Vietän paljon aikaa kahviloissa vapaalla ollessani, joten päätin aloittaa aiheesta postaussarjan! Joskus sitä luulee kolunneensa jopa oman kotikaupunninsa kaikki kahvilat läpi, mutta yhtä usein sitä myös hoksaa olleensa väärässä, kun varsinkin kesällä kesäkahviloita pompsahtelee esiin useampia. Usein myös vieraassa kaupungissa haluaa poiketa ennemmin johonkin pieneen, kotoisaan kahvilaan kuin joka kaupunnista löytyviin, samoilta näyttäviin ketjukahviloihin. Tässä postaussarjassa aion nostaa esiin eri kaupunkien helmiä kahviloiden loputtomasta merestä ja saan ihanan tekosyyn lorvia uudelleen vanhoissa suosikeissa.
Postaussarjan toisessa osassa tutustumme omaan suosikkikahvilaani Kahviputiikki Papulaariin, joka sijaitsee rakkaassa kotikaupungissani Kouvolassa. Myönnän heti alkuun, etten todellakaan ehdi käydä paikassa niin usein kuin haluaisin, mutta aina kun sinne pääsen hetkeksi rauhassa istahtamaan ystävän tai kirjan parissa, niin kaihoisasti ajattelen, että ehtispä useammin ja milloinkohan taas.
Papulaarin, noh voi kai sanoa virallinen hashtag on #toinenolohuone eikä se voisi olla yhtään enempää paikkaa kuvaava. Tunnelma kahvilassa on erittäin kodinomainen pehmeine sohvineen, erilaisine puutuoleineen ja pöytineen, maailman söpöimpine kuppeineen ja asetteineen aina mukavaa ja iloista henkilökuntaa unohtamatta. Kahvilassa on todellakin panostettu viihtymiseen ja sen huomaa, enkä ole tavannut vielä yhtäkään henkilöä, joka ei paikasta olisi pitänyt. Vielä muutama vuosi sitten Papulaari toimi pienemmissä tiloissa, jolloin varsinkin talvisaikaan ei usein mahtunut sisään ja tunnelma oli erittäin ahdas, mutta onneksi nyt tilaa on useammallekin janoiselle ja/tai nälkäiselle kulkijalle. Nykyään saman katon alta löytyy myös nimensä mukaisesti teetä ja hyvinvointia tarjoava Nirvana Tea and Wellness, hierontapalvelu Rautainen olo sekä vintagekirpputori Korentotori.
Ja koska tehän tiedätte, ettei minun sydäntäni voiteta millään kiehuvaan veteen lisätyillä Liptoneilla tai eilispäivän käntyillä, voitte varmaan jo arvata, että teet ja herkut ovat Papulaarissa maininnan arvoisia. Kahvitkin kyllä kuulemma myös, mutta niistä saa runoilla joku muu kuin minä, joka en erota kahveja toisistaan vaikka aseella uhattaisiin. En usko, että Papulaarista saisi pussiteetä vaikka erikseen pyytäisi, sillä joku rotihan elämässä pitää olla ja kun jotain ruvetaan tekemään, niin se tehdään sitten hyvin ja pieteetillä. Jokainen tilaamasi tuote tarjoillaan pöytään ja valitsemasi tee hautuu hiljalleen omassa kannussaan, josta riittää kahteen kupilliseen. Tee- ja kahvivalikoima on runsas ja uutuuksia putkahtelee aina silloin tällöin listalle. Tiskin viereinen vitriini pullistelee niin suolaisia kuin makeita, että gluteenittomia ja vegaanisiakin herkkuja ja tarjolla on myös kylmiä juomia sekä kesäisin jäätelöpikareita. Arkisin tarjolla on lounaskulhoja, joten helpotus isompaankin nälkään löytyy.
Kahviputiikki palvelee myös kulttuurinnälkäistä kävijää, sillä aina silloin tällöin Papulaarin stagelle nousee niin livenä kuin levyiltäkin musiikkia soittavaa väkeä ja seinällä on vaihtuvasti esillä paikallista taidetta ihailtavaksi ja kotiin ostettavaksi. Taiteen lisäksi mukaan voi tottakai ostaa myös kahvia, teetä, mehuja, herkkuja, kortteja ja vaikka mitä. Itse ostan aina joulun aikaan muutaman valmiin lahjapaketin joulupukin nimiin ja silloin tällöin mukaan tarttuu jokin uusi teemaku tai herkkupussi maisteltavaksi. Papulaari on myös vain kivenheiton päässä Kouvolan Rautatieasemalta, joten sinne on helppoa ja nopeaa poiketa vaikka junanvaihtoa odotellessa.
Kahviputiikki Papulaari
Kauppamiehenkatu 1
45100 Kouvola
(Noin) Kuukauden kahvila -sarjassa aiemmin esitellyt:
Jaa kahvilasuosikkisi ja -vinkkisi kommenttiboksissa!
Kuulostaa aivan ihanalta paikalta! 😍
LikeLiked by 1 person
Se on kyä aivan iihhana! Jos joskus käyt tai käytte Kouvolassa, niin ehdottomasti suosittelen vierailemaan tuolla. Siellä on monesti ollut myös lapsoja vanhempiensa mukana ja hyvin ovat näyttäneet viihtyvän hekin. 🙂
LikeLiked by 1 person
Ootko käyny Lappeenrannassa Pulsan asemalla? 🙂
LikeLiked by 1 person
En muuten ole! Täytyypä laittaa muistiin, kiitos vinkistä! ❤
LikeLiked by 1 person
Papulaari on kyllä ihana, ja se on kiva, kun ei oo sitä pussiteetä! Ja astiat siellä on myös miun mieleen. Kiva ois useamminki käydä.
LikeLiked by 1 person
No sepä, aina vähän kyllästyttää maksaa toisissa kahviloissa parikin euroa jostain peruspussiteestä. Onneksi Papulaarissa saa aina kunnollista. 🙂 ❤
Ja kyllä, useammin pitäisi kyllä itsekin ehtiä käymään!
LikeLike
Tuolla käydään sitku tuun sinne!
LikeLike
Kyllä!
LikeLike
Pingback: Lokakuussa… – astu harhaan
Pingback: Kuukauden kahvila: Kiikku – astu harhaan