Kesäkuussa…

…koin vaihtelevasti epäuskoa sitä kohtaan, että kesä muka olisi sittenkään alkanut, kun olo on vain jäänyt kevääseen. En jaksanut luottaa, että aurinko lämmittäisi tarpeeksi ja että harmaat päivät vain jotenkin nyt vain ovat se oletus. Epäkesä.

…luin kolme kirjaa:
– Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen (olen vuosia vältellyt chick litiä ja syystä. en halua lukea meikkausjuttuja ja vaatekriiseistä enkä todellakaan jaksa enää yhtäkään rennon reteää naiskirjailijan teosta – koin tämän vain henkisenä jatkumona Ehkä tänä kesä kaikki muuttuu -teokselle, josta en myöskään pitänyt, vaikka olisi kai tietynikäisenä naishenkilönä pitänyt pitää. idea tässä kirjassa oli hyvä, somemaailman onnellisuuskeskeisyys ja valehtelu, mutta toteutus ei niinkään. tai no, jos pitää chick litistä, niin sitten kai toimii, mutta mie en tykännyt. myös feministinä pidetty päähenkilö oli mielestäni kaikkea muuta kuin feministi.)
– Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata (tästä haluaisin vallan kirjoittaa postauksen, koska tämä niin sieluani sykähdytti!)
– Erkka Mykkänen: Something not good (tästä sanailinkin hieman Instagramin puolella, mutta todettakoon tännekin, että tykkäsin. just sopivan mittainen kesälukeminen tarpeeksi kepeän painavalla sisällöllä.)

…en mennyt Musen keikalle Suvilahteen. Vapaatoive oli ollut vetämässä jo pari kuukautta, mutta eeeeeeeei, ei, ei jaksa huvita kiinnostanut tarpeeksi ja rahaa meni ihan kiitettävästi muuhunkin. Jätin siis lipun ja hotellin hankkimatta ja menin sen sijaan käymään yksityisessä asuntonäytössä, huuuu. Tarjouksen jätin lopulta tekemättä, kun ei vielä ole sen aika.

…kävin taas elokuvissa, hersiunaa. Oli vielä pari vapaalippua käyttämättä Kino Iirikseen (ei todellakaan blögin kautta saatuja, menin siivellä), jonka kesätauko puski päälle kuin höyryjuna ja liput vanhenesivat heinäkuun koittaessa, niiiiin päädyimme katsomaan irlantilais-suomalaisen yhteistyöelokuvan The hole in the ground. Leffan loputtua kävellessämme ulos salista seuralaiseni kuiskasi mieti jos tuosta olisi 10 euroa maksanut ja se summasi aika hyvin myös minun fiilikseni elokuvasta. Onneksi tosiaan meni vapaalipulla ja kesti vain puolitoista tuntia jo valmiiksi lyhyestä elämästä.

Tämä leffa se vasta olisikin kuoppaan joutanut.

…ostin itselleni nimpparilahjaksi kukkia parvekkeelle. Olisin halunnut orvokkeja, mutta jostain syystä niitä ei ollut torilla lainkaan myynnissä. Päädyin siis pariin pensasneilikkaan ja tuntemattomiksi jääneisiin sinisiin kukkasiin. Mansikoita piti tietenkin myös samalla napata mukaan, kun kerrankin sai itsensä jo aamusta torille.

…söin myös tosi paljon jäätelöä yksin sekä yhdessä ja pyöräilin paikkaan jos toiseenkin (no okei, lähinnä töihin). Innostuin myös taas Ylellä pyörivistä Hercule Poiroteista, jotka pitää tietenkin jokainen jakso katsoa, vaikka on ne nähnyt jo monesti!