George Orwell: Eläinten vallankumous

IMG_20200405_092002_057

Sanoisin, että on kolme tapaa lukea George Orwellin vuonna 1945 julkaistu teos Eläinten vallankumous. Sen voi lukea hieman keveämpänä eläinsatuna tasa-arvosta, yleisenä ja aina ajankohtaisena kuvana ihmisen taipuvaisuudesta ahneuteen tai sitten juuri sinä satiirisena kuvana Venäjän vallankumouksesta, jona Orwell sen tarkoitti.

Koska itselläni alkaa jo olla ikää sen verran, ettei eläinsadut enää solju pelkästään satuina tajuntaan enkä ole ollut kovinkaan tarkasti perehtynyt Venäjän vallankumouksen tapahtumiin ja/tai sen ihmisiin ennen tähän kirjaan tutustumista, niin itse luin sen viime vuosituhannella kirjoitettuna ajankuvana myös tästä nykyhetkestä, jossa elämme. Sillä voi kuulkaa, tämä kuvaus se ei vain vanhene, vaikka niin sen todellakin soisi jo tekevän.

Kirjan juoni on kovin simppeli: Farmin eläimet kyllästyvät heitä kaltoin kohtelevaan maatalon isäntä Jonesiin ja vanhan Majurin kylvämän ideansiemenen itäessä päätyvät vallankumoukseen häätäen hänet matkoihinsa tiluksiltaan. Sikojen, eläimistä viisaimpien, johdolla maatilan eläimet alkavat pyörittää tilaa tasa-arvoisesti itse ja saavatkin siitä erittäin tuottavan. Luodaan yhteiset tasa-arvoon pohjaavat säännöt joiden mukaan elää ja tehdä työtä. Pian sikojen rivit kuitenkin ratkeavat toisten hamutessa enemmän valtaa ja tasa-arvo saa väistyä varjoista nousevan diktatuurin edestä.

Vaikka kirjassa kirjaimellisestikin on kyse vallankumouksesta eikä sellaisia juuri länsimaissa viime aikoina ole nähty, niin silti se on teoksena erittäin ajankohtainen. Ihmisen, sian, ahneus ei koskaan lakkaa kasvamasta eikä absoluuttinen valta lopulta pue ketään. Kun Eläintilan epämääräisen epädemokraattinen yksinyhteishallinto raivataan ja yksittäinen sika ottaa tilan haltuunsa väkivalloin, alkaa myös propaganda. Syytetään sitä, joka on joukosta poissa, hän on syyllinen kaikkeen, hän valehteli. Ehei, toverit, nuo uutiset ovat valetta, mutta tämä on totta. En ole koskaan sanonut noin tai jos sanoinkin, se oli vain juoni. Te muistatte väärin. Hassulla tapaa tulee joku rapakon takainen johtaja mieleen, mutta ei sillä lailla hah hah -hassulla, vaan pidän nyt vähän päätä käsieni välissä ja huokaan syvään -hassulla.

20200405_190816_kop
sata pistettä ja papukaijapostikortti, jos tunnistaa nuo porsaat!

Ja kuten historiassa, kirjassa, nykyaikana ja tulevaisuudessakin, niin aina on oleva se joukko lampaita toistelemassa iskulauseita niitä sen enempää miettimättä ja niitä raskaan työn tekeviä hevosia, jotka miettivät kaiken kyllä muuttuvan paremmaksi, jos vain tekee enemmän ja paremmin töitä. Verikoiria, jotka tekevät sen mitä käsketään ja heitä jotka näkevät kyllä mitä tapahtuu, mutta vain muina aaseina katselevat maailman valuvan viemäriin. Ja sitten taas on heitä, jotka tavallaan tietävät jonkin olevan pielessä, mutta eivät osaa sanoittaa tuntemuksiaan, koska joku toinen osaa pyörittää vastapuolella sanansa taitavammin niin, ettet ole oikeastaan enää varma miten asiat ovat.

Kun Apila katsoi alas mäenrinnettä, kyynelet tulvahtivat sen silmiin. Jos se olisi pystynyt lausumaan julki ajatuksensa, se olisi sanonut, ettei tämä ollut se päämäärä, johon eläimet olivat pyrkineet silloin kun ne vuosia aikaisemmin olivat ottaneet tavoitteekseen ihmisrodun kukistamisen. Tällaisia kauhistuttavia teurastuskohtauksia ei niillä ollut ollut näköpiirissä sinä yönä jolloin vanha Majuri oli ensi kertaa yllyttänyt niitä kapinaan. Mikäli Apilalla itsellään oli ollut minkäänlaista kuvaa tulevaisuudesta, sillä olisi ollut mielessään eläinten yhteiskunta, joka oli vapautettu nälästä ja ruoskasta, jossa kaikki olivat tasa-arvoisia, jossa kukin teki työtä kykyjensä mukaan, jossa voimakkaat suojelivat heikkoja, niin kuin itse oli suojellut eksynyttä ankkapoikuetta etukoivellaan sinä yönä jolloin Majuri oli pitänyt puheensa. — Näin se ajatteli, vaikkei osannutkaan ilmaista ajatuksiaan sanoin.

Siinä juuri on totalitarismin, animalismin, kauneus (ja kauheus), niin Venäjän vallankumouksen jälkeisissä tapahtumissa, Eläinten vallankumouksessa kuin natsi-Saksassakin. Väkeä koulitaan pelolla, propagandalla ja henkilöpalvonnalla eikä aatteella oikeastaan ole mitään muuta virkaa kuin kansan hallitseminen – joka on hiljalleen totutettu uuteen arkeensa. Niin myös farmilla, jossa eläimet häilyvästi muistavat miten asiat joskus olivat ja miten säännöt alunperin menivät, mutteivät oikeastaan enää ole varmoja eikä mahdollisesti uusia versioita ole viisasta myöskään kyseenalaistaa. Siankaan totalitarismi ei olisi totalitarismia, jos maatilan eläimet eivät siihen lopulta taipuisi ja jos katsotaan ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen on jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi on kumpi. Ehkä me vain aina tarvitsemme uuden ja sitten taas uuden vallankumouksen jottemme päätyisi samaan jamaan kuin maatilan eläimet. Jos kukaan ei koskaan kyseenalaistaisi mitään, niin olisiko olemassa enää muita kuin sikoja?

Vinkkinä vielä, että Yle Areenasta löytyy tämän kirjoitushetkellä kirjan pohjalta tehty animaatio vuodelta 1954, joka on mielestäni kirjaan verrattuna hieman hätäinen ja erittäin riisuttu versio, jossa on myös saatu aikaan kirjasta irrallinen, onnelliseksikin määriteltävä loppu. Se kestää vain noin tunnin verran, joten kyllähän sen ymmärtää, ettei ihan kaikkea ole saatu ympättyä mukaan, mutta kyllä se kantava ajatus sieltä kuitenkin hyvin välittyy:

Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Yksittäistapaus

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tulin vain tälleen pikaisesti vinkkaamaan Yle Areenaan rantautuneesta lyhytelokuvasarjasta Yksittäistapaus.

Se sisältää 11 erilaista tarinaa naisista vallankäytön kohteena niin kokonsa, ikänsä, ihonvärinsä ja/tai ihan vaan naiseutensa vuoksi. Uskon, että se avaa jokaisen naiskatsojan sisällä jonkin, ehkä jo unohtuneenkin, haavan, tuo mieleen ne kerrat, kun itsekin on saanut osakseen samanlaista kohtelua, saaden sykkeen nousemaan ja ehkäpä jopa lievän pahoinvoinnin iskemään. Tämä nyt on tällaista, arkista, onhan noita aina ollut, perseenkourijoita ja itsensäpaljastelijoita, ei kaivella vanhoja asioita jiiänee jiiänee.

Sarjassa vallitsee yhtä aikaa kevyt ja huumaavan raskas tunnelma, rinnan päällä lepäävä paino. Toivon, että jokainen mieskin kokisi sen, tuntisi piston aina kun tunnistaisi itsessään jotain, minkä näkee ruudulta. Ymmärtäisi hieman enemmän. En kuitenkaan tahdo silmätikuttaa vain miehiä, sillä meillä jokaisella on opittavaa tästä, toisten ihmisten kohtelusta, liiasta olettamisesta, puuttumisesta ja puuttumattomuudesta. Tahtoisin, että jokainen katsoisi tämän sarjan ja toivon, että jokainen joka kohtaisi elämässään vääryyttä tohtisi puuttua siihen, myös minä itse, eikä antaisi sen vain tapahtua. Yksi sarjan kantavuudesta tulee myös joistain jaksoista läpipaistavasta tunteesta, että asiaan haluttaisiin puuttua, sanat muodostuvat jo huulille, mutta lopulta on vain hiljaisuus, pään kääntäminen pois, luovutus.

Omat suosikkini jaksoista tässä elämän hetkessä ovat Let her speak, Juhlatunnelma, Pysäkki ja Unelmaduuni. Läski-jaksolle olisin mielelläni suonut enemmän minuutteja ja lisää syvyyttä.

Sen minkä näkee voi muuttaa.

3+1 vinkkiä: Yle Areena

Hyvin usein blogeissa annetaan katseluvinkkejä eri sarjoista ja elokuvista, jotka sijaitsevat maksullisessa palvelussa, kuten Netflix, HBO tai C More. Monella ei kuitenkaan välttämättä ole kyseisiä palveluita tai erityistä halua sellaisen hankkimiseen, joten vinkit valuvat ohitse kuin vesipisara auton tuulilasissa. Sen vuoksi ajattelinkin listata muutaman vinkin Yle Areenan puolelta, jonka katselu on ihan ilmaista – jee! Tulevaksi viikonlopuksi suosittelen…

MITÄ MIETIT, RONJA SALMI?
Tällä hetkellä kuvataan jo sarjan kolmatta kautta, mutta kaksi ensimmäistä kautta ovat edelleen katsottavissa Areenassa. Ronja Salmi ottaa napakkaan kaulaotteeseen milloin minkin aiheen, eikä suotta kainostele tai kiertele. Jaksoja löytyy mm. yksinäisyydestä, masennuksesta, peniksestä, pillusta, seksistä, someriippuvuudesta ja uskonnosta. Jaksoissa myös haastatellaan eri ikäisiä ja sukupuolisia ihmisiä, kysellen heidän näkemyksiään eri aiheista – varsinkin vanhemman väestön vastaukset ovat ihanan selvänäköisiä ja suoria. Missään jaksossa ei sorruta ylilyönteihin, saarnata oikeista vastauksista tai valinnoista tai vedetä suoria viivoja, vaan ne ovat keskustelevia ja ajatuksia herätteleviä. Erittäin hyvää tutkivaa journalismia ilman tabuja.

AIKUISET
Olen NIIN jälkijunassa tämän kanssa kuin vain olla ja voi, mutta ehkä siihen on jo tässä osoitteessa totuttu. Tämä on myös vähän sellainen, että tohtiiko tätä nyt niin suositella, kun itsekin välillä katsoi hieman sormien välistä ja teki mieli mennä turhautuneena sohvan taakse hetkeksi makaamaan, mutta sen vuoksi tätä lienee pakollista suositella. Niin paljon myötähäpeää, samaistumista yliajatteluun, asuinspiksiä ja ihavvaan helsinkiläistä meininkiä, joka on itselle vierasta. Onnistumisia ja epäonnistumisia, ihmissuhteita, joista tehdään liian vaikeita ja kipuilua siitä, mitä tässä elämässä nyt pitäisi edes olla. Niin ja se Kuisma, ai että, ottaisin kainalooni heti.

ARMOMURHAAJA
Kotimainen ja erittäin musta komediaelokuva Veijosta, joka lopettaa ja rakastaa eläimiä, mutta ei niinkään välitä ihmisistä ja vielä vähemmän heistä, jotka kohtelevat lemmikkejään kaltoin. Vain kaksi vuotta sitten ilmestynyt elokuva on myös erittäin osuva kuvaus nykyajasta ja siinä sorrutaan satunnaisesti pieniin ylilyönteihin, mutta annettakoon ne anteeksi. Matti Onnismaa on päärooliinsa kuin tehty, tai rooli hänelle, ja elokuvan kantava voima ilmeettömine, traumojen kalvamine kasvoineen eikä lopulta voi edes arvata mihin kaikki tuleekaan päättymään. Huomioithan, että elokuvat poistuvat Areenasta nopeasti ja postaushetkellä katsomisaikaa on enää vain vähän päälle viikko aikaa.

+

RADIO SODOMA
Sanon heti alkuun: Antti Holma on parasta mitä Suomen media voi alustasta riippumatta tarjota ja uskon, monen olevan kanssani samaa mieltä. Jos kuitenkin on tutustunut vain Holman Auta, Antti! -podcastiin ja instafeediin, niin en ehkä suosittele hyppäämään suoraan syvään päätyyn Radio Sodoman pariin. Jos on katsonut läpi Holman legendaariset perjantai-illan instalivet ja lukenut Järjestäjän, niin sekaan vaan – et todellakaan tule pettymään. Itselläni on tällä hetkellä kuuntelussa ensimmäinen kausi uusintana, ennen kuin pääsen toisen kauden pariin ja olenkin hihitellyt menemään iltaisin ennen nukkumaan menoa.

“Oikein ankaran talviyön keskellä kannattaa valmistaa iso mukillinen teetä, napsautaa päälle Radio Sodoma ja työntää pää oikein syvälle uuniin. Moni kuuntelija on kysellyt mihin toinen kuuluttajamme Martti Tippuri on kadonnut. Sanotaan näin, että elämän virta kuljettaa, kunnes se sekoittuu kuoleman virtaan. Näin käy meille kaikille ja nopeammin niille, jotka jättävät teepussit lojumaan työpaikan tiskialtaaseen.”

Puuttuiko jokin suosikkisi? Jaa omat vinkkisi kommenttiboksin puolella.

Lue myös:
3x hyvän mielen tv-ohjelma