Toukokuussa…

…söin kesän ensimmäisen jäätelökioskijäätelön, vappupäivänä torilla, joten tunnelmaa piisasi. Tavanomaisten mansikoiden ja päärynöiden sijaan valitsin tänä vuonna vohvelintäytteekseni uutuuspuolelta verigreippisorbetin. Jälkiviisaana voisi miettiä, että miksi hitossa, kun en muutenkaan pidä verigreipistä, joten kaikeksi yllätykseksi en myöskään pitänyt tuosta sorbetista. No mut, tulipahan maistettua ja syötyä tottakai kokonaan, omat väärät valintansa on joskus vaan nieltävä.

…luin 5 kirjaa loppuun:
–Antti Holma: Järjestäjä (tykkäsin ja en, tavallaan suosittelisin, mutta en sitten kuitenkaan tiie. jos tykkäät Holman huumorista, niin lue ja jos et tykkää, niin älä helvetissä lue. lopussa lähti mielestäni ehkä hieman liikaa laukalle, mutta ihan semimiellyttävä teos noin kaiken kaikkiaan ja ainakin erilainen siihen nähden, mitä on ennen tullut luettua).
–Katri Rauanjoki: Lenin-setä ei asu enää täällä (lue lisää täältä).
–Suvi Ratinen: Matkaystävä (no enpä tiie tästäkään nyt kyä oikein. kirjassa kerrotaan lestadiolaisyhteisössä kasvaneen tytön tarinaa, joka päättää lähteä maailmaan ja jättää uskonsa. kirja oli sinällään kai ihan hyvä, mutten oikein pitänyt sen yleisestä tunnelmasta ja loppumauksi jäi tietynlainen uskontomyönteinen fiilis).
–Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa (lue lisää täältä).
–Saranda Dedolli-Yasa: Tee maailmasta parempi paikka (Kun Sarandan kirja vastuullisemmasta elämäntavasta ilmestyi, niin olihan se luettava! Kirja on pienikokoinen ja sen lukemiseen meni suurin piirtein tunti. Sen sisällä on sivuja, joille voi itse tehdä muistiinpanoja, mutta itse en viittinyt lähteä kirjaston kirjaan suttaamaan. Teos on selkeästi suunnattu vasta vastuulliseen elämäntapaan tutustuville henkilöille, sillä itselleni se ei tarjonnut mitään uutta. Näkisin kirjan hyvänä lahjana sellaiselle ihmiselle, joka vielä änkyröi vastuullisempia elämäntapoja vastaan kokien asian vaikeaksi ja liian suureksi, sillä sieltä saa hyviä ruohonjuuritason vinkkejä siihen, miten jokainen voi tehdä edes jotakin pientä.)

…kävin pitkästä aikaa elokuvissa puuduttamassa takalistoani kolmen tunnin(!) ajan Avengers: End Game:n parissa. En ole nähnyt yhtäkään Kapteeni Amerikkaa tai Thoria, en Mustaa pantteria, uusia Hämähäkkimiehiä tai hyvin monia muitakaan niitä leffoja, joissa Avengers-leffoista tutut tyypit itekseen härvää menemään. Vain Iron Man (just hätäseen se ensimmäinen elokuva), Guardians of the Galaxyt ja Ant-Manit olivat minulle tuttuja, mutta eipä se ole estänyt nauttimasta Avengereista – varsinkin kun pääpahis kuitenkin oli tuttu noista yhdestä jo valmiiksi. Mukava kolmen tunnin irtiotto muusta maailmasta, vahva suositus kaikille (ja muistutus itselle) käydä useammin elokuvissa!

Imatrankoskella arska paistoi, Sibelius soi ja joulupukkikin oli tavattavissa.

…kävin heti perään toistamiseen elokuvissa! Kino Iiriksessä esitettiin Peter Jacksonin They shall not grow old -dokumenttia (← kannattaa käydä kurkkaamassa traileri) ja se oli p a k a h d u t t a v a. Hyvin usein sotadokkarit keskittyvät toiseen maailmaansotaan, isäm_maallisuuteen ja aatteen puolesta taisteluun, joten siinä mielessä oli raikasta katsoa ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvaa materiaalia. Dokumentissa annetaan ääni sen ajan brittisotilaille, kun kertojina ovat oikeat sotilaat.  Ne nuoret pojat, jotka lähtivät, osa jopa alaikäisinä, sotimaan, kun nyt kerran mahdollisuus tuli. Ei sitä oikein edes tiennyt miksi soti, kunhan vaan teki mitä käskettiin. Dokumentti nauratti (siellä ne vaan keitteli teetä, kun aseet kuumensivat veden valmiiksi taistelun tuoksinassa), herkisti ja laittoi taas ajattelemaan sodan järjettömyyttä. Osa videopätkistä on ennennäkemättömiä ja restauroitu ääneellisiksi ja värillisiksi – tuntui jotenkin oudolta katsoa mm. vihreillä niityillä makoilevia loukkaantuneita sotilaita punaisten tulppaanien heiluessa tuulessa. Vahva suositus dokkarille, mutta myös herkimmille varoitus – ruumiita näkyy reilullä käellä.

…vierailin niin Vääksyn kanavalla kuin Imatrankoskellakin – jälkimmäisellä ensimmäistä kertaa ikinä. Sattui niin sopivasti, että kaverini järjesti juuri samana päivänä Imatralla tuparit, kun Fortum juhli 90-vuotispäiviään ja heitti ilmoille koskishown. Mikäs siellä oli ilta-auringossa, Sibeliuksen soidessa kosken kuohuja katsella ja vielä sellaisten ihmisten seurassa, joista osan on tuntenut jo päiväkerhoajoista asti. Hieno päivä ja ilta kaiken kaikkiaan! Niin ja oli Vääksyn kanavallakin ihan mukavaa, kunnes taivas repesi aivan totaaliseen kaatosateeseen. Suomen kesä. ❤