eikä syömisen jälkeen jää sellaista tunkkaista pahaa oloa, että olisi tullut syöneeksi liikaa (söin päivän aikana koko helvetin pizzan ja olo oli silti kevyt!). Toki jos meinaa vetäistä pizzansa päälle puolikkaan porsaan, niin saattaa vähän hengästyttää, mutta oma kasvisversioni oli kevyt, mutta silti nälän vievä. Olin myös aivan varma, anteeksi nyt tästä, että tuollainen määrä kaalia saisi mahani käymään kuin oluttynnyri ja saisin aikaan aikamoisia serenadeja perseestäni, mutta hiljaista kuulkaas piteli! Vatsaystävällinenkin siis. Aion todellakin tehdä toistekin.

Oletko sie jo ehtinyt testaamaan tätä vuosien takaista trendiherkkua?