Blogihaaste: Kuinka usein?

Viime kerralla oli sen verran vakavaa (ja tärkeää!) puhetta, että otetaan tällä kertaa vähän kevyemmin blogihaasteen parissa. Tämä on nyt hetken jo kiertänyt siellä sun täällä ja koska ainakin itse tykkään näitä lueskella, niin laitetaan omakin jakoon. Eli kuinka usein mie…

vaihdan lakanat: Kerran viikossa vaihdan lakanan ja pussilakanan, tyynyliinat aina sen jälkeen, kun olen pessyt hiukset. Harvempi vaihto- ja pesuväli olisi toki ekologisempaa, mutta nautin puhtaista lakanoista enkä halua pyöritellä naamaani likaisissa tyynyliinoissa.
vaihdan pyyhkeet: Kerran viikossa käsi- ja keittiönpyyhkeet, kylpypyyhkeen ja kylppärin lattiapyyhkeen parin viikon välein.
pesen hiukset: Öämmm, sanoisin että kolme kertaa viikossa on sellainen perusmäärä, ettei ala rasvaisuus paistamaan jo naapuriin asti.
soitan isälle/äidille: Viestitellään pääasiassa whatsappissa, mutta tarkistin luurista, että olen viimeeksi soittanut äidille kesäkuussa ja isälle toukokuussa.
näen vanhempiani: Yleensä muutaman kerran kuukaudessa paitsi nyt päivittäin, kun asun heidän luonaan evakossa.
käyn leffassa: Pari kertaa vuodessa tai jopa harvemmin, tänä keväänä tuli käytyä muutaman kerran.
föönaan hiukset: En koskaan.
putsaan lattiakaivot: Miulla on suht pitkät hiukset ja niitä irtoilee kuin lehtiä puista syksyisin, joten pyrin 1-2 kuukauden välein putsimaan.
käyn metsässä: Vähintään kerran viikossa, mutta mitä useammin, niin sitä parempi! Täällä evakossa ollessa on parasta, kun yksi ulkoilureitti pitkospuineen alkaa ihan vierestä.
käyn suihkussa: Jos olen jonnekin lähdössä, niin käyn itseni vähintään päästä alaspäin huljauttamassa suihkun alla, mutta jos meinaan möhnötä vaan kotona koko päivän, niin sitten en välttämättä jaksa käydä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sanon läheisille, että rakastan heitä: Varmaan joskus lapsuuessa viimeks, jos silloinkaan. Ei sellainen ole ollut meidän perheessä tapana.
sanon miehelleni rakastavani tätä: En ole sanonut. En viljene sitä sanaa todellakaan anteliaasti tai hetken mielijohteesta kenellekään – vain ensimmäiselle poikaystävälleni olen niin sanonut ja todellakin tarkoitin sitä, muita kumppaneita en vielä ole rakastanut.
tarkistan kuivakaapin sisällön: Aina silloin tällöin kurkkaan kunnolla hyllyt läpi, ettei ole kutsumattomia vieraita, mutta noin aineksien puolesta siellä ei ole yllätyksiä.
luuttuan lattiat: Keittiön lattian muutaman kerran vuodessa, mutta koko asunnon olen luutunnut KERRAN kuuden vuoden aikana. En oikeasti jaksa vaivautua.
pesen vessan: Vessanpöntön pesen kerta viikkoon ja koko kylppärin viikon tai kahden välein.
puhdistan liesituulettimen: En omista ja keittiön ilmanvaihtoputki on niin korkealla, etten yletä sinne kuin kiipeämällä uunin päälle, joten en edes yritä.
syön noutoruokaa: Varmaan pari kertaa kuussa on sellainen sopiva arvio, kun joskus en syö kuukausiin ja joskus syön viikottain.
valehtelen: Valkoisia valheita pudottelen loukkaantumisien ja sen sellaisten estämiseksi, mutta ihan puhtaaseen valehteluun en jaksa ryhtyä. Niistä kun kuitenkin jää AINA kiinni ja sitten seuraukset ovat vielä pahemmat kuin suoraan sanomisella.
riitelen suhteessa: Oon tosi huono riitelemään, en kestä sellaista, joten koitan parhaani mukaan välttää.
sheivaan: En ees tiie. Tarpeen ja fiiliksen mukaan?
vaihdan hammasharjan: Sitten kun hammasharja alkaa hapsottaa tai kolmen kuukauden välein. Kumpi nyt tapahtuu ensin.
käyn kirjastossa: Muutaman kerran kuussa.
pesen peitot ja tyynyt: En pese. Tyynyt vaihdan vuosittain ja peitto saa pakkashoitoa.
syön herkkuja: Syön joka päivä jotain, mikä on mielestäni herkullista.
soitan anopille: En ole koskaan soittanut yhdellekään “anopeistani”.
pesen rintsikat: Aina, kun pesen vaatepyykkiä.
leivon: Ennen leivoin viikottain, nykyään varmaan kerran puolessa vuodessa. Pitäisi kyllä leipoa useammin.
siivoan jääkaapin: Käyn sen sisältöä (tai lähinnä sisällöttömyyttä) läpi viikottain ja silloin tällöin pyyhkäisen, mutten varsinaisesti siivoa sitä.
käyn puntarilla: Olen käynyt viimeisen vuoden aikana kahdesti, molemmilla kerroilla saatesanoin voit käydä, jos et sitten saa mitään kompleksia. En omista vaakaa, sillä se ei ole minulle hyväksi, enkä siksi tiedä kuinka paljon painan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

komennan miestäni: Ehhhh, en ole kokenut tarvetta komentaa.
syön irtokarkkeja: Aika harvoin, vaikka ruosteiset autot ovatkin ihan superhyviä.
vierailen isovanhempieni luona: Minulla on vain yksi mummo ja vierailen aivan liian harvoin.
pesen pyykkiä: kerran viikossa vaate- ja lakanapyykki, kahden viikon välein pyyhkeet.
imuroin kotini: Kahdesti tai kolmesti viikossa, riippuu ihan jaksamisen tasosta ja mahdollisista kyläilijöistä.
perheessä kinataan vaatetuksesta: Joka päivä vähän itseni kanssa kinaan siitä, että mitä pukisi päälle.
käyn hammaslääkärissä: Tänä vuonna kahdesti, sitä ennen oli yli kymmenen vuoden tauko. Uusi aika on jo varattu kahden vuoden päähän, joten nykyään skarppina taas menossa mukana.
käyn kaupassa: Käyn isosti kaupassa kerran viikossa ja sitten viikon mittaan haen unohtuneita tai muuta evästä ehkä pari kertaa.
pesen ikkunat: En ole pessyt asuntoni ikkunoita kertaakaan kuudessa vuodessa. Ensi keväänä ajattelin pestä, kun alkavat näyttää pikkuhiljaa likaisilta ja jokin lintukin kakkasi kesällä olohuoneen ikkunaan.
vaihdan sukat: Päivittäin, paitsi villasukat kerran viikossa.
olen eri mieltä miehen kanssa: Varmaan joka päivä olen jonkin miehen kanssa eri mieltä, mutta mielitiettyni (ahhh, oli pakko käyttää tuota sanaa!) kanssa silloin tällöin joistain typeristä jutuista, jotka voi vaikka gööglestä tarkistaa.
ostan uusia vaatteita: No näin usein.
siivoan: No öö, en pidä varsinaisia siivouspäiviä, mutta kai sitä vähän joka päivä siivoaa. Keittiön koitan kerran viikossa putsia kunnolla ja muuten vain pitää asunnossa hyvää järjestystä yllä.
olen tehnyt raskaustestin: En koskaan! Muutaman kerran on ollut sellainen fiilis, että pitäisiköhän pissata tikkuun, kun kuukautiset on olleet reilusti myöhässä tai olo ollut jotenkin omituinen, mutta aina on jäänyt ajatuksen tasolle.
tarkistan toimiiko palovaroitin: Vaihdan patterit kerran vuodessa ja siinähän se vinkuu.
pesen autoni: Laina-auto peseytyy kerran, pari vuodessa.
käyn läpi vaatekaapit ja muut kaapit: Koitan käydä vähintään kerran vuodessa kaikki, vaatekaappia ja -huonetta olen tosin viime aikoina myllännyt useamminkin. Nykyisin, kun tavaraa on vähemmän myös kaappien läpikäyminen on nopeampaa.
siivoan lääkekaapin: Minulla on vain pieni lääkepurkki, joten sinne ei pääse mitään kauheasti hautautumaan tai vanhenemaan eli en siivoa.
puhdistan hiukset harjasta: Harjaan hiukset vain ja ainoastaan ennen niiden pesua Tangle teezerillä ja puhdistan sen heti. En voi sietää hiuksia pursuilevaa harjaa.

Joko sinä olet jakanut tämän blogissasi tai muualla somessa? Otahan haaste vastaan!

Advertisements
Blogihaaste: Kuinka usein?

Kirjoittamisesta, syksystä ja uusista aluista

Viime kuukausina minusta on usein tuntunut siltä, ettei minulla oikein olisi blogille mitään annettavaa. Aiheet jotka päässäni suurimman osan ajasta pyörivät eivät kuulu tänne ja sitten taas en tunnu osaavan kirjoittaa yleispätevistä aiheistakaan. En paikoista joissa käyn, mitä niissä koen tai kirjoista joita luen ennen nukkumaanmenoa – pitäisi kai vain taas yrittää, sillä paikkoja ja kirjoja on kertynyt. Välillä tuntuu, että olisin sanonut jo kaiken, samat sanat ovat osuneet peräkkäin liian usein ja aiheet pyörivät myötäpäivään itseään toistaen kuin tasatunnit analogisessa kellotaulussa.

Silti blogiovien ja -ikkunoiden laittaminen säppiin tuntuu vieraalta ajatukselta, sillä tätä hommaa on tehnyt jo niin kauan eikä lopettaminen ole koskaan onnistunut. Välillä harmittaa, että on tullut poistaneeksi vanhoja tekstejään kokonaan, livejournalista ja blogspotista lähtien, mutta ehkä se oli tarpeellista. En usko, että tunnistaisin itseäni enää niiltä ajoilta, kun muutamankin vuoden takaiset ajatukset tuntuvat usein jo vierailta – kuin jonkun muun kertomilta. Myös se, että siirtäisin kaikki tekstini vain sivuun muiden silmiltä tuntuisi oudolta, sillä miten voisin ikinä kehittyä kirjoittajana siihen pisteeseen asti kuin haluan, jos en koskaan saisi palautteena niitä piikikkäitä ruusuja tai pehmoisia voikukkia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä asiaa pitäisikin ajatella juuri tuolta toiselta kantilta. Ei niin, että mitä minä annan blogille, vaan mitä blogi antaa minulle. Vaikka itse usein tuntee itsensä yhtä luovaksi kuin tiskialtaan yllä kuivuva rätti, niin jotenkin sitä silti löytää blogiin jotakin kirjoitettavaa – jos nyt ei omaansa, niin edes toisten kommenttibokseihin. Oma blogi antaa ajatuksilleni oman paikan, jonne voin kirjoittaa aiheista jotka eivät ole millään tavalla pöytälaatikkoon taipuvia kirjoituksia. Se antaa luvan kirjoittaa juuri minua kiinnostavista asioista, joista kaverini eivät ehkä ole niin kiinnostuneet ja mahdollistaa samalla vuorovaikutuksen muiden kanssa. Yksi julkisen blogin parhaita puolia onkin juuri se, että saa aikaan keskustelua ja pääsee vaihtamaan ajatuksia muiden kanssa, jotka ovat jollain tasolla kiinnostuneet samoista asioista kuin minä ja jaksavat kerta toisensa jälkeen kommentoida tekstejäni palautetta antaen ja uusia näkökulmia sekä mielipiteitä  esittäen – tai sitten ihan kommentoiden kuulumisiaan, mikä sekin on mukavaa. Jotkut ovat satunnaisia kommentoijia ja joidenkin kanssa on kuljettu yhteistä blogimatkaa jo vuosia, hiljalleen tutustuen ja blogikavereiksi muuttuen – yhden kanssa ruudun ulkopuolellakin tavaten. Välillä tekisi mieli tutustua heihin muihinkin paremmin, mutta ensimmäisen askeleen ottaminen tuntuu aina vaikealta. Muiden blogeista luetut tekstit ovat usein myös inspiroineet minua joidenkin tekstien kirjoittamisessa ja satunnaisesti blogeissa kiertävät haasteet ovat mukavaa ajanvietettä ja täytettä blogiin. Kiitos siis teille kaikille, jotka tätäkin tekstiä luette niin kommenteista, inspiraatioista kuin blogitoveruudestakin – niin ja kannustuksesta myös heiltä, jotka elävässä elämässä kulkevat mukana.

Kirjoittaminen on ollut minulle tärkeä itseilmaisun muoto siitä lähtien, kun sen taidon opin ja asioiden ylöskirjaaminen tapa, jonka aloitin ensimmäisellä luokalla aloittaessani ensimmäinen päiväkirjani (joka on erittäin tärkeä teos kulttuurisesti sisältäen mm. eri päivien ruoka-annoksia ja sitä, kenen kanssa leikki milloinkin ja oliko koulussa mukavaa). Ei kai tämä nykyaikainen blogin pitäminen ihan hirveästi siitä taida erota, haha. Blogia olen päivittänyt satunnaisesti ja välillä koordinoiden tietyt ajat ja päivät postauksille, mutta ensimmäinen lähestymistapa on pitkän tutkinnan tuloksena minulle kuitenkin se kaikkein läheisin – tekstiä syntyy, kun tekstiä syntyy, ei sitä voi kamalasti määräillä ja pakottaa itsestään ulos ilman, että laatu kärsisi huomattavasti. Joskus olisi asiaa viiden postauksen verran päivässä ja välillä taas ehkä kerran kuussa, jos silloinkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syksy tuntuu omalla kohdallani, kuten monella muullakin, aina uudelta alulta, vaikka se suurimmaksi osaksi kylvääkin ympärillemme vain kuolemaa ja lepoa laittaessaan luonnon taas pitkäksi aikaa pauselle. Blogistakin se saattaa valua näkyville, sillä vaikka tämän päivittäminen on tuntunut pitkään hieman tangertelevalta, niin päivä päivältä tunnen taas enemmän intoa tekstin tuottamiseen – aiheesta kuin aiheesta. Sisälläni on myös määrittelemättömän ajan kuplinut jokin levottomuus, enkä oikein ole tiennyt mitä se on ollut tai mihin suuntaan se on minua koittanut työntää. Kun jokin aika sitten seisoin Oulussa pienen lammikon äärellä ja samoilin pitkin loputtomia puistomaisemia loppukesän kukkia ja muita tuoksuja nuuhkien, koin jonkinlaisen heräämisen kuin se kytenyt kupla olisikin yllättäen puhjennut. Samalla hetkellä moni solmu sisälläni tuntui aukeavan kuin taikurin käsissä ja näin tulevaisuuteni hieman selkeämpänä. Nyt tarvitsen vain lisärohkeutta tarvittavan ensimmäisen askeleen ottamiseen, mutta saa nähdä löytyykö sitä ja näin ollen palaanko tähän aiheeseen enää koskaan.

Kävi miten kävi, tämä syksy tuo varmasti mukanaan monia uusia asioita, niin kuin se aina tuo. Osa niistä on suunniteltuja ja osa sellaisia, joihin ei varmasti osaa mitenkään päin varautua, niin hyvässä kuin huonossakin. Olkoon minun ja teidän kaikkien syksy kuitenkin täynnä lämpöä, läheisiä ja lempeyttä, uusia asioita ja mahtavia mahdollisuuksia.

Kirjoittamisesta, syksystä ja uusista aluista

Ilma on tyyni

Syksyn tulon voi jo maistaa illan hämärässä.

Ilma on tyyni, aurinko on painunut mailleen. Aivan kuin illasta olisi imaistu viimeinenkin elämä pois, eikä sitä huomaa kuin vasta liian myöhään. Tuuli ratsastaa pellon yläpuolella ja lähenee taivuttaen puut kanssaan villiin tanssiin. Hetkessä maailma ympärillä räjähtää tuulen lennättäessä hiukset taivaisiin.

Yöllä ikkunaverho imeytyy ulospäin kunnes tuuli taas työntää sen takaisin. Se taivuttaa puunrunkoja kumarruksiin ja saa pellon aaltoilemaan.

Sade antaa odotuttaa itseään.

29.7.2018

– – –

Etsiskelin tyhjänpuoleista muistikirjaa yhteen projektiin laatikoideni uumenista, mutta löysinkin vain summittaisesti täytettyjä sellaisia, vanhoja päiväkirjoja ja ties mitä terveellisen elämän joogaohjeita ja vanhoja vesiväritöitä. Löysin myös tuon ylle kopioimani tekstin viime vuoden heinäkuulta, jolloin olen nähtävästi jaksanut viedä muistikirjan mukaani mökille.

Usein mietin, että pitäisi kirjoittaa enemmän käsin. Jos nyt ei päiväkirjaa, niin tuollaisia lyhyitä hetkiä, tuntemuksia, koettuja fiiliksiä ja niitä asioita, joita on nähnyt. Mieleen putkahtavia ajatuksia, joiden tietää unohtuvan, jos niitä ei kirjoita mihinkään ylös. Sanapareja, lainauksia, aiheita, rakkauden tyrskäyksiä ja inhon väristyksiä. En edes halua tietää kuinka monta täydellistä lausetta tai puhdasta tunnetta olen ehtinyt elämässäni unohtaa vain siksi etten ole kirjoittanut niitä ylös. Jossain asioissa muistini lahoaa kuin vanhan ladon seinä, eikä minulta kannata kauheasti kysellä vuosilukuja, ihmisiä tai paikkoja, lapsuuden tapahtumia tai nuoruudenkaan, viime kevätkin alkaa jo olla hatara.

Kun luen vanhoja tekstejäni muistan kirkkaana sen kaiken. Tuonkin illan, kun lämpö ja viileys kävivät pitkää taistelua, kun toisessa kohtaa pihaa vielä tarkeni, mutta toisessa piti vetää hupparia tiukemmin ympärille. Muistan sen vimman, jolla tuuli tuli kohti pellon yli ja meinasi viedä kaiken mukanaan, muttei tuonut tuonut sadetta muassaan, vaikka sen läsnäolon ja lähenemisen tunsi ilman kevyenä väreenä. Muistan, kuinka myöhemmin parvella maatessani verho lipui vuoroin ikkunasta ja taas takaisin sisään tuulen vinkuessa varaston peltikaton alla. En ole muistanut sitä vuoteen, mutta nyt muistan sen taas.

Minkälainen suhde sinulla on käsin kirjoittamiseen vai onko näppäimistö rakkaampi?

Ilma on tyyni

Ihana elokuu

Sen huomaa uusista tuoksuista ilmassa, kuivuuden hiljalleen kellastamista lehdistä ja pienesti punastuvista omenanposkista. Ilma soljuu sormien läpi ohuemmin, heinäsirkat hyppivät vielä hetken helteisellä hiekkapolulla edestakaisin eikä lintujen laulua enää kuulu edes metsässä. Auringon keltaisiksi paahtavat viljat heiluvat hiljalleen tuulessa puimuria odottaen, pienten hiirten ja sammakoiden väistäessä askelten edestä.

Kesä tuntuu aina olevan ohi silmänräpäyksessä, vaikka auringon tuoksu vielä viipyilisi iholla eikä syyssateista olisi edes ensimmäistä ennustetta. Hallanvaara hiipii aina liian aikaisin ja ikuinen kesä häilyy kaipauksena monen huulilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta eikö syreeninkin tuoksuun kyllästyisi, jos se kukkisi useammin ja pidempään. Eikö siinä juuri ole sen taika, että tuoksu katoaa vain muutamassa viikossa, nautittavaksi uudelleen vasta seuraavana kesänä. Eikö kärpästen laiska surina lämpimänä kesäpäivänä tuo mieleen ne kaikki loputtomat lapsuuden kesät suloisina muistoina, jotka ikuisesti jatkuvina menettäisivät makunsa nopeasti. Kun vehreät ja villinä kasvaneet kukkaniityt muuttuisivat jokapäiväisiksi ja tavanomaisiksi sen sijaan, että niiden ääreen osaisi pysähtyä niiden olemassa olon lyhyenä hetkenä niitä arvostaen. Kuinka suloista onkaan muistaa lumen jo langetessa niiden tuoksu ja tuntea sydämessään jo tuleva, uusi kevät ja kesä.

Päivä päivältä aiemmin hämärtyvät illat muistuttavat pitkän ja pimeän ajan hiljalleen saapuvan. Kylmyys ja alokuloisuus tekevät itsensä tykö, tiedän sen, mutten jaksaisi tänä syksynä antaa niille yhtään arvoa. Pimeän voi torjua valolla, kylmyyden lämpimillä asioilla ja alakulon… noh, on vain löydettävä joka päivä jotakin kaunista ja hyvää sekä muistettava pitää itsestään huolta.

Ihana elokuu on vielä kesäkuukausi, joten nautitaan siitä ja sen hetkellisen helteisistä auringonpilkahduksista oikein erityisesti.

Ihana elokuu

Lomalla viimeinkin!

Kuola suunpielestä roikkuen odottamani asia on vihdoinkin koittanut eli  k e s ä l o m a! Jotenkin nurinkurista, kun kaikki tuttuni ja tuntemattomatkin kasasivat viikonloppuna viimeisetkin lomiensa rippeet kasaan suunnaten maanantaina taas takaisin palkansaannin pariin, kun itse vasta kaivelee lomafiilistä naftaliinista koipallojen seasta ja koittaa keksiä kesätekemistä muun maan jo asennoituessa syksyyn. Taitaa tulla aika yksinäiset neljä viikkoa – mikä sinänsä ei ole ongelma, sillä kaikkein eniten juurikin kaipaan omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Mietin jopa totaalista somelomaa kuukauden ajaksi, mutta siihen minusta ei valitettavasti ole, mutta jos vielä vähentäisi normaalista kännykän ruudun tuijottamista, niin sekin olisi jo jotain.

Heti loman alkajaisiksi olin ajatellut pakata kasaan kimpsut, kampsut ja läppärit kameroineen ja suunnata suoraan töistä ensin naapurkaupunniin ja siitä kätevästi seuraavana päivänä mökille möllöttämään. Mökiltä palaisin sitten viimeistään keskiviikkona, eli tänään, hammaslääkäriin ja sitten ehkä taas takaisin mökille ennen ensi viikolla olevaa reissua Ouluun. Tasaisesti ja hyvin suunnitellut ensimmäiset lomaviikot sanoisin.

No kuinkas sitten kävikään.

IMG_20190804_173039_869

Täshän mie oon napaani kotona kaivellut. Tai siis lähdin kyllä heti perjantaina naapurkaupunniin, mutta päätin jo edellisenä päivänä etten t o d e l l a k a a n lähde sieltä posottamaan tuntikaupalla minnekään mökille. Vaikka siellä kuinka sielu lepäisi, akut lataantuisi, kala ottaisi onkeen ja mitä nyt ikinä, niin päätin että ei. En jaksa! Ja koska olen aika lailla tilivelvollinen menoistani vain itselleni, niin mikäs siinä oli jäädessä vielä toiseksi yöksi samoille sijoilleen, ennen kuin palasi katselemaan näitä kotiseiniä ja nauttimaan siitä, ettei tarvitse oikeasti mennä yhtään minnekään neljään viikkoon, jos ei oikeasti siltä tunnu. Heti maanantaina tosin jo tätä kaduin, sillä eihän tämä putkiremontti poraamisineen ole minkäänlaisella lomalla, vaan pää ihan täräji kaikesta metelistä. Metsäreissu ja läppärin siirtäminen parvekkeelle kuulokkeiden kera onneksi toivat avun.

Ja sitä paitsi, mökille ehdin kyllä vielä ennen Oulun reissua tai sitten sen jälkeen, ihan miten viitsii kaasua painaa ja rattia käännellä. Ehkä teen mökkireissusta roadtripin ja ajan pidemmän kautta pysähtyen paikoissa, jotka ovat aina hieman reitin sivussa. Ehkä posotan nilkka suorana koko matkan vain suoraan mökille ja saunaan. Aika näyttää. Kuten huomata saattaa, en ole tehnyt suuria suunnitelmia ja annan tämän lomahommelin mennä vain omalla painollaan. En halua pilata vapaita viikkojani liialla ohjelmalla, luoden suuria paineita sen onnistumisesta. Koen loman olleen onnistunut, jos olen syyskuussa töihin palatessani päässyt tekemään kivoja juttuja yksin ja hyvässä seurassa, ehtinyt levätä ja nukkua hyvin, herkutella, tehdä pari spontaania retkeä ja tylsistyäkin hieman, niin että työnteko taas maittaa paremmalta kuin kotimaiset mansikat.

Blogi ei kuitenkaan lomaile, sillä kerrankin on aikaa kirjoittaa ihan kunnolla! Voin jopa koittaa toteuttaa jonkinlaisia toivepostauksia, jos sellaisia on jonkun pääkopassa päässyt kohdallani syntymään. Näihin tunnelmiin, hyvää elokuuta tyypit!

Lomalla viimeinkin!

Mitä kuuluu?

Viime aikoina tänne blogiin on tullut näpyteltyä vain pelkkiä postaussarjoja, tiukkoja faktoja ja sen semmoisia siinä määrin, että itseäkin kyllästyttää! Toisaalta olen ihan tietoisestikin vähentänyt henkilökohtaisten postausten määrää, mutta koska tämä nyt ei kuitenkaan ole mikään informatiivinen ploki, niin jospas sitä välillä vähän poikkeaisi tavanomaisen virran uomaan hetkeksi lepäilemään ja kertomaan kuulumisia.

Siitäkin huolimatta, että ryydyttää uuvuttaa väsyttää ynnynnyy ja jiiänee, niin kuuluu ihan tosi hyvää. Työnteon ja putkiremontin lisäksi elämään kuuluu onneksi niitä levollisia ja mukaviakin juttuja, joilla tasapainottaa noita edellä mainittuja, mieltä kuormittavia asioita (infopläjäyksenä, että kun tätäkin valmiiksi kirjoitan, niin porakone/vasara/saha/en edes tiedä mikä laulaa oikein antaumuksellisesti tuolla jossain yläkerroksissa). Viimeiset kolme viikkoa tuurasin esimiestäni töissä ja vaikka se oli ihan h e m m e t i n stressaavaa, enkä oikein nukkunut kunnolla koko aikana, niin pääsinpähän ainakin joka aamu pois täältä remonttimelusta. Nyt kun on taas tämä viikko vietetty sitä normaalia arkea, eli teen pääsääntöisesti iltaa, joudun täällä tätä metakkaa kuuntelemaan aamusta iltapäivään. Eipähän pääse nukkumaan ikinä pommiin, kun remonttivehkeet käynnistyy viimeistään siinä 7.30, haha! Muutaman viikon päästä tosin aloitan vihdoinkin kuukauden kestävän lomani, joten täytynee lähteä reissun päälle, että pääsee vähän viettämään aikaa hiljaisuudessakin (suuntina ainakin Oulu ja mökin maalaismaisemat!).

Olen myös tietoisesti viime aikoina kiinnittänyt enemmän huomiota ajankäyttööni. Olenkin ottanut käyttööni vanhat kunnon to do -listat, joita seuraamalla olen saanut vapaa-ajasta suurimman hyödyn irti, kun voi niistä tsekata mitä ois vielä puuhaamatta ja jos kaik on tehty, niin lepo vaan. Jossain mieleni sopukoissa organisoitu tekeminen tuntuu erittäin vieraalta tällaiselle laiskottelijahedonistille joka on ennen tehnyt asiat kun on siltä tuntunut, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Pois on jäänyt myös turha somessa seilaaminen ja instagram pysyy nykyään suurimman osan päivästä kiinni – jopa tauot töissä käytän johonkin yleishyödyllisempään asiaan tai uutisten seuraamiseen. Myös elämä naapurkaupunnin ja oman kodin välillä eestaas ajamisineen aiheuttaa välillä ajallisia haasteita, kun pitää sovittaa yhteen kaksi eri työrytmiä sekä muut velvollisuudet ja sosiaaliset tapahtumat, mutta jotenkin siinäkin on onnistuttu jo 3/4 osaa vuodesta – toivottavasti siis myös jatkossakin.

t90_kodakgold_0011
toukokuista kevätretkeä ikuistettuna filmikameralle

Mainitsinkin kesäkuun koonnissa, että kävin asuntonäytössä tuossa muutaman kivenheiton mitan päässä. Pidin asunnosta kovin, se olisi nykyistä pienempi ja suht edullinen erittäin mukavalla paikalla, päättyvän tien viimeisessä rakennuksessa ja ylimmässä kerroksessa aivan metsäpolkujen ja pururatojen vieressä. Jos minulla ei olisi tätä putkiremonttirasitetta, niin olisin heittänyt seteleitä välittäjälle samantien, pakannut tavarani laatikoihin ja muuttanut ennen kuin kukaan olisi ehtinyt edes huomata. Sen sijaan palasin omaan kotiini miettimään asioita halki ja päätin tehdä täällä hieman lisää pientä pintaremonttia yleisen putkiremonttihärdellin aikana, sillä ymmärsin ettei tämä ole oikein koskaan ollut minun kotini. Täällä on edelleen, kuuden vuoden jälkeenkin, lähes kaikki pinnat edellisten asukkaiden jäljiltä. Ehkä, jos tekisin tästä enemmän omani, niin viihtyisin myös paremmin. Tokikaan remontti ei muuta sitä faktaa, että täällä on liikaa tilaa yhdelle henkilölle, mutta katsotaan nyt miltä täällä näyttää remonttien jälkeen. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka tuo mukava, uusi asunto olisi vielä silloin vapaana, kun täällä on remontit ohitse ja kannattavaa ruveta mahdollisiin myyntihommiin…

Tänään pääsen hipsimään työmaalle taas aamuvuoroon ja sieltä parin päivän vapaalle. Suunnitelmissa olisi ainakin, säävarauksella, reissu Tykkimäkeen neljän ikäpolven voimin, joten lepäämään tuskin pääsee, haha! No okei okei, toiselle vapaapäivälle voisikin sitten merkata to do -listalleen reissun metsän raikkauteen hengittelemään ja antamaan ajatuksien virrata vapaasti.

Mitä siulle kuuluu?

Mitä kuuluu?

Juhannuksesta

Kaikki on ollut viime aikoina jotenkin h e k t i s t ä ja olen ollut menossa vähän joka suuntaan yhdellä kertaa. Kotitalossa myllää edelleen putkiremontti porakoneet soiden heti aamutuimasta lähtien, joten sen tuoman twistin lisäksi oman, hiljaisen ajan ottaminen on ollut erittäin haastavaa. Siksi päätin viettää juhannusvapaani toisin kuin kaikki muut: yksin.

En lähtenyt mökille länteen enkä itään, en sopinut kävelytreffejä, leffailtaa tai jätskin maistelua kenenkään kanssa ja päätin jopa sulkea somen – joka itselläni meinaa lähinnä facebookin messengeriä ja Instagramia. Jokainen, vaikka kuinka pieni ja mitätön, fomon tunne saisi pysyä poissa kolmen vapaapäiväni ajan, sillä tietäisin ilman Instagramin jatkuvaa kuvavirtaakin, että jollain jossakin on todellakin paljon hauskempaa kuin minulla. Nyt vain en saisi siitä muistutusta. Somettomuus oli muutenkin erittäin silmiä avaavaa, mutta siitä varmasti lisää myöhemmin.

Mitä sitten kuului yksinäiseen juhannukseeni?

…jääkaapin täydeltä hyvää ruokaa, tottakai, ja juuri omaan makuuni sopivaa. Kukaan ei olisi nyrpistämässä, kun kieltäytyisin grillatusta makkarasta tai muusta lihajalosteesta, vaan saisin syödä loheni, vesimelonisalaattini ja sunnuntain pinaattikeittoni muiden mielipiteiltä suojassa. Muutama tölkki kuplivia, holittomia juomia – sellaisia, joita ei ole ennen maistanut – sillä ei se alkoholi maistu vieläkään – ja tietenkin puoli kiloa kotimaisia mansikoita.

IMG_20190529_125934_087

…pääsiäisenä aloittamani projektin vieminen loppuun eli ostin tonkan täyshimmeää valkoista maalia ja sudin sitä seiniin kahdesti ensimmäisenä vapaapäivänä saaden projektin jotakuinkin päätökseen (as if). Nyt käyn aina välillä ihan muuten vaan kurkkaamassa valmistuneita seiniä, sillä tunnen lämmöntyrskäyksiä aina, kun näen oman kätteni työn jäljen. Ei se toki ole ammattilaisen tasoa, mutta aika hyvä amatööriltä, joka oli ensimmäistä kertaa kyseisessä puuhassa ja joka käytti telan lisävartena mopin vartta jesarilla kiinni teipattuna.

…ensin hiljaisuuden ja sitten musiikin kuuntelua. En ole oikeastaan kuunnellut musiikkia sitten viime marraskuun(!), koska ei kotona oikein ole voinut ja ne hetket, kun on ollut hiljaista, niin siitä on halunnut nauttia. Ensimmäisen päivän vetelin hiljaisuudessa, seuraavana päivänä avasin Spotifyn Oma aikakapseli -soittolistan ja annoin musiikin viedä. Erittäin vahva suositus tuolle listalle, sillä ainakin miun listalle Spotify oli osannut poimia biisit ja artistit jopa pelottavankin hyvin. Kolmantena kuuntelinkin sitten jo mökin kaipuussani Radio Suomea.

…kävin pitkällä pyörälenkillä juuri silloin, kun viikon ainoa kesäsade päätti saapua. Ensin harmitti, sitten jo nauratti – sadettahan olin kaivannut jo monta päivää. Sen saamiseksi tarvitsi vain nousta satulaan ja polkea yli 10 kilometrin päähän kotoa pitääkseen sadetta bussipysäkin katoksen alla. Reitti kulki läpi kaupungin, ohi huvipuiston, läpi metsien sekä peltojen ja pitkin rantoja, eväänä repussa oli vesimeloniviipaleita ja pähkinöitä mutustettavaksi juoksevan veden äärellä (jotka sitten söin vasta kotona parvekkeella, koska sade).

…ja ennen kaikkea muuta – tylsistynyt! Oli ihanaa tuntea tylsyyden tunteita, sillä ne ovat itselläni avain luovuuteen. Sain suunniteltua muutaman blogipostauksen ja aloitettuakin pari, järjestelin huonekaluja uudestaan maalatussa huoneessa (mutta tämä on aivan toinen tarina kerrottavaksi) ja vain velloin tylsyydessä, joka oli parasta ikinä. En muista koska viimeeksi minulla olisi ollut noin kerta kaikkisen tylsää ja se sai hymyn karehtimaan huulilla. Sain ladattua lähes loppuun kuluneet akkuni ja pääsen aloittamaan kolmen viikon tiukemman työputken virkeänä. Ihan parasta!

Toivottavasti teidänkin juhannuksenne oli aivan itsenne näköinen.

Juhannuksesta