Sen huomaa uusista tuoksuista ilmassa, kuivuuden hiljalleen kellastamista lehdistä ja pienesti punastuvista omenanposkista. Ilma soljuu sormien läpi ohuemmin, heinäsirkat hyppivät vielä hetken helteisellä hiekkapolulla edestakaisin eikä lintujen laulua enää kuulu edes metsässä. Auringon keltaisiksi paahtavat viljat heiluvat hiljalleen tuulessa puimuria odottaen, pienten hiirten ja sammakoiden väistäessä askelten edestä.
Kesä tuntuu aina olevan ohi silmänräpäyksessä, vaikka auringon tuoksu vielä viipyilisi iholla eikä syyssateista olisi edes ensimmäistä ennustetta. Hallanvaara hiipii aina liian aikaisin ja ikuinen kesä häilyy kaipauksena monen huulilla.
Mutta eikö syreeninkin tuoksuun kyllästyisi, jos se kukkisi useammin ja pidempään. Eikö siinä juuri ole sen taika, että tuoksu katoaa vain muutamassa viikossa, nautittavaksi uudelleen vasta seuraavana kesänä. Eikö kärpästen laiska surina lämpimänä kesäpäivänä tuo mieleen ne kaikki loputtomat lapsuuden kesät suloisina muistoina, jotka ikuisesti jatkuvina menettäisivät makunsa nopeasti. Kun vehreät ja villinä kasvaneet kukkaniityt muuttuisivat jokapäiväisiksi ja tavanomaisiksi sen sijaan, että niiden ääreen osaisi pysähtyä niiden olemassa olon lyhyenä hetkenä niitä arvostaen. Kuinka suloista onkaan muistaa lumen jo langetessa niiden tuoksu ja tuntea sydämessään jo tuleva, uusi kevät ja kesä.
Päivä päivältä aiemmin hämärtyvät illat muistuttavat pitkän ja pimeän ajan hiljalleen saapuvan. Kylmyys ja alokuloisuus tekevät itsensä tykö, tiedän sen, mutten jaksaisi tänä syksynä antaa niille yhtään arvoa. Pimeän voi torjua valolla, kylmyyden lämpimillä asioilla ja alakulon… noh, on vain löydettävä joka päivä jotakin kaunista ja hyvää sekä muistettava pitää itsestään huolta.
Ihana elokuu on vielä kesäkuukausi, joten nautitaan siitä ja sen hetkellisen helteisistä auringonpilkahduksista oikein erityisesti.
astu harhaan 