Alkoholista

Jos puhuttaisiin minusta ja alkoholista, niin moni tämän blogin seuraajista (täällä ja muualla somessa) saattaa muistaa esimerkiksi vahingossa lanseeraamani #viiniviikot, long kyröjen kehumiset ja kesäillat parvekkeella Napue tonicin parissa. Jos puhuttaisiin niin kuin asiat oikeasti ovat, niin moni teistä ei ehkä uskoisi, että olen ollut juomatta alkoholia jo yli puoli vuotta.

Ei, en ole raskaana, heittäytynyt absolutistiksi, ruvennut huumorintajuttomaksi ämmäksi, joka ei enää osaa pitää hauskaa (en ole ikinä osannut, siitä on turha alkoholittomuutta syyttää), tullut uskoon tai paheksumassa kenenkään muun alkoholinkäyttöä. Olen vain tullut elämässäni siihen pisteeseen, että alkoholi ei nyt maistu, ei edes sen yksille lähtemisen verran.

Olen puolen vuoden aikana kuitenkin käynyt mm. firman pippaloissa, levyjulkkareissa, juhlistamassa kaverin uutta työpaikkaa, ulkona syömässä ja viettämässä tupareita, mutta olen pärjännyt aivan hyvin vain alkoholittomia juomia nauttimalla. Ei ole ollut yhtään vähemmän hauskaa eikä myöskään ole ollut krapulaa seuraavina päivinä, ei liskodiskoja eikä morkkista tehdyistä typeryyksistä. Ei ole myöskään tarvinut jättää autoa kotiin tai kylille tai huristella promillepäissään taksilla.

viime kesänä kippisteltiin helsingin kaivopuistossa

Ainoa mitä on tarvinut tehdä on selitellä, että miksi en juo.

Suomalaisilla on siinä mielessä kieroutunut alkoholikulttuuri, että juomista ei kyseenalaisteta ennen kuin siitä on jo muodostunut oikea ongelma (jos edes silloin, sillä mitä sitä muiden asioihin puuttumaan), mutta juomattomuudesta tehdään heti suuri numero. Miksi joku ei juo ja jos kyseessä on nainen, niin se on ihan varmasti raskaana vai onkohan jokin lääkitys mikä estää alkoholin käytön vai mitä helvettiä – pullo kouraan, niin kuin olis jo! Okei, ehkä vähän kärjistin, mutta tällaisia kokemuksia on kertynyt puoleen vuoteen monia.

Aina on joku, joka kysyy, että mikset juo? Toisille riittää vastaukseksi, että ei tee nyt vain mieli, mutta toiset repivät melkein oman peräaukkonsakin irti, kun eivät ymmärrä miksei jollain muka tee mieli vetää märkää, kun siihen kerran on mahdollisuus annettu. Jos olen lisäksi sanonut olevani autolla, niin olen saanut ehdotuksia jättää auto vaan parkkiin ja mennä taksilla kotiin ja hei kuule, aina voi ottaa yhden vaikka ajaisikin. Kiitos ei, olen edelleen mieluummin juomatta ja katso, toin ihan omat holittomat juomatkin.

En itse mieti muiden juomista tai juomattomuutta viettäessäni iltaa, joten se ei mahdu päähäni, että miten joku ottaa ihan missiokseen saada joku toinen juomaan ja pahimmassa tapauksessa pilaa sillä jankkaamisella vielä omankin iltansa tunnelman. Varsinkin, kun kyseessä on ihan aikuiset ihmiset eikä kaheksantoistakesäset teinit. Missä kohtaa meidät on kasvatettu siihen, että alkoholin nauttiminen on normaalia ja holittomien juomien nauttiminen jotakin poikkeavaa, joka vaikuttaa vain oudolta oman sädekehän kiillottamiselta tai raskausmahan kasvattelulta?

Kuten edellä mainittua, en ole ryhtynyt absolutistiksi, joten ei ole mitenkään mahdotonda bongata minua vaikkapa jo ensi viikolla viinilasi kädessä. Nautin alkoholia taas sitten, kun siltä tuntuu ja jos ei tunnu, niin en nauti. Olen monesti elämässäni ottanut sen yhden tai kaksikin, vaikkei niin olisi tehnyt mielikään ihan vain sosiaalisuuden vuoksi, mutta enää ei huvita siihen ruveta. Luulen, että moni muukin on niin tehnyt, koska niin on vain tapana tehdä. Lopulta sitä kuitenkin päättää aina itse, mitä lasiinsa kaataa tai haluaa kaadettavan.

Mikä on sinun suhteesi alkoholiin?